Uutisköyhän kesän puheenaihe sisäministerin sanomisista nosti esille luonnehdinnan äärikristillinen lahko. Sillä tarkoitettiin Suomen ev. lut. Kansanlähetystä, yhtä kirkkomme lähetysjärjestöä. Oliko luonnehdinta aiheellinen ja osuva?
Ääri- alkuiset nimitykset asioille ovat melko leimaavia. Mieleeni tulevat nopeasti esimerkiksi äärivasemmisto, jolla voitiin tarkoittaa 70-luvun Punaista armeijakuntaa Saksassa, tai ääri-islamilainen, jolla viitataan esimerkiksi Hizbollah-taistelijaan tai Taleban-sissiin.
Luulen, että Suomesta tuskin löytyy sanan varsinaisessa merkityksessä äärikristittyä lahkoa, sellaista kuin vaikkapa Daavidin oksa. Kirkon sisällä on toki vaihtelua konservatiivius-vapaamielisyys –akselilla. Halu erottautua eri tavoin uskovasta saa korostamaan eroja ja työntämää toisia laidalle. Nyt monet herätysliikkeiden edustajat huomaavat joutuvansa työnnetyksi keskeltä ensin laidalle, sitten laidalta äärilaitaa vasten. Äärilaita tarkoittaa, että kohta laidat loppuvat ja edessä on laidan yli heittäminen.
_ _ _
Miten seuraavat uskon ja etiikan lauseet mahtavat sijoittua kirkon kartalla: keskelle, laidalle vai peräti äärilaidalle?
”Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen.”
”Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.”
”Jumala on luonut ihmisen miehiksi ja naisiksi. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.”
Viimeaikaisen keskustelun perusteella luulen, että seuraavat uskonlauseet vaikuttavat monista olevan aika laidalta:
”Jumala on kaiken Luoja. Hän on sanallaan luonut koko maailmankaikkeuden.”
”Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta. Jokainen on jo syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Usko Kristukseen siirtää meidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen.”
”Jeesus suostui meidän sijastamme Jumalan vihan alaiseksi ja otti syyttömänä kantaakseen rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet.”
”Ilman eläväksi tekevää Henkeä emme voi uskoa emmekä lähestyä Kristusta.”
”Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen ovat kirkon näkyviä tuntomerkkejä.”
”Kastevesi on tavallista, puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaiksi kaikesta synnistä.”
”Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri.” … ”Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä.”
”Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle.”
Nämä lauseet eivät ole Kansanlähetyksen, eivätkä minkään muunkaan herätysliikkeen tai lahkon agendalta. Lainaukset ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinopista, Katekismuksesta (s. 16, 18, 20, 40, 44, 49, 51, 56, 84, 90, 92), jonka kirkolliskokous hyväksyi vuonna 1999, ja joka sen jälkeen jaettiin joka kotiin.
Esipuheen mukaan ”Katekismuksen tarkoitus on sanoa lyhyesti ja selkeästi, mitä kristillinen usko on. Sen syvin tehtävä on ohjata meitä elämään uskossa Jumalaan ja rakkaudessa toinen toiseemme. … Katekismus on kodin hengellinen käsikirja, joka ilmaisee suppeasti Raamatun keskeisen sisällön.”
Kun luen nuo edellä olevat kohdat, minusta tuntuu, että sisäministeri on puhunut koko lailla niin kuin Katekismus opettaa. Tämä opetus ei ole laidalta, eikä äärilaidalta, vaan aivan keskeltä. Ainakin niin pitäisi olla.
Jos lahkolaisuutta tai äärikristillisyyttä on jonkun aivan pakko osoitella, löytyy se ennemminkin sieltä päin, missä kovasti poiketaan Katekismuksen opetuksesta.
_ _ _
Suomen ev. lut. kirkon Katekismus ei edusta vain nurkkakuntaisesti suomalaista kristillisyyttä, vaan liittyy pääpiirteissään maailman kristittyjen enemmistön uskoon; roomalaiskatolisten, ortodoksien, anglikaanien, metodistien, – jopa pienin poikkeamin helluntailaisten, baptistien jne. uskoon. Tästä käy vielä selvemmin ilmi, missä on kristinuskon keskus ja mistä puolestaan voidaan hakea äärilaitoja.
