Muuan vuosikymmeniä täkäläisessä uskonnollisessa kulttuuripoliittisessa puheessa toistunut ilmaisu on, että ”meillä on paljon oppimista afrikkalaisten ilosta”.
Huomasin äskettäin samansuuntaisen jargonin Oulun kirkkopäiviltä. Joku afrikkalainen piispa sinne oli taas tuttuun tyyliin roudattu kertomaan, että voi opettaa meitäkin, johon paikallinen piispa vastasi, että on ilon opettelussa vasta alussa.
Kun olin nuori, melko säännöllisin väliajoin lehdessä oli juttu jonkun kirkollisen turistiryhmän vierailusta jossakin Kongossa. Aina sanottiin, että nyt pitää ottaa oppia iloisesta jumalanpalveluselämästä.
Omat kokemukseni ovat toisenlaisia.
Tuossa muistossa vilahti päiväkirjamerkintä reilun kymmenen vuoden takaa. Kirjoitin siinä, että olen lähdössä Namibiaan ja varmuuden vuoksi kirjoitan nyt heti ja ennen matkaa, jotta voin jotakin kokeakin, että matkan opetus on iloinen jumalanpalveluselämä.
Paikan päällä kuulin moniäänisesti veisattuja mollivoittoisia virsiä. Paikallisen virsikirjan lopussa olevissa selitteissä luki usein ”Jukka Malmivaara, Kuopio”.
Samalla matkalla kävin tarunhohtoisessa Swakopmundessa. Se oli baijerilaiseen tyyliin rakennettu kaupunki, jossa vielä 1990-luvun lopulla natsiliput heiluivat. Sen fasiliteettien varjoissa pohdiskelin siellä olleiden lähetyssaarnaajien suurta kärsimystä ja uhrimieltä.
Pohdiskelin, että onko ”afrikkalainen ilo” rasismin huipentuma. Että kerrotaan, kuinka janoiset nälkäkurjet rummuttavat bongojaan, jotta saadaan täkäläinen hengellinen viihdemusiikki perusteltua.
Jo aikaisemmin olin tutustunut tähän iloon.
Yhdysvalloissa huonetoverikseni sattui maanpaossa oleva Liberian luterilaisen kirkon piispa ja maan varapresidentti Ronald Diggs, ehta mustanaama, joka oli aikanaan väitellyt Aarne Siiralan johdolla Torontossa.
Ronaldin kanssa kuljimme erilaisissa hyväntekeväisyysilloissa maidon ja hunajan maassa, koska tulimme hyvin toimeen keskenämme ja olimme tietysti amerikkalaisten näkökulmasta eksoottisia persoonia.
Ronald edusti kuulemma iloa ja kontekstuaalista afrikkalaista ajattelua ja minä taas olin valkoinen kuolema toisesta maailmansodasta ja maasta, jossa Neuvostoliiton panssarit kulkivat edelleen mitä jääkarhujen sekaan mahtuivat.
Ronaldia otti kupoliin aivan riivatusti, että pitää edustaa iloa ja afrikkalaista ajattelua.
Jossakin hyvien ihmisten illassa hän lopulta dollarishekin saatuaan pomppasikin pystyyn ja ähki tuskissaan, että ensinnäkään minä en edusta mitään iloa vaan päinvastoin olen surullinen ja pahalla päällä kuljettuani Liberiassa kolmen kilometrin mittaisen ruumiskasan päältä Naton koneeseen ja ollessani nyt täällä maanpaossa. Toiseksi minä olen ihminen, kristitty ja teologi ja annan pitkät mokomille teidän kuvittelemillenne afrikkalaisille erityisajatteluille. Voisitteko te joskus ottaa minutkin vakavasti eikä jonkun sepitteen näyttelyesineenä!
Korhonen vastaa pahaan pahalla. Väitteet konservatiivien seksuaalisuudesta ovat asiattomia ja puheet terapian tarpeesta kaikkea muuta kuin rakentavaa keskustelua. Tästä ei taideta päästä eteenpäin – vaihdettaisko pelaajia?
Johanna siis katsoo, että klassiseen kristinuskoon, luterilaiseen lain ja evankeliumin selkeään erottamiseen sekä Jumalan sanaan pitäytyvä kristitty on tiedostamattaan homo, joka torjuu samaan sukupuoleen kohdistuvat vastustamattomat seksuaaliset yllykkeet muun muassa vastustamalla sukupuolineutraalia avioliittolakia.
Voi, voi…populaaripsykoanalyysi on siitä kivaa, että sillä oikeastaan voi selittää mitä tahansa: jokainen joka vastustaa pornoa, haluaa itse asiassa….
Olisin odottanut toimittaja Korhoselta hiukan älyllisempää tekstiä.
Kyllähän Korhonen etenee ja vie eikä juuri kukaan vikise?
”Hyökkäys on paras puolustus.”
Onpa outoa tekstiä. Kuin vihaa täynnä.
Pooli, jota Korhonenkin edustaa, voisi kasvaa ulos siitä, että eri mieltä oleva olisi tyhmä, tietämätön, oppimaton, sairas, hoidon tarpeessa tai jotain muuta vastaavaa.
Minun mielestäni Korhonen ei ole terapian tarpeessa, vaikka on raskaasti väärässä.
Entä jos ennakkoluulot ja kammot perustuvat historialliseen, tiedolliseen kokemukseen ja tutkittuun, mitä kyseiset suuntaukset tuovat tullessaan. Entä jos Korhonen on itse väärässä.
