Muuan vuosikymmeniä täkäläisessä uskonnollisessa kulttuuripoliittisessa puheessa toistunut ilmaisu on, että ”meillä on paljon oppimista afrikkalaisten ilosta”.
Huomasin äskettäin samansuuntaisen jargonin Oulun kirkkopäiviltä. Joku afrikkalainen piispa sinne oli taas tuttuun tyyliin roudattu kertomaan, että voi opettaa meitäkin, johon paikallinen piispa vastasi, että on ilon opettelussa vasta alussa.
Kun olin nuori, melko säännöllisin väliajoin lehdessä oli juttu jonkun kirkollisen turistiryhmän vierailusta jossakin Kongossa. Aina sanottiin, että nyt pitää ottaa oppia iloisesta jumalanpalveluselämästä.
Omat kokemukseni ovat toisenlaisia.
Tuossa muistossa vilahti päiväkirjamerkintä reilun kymmenen vuoden takaa. Kirjoitin siinä, että olen lähdössä Namibiaan ja varmuuden vuoksi kirjoitan nyt heti ja ennen matkaa, jotta voin jotakin kokeakin, että matkan opetus on iloinen jumalanpalveluselämä.
Paikan päällä kuulin moniäänisesti veisattuja mollivoittoisia virsiä. Paikallisen virsikirjan lopussa olevissa selitteissä luki usein ”Jukka Malmivaara, Kuopio”.
Samalla matkalla kävin tarunhohtoisessa Swakopmundessa. Se oli baijerilaiseen tyyliin rakennettu kaupunki, jossa vielä 1990-luvun lopulla natsiliput heiluivat. Sen fasiliteettien varjoissa pohdiskelin siellä olleiden lähetyssaarnaajien suurta kärsimystä ja uhrimieltä.
Pohdiskelin, että onko ”afrikkalainen ilo” rasismin huipentuma. Että kerrotaan, kuinka janoiset nälkäkurjet rummuttavat bongojaan, jotta saadaan täkäläinen hengellinen viihdemusiikki perusteltua.
Jo aikaisemmin olin tutustunut tähän iloon.
Yhdysvalloissa huonetoverikseni sattui maanpaossa oleva Liberian luterilaisen kirkon piispa ja maan varapresidentti Ronald Diggs, ehta mustanaama, joka oli aikanaan väitellyt Aarne Siiralan johdolla Torontossa.
Ronaldin kanssa kuljimme erilaisissa hyväntekeväisyysilloissa maidon ja hunajan maassa, koska tulimme hyvin toimeen keskenämme ja olimme tietysti amerikkalaisten näkökulmasta eksoottisia persoonia.
Ronald edusti kuulemma iloa ja kontekstuaalista afrikkalaista ajattelua ja minä taas olin valkoinen kuolema toisesta maailmansodasta ja maasta, jossa Neuvostoliiton panssarit kulkivat edelleen mitä jääkarhujen sekaan mahtuivat.
Ronaldia otti kupoliin aivan riivatusti, että pitää edustaa iloa ja afrikkalaista ajattelua.
Jossakin hyvien ihmisten illassa hän lopulta dollarishekin saatuaan pomppasikin pystyyn ja ähki tuskissaan, että ensinnäkään minä en edusta mitään iloa vaan päinvastoin olen surullinen ja pahalla päällä kuljettuani Liberiassa kolmen kilometrin mittaisen ruumiskasan päältä Naton koneeseen ja ollessani nyt täällä maanpaossa. Toiseksi minä olen ihminen, kristitty ja teologi ja annan pitkät mokomille teidän kuvittelemillenne afrikkalaisille erityisajatteluille. Voisitteko te joskus ottaa minutkin vakavasti eikä jonkun sepitteen näyttelyesineenä!
”Monet kiihkoilevat kirkolliset konservatiivit ovat epäilemättä itse homoja, mutta koska he eivät haluaisi olla, he uhraavat valtavan määrän energiaa asian kiistämiseen itseltäänkin.” Korhonen
Mielenkiintoinen teoria. Tarkoittaako teoria kääntäen sitä, että monet kiihkoilevat homoseksuaalit ovat vastaavasti heteroita?
Salme,
jos jonkin homoseksuaalisen ihmisen kiihkoilu on sitä lajia, että hänen on mahdotonta hyväksyä heteroseksuaalisuutta (esim. miehen ja naisen välisiä parisuhteita) niin voisin kuvitella, että hänellä on jokin ongelma.
