Henkeäni on uhattu! Kaiken maailman terveysterroristit ovat alvariinsa kimpussani. He jankuttavat, että syön väärin, en liiku tarpeeksi, nukun liian vähän ja vietän aivan liian epäsäännöllistä elämää. Tuotan heille pettymyksen siinä, että en juo alkoholia enkä tupakoi. Niistä olisi ah, niin mukava säksättää myös.
Kolme vuotta sitten olin työn puolesta mutta kuitenkin vapaaehtoisesti mukana Läskillä lukutaitoa-kampanjassa. Lukeahan minä jo läskeistäni huolimatta osaan, mutta läskeistä olisi ollut hyväntekeväisyysmielessä mahdollisuus luopua 15 euron kilohintaan. Ideasta voit lukea tuosta, jos et muista:
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=21864
Jostakin syystä YLE:n TV-uutisiin valittiin loppupunnitusmannekiineiksi Vanhan kirkon messun väki. Miljoona ihmistä ihmetteli telkkariruudun ääressä, kun Ruttopuiston rovasti astui vaa’alle yrittäen tuntea mielensä mahdollisimman kevyeksi. Onneksi lukemaa ei sentään näytetty. Haastateltavaksi jouduin kuitenkin.
Haastattelu päättyi hillittömään naurukohtaukseen, joka aiheutui meikäläisen loppukevennykseksi tarkoitetusta repliikistä: ”Olen ollut pappina 30 vuotta ja minulle on tullut painoa lisää kilo ja vuosi. Olen suunnitellut, että ryhdyn jatkossa laihduttamaan kilon per vuosi!” Toimittajat menivät naurusta linkkuun. Kuvaaja meinasi pudottaa olallaan olleen kameran, naistoimittaja sammutti kiireesti mikrofoninsa ja peitti nauravan suunsa kämmenellään.
Eihän tuo nyt niin kummoinen juttu ole, yksi kilo vuodessa! 85-vuotiaana olisin jälleen ns. ihannepainossani. Tosin tuota elinajanodotetta täytyisi kenties hieman rukata…
Rahaa Nepaliin kerättiin 1,4 miljoonaa euroa. Harmi vain, että ainoastaan 60% kevennysyrityksen aloittaneista saapui loppupunnitukseen. Häpesivät varmaan niitä karistamiaan vähiä kiloja. Mutta ne muutamatkin kilot olisivat pidemmän päälle olleet merkittäviä. Sinun, minun ja muiden yksittäisistä liikakiloista muodostuisi vaikka miten suuri läskimeri. Tuntematon läskinpoisostaja olisi ollut valmis pulittamaan jopa 10 miljoonaa…
Tänään 6.5.2013 vietetään Älä laihduta-päivää. Netistä löysin tällaisia päivän teemaan liittyvän kysymyspatterin:
– Koetko ulkonäkösi tai ruumiillisen olemuksesi huonoksi tai riittämättömäksi?
– Liittyykö naisena olemiseen mielestäsi velvoitteita tulla kauniiksi tai hyvännäköiseksi?
– Onko ruumis mielestäsi loputtomasti muokattavissa—ajatteletko, että kyse on vain tahdonvoimasta?
– Ajatteletko, että arvosi ihmisenä tai onnellisuutesi on suorassa yhteydessä kehosi kokoon, muotoon ja ulkonäköön?
– Uskotko olevasi näiden ajatusten kanssa yksin?
Jos vastasit Kyllä yhteenkään näistä kysymyksistä, sinulla on mahdollisuus oppia ajattelemaan ulkonäköpaineiden ja ruumiillisten ihanteiden teemaa toisin. Nämä ajatusmallit voivat vahingoittaa itseluottamustasi, käsitystä omasta arvostasi sekä estää sinua toteuttamasta unelmiasi. Voit oppia suhtautumaan näihin kulttuurissamme yleisiin, mutta tuhoisiin ja vääristyneisiin ajatusmalleihin kriittisesti sekä ajattelemaan ruumiillisia ihanteita ja ulkonäköpaineita uudella tavalla.
PS: Henki lähtee niin luuviululta kuin läskibassoltakin aikanaan. Kysymys on oikeastaan vain siitä, kummalla on ollut enemmän (k)iloa elämästään.
Kuvatekstit:
Yllä: Kumpi ompi hauskempi, Ohukainen vaiko Paksukainen?
Alla: Tatuoitu nainen, voisitko ystävällisesti siirtyä pois kuvasta häiritsemästä…!
Siis löytyy kirkostamme pappi, joka vielä jakaa toivoa!
Kiitos tästä suloisesta ilosanomasta, joka suussani sulaa suloisemmin
kuin Valion Aino-jäätelö ja lämmittää vatsaani
hellemmin kuin haudutettu ohrapuuro sunnunta-aamuna.
Sela!
P.S: Meillä on ruumis. Se keho meni jo Lönnrotin mukaan hautaan, eikä ansaitse ylösnousemusta.
Juu, Jorma, (k)ilosanoman asialla tässä ollaan. Nuoret usein tahtovat ottaa ilon irti elämästä, mutta ainakin Ruttopuiston rovastin mielestä ilo kuuluu olennaisena osana elämään. Emme odota ilotonta loppua vaan loputonta iloa.
Nuoruudesta tulee mieleen vanha sarjakuva, jossa tukeva ja epävarma nuorukainen ei osannut lähestyä vastakkaista sukupuolta ollenkaan. Sitten hän sai vinkin: bodaa itsellesi hirmuiset hauberit ja pyykkilautavatsa. Silloin alkavat tytötkin tykätä.
