Uutisköyhän kesän puheenaihe sisäministerin sanomisista nosti esille luonnehdinnan äärikristillinen lahko. Sillä tarkoitettiin Suomen ev. lut. Kansanlähetystä, yhtä kirkkomme lähetysjärjestöä. Oliko luonnehdinta aiheellinen ja osuva?
Ääri- alkuiset nimitykset asioille ovat melko leimaavia. Mieleeni tulevat nopeasti esimerkiksi äärivasemmisto, jolla voitiin tarkoittaa 70-luvun Punaista armeijakuntaa Saksassa, tai ääri-islamilainen, jolla viitataan esimerkiksi Hizbollah-taistelijaan tai Taleban-sissiin.
Luulen, että Suomesta tuskin löytyy sanan varsinaisessa merkityksessä äärikristittyä lahkoa, sellaista kuin vaikkapa Daavidin oksa. Kirkon sisällä on toki vaihtelua konservatiivius-vapaamielisyys –akselilla. Halu erottautua eri tavoin uskovasta saa korostamaan eroja ja työntämää toisia laidalle. Nyt monet herätysliikkeiden edustajat huomaavat joutuvansa työnnetyksi keskeltä ensin laidalle, sitten laidalta äärilaitaa vasten. Äärilaita tarkoittaa, että kohta laidat loppuvat ja edessä on laidan yli heittäminen.
_ _ _
Miten seuraavat uskon ja etiikan lauseet mahtavat sijoittua kirkon kartalla: keskelle, laidalle vai peräti äärilaidalle?
”Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen.”
”Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.”
”Jumala on luonut ihmisen miehiksi ja naisiksi. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.”
Viimeaikaisen keskustelun perusteella luulen, että seuraavat uskonlauseet vaikuttavat monista olevan aika laidalta:
”Jumala on kaiken Luoja. Hän on sanallaan luonut koko maailmankaikkeuden.”
”Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta. Jokainen on jo syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Usko Kristukseen siirtää meidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen.”
”Jeesus suostui meidän sijastamme Jumalan vihan alaiseksi ja otti syyttömänä kantaakseen rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet.”
”Ilman eläväksi tekevää Henkeä emme voi uskoa emmekä lähestyä Kristusta.”
”Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen ovat kirkon näkyviä tuntomerkkejä.”
”Kastevesi on tavallista, puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaiksi kaikesta synnistä.”
”Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri.” … ”Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä.”
”Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle.”
Nämä lauseet eivät ole Kansanlähetyksen, eivätkä minkään muunkaan herätysliikkeen tai lahkon agendalta. Lainaukset ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinopista, Katekismuksesta (s. 16, 18, 20, 40, 44, 49, 51, 56, 84, 90, 92), jonka kirkolliskokous hyväksyi vuonna 1999, ja joka sen jälkeen jaettiin joka kotiin.
Esipuheen mukaan ”Katekismuksen tarkoitus on sanoa lyhyesti ja selkeästi, mitä kristillinen usko on. Sen syvin tehtävä on ohjata meitä elämään uskossa Jumalaan ja rakkaudessa toinen toiseemme. … Katekismus on kodin hengellinen käsikirja, joka ilmaisee suppeasti Raamatun keskeisen sisällön.”
Kun luen nuo edellä olevat kohdat, minusta tuntuu, että sisäministeri on puhunut koko lailla niin kuin Katekismus opettaa. Tämä opetus ei ole laidalta, eikä äärilaidalta, vaan aivan keskeltä. Ainakin niin pitäisi olla.
Jos lahkolaisuutta tai äärikristillisyyttä on jonkun aivan pakko osoitella, löytyy se ennemminkin sieltä päin, missä kovasti poiketaan Katekismuksen opetuksesta.
_ _ _
Suomen ev. lut. kirkon Katekismus ei edusta vain nurkkakuntaisesti suomalaista kristillisyyttä, vaan liittyy pääpiirteissään maailman kristittyjen enemmistön uskoon; roomalaiskatolisten, ortodoksien, anglikaanien, metodistien, – jopa pienin poikkeamin helluntailaisten, baptistien jne. uskoon. Tästä käy vielä selvemmin ilmi, missä on kristinuskon keskus ja mistä puolestaan voidaan hakea äärilaitoja.