Sen sijaan en kutsuisi ”homoseksuaaliseksi kiihkoiluksi” sitä, jos homoseksuaaliset ihmiset aktivoivat sen puolesta, että heitä ei syrjitä vaan että heidät hyväksytään tasavertaisina ihmisinä yhteiskunnassa ja kirkossa.
Sari, onko vastauksesi ymmärrettävä siten, että sinunkin mielestäsi konservatiivit ovat homoja? (itse enkäytä kirjoittaessani ilmaisua ”homo” vaan homoseksuaali).
Minä en käyttänyt ilmaisua ”homoseksuaalinen kiihkoilu” vaan ”kiihkoilevat homoseksuaalit” vastakohtana Korhosen käyttämälle ”kiihkoilevat kirkolliset konservatiivit”
Salme,
Kysyt olenko minäkin sitä mieltä, että konservatiivit ovat homoja. Miten niin minäkin? Minä en ole vielä lukenut Johannan tekstiä tuossa kirjassa mutta tämän uutisen perusteella Johanna ei tee sellaista yleistystä että (kaikki) konservatiivit ovat homoja.
Johanna Korhonen: ”Parasta olisi, jos foobikoille voitaisiin tarjota terapiaa ongelmien käsittelemiseen.”
Tästä pitää olla Johannan kanssa ehdottomasti samaa mieltä. Olipa fobian taustalla sitten homokammo, raamattukammo tai herätyskristillisyyden kammo tai mikä muu fobia tahansa. Hoitoon vaan!
Sen sijaan tämän laajan kysymyksenasettelun yksinkertaistaminen esim. väitteeseen, että apostoli Paavali olisi torjunut vain homoseksuaalien orgiat (ei siis itse homoseksuaalista kanssakäymistä), on lievästi sanottuna mutkien suoristamista.
Eikö olisi johdonmukaisempaa ja rehellisempää (ja eksegeettisesti pitävämpää) todeta, että apostoli Paavali kategorisesti vastustaa homosuhteita ja pitää sellaisia jopa esteenä Jumalan valtakuntaan pääsemiselle – kuten samassa yhteydessä myös esim. ahneutta ja varastamista sekä juopottelua (1 Kor 6:9-10) – mutta tämä näkemys ei vain joidenkin mielestä toimi enää nykyaikana (ehkä ”ahneus, varastaminen ja juopottelukin” pitäisi määritellä uudelleen samalla, kun lause ”miesten kanssa makaavat miehet” todetaan nykyisiin homosuhteisiin käymättömiksi)..?
Edellisen perusteella lienee paikallaan kysyä, onko homosuhteiden vastustamisella Paavaliin vedoten kyse homofobiasta vai aidosta pelosta, jossa ei tämän asian suhteen uskalleta olla erimielisiä Herran apostolin kanssa – sen enempää kuin tinkiä ahneuden, varastelun ja juopottelun kammottavuudestakaan?
Mutta nyt sitten kaikille se tärkeä omantunnon kysymys: jos Paavalin mukaan mm. ahneus, varastaminen ja juopottelu estävät Jumalan valtakuntaan pääsemisen siinä, missä homosuhteetkin, kuka rohkenee pitää itseään sellaisena krisittynä, joka voi tuomita muita em. perusteella..?
Jos meidän on ”pakko” armahtaa itseämme ja toisiamme esim. ahneudessa, varastamisessa ja juopottelussa, emmekö voisi armahtaa toisiamme myös homosuhteissa..?
Jos emme voi armahtaa itseämme emmekä toisiamme missään näistä, kuka silloin voi pelastua ja millä perusteella..? Mitä teemme uskonvanhurskaudelle..?
Jos pelastus ei olekaan ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”, vaan siihen tarvitaan jokin pyhitysosuus ihmisen puolelta, niin puhuuko Paavali ristiriitaisesti? Tuhoaako hän itse oman vanhurskauttamisoppinsa armosta (esim. Gal 5:4-6)?
Jos Paavali ei puhu ristiriitaisesti eikä tuhoa omaa vanhurskauttamisoppiaan, onko silloin pelastus kuitenkin ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”, mutta pelastuksen seurauksena tulisi seurata tiettyjä Pyhän Hengen merkkejä / vaikutuksia / hedelmää (Gal 5:22-23), joiden suhteen rajanveto jää kirkon / seurakunnan ”sietokyvyn” varaan..?
Tarkoitan tätä: emmekö aina tuomitse kovemmin ne toisten synnit, jotka eivät ole omia helmasyntejämme, mutta olemme armollisempia omia helmasyntejämme kohtaan (esim. ahneus, varastaminen ja juopottelu)..?
