Uutisköyhän kesän puheenaihe sisäministerin sanomisista nosti esille luonnehdinnan äärikristillinen lahko. Sillä tarkoitettiin Suomen ev. lut. Kansanlähetystä, yhtä kirkkomme lähetysjärjestöä. Oliko luonnehdinta aiheellinen ja osuva?
Ääri- alkuiset nimitykset asioille ovat melko leimaavia. Mieleeni tulevat nopeasti esimerkiksi äärivasemmisto, jolla voitiin tarkoittaa 70-luvun Punaista armeijakuntaa Saksassa, tai ääri-islamilainen, jolla viitataan esimerkiksi Hizbollah-taistelijaan tai Taleban-sissiin.
Luulen, että Suomesta tuskin löytyy sanan varsinaisessa merkityksessä äärikristittyä lahkoa, sellaista kuin vaikkapa Daavidin oksa. Kirkon sisällä on toki vaihtelua konservatiivius-vapaamielisyys –akselilla. Halu erottautua eri tavoin uskovasta saa korostamaan eroja ja työntämää toisia laidalle. Nyt monet herätysliikkeiden edustajat huomaavat joutuvansa työnnetyksi keskeltä ensin laidalle, sitten laidalta äärilaitaa vasten. Äärilaita tarkoittaa, että kohta laidat loppuvat ja edessä on laidan yli heittäminen.
_ _ _
Miten seuraavat uskon ja etiikan lauseet mahtavat sijoittua kirkon kartalla: keskelle, laidalle vai peräti äärilaidalle?
”Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen.”
”Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.”
”Jumala on luonut ihmisen miehiksi ja naisiksi. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.”
Viimeaikaisen keskustelun perusteella luulen, että seuraavat uskonlauseet vaikuttavat monista olevan aika laidalta:
”Jumala on kaiken Luoja. Hän on sanallaan luonut koko maailmankaikkeuden.”
”Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta. Jokainen on jo syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Usko Kristukseen siirtää meidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen.”
”Jeesus suostui meidän sijastamme Jumalan vihan alaiseksi ja otti syyttömänä kantaakseen rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet.”
”Ilman eläväksi tekevää Henkeä emme voi uskoa emmekä lähestyä Kristusta.”
”Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen ovat kirkon näkyviä tuntomerkkejä.”
”Kastevesi on tavallista, puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaiksi kaikesta synnistä.”
”Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri.” … ”Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä.”
”Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle.”
Nämä lauseet eivät ole Kansanlähetyksen, eivätkä minkään muunkaan herätysliikkeen tai lahkon agendalta. Lainaukset ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinopista, Katekismuksesta (s. 16, 18, 20, 40, 44, 49, 51, 56, 84, 90, 92), jonka kirkolliskokous hyväksyi vuonna 1999, ja joka sen jälkeen jaettiin joka kotiin.
Esipuheen mukaan ”Katekismuksen tarkoitus on sanoa lyhyesti ja selkeästi, mitä kristillinen usko on. Sen syvin tehtävä on ohjata meitä elämään uskossa Jumalaan ja rakkaudessa toinen toiseemme. … Katekismus on kodin hengellinen käsikirja, joka ilmaisee suppeasti Raamatun keskeisen sisällön.”
Kun luen nuo edellä olevat kohdat, minusta tuntuu, että sisäministeri on puhunut koko lailla niin kuin Katekismus opettaa. Tämä opetus ei ole laidalta, eikä äärilaidalta, vaan aivan keskeltä. Ainakin niin pitäisi olla.
Jos lahkolaisuutta tai äärikristillisyyttä on jonkun aivan pakko osoitella, löytyy se ennemminkin sieltä päin, missä kovasti poiketaan Katekismuksen opetuksesta.
_ _ _
Suomen ev. lut. kirkon Katekismus ei edusta vain nurkkakuntaisesti suomalaista kristillisyyttä, vaan liittyy pääpiirteissään maailman kristittyjen enemmistön uskoon; roomalaiskatolisten, ortodoksien, anglikaanien, metodistien, – jopa pienin poikkeamin helluntailaisten, baptistien jne. uskoon. Tästä käy vielä selvemmin ilmi, missä on kristinuskon keskus ja mistä puolestaan voidaan hakea äärilaitoja.
_ _ _
Parasta olisi, jos me erilaiset kristityt voisimme kunnioittaa toisiamme ja sitä, mikä yhdistää. Tilaa pitäisi olla aran kyselevälle, heikolle, sekä yksinkertaiselle pienen lapsen uskolle, kuten myös syvällisesti kirkon pitkään uskon perintöön liittyvälle dogmaattisemmalle uskolle. Kirkon usko ja ajasta nousevat elämän kysymykset käyvät vuoropuhelua, mikä tekee uskon ihmisille ajankohtaiseksi ja koskettavaksi.