_ _ _
Parasta olisi, jos me erilaiset kristityt voisimme kunnioittaa toisiamme ja sitä, mikä yhdistää. Tilaa pitäisi olla aran kyselevälle, heikolle, sekä yksinkertaiselle pienen lapsen uskolle, kuten myös syvällisesti kirkon pitkään uskon perintöön liittyvälle dogmaattisemmalle uskolle. Kirkon usko ja ajasta nousevat elämän kysymykset käyvät vuoropuhelua, mikä tekee uskon ihmisille ajankohtaiseksi ja koskettavaksi.
Espoon piispa Tapio Luoma tiivisti kolumnissaan viisaasti: ”Miten kirkko osaisi ottaa vakavasti toisaalta perustehtävänsä ja identiteettinsä sekä toisaalta kulloisenkin ajan kysymykset. Edellisten unohtuessa kirkko hukkaa itsensä, jälkimmäisten unohtuessa se kadottaa toimintaympäristönsä. Kirkon tulevaisuuden kannalta molemmat ovat vaarallisia vaihtoehtoja” (Kotimaa 25.7.)
Jouni Turtiainen:
On aikamoista vähättelyä puhua ”homosuhteiden virallistamisen kavahtamisena”, toimintaa jossa ajetaan kovempia rangaistuksia homoudesta, jopa kuolemantuomiota.
Tuomas.
Tietämyksessäni on varmaan aukkoja monessa asiassa, lähetystyössä ehkä kuitenkin vähemmän kuin muussa. Olen ollut Suomen Lähetysseuran palveluksessa lähes 30 vuotta, puolet ulkomailla ja puolet kotimaassa. Sinä aikana olen tutustunut niin lähetyksen käytäntöön kuin teoriaankin. Tunnen kaikkien kirkon lähetysjärjestöjen ja hyvin paljon myös ns vapaiden suuntien työtä, samoin muiden kirkkojen ja kirkkokuntien työtä.
Huvittavaa oli tietysti juuri tässä tilanteessa tuo Lähetysseuran mainitseminen, vaikka sekin on Mekane Yesus-kirkon yhteistyökumppani, mutta myös suomalainen nurkkakuntalainen kuvitelma siitä, että yhteistyökumppanimme maailmalla olisivat noin vain manipuloitavissa meidän taholtamme. Tätä ”ääriajatusta” löydän täältä Kotimaa24:ltä säännöllisesti, ja luulen, että todella ainoa tiukkapipoisuuteni kohdistuu niihin, jotka eivät ymmärrä kumppaniemme olevan aivan yhtä ajattelevia ja päteviä kuin me. Lähetys on yhteistyötä ja vuorovaikutusta tasa-arvoisten ja tasaveroisten ihmisten kanssa.
Off the topic pikkuisen. Jo vuonna 1976 Iteffa Gobena, josta myöhemmin tuli Mekane Yesus kirkon presidentti useiksi vuosiksi, yöpyi kotonamme Suomessa seurakuntamme arvostettuna puhujavieraana.
Maija Mäkelä:
Aiemmassa viestissäni korjasin virheeni tältä osin.
En uskokaan, että olisivat manipuloitavissa, mutta ei varmaan auta homoseksuaalien asemaa Etiopiassa, jos heidän homovastaisia asenteitaan vaan vahvistetaan….
Jouni Turtiainen, vastauksia kiinnostavaan kommenttiisi.
Foorumilla on ollut paljon keskustelua siitä, että suhtautuminen naisiin ja seksuaalivähemmistöihin on raamattukysymys myös niille, jotka suhtautuvat näihin asioihin myönteisesti. Niinhän itsekin todistat viestissäsi naispappeuden osalta ja kokisit kenties kohtuuttomana, jos sinulle väitettäisiin kiven kovaan, että naispappeus on sinulle vain tasa-arvokysymys, eikä raamattukysymys. Lienenkö muuten väärässä sanoessani, että Mekane Yesus -kirkossa on myös nainen pappina.
Samalla tavalla lähetysjärjestön tukeminen tai tukematta jättäminen niiden tekemien linjausten perusteella on omantunnonkysymys. Myös pk-seudun seurakunnat tekevät siis omantuntonsa mukaisia päätöksiä ja juuri omantunnonvapautta myös itse korostat. Tuntuisi jälleen kohtuuttomalta varata omantunnon mukaan toimiminen vain tietyllä tavalla ajatteleville ja väittää toisten omantunnon noudattaminen kiristämiseksi jne.