Luulenpa, että tähän tautiin ei tehoa mikään fobian hoito, vaan tähän tarvitaan uskallusta luottaa Kristukselta saatuun vieraaseen vanhurskauteen, jonka Jumala suuresta armostaan lukee kaikille niille, jotka kasteen ja uskon kautta ovat Kristuksen omia.
Tässä ei auta ahneuden, varastelun, juopottelun tai homosuhteiden välttäminen, vaan ainoastaan syntisen ja jumalattoman ”paljas” luottamus Jeesuksen ansioon meidän hyväksemme.
Voisimmeko siis kristittyinä keskittyä enemmän tähän kuin toistemme tuomitsemiseen ja repimiseen..?
Nostan hattua korkealle tästä puheenvuorosta, Jouni. Mukavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa.
Jouni T.,
muistaakseni sinä olet sanonut, että sinulle ei ole (kirkkoherrana, esimiehenä ja seurakunnan paimenena) mitään ongelmaa siinä, jos seurakuntasi työntekijät tai seurakuntasi jäsenet ovat homoseksuaaleja. Onko nyt kuitenkin mahdollisesti niin (tämän viimeisimmän kommenttisi valossa), että sinä suhtaudut työntekijöidesi ja seurakuntasi jäsenten homoseksuaalisuuteen samalla tavalla kuin heidän muihin synteihinsä esim. varasteluun, ahneuteen, juopotteluun jne.?
Jouni, kommentissasi oli mielestäni paljon hyvää, mutta tässä kohden tahtoisin kommentoida: ”Jos meidän on “pakko” armahtaa itseämme ja toisiamme esim. ahneudessa, varastamisessa ja juopottelussa, emmekö voisi armahtaa toisiamme myös homosuhteissa..?” Kaikki nämä (monien muiden syntien ohella) ovat moneen kertaan Raamatussa mainittuja syntejä, joista kehotetaan tekemään parannus. Se tarkoittaa, että uskovan tulee omalla kohdallaan pyrkiä tekemään parannus kaikissa mainituissa asioissa, eikä jäädä pysyvästi kellittelemään= elämään tietoisesti synnissä.
Toisaalta, esim. ahneus, varastaminen, juopottelu ja erilaiset lankeemukset seksuaalisella alueella voivat myös kehittyä psykologisessa mielessä addiktioiksi, joista on vaikeata päästä irti. Raamatun käskyihin ja kehotuksiin välttää esim. em. asioita liittyy mielestäni siis myös ennalta ehkäisevä suojelu addiktioiden kehittymistä vastaan.
Sari R-L, pointtini on sanoa, että se, mitä Paavali piti omana aikanaan kardinaalisyntinä, ei enää välttämättä osu ”yksi yhteen” siihen, mitä me ajattelemme näistä Paavalin kardinaali- / kuolemansynneistä.
Jos siis sanomme, että ”ahneus, varastaminen ja juopottelu” ovat Paavalin mukaan kadottavia syntejä, me joudumme aina selittämään, mitä tarkoitamme tällaisilla asioilla, ettemme tuomitsisi itseämme (ja kaltaisiamme) kadotukseen.
Näinhän on nyt toimittu sen suhteen, mitä Paavali tarkoittaa tuomitessaan ”miesten kanssa makaavat miehet”. Emme halua itse (emmekä kaltaistemme) tulevan kadotukseen tuomituiksi, joten joudumme määrittelemään asioita.
Tämä on siis normaalia raamatuntulkintaa, koska kirjaimellinen raamatuntulkinta johtaa aina ad absurdum joko itsemme tai toisten kannalta.
Minä en lähde edes arvuuttelemaan työntekijöittemme tai seurakuntalaistemme kardinaali- /kuolemansyntejä.
Minulle kelpaavat ahneet, varkaat ja juopot siinä missä homotkin, kunhan eivät tee omasta agendastaan evankeliumia, vaan julistavat pelotta ja rohkeasti ainoaa pelastavaa evankeliumia: Jeesuksen voittoa ristin pääsiäisenä.
Niin, en ole vielä tuota kirjaa saanut, mutta innolla odotan kirjaston tekstiviestiä.
Noin äkikseltään tulee mieleen, että onhan alkoholin juomisessakin (addiktioiden lisäksi) erilaista vaihtelua. Toiset ottaa pari brandyä, toiset pullon viiniä. Jotkut juovat enemmän. Itse ajattelen, että homoseksuaaliset parisuhteet eivät ole ”juopottelua”. Eivätkä homoseksuaalit ole ”juomareita”.