No, poika näki paljon vaivaa ja saavutti tavoitteensa, timmin trimmin. Tytöt juoksivat hänen perässään hiekkarannalla ja kiehnäsivät ympärillä. Imarreltu mutta tuskanhikinen sankariuros katsoo viimeisessä kuvassa suoraan lukijaan ja tunnustaa: ”…mutta en minä vieläkään osaa keskustella tyttöjen kanssa!”
Facebookin puolella sain tällaisen palautteen, jonka luvan perästä tähän pränttään:
”On tuossa ideaa: henki lähtee niin laihalta kuin lihavaltakin ennen pitkää. Ja iloisia ja surullisia ihmisiä on molemmissa. Mutta itsetunto taitaa olla kiinni ihan muista asioista kuin kiloista. Olen sitä mieltä, että tavallaan jokaista kiloaan pitää rakastaa (tunnistaa ne todeksi ja hyväksyä se, mikä on totta), jotta niistä voi luopua, jos on tullut muutoksen aika ja sitä haluaa.”
Henki lähtee tosiaan ennen pitkää niin laihalta kuin lihavalta, mutta lihavalta paljon aiemmin. Läski maksaa terveydenhuoltokuluina miljardeja euroja vuodessa. Tosin köyhät hienotunteisesti ymmärtävät kuolla keskimäärin noin puolitoista vuosikymmentä golfmailaa heiluttavaa, ruskettunutta rikasta luuviulua aiemmin.
Kari-Matti: Totta tuokin, mutta sanohan, miksi terveysvalistus ei pure? Kuuluuko ihmisen terveys niihin asioihin, joiden arvo huomataan vasta sitten, kun ne on menetetty? Vai onkohan ajatus sittenkin, että omapahan on asiani…?
Sadoissa kokeissa on osoitettu ettei tietynlainen asenne johda välttämättä vastaavaan käyttäytymiseen. Toisin sanoen voin olla vaikka kuinka 100% sitä mieltä ja tietoinen, että tupakointi on haitallista, silti tupakoin. Valistukseen/”oikeaan” tietoon luottaminen pohjaa olettamukseen, että ihminen on toiminnassaan johdonmukainen. Tukevasti ilmassa leijuvissa valistuskampanjoissa oletetaan ihmisen lopettavan esim. ylensyömisen kunhan hänelle selvitetään kuinka haitallista se todella on. Mitä vielä! Ihminen sietää yllättävän hyvin kognitiivista dissonanssia. Ihminen on ennenmuuta valehtelija ja itsensäpettäjä. Kirjailijoista tästä on ollut parhaiten selvillä peluri Dostojevski.
Lievällä itsepetoksella on sitäpaitsi osoitettu suhteellisen pitävästi olevan yhteys psyykkisen hyvinvoinnin kanssa.
Kari-Matti: Pitäisiköhän tässä terveysasiassa ruveta pelottelemaan ja uhkailemaan ihmisiä tyyliin Syö pupun ruokaa tai kuole? Juokse henkesi edestä, sillä Noutaja on jo kannoillasi? :p
En tiedä, onko se itsepetosta. Ihminenhän tietää, ettei tervellisen elämäntavasta huolimatta elä ikuisesti, mutta tämä voi sairastua vakavasti viimeisinä elinvuosina, jos on elännyt epätervellisesti. Nukkuako sairaana pois vai terveenä…siinäpä valinta. Monesti kuuluu, ettei halua vanhana kärsiä, mutta siltikin edistävät sen prosenttiaalista mahdollisuutta. Taas perimälle ei voi mitään, jos geenit alkavat aktivoitua. Positiivinen juttu on jos tupakasta pääsee pois, voi kukkaro kiittää ruhtinaallisesti. Ensin muutamien satojen eurojen tuottona vuosittain ja loppuelinvuosina sairauskustannusten vähytenä. Noutaja pysyy kannoilla niin kauan kun olet Pietarin porteilla…ehkä. En tunne yhtään ihmistä, joka olisi jäännyt tänne hengamaan tervellisen elämätavan vuoksi. Ehkä valistus auttaa jos se kertoo ekonomisella tavalla.
Yksi aski (arvio/en polta ) 5 euroa kertaa 365 päivää. Kas, voisiko sen rahan laittaa harrastuksiin ken ties?
OK, Katja. Mielikuvitukseni sai tuosta kommentistasi taas siivet.
– Miksi me ihmiset emme voisi syntyä vanhoina ja kuolla nuorina…? Vanhuutta osattaisiin silloin arvostaa ihan toisella tavalla. Ihmiset riemuitsisivat vastasyntyneen vanhuksen nähdessään: ”Voi, miten ihana kurttunaama, pusi, pusi!”
– Miksi Jumala ei järjestänyt asioita niin, että ne, jotka eivät häneen usko, joutuisivat elämään täällä maan päällä niin kauan kunnes hiffaavat, mikä elämän tarkoitus on? Ne Jumalan palvelijat, jotka ovat oman elämäntehtävänsä tehneet ja elämästä kyllänsä saaneet, kutsutaan seuraavaan elämään niin kuin tähänkin asti. Kun jonkun ateistin ikää kysyttäisiin ja hän vastaisi, että 1234 vuotta, niin kysyjät voisivat puistaa päätään ja sanoa: ”Onneksi olkoon, mutta omapahan on vikasi!”
Olin surullinen. Vakavia ajatuksia, nääs.. tunkevat päälle niin kuin räntäsade Suomen keväässä.
Kun sattumalta luin taas tämän Kiurun blogin väliotsikon ”Mies hyvässä lihassa…”
nauroin….
Mitä se Luteerus aikoinaan sanoikaan: ”Perkele on murheen henki…”.