Espoon piispa Tapio Luoma tiivisti kolumnissaan viisaasti: ”Miten kirkko osaisi ottaa vakavasti toisaalta perustehtävänsä ja identiteettinsä sekä toisaalta kulloisenkin ajan kysymykset. Edellisten unohtuessa kirkko hukkaa itsensä, jälkimmäisten unohtuessa se kadottaa toimintaympäristönsä. Kirkon tulevaisuuden kannalta molemmat ovat vaarallisia vaihtoehtoja” (Kotimaa 25.7.)
Maija Mäkelä
Minä en ole tarjonnut sinulle mitään syyllisyyttä enkä ole mielestäni yhtään aggressiivinen vaan aivan asiallisesti kommentoinut. Luin moneen kertaan Särkiön blogin ja siinä on paljon ulottuvuuksia. Nyt minä lähden messuun.
Sonja,
on totta, että meitä täällä kirjoittelevia löytyy aidan takaa, aidan vierestä (valmiina hyppäämään aidan yli kun joku seuraavaksi sanoo jotain itselle epäsopivaa) ja keskemmältä sekä keskiöstä. Kun tilanne on tällainen, niin ei ihme, että syntyy monelaisia hiekkakakkuleikkejä, joita leikitään myös piirileikkeinä.
Mutta olennaista kai olisi, että pysytään samalla hiekkalaatikolla leikkimässä, kuuloetäisyydellä toinen toiseemme, eikä sitten heitellä hiekkaa toisten silmille.
Sonja. Siis vielä kerran anteeksi. Minulle seuraava lauseesi oli aika suuri syytös.
Tahallinen vääristely on minun arvomaailmassani aika ala-arvoista. Se ja siitä syyttäminen ei minusta yleensä kuulu kuvioon ainakaan näin tärkeissä asioissa. Tiedän nyt, että sinä jotenkin et tarkoittanut sitä syytökseksi…
Kyllä Lauri K E L. osuu tekstissään Kansanlähetyksen osalta lähelle oikeaa. Lähetysjohtaja Mika Tuovinen ilmioitti äskettäin Kotimaa24:n palstalla järjestönsä kieltäytyvän palkkaamasta parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa elävää palvelukseensa. Se tarkoittaa, että Kansanlähetys jättää tietoisesti noudattamatta yhdenvertaisuuslakia – siis tieten tahtoen rikkoo sitä.
Minusta tämä viralliseen oppiin vetoaminen on vähän teennäistä ja osin tarkoitushakuista. Se luo asetelman, että kirkossa ikään kuin olisi virallisen opin mukaan uskovaisia ja sitten jonkin väärän tai epävirallisen opin mukaan uskovia.
Minun ymmärrykseni mukaan opilliset kiistat eivät liity siihen, että joku kyseenalaistaisi kirkon opin vaan siihen, että erilaisissa elämäntilanteissa ihmiset tulkitsevat oppia eri tavalla.
Kun jotain lahkoja leimataan ääriliikkeeksi, kyse ei mielestäni tyypillisesti ole mistään uskonnon opista vaan siitä, että lahkoon kuuluvat henkilöt ovat omaksuneet kehällisissä asioissa näkemyksiä, jotka ovat hyvin vieraita valtaväestölle. Tällaisia voisi olla:
– Masturboimisen pitäminen syntinä
– Ehkäisyvälineiden käytön pitäminen syntinä
– Kielto omistaa televisiota tai käydä elokuvissa
– Käsky odottaa avioliittoon ennen seksin harrastamista
– Homoseksuaalisten suhteiden voimakas tuomitseminen
– Abortin voimakas tuomitseminen
– Vaatetukseen ja meikkaamisen liittyvät säännöt (lähinnä naisilla)
– Ehdoton kieltäytyminen verensiirrosta
– Ehdoton kieltäytyminen lääketieteellisistä hoidoista
Minun käsitykseni mukaan mihinkään näistä asioista kirkolla ei ole virallista oppia siten, että voitaisiin sanoa kirkon kehottavan jokaisen kristityn ajattelemaan näistä asioista täsmälleen samalla tavalla.
Tässä mielessä ääri-leiman sitominen opin noudattamiseen johtaa meidät harhateille, koska mielestäni siitä ei ole alunperinkään kysymys. Minun mielestäni ”kun seuraan näitä sääntöjä en voi olla ääriliike” -logiikka ei oikein pure.
