Uutisköyhän kesän puheenaihe sisäministerin sanomisista nosti esille luonnehdinnan äärikristillinen lahko. Sillä tarkoitettiin Suomen ev. lut. Kansanlähetystä, yhtä kirkkomme lähetysjärjestöä. Oliko luonnehdinta aiheellinen ja osuva?
Ääri- alkuiset nimitykset asioille ovat melko leimaavia. Mieleeni tulevat nopeasti esimerkiksi äärivasemmisto, jolla voitiin tarkoittaa 70-luvun Punaista armeijakuntaa Saksassa, tai ääri-islamilainen, jolla viitataan esimerkiksi Hizbollah-taistelijaan tai Taleban-sissiin.
Luulen, että Suomesta tuskin löytyy sanan varsinaisessa merkityksessä äärikristittyä lahkoa, sellaista kuin vaikkapa Daavidin oksa. Kirkon sisällä on toki vaihtelua konservatiivius-vapaamielisyys –akselilla. Halu erottautua eri tavoin uskovasta saa korostamaan eroja ja työntämää toisia laidalle. Nyt monet herätysliikkeiden edustajat huomaavat joutuvansa työnnetyksi keskeltä ensin laidalle, sitten laidalta äärilaitaa vasten. Äärilaita tarkoittaa, että kohta laidat loppuvat ja edessä on laidan yli heittäminen.
_ _ _
Miten seuraavat uskon ja etiikan lauseet mahtavat sijoittua kirkon kartalla: keskelle, laidalle vai peräti äärilaidalle?
”Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen.”
”Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.”
”Jumala on luonut ihmisen miehiksi ja naisiksi. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.”
Viimeaikaisen keskustelun perusteella luulen, että seuraavat uskonlauseet vaikuttavat monista olevan aika laidalta:
”Jumala on kaiken Luoja. Hän on sanallaan luonut koko maailmankaikkeuden.”
”Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta. Jokainen on jo syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Usko Kristukseen siirtää meidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen.”
”Jeesus suostui meidän sijastamme Jumalan vihan alaiseksi ja otti syyttömänä kantaakseen rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet.”
”Ilman eläväksi tekevää Henkeä emme voi uskoa emmekä lähestyä Kristusta.”
”Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen ovat kirkon näkyviä tuntomerkkejä.”
”Kastevesi on tavallista, puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaiksi kaikesta synnistä.”
”Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri.” … ”Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä.”
”Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle.”
Nämä lauseet eivät ole Kansanlähetyksen, eivätkä minkään muunkaan herätysliikkeen tai lahkon agendalta. Lainaukset ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinopista, Katekismuksesta (s. 16, 18, 20, 40, 44, 49, 51, 56, 84, 90, 92), jonka kirkolliskokous hyväksyi vuonna 1999, ja joka sen jälkeen jaettiin joka kotiin.
Esipuheen mukaan ”Katekismuksen tarkoitus on sanoa lyhyesti ja selkeästi, mitä kristillinen usko on. Sen syvin tehtävä on ohjata meitä elämään uskossa Jumalaan ja rakkaudessa toinen toiseemme. … Katekismus on kodin hengellinen käsikirja, joka ilmaisee suppeasti Raamatun keskeisen sisällön.”
Kun luen nuo edellä olevat kohdat, minusta tuntuu, että sisäministeri on puhunut koko lailla niin kuin Katekismus opettaa. Tämä opetus ei ole laidalta, eikä äärilaidalta, vaan aivan keskeltä. Ainakin niin pitäisi olla.
Jos lahkolaisuutta tai äärikristillisyyttä on jonkun aivan pakko osoitella, löytyy se ennemminkin sieltä päin, missä kovasti poiketaan Katekismuksen opetuksesta.
_ _ _
Suomen ev. lut. kirkon Katekismus ei edusta vain nurkkakuntaisesti suomalaista kristillisyyttä, vaan liittyy pääpiirteissään maailman kristittyjen enemmistön uskoon; roomalaiskatolisten, ortodoksien, anglikaanien, metodistien, – jopa pienin poikkeamin helluntailaisten, baptistien jne. uskoon. Tästä käy vielä selvemmin ilmi, missä on kristinuskon keskus ja mistä puolestaan voidaan hakea äärilaitoja.
_ _ _
Parasta olisi, jos me erilaiset kristityt voisimme kunnioittaa toisiamme ja sitä, mikä yhdistää. Tilaa pitäisi olla aran kyselevälle, heikolle, sekä yksinkertaiselle pienen lapsen uskolle, kuten myös syvällisesti kirkon pitkään uskon perintöön liittyvälle dogmaattisemmalle uskolle. Kirkon usko ja ajasta nousevat elämän kysymykset käyvät vuoropuhelua, mikä tekee uskon ihmisille ajankohtaiseksi ja koskettavaksi.
Espoon piispa Tapio Luoma tiivisti kolumnissaan viisaasti: ”Miten kirkko osaisi ottaa vakavasti toisaalta perustehtävänsä ja identiteettinsä sekä toisaalta kulloisenkin ajan kysymykset. Edellisten unohtuessa kirkko hukkaa itsensä, jälkimmäisten unohtuessa se kadottaa toimintaympäristönsä. Kirkon tulevaisuuden kannalta molemmat ovat vaarallisia vaihtoehtoja” (Kotimaa 25.7.)