Ja varastaminen on rikos ja aiheuttaa toiselle vahinkoa ja menetystä. Homoseksuaalit eivät aiheuta sosiaalisia, taloudellisia eivätkä henkisiä haittoja. Eivät mitään haittoja muille, toisin kuin homoseksuaalisuuden ja homoseksuaalien jatkuva tuomitseminen ja riepominen. Siinä tuomitsemisessa voidaan ”anastaa”. Toisen identiteetti ja oikeus rakkauteen ja kaikkeen, mihin heteroille annetaan ihan kyseenalaistamatta.
Mietin vain, että syyllistytäänkö silloin väärintekemiseen. Väärätkään eivät peri Jumalan valtakuntaa.
Mirja Rautkoski: ”Se tarkoittaa, että uskovan tulee omalla kohdallaan pyrkiä tekemään parannus kaikissa mainituissa asioissa, eikä jäädä pysyvästi kellittelemään= elämään tietoisesti synnissä.”
Juuri näin. Mutta voiko pantteri muuttaa pilkkunsa..? Voiko homo tehdä parannusta identiteetistään..? Tai hetero..? Voiko identiteetti olla synti..?
Varas, juoppo ja ahne voivat aina ”pysyä kaapissa” – varsinkin seurakunnassa – mutta saattaa olla, ettei kristity koskaan pääse näistä taipumuksistaan, vaikka ne eivät välttämättä hänen identiteettiään määrittelisikään.
Sallimalla heidän kipuilla näiden asioiden kanssa seurakunnassa, me tosiasiallisesti hyväksymme myös nämä taipumukset.
Minulla ei ainakaan olisi kanttia heittää seurakunnasta ulos alkoholingelmansa kanssa kipuilevaa seurakuntalaista. Työntekijän kanssa minua sitoo enemmän varhainen puheeksiottamisen periaate, jossa ohjaan hänet hoitoon (luonnollisesti haluaisin auttaa myös vastaavassa tilanteessa elävää seurakuntalaista). Äärimmäinen toimenpide voi tietysti olla työsuhteesta irtisanominen..
Pointtini on, että siedämme paremmin niitä, joiden taipumukset pysyvät kaapissa kuin niitä, joiden taipumukset tulevat syliimme.
Joistakin taipumuksista voi tehdä parannusta, identiteetistä ei. Ja ketään emme voi tuomita edes taipumusten perusteella: ”kuka lankeaa, ettei se minua polta”, sanoo Paavali.
Aivan yksinkertaisesti: peräänkuulutan armollisuutta kirkkoon – puolin ja toisin.
Jouni Turtiainen.,
Sanot, että sinulle kelpaavat ahneet, varkaat ja juopot siinä missä homotkin.
Tuntuu ikävältä, että sanot tällaisia julkisesti, koska olet kirkkoherra ja työntekijöidesi ja seurakuntasi jäsenten joukossa on varmastikin homoseksuaaleja. Ikävää, että vertaat heidän läheisimpiä ihmissuhteitaan ja perhe-elämäänsä varasteluun, epärehellisyyteen jne.
Kommenttiesi valossa vaikuttaa vahvasti siltä, että homoseksuaalisuuden toteuttaminen on sinulle synti, samaan tapaan kuin juopottelun, varastelun jne. toteuttaminen. Ja että samaan tapaan kuin meidän tulisi välttää juopottelun ja varastelun toteuttamista käytännössä (…vaikka meillä varastelun halu olisikin, joka ei vielä itsessään, pelkkänä haluna, ole vielä synti) niin meidän tulisi välttää homoseksuaalisuuden toteuttamista käytännössä.
Sari R-L, nyt taidat ylitulkita minua oman ennakkoluulosi valossa, et sen mukaan, mitä kirjoitin.
Kun puhun Paavalin mainitsemista kuolemansynneistä, ne ovat todellakin Paavalin tekstiä – ei minun. Paavali siis niputtaa nämä asiat kuolemansynneiksi, en minä (ainakaan sellaisinaan, ilman tulkintaa).
Se, kuinka näitä asioita tulkitsemme, on tietysti aina sidoksissa siihen, kuinka näemme nämä Paavalin mainitsemat kuolemansynnit nykyisin.
Pointtini on sanoa, että oikein tarkkaan pohdittuamme, emme pidä enää mitään näistä Paavalin mainitsemista asioista kuolemansynteinä – varsinkaan, jos ne tuomitsevat meidät itsemme kadotukseen.