Lopussa kysyt, että mitä tilanteelle voisi tehdä. Ratkaisu on mielestäni olemassa, mutta se ei valitettavasti tunnu kelpaavan edes keskustelun pohjaksi. Erilaisille vakaumuksille on nimittäin mahdollista järjestää tilaa, mutta ei ehdolla ja tavalla millä hyvänsä. Kirkossa, jossa halutaan antaa vastakkaistenkin vakaumusten elää rinnakkain, olisi edellä mainittuihin ehtoihin kiinnitettävä mitä suurin huomio. Esimerkki lähtökohtaisesti toimimattomasta ratkaisusta on työaikajärjestely. Vakaumukselle voi ja tulisi nimittäin antaa tilaa, mutta ei kuitenkaan oikeutta ja suorastaan pakotetta tulla toisen vakaumuksen tontille. Vakaumus, joka sisältää vaateen määritellä myös toisten vakaumukset aiheuttaa vääjäämättä konfliktin moniäänisessä kirkossa. Ihmettelen, mistä haluttomuus tämän asian jäsentämiseen johtuu.
Kiitos Jouni pitkästä ja seikkaperäisestä vastauksesta. Ymmärsin sen perusteella, että naispappeus ja suhtautuminen homoseksuaaleihin ovat ne kysymykset, joissa läntisen maailman kirkot eroavat eniten Afrikan ja Aasian kirkoista.
Jäin miettimään sitä, että eikö nuo kysymykset ole kristinuskon kannalta kuitenkin tavattoman kehällisiä?
Nyt arvon keskustelijoilta on tykkänään unohtunut se, etteivät läntisen maailman kirkot suinkaan ole kauttaaltaan liberaaleja. Kyllä ne edelleen ovat suurimmaksi osaksi, varsinkin Pohjois-Amerikassa, konservatiivisia. Liberaaleja kirkkoja löytyy lähinnä Pohjois-Euroopasta sekä muutamia liberaaleja, lähinnä luterilaisia ja anglikaanisia kirkkoja sieltä täältä. On muistettava, että useat, varsinkin kasvavat ja elinvoimaisimmat luterilaisetkin kirkot, ovat konservatiivisia.
Yhtään kasvavaa ja elinvoimaista liberaalia kirkkoa en tiedä löytyvän mistään.
Jatkanpa vielä tuon Jouni Turtiaisen kysymyksenasettelu pohdiskelua. Samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamisen (tapahtuisi se sitten pienemmän pahan periaatteen mukaisesti tai miten ikinä) osalta tilanne on tällä hetkellä (pakotetun) yksiääninen kirkossa. Myönteisellä suhtautumisella ei ole siis konkreettista toteutumismahdollisuutta kirkossa. Tulevaisuudessakaan, vaikka dialogia käytäisiin kuinka, on varmasti niin, että yksimielisyyttä ei löydy asiasta. Eikä kehällisistä kysymyksistä moniäänisessä kirkossa tarvitse löytyäkään! Liberaalista, moniäänisestä näkökulmasta asia on lopulta yksinkertainen. Kukaan ei tule tahtomattaan siunatuksi samaa sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa. Myöskään siunauksen antamiseen ei tarvitsisi velvoittaa yksittäisiä työntekijöitä.
Tämänkaltaiset kiistat kirkossa näyttävätkin rakentuvan yksiäänisyyden vaatimuksen ympärille.
Miten vain, mutta ministeri voisi olla hieman tarkempi omasta imagostaan ja millaista tekstiä suustaan antaa julkisuuteen. Tämä on minun mielipiteeni. Odottaisin ministeriltä hillitympää käytöstä tai tarkemmin mietittyä puhetta, koska hän edustaa koko kansaa.
Uuuups! Pekka Särkiön kirjoitus on kantanut paljon hyvää hedelmää. Kommentteja on niin paljon, että kommentointi valistuneesti ja kattavasti vaatisi vähintään koko työpäivän ajan perehtymistä ja tarkentavia kysymyksiä.
Pidin Jouni Turtiaisen kirjoituksesta https://www.kotimaa.fi/blogit/aeaerikristittyjae#kmt-158304.
Ääri- prefiksin käyttö on tosiaan kontekstisidonnaista. Jos katson itseni keskukseksi, ovat minusta etäällä olevat aina jotakin äärtä.
Ilman vuoropuhelua eri lokerot laatikoituvat omiksi hiekkalaatikoikseen. Syntyy vain keskinäistä puhuntaa, joka usein alkaa konstruoida ihan omaa tulkinnan todellisuuttaan, ja näin hiekkalaatikon laidat saavat lisää korkeutta. Radikalisoitumisen kierre on syntynyt.