Ja kun ketjun aloittaja on ampumaseuran palveluksessa, niin pitänee sanoa, että palvelusaikana näki monelaista ääripäätä kristinuskosta. Me komppanian ateistitkin osallistuimme mielellämme kenttäpapin tunneille kun tämä oli leppoisa mies ja kertoili välillä nuoruuden naisseikkailuistaan ja miten kalja kyllä maistuu hyvältä helteisen palveluspäivän jälkeen. Hän oli helposti lähestyttävä jopa uskonnottoman näkökulmasta eikä ikinä sanonut ilkeää sanaa eikä antanut lainkaan tervehtiä itseään sotilaallisesti.
Sitten kerran tunneille tuli jotain nuorisoporukkaa pitämään luentoa elämän valinnoista ja parisuhteista ja setti oli vieraannuttavan syyllistävää ”on paha jos pakotatte tyttöystävänne aborttiin”, ”alkoholinkäyttö vie terveyden ja teettää tyhmyyksiä” yms.
Lähes poikkeuksetta jäänyt erittäin kaunainen ja vihainen olo muuta kantahenkilökuntaa kohtaan, mutta sotilaspappi oli lempein isähahmo jonka olen koskaan tavannut. Voi kun koko kirkko olisi yhtä hyväntuulinen ja avaramielinen.
On syytä pitää mielessä myös se yhdyssanan loppuosa ”kristitty”. Mielestäni tässä keskustelussa törmäävät kaksi erilaista käsitystä siitä, kuka on kristitty:
1. maaginen käsitys pyhästä vedestä, jolla valellusta vauvasta automaattisesti tulee kristitty
2. kristittynä eläminen on tietoinen päätös, joka edellyttää tiettyyn oppiin sitoutumista.
De facto sopii hieman huonosti tuohon lainaukseen, koska kaikissa noissa kohdissa on vähän muutakin kuin faktaa. Toisissa enemmän ja toisissa vähemmän.
Juurikin näin ja tässä yhteydessä äärikristillisyys tarkoittaa sellaiseen oppiin sitoutumista, joka on etäällä siitä opista, johon valtaosa kristityistä on sitoutunut.
Jusu. Vähän tarkennusta tuohon kommenttiisi tämän blogikirjoituksen sisällöstä.
Tarkoititko, että Pekka Särkiön tekstissä esiintyvä ajatus kirkkomme opista:
, jonka mukaan Pekka Särkiön mielestä sisäministerimmekin on ”koko lailla” puhunut, on etäällä siitä opista, johon ”valtaosa kristityistä” on sitoutunut. Mitä tarkoitat valtaosalla tässä yhteydessä?
Jussi. Vanhoillisia on ollut jo kauan:
Ortodoksinen kirkko ja muu itäinen kristikunta pitää perisyntiä ihmiskunnan langenneena olotilana, joka on Aadamin lankeemuksen seurausta. Aadamin syyllisyyden ei kuitenkaan katsota periytyvän hänen jälkeläisilleen. Ihmisen katsotaan olevan luonnoltaan osittain turmeltunut mutta periaatteessa vapaa valitsemaan pahan ja hyvän välillä.[11] Ortodoksinen kirkko opettaa, että perisynnin jälkeen Jumalan kuva ihmisessä tosin on himmentynyt ja heikontunut, mutta kuitenkin niin säilynyt, että ihminen sen jälkeenkin voi tehdä hyvää ja tulla Jumalan armon avulla pelastetuksi.[12]
Protestanttisessa teologiassa perisynti katsotaan aktuaaliseksi synniksi, ei pelkäksi asiantilaksi, ja protestanttisen teologian mukaan jokainen ihminen syntyy perisynnin turmelemana ja oletusarvoisesti kadotettuna (eli jokaisen ihmisen oletusarvoinen kohtalo on kuoltuaan joutua Helvettiin).[13
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perisynti
jatkan…
jatkan
Luterilainen teologia painottaa täydellistä ihmisen tahdon vapauden puutetta hengellisissä asioissa syntiinlankeemuksen jälkeen. Luterilainen oppi ymmärtää kääntymisen olevan kokonaan Jumalan työtä. Armo ei kuitenkaan vaikuta vastustamattomasti, sen vuoksi kääntymättömyys on ihmisen oma syy.[14]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perisynti
Tarkoitin sitä, että asiassa kuin asiassa voidaan selvittää, mitä enemmistö ihmisistä on mieltä tai mitä ihmiset keskimäärin asiasta ajattelevat. Tarkoitin valtaosalla sitä näkemystä, jota suurin osa ihmisistä edustaa tai mitä ihmiset keskimäärin edustavat.
Ääriryhmillä puolestaan tarkoitetaan niitä ihmisiä, jotka edustavat vähemmistönäkemyksiä, jotka ovat hyvin etäällä siitä, mitä enemmistö asiasta ajattelee.
En ota sen tarkemmin kantaa Pekka Särkiön ajatuksiin kirkon opista. Kunhan sanoin, että määritelmän mukaan uskonnollisia ääriryhmiä ovat ne ryhmät, jotka ovat sitoutuneet sellaiseen oppiin, joka on hyvin kaukana siitä opista, johon uskonnon harjoittajien enemmistö on sitoutunut.
Jusu. Mielestäni nyt pyörittelet asioita ihan turhaan:
Mikä siis on se oppi, johon uskonnon harjoittajien enemmistö on sitoutunut, jos se ei ole tuo Särkiön mainitsema evlut kirkon oppi.
Ja mitä tarkoitat tässä ”uskonnon harjoittajilla”? Minulle tuo tarkoittaa aktiivista harjoitusta. Siis millaista?