Olen toisessa yhteydessä todennut, että taipumuksista voi varmaan yrittää tehdä parannusta, identiteetistä ei.
Samaa mieltä Sarin kanssa, siis Turtiaisen samaan kategoriaan laittamisesta varkaiden ym. kanssa.
Mielenkiintoinen ilmiö on se, että vaikka kirkonmies Turtiainen kirjoittaa miten päin tahansa asiaa, niin siitäkin halutaan löytää merkityksiä, joita hän ei tarkoita, ts. syyllistää.
Salme,
minä kommentoin sitä, mitä Turtiainen kirjoittaa. Esimerkiksi sitä, että hän sanoo, että hänelle kelpaavat varkaat ja juopot siinä missä homotkin.
Olen useimmiten Jounin kanssa napit vastakkain, mutta tässä tunnen olevani samoilla linjoilla. Varkaat, juopot ja homot samassa lauseessa voi toki tulkita niinkin, että siinä rinnastataan väärällä tavalla asioita.
Minä ymmärsin Jounin pohdiskelevan sitä, olisiko oikeaa kristillisyyttä suvaita ja hyväksyä kaikki, olipa kyseessä heikkous, sairaus, suuntautuneisuus, mikä tahansa. Tarkoituksena ei siis ole rinnastaa homoa varkaaseen, vaan tarkastella sitä, onko meistä todella tuomitsemaan lähimmäistä jollain perusteella.
Ahneudesta, varastamisesta ja homoseksuaalisuudesta puhuminen samassa yhteydessä ja niiden rinnastaminen ovat kirkollisesta homokeskustelusta tuttuja kliseitä. Ehkäpä Jounin tarkoituksena ei ollut rinnastaa niitä nyt, mutta koska juuri näitä rinnastuksia on kuultu vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, voi muu tarkoitus helposti hämärtyä. Kenties eronneen uudelleenavioitumisen tuominen tuohon yhteyteen olisi toiminut parempana verrokkina tämän keskustelun kannalta.
Paavalin tekstin voi tulkita useammalla tavalla ja riippuen tulkitsijasta voi yksinkertaistuksena pitää määrittelyä ”vain orgiat” (Korhonen) tai määrittelyä ”kaikki homosuhteet” (Turtiainen). Ehkä tässäkin kohtaa aito kunnioitus voisi lähteä siitä, että myönnetään molempien tulkintamahdollisuuksien olemassaolo ja ojentautuminen jomman kumman mukaisesti.
Korhosella on väärä maali syytöksilleen. Kirkko ja sen konservatiivit vain noudattavat Jeesuksen käskyä;
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.”
Korhosen tulisikin syyttää Jumalaa, koska Hän ilmoittanut Raamatussa, sekä VT:ssa että myös UT:ssa, homoseksuaalisten suhteiden olevan sellaista, mitä kristityn tulee välttää. Sen sijaan homoseksuaalisia ihmisiä ei ole käsketty välttää, vaan siitähän Jeesustakin syytettiin;
”Niin fariseukset ja heidän kirjanoppineensa napisivat hänen opetuslapsiansa vastaan ja sanoivat: ”Miksi te syötte ja juotte publikaanien ja syntisten kanssa?”
”Korhonen hämmästelee, miksei ääntä pidetä vaikkapa niistä raamatunkohdista, jotka koskevat ilosanomaa tai anteeksiantoa.”
Kyllä julistusta ilosanomasta ja anteeksiannosta kuulee, mutta täällä tosin harvemmin. Syynä on ehkä se, että täällä suuri osa uutisista keskittyy juuri tavalla tai toisella sukupuoleen/homoseksuaalisuuteen. Ja taitaa olla niin, että osa kirkon luottamushenkilöistäkin keskittyy vain ko. aiheeseen ja he pitävät keskustelua siitä yllä myös kirkon eri elimissä.
Tuli mieleeni, että jos joku kirjoitaisi (mitä toki suuresti epäilen) vastaavan kirjoituksen kirkon liberaaleista, niin julkaistaisiinko se K24:ssä? Mielestäni tämä uutinen on syyllistävän vääristelevä antaessaan kanssakristittyjen persoonasta luulotellun väärän todistuksen.
Onpahan J. Korhoselta tanakkaa tekstiä. Noin hurja ilmaisu on jo lähellä sitä rajaa, jossa se kääntyy itseään vastaan. Hän on kuitenkin kirjoittamisen ja vaikuttamisen ammattilainen, joten yliampuva provosointi on varmasti harkittua.