_ _ _
Parasta olisi, jos me erilaiset kristityt voisimme kunnioittaa toisiamme ja sitä, mikä yhdistää. Tilaa pitäisi olla aran kyselevälle, heikolle, sekä yksinkertaiselle pienen lapsen uskolle, kuten myös syvällisesti kirkon pitkään uskon perintöön liittyvälle dogmaattisemmalle uskolle. Kirkon usko ja ajasta nousevat elämän kysymykset käyvät vuoropuhelua, mikä tekee uskon ihmisille ajankohtaiseksi ja koskettavaksi.
Espoon piispa Tapio Luoma tiivisti kolumnissaan viisaasti: ”Miten kirkko osaisi ottaa vakavasti toisaalta perustehtävänsä ja identiteettinsä sekä toisaalta kulloisenkin ajan kysymykset. Edellisten unohtuessa kirkko hukkaa itsensä, jälkimmäisten unohtuessa se kadottaa toimintaympäristönsä. Kirkon tulevaisuuden kannalta molemmat ovat vaarallisia vaihtoehtoja” (Kotimaa 25.7.)
Kiitos kenttäpiispalle selkeästä puheenvuorosta.
Jusul, sait jo huomatakin, miten äärimmäisen tärkeää on, että käyttää sanoja ”oppi”, ”opetus” jne. oikeissa paikoissa. (Ev. lut. kirkossahan asiat on jaettu kahteen koriin, muuttumattomiin (oppi) ja muuttuviin (kehälliset asiat)). Ihmiset reagoivat eettisiin kysymyksiin (abortti, eräät ajankohtaiset asiat jne.), jotka eivät siis ole opillisia asioita ensinkään. Niistähän niitä erimielisyyksiä on, ei opillisista asioista niinkään. Ja kirkkoon kuuluvalle ei tule mitään käytännön seuraamuksia siitä, jos ei usko tarkalleen kirkon opin mukaisesti. Kehälliset asiat ovat niitä käytännön elämän asioita ja siksi taviksetkin kiinnittävät huomionsa niihin. Pääsääntöisesti siis ääreväksi koetaan valtavirran kristillisyydestä selkeästi poikkeava käsitys tai sen ilmaisutapa näissä kehällisissä asioissa. Niissähän tosiaan kirkon opetus ja käsitykset ovat niitä ”moniäänisiä”.
Noin yleisenä huomiona blogiin ja kommentteihin. Foorumilla on tapana puhua kahdesta ääripäästä. Blogissa käsiteltiin sitä toista. Mites se toinen ääripää, kun siihen tulee kanssa aika helposti määritellyksi, luulen.
Siitä täsmälleen samasta Raamatusta ja niistä täsmälleen samoista tunnustuskirjoista kristityt tänä päivänä ja kautta aikojen ovat tehneet erilaisia tulkintoja koskien esimerkiksi Raamatun erehtymättömyyttä ja jumalaista alkuperää, aborttia, orjuutta, siunauksen pyytämistä parisuhteensa rekisteröineelle parille, naisten pappeutta, maapallon muotoa tai homoseksuaalien vankeusrangaistuksia.
Sen lisäksi, että kristillinen usko on aina mukautunut aikakauden ja vallitsevan kulttuurin mukaan, eri ihmisillä on ollut erilaisia painotuksia ja mielipiteitä erilaisiin uskoon ja etiikkaan liittyviin kysymyksiin. 100 vuotta sitten kirkko kannatti vankeusrangaistuksia homoseksuaalisista teoista, nykyään sitä pidettäisiin äärimielipiteenä.
Edelleenkin toistan, että ääriryhmä on ryhmä, jonka mielipide poikkeaa radikaalisti yleisestä konsensuksesta.