Yksi ongelma on nykyinen tiedonvälitys. Pitäväthän eräät tutkijat juuri länsimaista tiedonvälitystä äärimuslimien terrorin synnyttäjänä, ainakin osaksi. Mediassa nousevat esiin vauhti ja vaaralliset tilanteet. Kärjistäminen ja aggressio takaa julkisuuden. Tässä ilmastossa maltillinen mainstream on alati häviöllä, liian laimeaa.
Jusu johdatti ainakin minut pohtimaan tilastollisen enemmistön ja vähemmistön osuutta. En pidä sitä kovin luotettavana indikaattorina, vaikka toki pääsääntö yleensä lienee, ettei suurin osa ihmisistä kerta kaikkiaan jaksa radikalisoitua. Oleellisissa kysymyksissä enemmistö voi kuitenkin radikalisoitua, sen tiedämme noitavainoista, juutalaisvainoista yms.
Suomessa on jotenkin suomettumisen jälkitautina jäänyt eräille keskustelun aloille yleisen mielipiteen itsesensorinen kumartelu. Se hankaloittaa dialogia ja luo epäaitoja asetelmia -pahimmillaan tukahduttaa keskustelun.
Jusu, vastauksessasi edellisen kirjoitukseni jälkeen korostit ihmisen omaa vastuuta. Siihen on helppo yhtyä. Se ”omilla aivoilla ajattelu” perustuu kuitenkin jonkinlaiseen vapauden illuusioon: Suomen nuoriso ”alkoi ajatella omilla aivoilla” 70-luvulla. Siitä seurasi, että kaikilla piti olla samanlaiset farkut, ja kaikkien piti kuunnella samaa musiikkia ja kasvattaa samanlainen pitkä tukka. Luotiin todellla standardi nuorisokulttuuri, lähinnä markkinoiden eduksi.
Vainko enemmistö syrjii? Ei suinkaan. Olen useita kertoja törmännyt enemmistön edustajana siihen, että vähemmistön edustja on syrjinyt minua epäoikeudenmukaisesti. Syrjintä sattuu, se sattuu aina, olitpa enemmistöä tai vähemmistöä.
Kirjoitustaito syntyi aluksi lastikirjanpitoa ja varastointia varten, siitä se eteni sopimusteksteiksi, jonkin ajan kuluttua kirjoitettiin oikeudellisia sekä uskonnolliseettisiä tekstejä. Kaiken taustalla oli halu luoda luotettava pohja henkilökohtaiselle arvioinnille ja ajattelulle. Minulle Raamattu on ensiarvoisen tärkeä kristillisen uskon ja elämän perustekstien kirjasto. Haluan edistää sen valistunutta ja historiallista tulkintaa. Etiikka ei ole vain yksilön tai yhden sukupolven asia, se on ylihistoriallinen projekti.
Jusu. Hyvä kysymys, ovatko
Mietin vuosikymmenten kokemuksiani monen maan kristityistä eri tilanteissa, saarnoissa, puheissa ja keskusteluissa, kirkoissa, kokouksissa ja kodeissa ja yritän muistella, olisinko kuullut noita kahta asiaa erityisesti korostetun… Lähtökohta on ollut aivan jossain muualla. Siis missä?
Raamatun arvovalta on yleensä aina ykkönen – usein sillä tavalla vanhanaikaisen uudenaikaisesti, ei pääsääntöisesti länsimaisen liberaalisuuden eikä konservatiivisuuden keinoin, vaan aidosti oman kontekstin ilojen ja ongelmien keskellä.
Toisena näkisin uskon siihen, että evankeliumin sanoma on niin tärkeä, että siitä kannattaa tiedottaa kaikille ihmisille sanoin ja teoin. Sitä ei hävetä.
Kolmanneksi laittaisin rukouksen. Se on olennainen osa kristityn elämää ja kaikki elämän osa-alueet viedään ”Jumalan eteen”. Koetaan myös, että Jumala kuulee… Hän ei ole kuollut.
Nuo kaksi asiaasi kuuluvat siellä sarjaan, miten lukea Raamattua ”niin kuin se on kirjoitettu”. Jos Raamatulla pystytään perustelemaan naispappeus tai homoseksuaaliset parisuhteet, ne ovat OK. Jotkut pystyvät, jotkut eivät. Raamatun ohi ei haluta mennä.
Nuo ihmiset olisivat varmaan aika äärikristittyjä, jos heitä ei olisi niin paljon…