Ehkä yksi tarkoitus on sohia muurahaispesää niin rajusti, että on pakko käydä jonkinlainen keskustelu kirkon kannasta?
Risto, Johanna Korhosen teksti on osa kirjaa, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kertovat omista kokemuksistaan kirkossa. Minulla on kirjaa lukematta sellainen tuntuma, että tällaisesta teoksessa käsitellään asioita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta ja käsitellään kysymyksiä tavalla, joka kenties saattaa herättää hämminkiä yhteisössä, jossa kirjoittajien viiteryhmää on totuttu käsittelemään objektina. On pohdittu, kirjoitettu mietintöjä ja kulutettu loputtomasti palstamillimetrejä siihen, että mistä homous johtuu, miten homoihin pitäisi suhtautua, mitä homot saavat tehdä ja mitä he eivät saa tehdä jne. Nyt nämä tarinan objektit kertovat tarinan toisen puolen. Siinä yksi ihan ymmärrettävä kysymys on, että miksi ’meihin’ suhtaudutaan näin? Mitä asioiden taustalla on? Mitkä ovat ihmisten mahdolliset vaikuttimet?
Korhosen itsensä kannalta onneton kirjoitus sinä mielessä, että Korhosta on kenenkään vaikea enää ottaa vakavasti.
Jokaisessa ihmisessä on enemmän tai vähemmän ”hetero- ja homotaipumuksia.” Tottakai konservatiivikristityistä löytyy niitä, jotka torjuvat nämä omalle mentaliteetilleen ja aatemaailmalleen ei-hyväksyttävät impulssit. Mutta. Puhumme todennäköisesti muutamasta prosentista.
Johanna Korhoselle suomalainen hengellinen ja herätyskristillinen maasto lienee vieras. Voi olla, että nämä 100%:en ennakkoluuloiset, typerät ja mauttomat yleistykset nousevat osin tästä täydellisesä tietämättömyydestä, jota täydellinen tietämättömyys edes teologian alkeista ei ainakaan vähennä..
Jani, erittäin hyviä pointteja. Menin vähän siihen vipuun, että pohdin ja kommentoin Johannan sanomaa K24:n valikoimien sitaattien perusteella. On tosiaan hyvä muistaa, että taustalla on kokonainen kirja.
Kari-Matti, en oikein usko, että Johanna Korhosen henkilön arviointi vie tästä keskustelu eteenpäin.
Onko kirkossa vuosikymmenten myötä todella totuttu siihen, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien ihmisen persoonaa, perhetaustaa jne. voi repostella maallikkopohjalta estoitta? Niin että tällaista diagnosointia ja repostelua ei pidetä edes mitenkään kummallisena vaan normaalina asiaintilana. Tällä homomyönteiseksi moititulla K24-foorumilla muuten tähän reposteluun on alettu puuttua ihan viime vuosina, mutta siihenkään ei näytetä olevan tyytyväisiä. Ei ilmeisesti saisi rajoittaa sananvapautta. Kirjassa Korhonen näyttää kääntävän kuvion sikäli toisin päin, että hän arvioi siinä arvioijia ja repostelee repostelijoiden ’tilaa’ ja ilmeisesti käsittelee kirkollista homofobiaa ilmiönä. Miten sinun mielestäsi sitä ilmiötä pitäisi käsitellä ja miten siihen pitäisi suhtautua? Pitäisikö sille olla tilaa kirkossa? Entä saavatko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ilmoittaa kyllästymisestään tähän diagnosointiin ja eheytysmis- ja terapiapuheeseen, johon kirkko suhtautuu neutraalin myönteisesti?
Luulenpa, että Johannalla on ns. käämi palanut ja tämä vuodatus on turhautumisesta johtuva lapsus..?
Mielestäni tämä kertoo enemmän tilanteen kärjistymisestä ja kyvyttömyydestä / haluttomuudesta dialogiin kuin suoranaisesta typeryydestä. Sellaista vaikutelmaa en ole Johanna Korhosesta saanut, vaikka hän ärhäkästi ja kovasanaisestikin on esiintynyt.
En siis puolusta Johannan agendaa, vaan Johannan oikeutta tulla asiansa kanssa nähdyksi ja kuulluksi.
Riidellä me osaamme, mutta sopiminen ja yhteyden rakentaminen on harvinaista herkkua.. Varsinkin, kun sen pitäisi yleensä aina olla ”noiden toisten” aloitteena.
Heteroavioliitoilla täytyy olla yksinoikeus riitelyyn, vihaan, väkivaltaan ja muihin jumalan ”kasvojen” edessä annettuihin lupauksiin.