Homofobiahan on sairaus. Tietynlainen uskonnollisuus taas edistää tätä nimenomaista sairautta tai sairaalloista suhtautumista homoseksuaaleihin. Näin se vain on vaikka sen yrittäisi pukea minkälaisen tarkoitusperän kääreisiin tahansa.
”Homofobia on homoseksuaalisuutta tai homoseksuaalisia henkilöitä kohtaan tunnettua pelkoa, vastenmielisyyttä tai heihin kohdistuvaa syrjintää. Homofobia ei ole lääketieteellinen fobia, vaan se rinnastuu rasismin ja seksismin kaltaisiin ennakkoluuloihin.” -Wikipedia
Jos joku onkin keksinyt tyhmän sanan, ei sillä tarvitse olla mitään järkevää merkitystä. Tuon wikipedia-määritelmän mukaanhan homofobia ei ole sairaus.
Se on valitettavasti keksitty nimike. Fobia on psyykkinen pelkotila ja se on erittäin leimaava ja loukkaava. Se että leimataan enemmistö johonkin sairauteen kertoo kyllä esittäjän ihmiskuvasta.
Olli: ”Jos joku onkin keksinyt tyhmän sanan, ei sillä tarvitse olla mitään järkevää merkitystä.”
Homofobia on valitettavasti todellinen ilmiö ja korostuu tietynlaisen uskonnollisuuden piirissä. Puhutaan siis pääsääntöisesti fundamentalistisesta ja konservatiivisesta uskonnollisuudesta.
Tietynlaiset fobiat ja fobian tasot ovat myös selkeästi saiauden puolella. Homofobia on monissa fundispiireissä selkeästi sairaalloisen tasolla.
Risto: ”Fobia on psyykkinen pelkotila ja se on erittäin leimaava ja loukkaava.”
Fundamentalistien neuroottisesta homopelosta ei voi mihinkään muuhun johtopäätökseen tulla. Vika ei ole silloin määritelmässä, vaan sairaalloisessa suhtautumisessa jonka takia ko. määritelmä on syntynyt.
Risto: ”Se että leimataan enemmistö johonkin sairauteen kertoo kyllä esittäjän ihmiskuvasta.”
Totta. Homoseksuaaleja pidetään fundamentalistisissa piireissä lähinnä sairaina, ja se kertoo valitettavalla tavalla fundamentalistien ihmiskuvasta.
Tämä kotisohvadiagnostosointi se vasta vaarallista onkin. Sehän lähentelee jo kunnianloukkausta. Tässä tapauksessa kokonaisen ryhmän määrittelemistä sairaaksi pelkästään heidän kristillisen vakaumuksensa vuoksi.
Salme: ”Tämä kotisohvadiagnostosointi se vasta vaarallista onkin. Sehän lähentelee jo kunnianloukkausta. Tässä tapauksessa kokonaisen ryhmän määrittelemistä sairaaksi pelkästään heidän kristillisen vakaumuksensa vuoksi.”
En minä kaikki kristittyjä tässä diagnosoi. Fundamentalistisiipeä ainoastaan.
Vai mitä olet mieltä vaikkapa Jehovan todistajien Hallintoelimeen (johtajistoon) kuuluvan Anthony Morrisin tuoreesta puheesta:
”Heidän ulkoasunsa on sellainen, jota kutsutaan ”metroseksuaaliseksi”. Se tarkoittaa, että jos heillä on puku päällä, se on erittäin tiukka lahkeisiin asti, hyvin tiukka. Haluan teidän veljen miettivän seuraavaa: Monet, monet homoseksuaalit työskentelevät vaateteollisuuden parissa ja tekevät suunnittelutyötä. He rakastavat kun pidät kireitä housuja. Kyllä…saatat naureskella. En pidä sitä hauskana. Se on iljettävää! Ajattelepa sitä kovasti. Et näytä niin hyvältä kuin luulet näyttäväsi, paitsi homoseksuaalille…Näytät iljettävältä!”
Kuinka tervettä on esittää, että kireät housut on suunnilleen homoseksuaalien globaali salaliittohanke? Ja kuinka tervettä on ylipäätään ajatella tällaisia asioita ja esittää niitä tuhansille ja sadoille tuhansille ihmisille?
”Ajattelepa sitä kovasti…” pyytää A. Morris.
Tällaista tekstiä on fundamentalistien puheet ja kirjallisuus täynnä. Tämä, jos joku, on sitä sairasta osastoa ja kunnianloukkaus vähemmistöä kohtaan.
Tom, keskustelemme nyt tästä Korhosen tekstistä.
Epäasiallinen teksti ei ole oikeutettua, kirjoittipa sitä kuka hyvänsä, ei myöskään Morrisin kirjoittamana.
kiihkoilevat… fundamentalistit… kiihkouskovaiset… homofobiikot…
On jännä kuinka tehokas tapa on maalata toisinajattelijat hulluiksi, fobiikoiksi tai muuten epämiellyttävä tavalla, mutta kovin aikuismaista se ei ole. Sama asia nousee esimerkiksi ilmi, jos islamia tai kehitysoppia kritisoidaan.
Tässä voisikin kysyä, ettei vain Korhonen ole Raamattufobiikko tai suvaitsematon konservatiiveja kohtaan?
Joka tapauksessa tällaisen ”itkupotkuraivarin” sijaan odottaisin Korhoselta oikeita argumentteja homoavioliiton suhteen, mutta niitä ei vielä kukaan oikein ole pystynyt esittämään.
Ovatko Mario Bergner, Andrew Comiskey, Andy Chambers, Amadeus ja monet muut Johanna Korhosen ajatusmallin mukaan tulleet myös sairaiksi ja terapiaa tarvitseviksi?