Jos noin on kuten Jusu kirjoittaa, niin silloin esimerkiksi Jusun mainitsema siunauksen pyytäminen samaa sukupuolta olevalle parille on äärimielipide, koska ylivoimaisesti suurin osa maailman kristikuntaa ei tällaista siunausta tunne eikä toteuta. Tästä asiasta ei suinkaan vallitse minkäänlainen konsensus, päinvastoin.
Mielipiteitä ja konseksuksia tulee ja menee. Kirkon oppi pysyy, kunnes se muutetaan, ja harvoin sitä muutetaan.
Jari on täysin oikeassa siinä, että jokainen mielipide on aina suhteellinen siihen vertailuryhmään, johon sitä verrataan. Suomen evlut kirkon jäsenistä enemmistö kannattaa homoparien kirkollista vihkimistä (Yleisradion mielipidemittaus vuodelta 2011). Suomessa ajatus ei siis ole erityisen radikaali. Irakissa se olisi erittäin äärimielipide ja sen esittäjä todennäköisesti menettäisi henkensä.
Kannattais varmaan joskus lukea ne tunnustuskirjat, tai ehkä hakemistokin riittäisi.
Jusu kirjoitti, että ääri- on tilastollinen ilmiö. Luulenpa, että se on useinpien vaistonvarainen kanta. Tuntuu turvalliselta olla mainstreamissä. Jossakin suhteessa se toimiikin, mutta siinä on vaarallinen päättelyvirhe. Demokratian ja galluppien aikana olemme ehdollistuneet ajattelemaan, että enemmistö on oikeassa ja vähemmistö on äärtä.
Silti kokonaisen kansan elämässä ääriajattelusta saattaa tulla enemmistön ajattelua. Saksassa natsien ääriliikkeestä tuli enemmistön liike. Se ei muuttunut vähemmän ääriliikkeeksi vaikka se propagoitiin osaksi enemmistön elämää.
Toinen esimerkki löytyy Iranista. Shiialaisuuden kannalta khomeinismi on ääriliike. Se nousi valtaan Iranissa ja on varsin yleistä ajattelua Iranin islamilaisessa tasavallassa. Silti se on Shiialaisuudenkin historiallisen ajattelun kannalta ääriajattelua.
Ne, jotka säätävät moraalisen kompassinsa yleisen mielipiteen perusteella, toimivat kuin sonnilauma viime jouluna Ounasjoella: kaikki kävelivät jonossa samaan avantoon.
Meinaatteko, kanssakeskustelijat, että Jusun viesti ei voi tulla selväksi siitä huolimatta, että termien ”oppi” tai ”tunnustuskirja” käyttö ei ole täysin asianmukaista? Kumma juttu kun itselleni ei tuota vaikeuksia tavoittaa Jusun ajatusta, vaikka termien käytössä olisikin huomauttamista. Ja jos termien käyttö vaivaa ja estää ymmärtämästä, niin olisiko kuviteltavissa, että voisi yrittää auttaa asiassa?
…jatkuu. Edelliseen kirjoitukseeni lisäisin, että Jusu esitti monta hyödyllistä näkökohtaa. Itseensä sulkeutunut vähemmistö radikalisoituu usein katkaistessaan neuvotteluyhteyden enemmistöön ja jäädessään oman ”puhunnan” varaan.
Minun mielestäni näin käy aina kun ihminen lopettaa ajattelemasta omilla aivoillaan ja toimimasta sydämensä äänen johdattamana. Eli aina kun ihminen lopettaa ottamasta itse vastuuta omista teoistaan.
Piiloon voi mennä yleisen mielipiteen taakse. Vastuun voi ulkoistaa myös jollekin ulkoiselle auktoriteetille ja kuvitella, että kun seuraa jotain kirjoitettuja ohjeita, vaikka ei niitä edes ymmärtäisi, niin ei voi toimia väärin.
Ehkä voisi myös ajatella siten, että mitä hatarampi ote ihmisillä itsellään on omista eettisistä ratkaisuistaan, sitä enemmän voidaan puhua ääriryhmästä sillä he eivät ole enää itse oman elämänsä kuljettajan penkillä.