Uskon, että lesboparit ja homoparit riitelevät ja ovat väkivaltaisia ihan ilman avioliittoa siihen ympärille. Mutta en usko, että riitely tai väkivalta siitä avioliitosta mihinkään vähenisi.
Mistähän tämä julkisuuskuva on keksitty, että vain heterot riitelevät?
Kaikki tarkoiteut eivät kärsine fobiasta, monet pikemminkin tyhmyydestä.
Meitä Konservatiivisia on yleensä haukuttu tyhmyydestä ja ”ennakkoluuloista”, vai olisiko kenties kyse kumminkin siitä, että me olemme ihmishistorian aikana tehty paljon virheitä ja niistä on otettu opiksi, ettei samoja virheitä uusita. Fobia sana taas on erittäin epäinhimillistä, ala-arvoista ja ei kuulu sivistyneen ihmisen sanavarastoon.
Homous ei ole mikään uusi asia ja että siitä muka olisi jotain uutta tietoa olemassa, kuten sitä on markkinoitu suurelle yleisölle, on mielestäni harhaa. Ihmiskunta on koko historiansa ajan tiennyt siitä, sen vaikutuksista itse homoseksuaalille ja yhteiskunnalle.
Vilkaistessamme ”Kuoleman Kirjaa” ja on ylipäätänsä todettava, että tuskinpa Mooseksellakaan oli vaikeuksia laatiessaan kymmentä käskyä:
Minä Usekh-nemmt, joka tulee Anusta; en ole tehnyt syntiä.
Minä Hept-khet, joka tulee Kher-ahasta; en ole syyllistynyt väkivaltaiseen ryöstöön.
Minä Fenti, joka tulee Khemenusta; en ole varastanut.
Minä Am-khaibit, joka tulee Qernetistä; en ole surmannut miehiä enkä naisia.
Minä Neha-her, joka tulee Rastasta; en ole varastanut viljaa.
Minä Ruruti, joka tulee taivaasta; en ole kähveltänyt uhreja itselleni.
Minä Arfi-em-khet, joka tulee Suatista; en ole varastanut jumalan omaisuutta….
– en ole nuuskinut asioita,
– en ole lausunut valheita,
– en ole kiroillut,
– en ole ollut petollinen mies
– en ole herjannut ketään,
– en ole ollut vihainen ilman oikeutettua syytä,
– en ole maannut miehen kanssa, <——–
– en ole vietellyt kenenkään vaimoa,
Ja mitenkähän Heinola sen tyhmyyden tässä asiassa määrittelee – ettei vaan kyse olisi mielipiteestä.
Olen jo jonkin aikaa seurannut, kuinka paljon kirkollisissa medioissa Johanna Korhonen kirjoittaa jostakin muusta kuin homoseksuaalisuuteen tavalla toisella liittyvästä asiasta. Esimerkiksi Jeesuksesta, armosta, sovituksesta tms. Mutta en muista, koska olisin tällaiseen törmännyt. Ja Kotimaa kyllä varsin auliisti on tuonut esiin JKn kirjoituksia. Joten minusta tuntuu siltä, että hän on ylivoimaisesti eniten pitänyt kirkossa esillä keskustelua homoseksuaalisuudesta. Ja kun esim. herätysliikepohjaiset lähetysjärjestöt nostavat esiin sen, että lähetystyössä on kyse siitä, että viedään sanoin ja teoin viestiä Jeesuksesta, niin heti JK kirjoittaa laajan artikkelin, kuinka nämä järjestöt vastustavat homoseksuaalisuutta. Näille järjestöille sopisi erittäin hyvin, että kirjoitettaisiin paljon armosta, joka on kaikille tarjona Jeesuksessa. Että seurakuntien hallintoelimet kysyisivät, millä tavalla he eri kentillä viestittävät Jeesuksesta, tai miten he auttavat ihmisiä elämässä. Mutta niistä ei tunnuta olevan kiinnostuneita, kun on tärkeä tietää, mitä he ajattelevat homoseksuaalisuudesta, tai mitä kuvitellaan heidän ajattelevan.
Olen kiinnittänyt huomiota samoihin seikkoihin kuin Pekka.
Ehkäpä Jeesuksen lähetyskäskyä tulisikin muuttaa muotoon;
“Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään MELKEIN kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.”
Niin siitä tulisi nykyaikaan soveltuvampi.
Jep.
Korjaus edelliseen kommenttiin:
Jep. Olen kiinnittänyt samoihin asioihin huomiota kuin Kiviranta.