Saako kysyä, mistä te päättelette, että Sirkka-Liisa Anttila viittasi herätysliikkeitä ja ministeriä ääriliikkeeksi syyttäessään opillisiin asioihin? Minustakin on nimittäin päivänselvää, että kyse on ollut julkisuudessa koko ajan ministerin ja herätysliikkeiden eettisistä kannoista, siis niistä, joista voi olla eri mieltä poikkeamatta tunnustuksesta mitenkään.
Minä näen tässä kaksi asiaa: Ensimmäinen on olkiukkopuolustus, sillä ei kukaan ole syyttänyt tunnustukseen perustumattomasta äärimmäisyydestä, joten ei siltä tarvitse puolustautuakaan. Toinen on ”ite oot” -tyyppinen puolustus, joka perustuu nimenomaan syytökseen ja lisäksi melkoiseen yleistykseen: ”älä mulle tuu kehällisistä asioista neuvomaan kun ite et usko edes neitseelliseen syntymään, ateisteja ootte kaikki lipilaarit”.
Noin kärjistetysti. Onhan se nimittäin ihan totta, että kristittyjen suomalaisten valtavirrassa ei näistä eettisistä asioista olla laajalti yhtä ”äärimmäistä” mieltä.
Tuli mieleen kolmaskin vaihtoehto: Haluatteko te nähdä abortti-, avioliitto-, ja eutanasiaa koskevat maalliset lait kirkollisena opillisena kysymyksenä? Haluaako ministeri? Häntä syytettiin teokratiaan viittaavista näkemyksistä myös. Ovatko nämä teistä tunnustuksen ja opin kannalta keskiössä olevia eettisiä asioita? Siis luterilaisen opin ja tunnustuksen mukaan?
Jaa-jaa. Kautta koko Räsäs-kohun minua on häirinnyt tämän po. puheen yhteydessä puheenpitäjä eli eikö se ollut Päivi Räsänen, joka ”siellä jossakin” puhui eikä sisäministeri. Sisäministeri vain tuli vedetyksi samaan lokaan, mihin puheenpitäjäkin.
Maija, selvä. Anttilalla varmasti on syynsä, joista politiikka on yksi, käyttää termiä ’äärikristillinen’ ja ’lahko’. Kun blogi nyt kuitenkin yleisesti, Anttilan kirjoitusta mainitsematta, käsitteli tätä äärevyysasiaa (yhden ääripään osalta tosin vain, kuten huomautin), niin yritin siihen huomauttaa, että ei se mielestäni opin esilletuomisesta johdu vaan niistä kehällisistä asioista. Oliko Anttilalla sitten viittaus näihin opillisiin asioihin siinä Forssan Lehden pakinassaan kun epäilykset ovat juuri näihin oppikysymyksiin kohdistuneet?
Jusu, Jani, Tarja etc. Olette varmaan osaltanne ihan oikeassa siinä, miten tätä blogikirjoituksta laajennatte. Omat kommenttini lähtivät suoraan tästä kirjoituksesta, joka hyvin selvästi mielestäni puhui ”kirkon opista”. Minulle siitä ja sen käytöstä on aihetta riittämiin. Näistä muista asioista puhutaan niin paljon muuallakin. Kaikki asiat eivät minulla todellakaan liity homoseksuaalisuuten, vaikka näistä kommenteista päätellen se pitäisi ehkä olla aina mielessä. Puolustuksekseni sanon, että ei se sana esiintynyt Särkiönkään kirjoituksessa. Olisiko pitänyt olla?
Aavistelen, että te jatkoitte pikemminkin tuosta lopusta:
Sitä minäkin yritin sanoa puhuessani kontekstualisoinnista.
Tapio Luoman ajatus tuon kirjoituksen lopussa on myös tärkeä. Sen osoittaa tämä keskustelukin.
Eikös ole Maija jännä juttu, miten eri lailla sitä ihmiset tekstiä ymmärtävät. Minä ymmärtin Pekan blogin sillä tavalla, että siinä mietittiin ääriliikkeeksi tai lahkoksi nimeämisen syitä ja perusteita ja kyseltiin, että tietyistä opinkappaleiden ääneensanomisistako se johtuu. Minä siihen sitten, että ei mielestäni siitä johdu, vaan eettisistä kysymyksistä. Että se syiden miettiminen syistä keskusteltaessa olisi keskustelun laajentamista on mielestäni näin ollen vähän omanlaisensa tulkinta. Homo-sanaa ei esiintynyt minunkaan kirjoituksissani, olisiko pitänyt esiintyä? Mutta kun nyt jatkoit keskustelua siihen Anttilan kirjoitukseen, niin jäi vielä askarruttamaan, että oliko siinä viittauksia niihin opillisiin asioihin?