Harri Ahdesmäeltä kysyisin: pidetään vain kaikki, mutta kuka sanoo, mitä se ”kaikki” pitää sisällään..?
Kuuluisiko siihen ”kaikkeen” esim. rakkaudellinen ja armollinen suhtautuminen kaikkiin kristittyihin – myös homoseksuaaleihin, jotka eivät identiteetilleen voi mitään..?
Tai kuuluisiko siihen Pekan mainitsema keskittyminen armon evankeliumin julistamiseen seksuaalisesta suuntautumisesta vaahtoamisen sijasta..?
Vastaan Jounille. Siihen ”kaikkeen” kuuluu ehdottomasti rakkaudellinen suhtautuminen homoseksuaaleihin lähimmäisinä. Minullakin on sellaisia lähimmäisiä ja kyllä meidän välit on ihan kunnossa. Toisaalta siihen kuuluu myös koko Raamatun sanoman julistaminen, niin lain kuin evankeliuminkin, mitään pois jättämättä. Olemme kaikki syntisiä ihmisiä ja armon tarpeessa. Eikä tässä ole mitään eriarvoisuutta Jumalan edessä. Mielestäni teemme kuitenkin lähimmäisille karhunpalveluksen, jos emme sano heille synniksi sitä, minkä Raamattu selvästi ilmoittaa olevan Jumalan tahdon vastaista. Tämä on minun näkemykseni asiasta. Tiedän olevan muunkinlaisia näkemyksiä.
Jouni toi esiin sen, että homoseksuaalit eivät voi identiteetilleen mitään. Totta. Tällainen toteamus kuitenkin peittää alleen sen raamatullisen tosiasian, että täysi evankeliumi muuttaa ihmisen identiteettiä kohti Kristuksen kaltaisuutta. Kohti sitä pyhää ja puhdasta. Tätä kutsutaan pyhitykseksi.
Me kohtaamme Jumalan armon Kristuksen Jeesuksen ristillä. Kun uskomme todeksi kaiken sen, mitä Kristuksen veri ja tyhjä risti meille julistaa, Kaikkivaltias Jumala muuttaa Pyhän Henkensä kautta kaiken sen, mikä sotii Hänen tahtoaan vastaan. Mutta vain, mikäli annamme Hänelle siihen luvan. Väkisinhän Pyhä Jumala ei tätä tee.
Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtajalla on mielenkiintoinen näkemys kirkolliskokouksen konservatiivikristityistä: sairaita, homofoobisia ja terapian tarpeessa olevia.
Rakentavaa keskustelua.
Olisi kiintoisaa kuulla Helsingin piispan käsitys asiasta.
Kyllähän asenneongelmaa on paikoin muitakin ryhmiä, kuten uskonnottomia ihmisiä kohtaan. (Uskonnottomiahan ovat ihmisoikeuskatsannossa ateistit, agnostikot, skeptikot ja uskontojen suheen välinpitämättömät.)
Se on jotenkin outoa sikälikin, että eihän uskonnottomista ainakaan ole taivaassa haittaa…
Onko joku kommentoijista jo ehtinyt lukea Korhosen tekstin kokonaisuudessaan? Minä en ole. Muutama yleisen tason kommentti kuitenkin.
Jotkut tutkimukset osoittavat, että ilmiö, johon Korhonen viittaa, on todellinen. Homoseksuaalisuuteen kiihkeän kielteisesti suhtautuvalle homokysymys saattaa olla jollain tasolla omakohtainen, mutta torjuttu. Minä en kuitenkaan usko, että tämä olisi ainut tai edes yleisin syy kielteiseen suhtautumiseen konservatiivikristittyjen joukossa. Mutta en väittäisi myöskään, että ilmiö loistaa poissaolollaan.
Toisaalta en ole huomannut tästä ilmiöstä vakavaa keskustelua näissä tai kirkollisissa ympyröissä. Ehkä asiasta on hienotunteisesti vaiettu ja on koettu, että tällainen puhe olisi leimaavaa ja epäasiallista, julkista diagnosointia. Samalla mietin, että julkiselle keskustelulle, jossa homoseksuaalit leimataan rikkinäisiksi ja terapian tarpeessa oleviksi, on pitkät perinteet (ja sille on yhä tilaa moniäänisessä kirkossa).
Korhosen tekstistä otetut provosoivat lainaukset saivat nopeasti vilkkaan keskustelun aikaan. Ehkä reaktiot osaltaan kertovat siitä, että julkista diagnosointia ja leimaamista pidetään loukkaavana. Ymmärrettävästi näin.