Kirkolla on neljä ongelmaa: 1) se haluaa antaa vastauksia kysymyksiin, joita ihmiset eivät kysy; 2) se ei halua vastata kysymyksiin, joita ihmiset haluavat kysyä; 3) se haluaa kysyä asioita, joihin ihmiset eivät halua vastata; 4) se ei halua kysyä asioita, joihin ihmiset haluavat vastata. Näin äitivainajani kuvasi asiaa minulle joskus viitisenkymmentä vuotta sitten nuoren aikuisuuteni kynnyksellä. Jostain kumman syystä nuo sanat palautuivat mieleeni, kun luin Kotimaan uutisen Oulun kirkkoherrojen päätöksestä torjua agnostikkoillat seurakuntiensa tiloista…
Risto Voipio :”Jostain kumman syystä nuo sanat palautuivat mieleeni, kun luin Kotimaan uutisen Oulun kirkkoherrojen päätöksestä torjua agnostikkoillat seurakuntiensa tiloista…”
Jostain kumman syystä mieleeni palautui puolisoni opiskeluajat Helsingissä ja vakaumukseni mukainen päätös hoitaa itse omat lapsemme. Mielestäni ei pidä suhtautua niin ”ryppyotsaisesti” esim. Oulussa päätöksiä tekeviin Kortesluoman veljeksiin, jotka opiskeluaikanaan asuivat samassa HOAS-yhteisössä kuin mekin ja mm. nuorimman lapsemme kummina toiminut Oulusta kotoisin ollut Päällysahon Hanski perheineen. Meillä on yhäkin valokuva nuorimman lapsemme kastetilaisuudesta, jossa Hanski on työntänyt peukalonsa nuorimman lapsensa suuhun hänen itkunsa vuoksi ja josta näkyy, että lapsen itkun syy oli silmille valunut huivi.
Muistan vieläkin sen, kuinka jompikumpi Kortesluoman veljeksistä soitti ovikelloamme ilmoittaakseen, että pihalla kolmipyöräisillä ajelevat kaksosemme sanovat joka toisella polkaisulla, että ”p*****e” ja joka toisella, että ”*s*****a”.
Minä ymmärsin ongelman niin, että se muodostuu kahdella tuolilla istumisesta. Se ei ole mahdollista. Jossakin vaiheessa tuolit sitten menevät sekaisin ja kukaan ei enää tiedä mistä lopulta on kysymys.
Toisin sanoen epäileminen ja puolustaminen sekoittuvat, jolloin jää epäselväksi se mitä mieltä kukin lopulta onkaan. Tämän epäselvyyden poistamiseksi olenkin ehdottanut selkeää roolitusta, niin että epäselvyys poistuisi.
Hyvä kirjoitus!
Mika Turunen :”Minä ymmärsin ongelman niin, että se muodostuu kahdella tuolilla istumisesta.”
Yhdessä monivuotisista vaikeuksista kärsineessä evl.seurakunnassa seitsemässä eri organisaation kehittämisryhmässä vapaaehtoistyössä toimineena, mielestäni kirkon suurin ongelma ei todellakaan ole hengellisessä työssä ”kahdella tuolilla istuminen”, vaan valtuustossa ja neuvostossa päätöksiä tekevä puoluepoliittinen luottamushenkilöorganisaatio, joka viisveisaa kirkon kirkkolain mukaisesta kirkon toiminta-ajatuksesta tai visioista ja saa aikaan esim. työpaikkakiusaamista ja henkilöstön kärsimyksiä käyttäessään kirkon luottamushenkilöorganisaatiota vain ponnahduslautana parempiin yhteiskunnallisiin puoluepoliittisiin luottamushenkilötehtäviin. Tämän heille mahdollistaa poliittisten broilereiden tärkein ”menestystekijä”, joka on, että vaikka ajatus katkeaa, niin puhe ei katkea.
Tuula. Iskit ytimeen. Puoluepolitiikan tunkeutuminen kirkon hallintoelimiin sai ja saa edelleenkin rapauttaa luottamusta kirkon hengelliseen tehtävään. Tehtäviähän on vain yksi, mutta en sitä tässä sano, ihan vain kiusanpäiten.
Tuula, taidamme kirjoittaa hieman eri asioista. Itse kirjoitin noista agnostikkoilloista ja niiden ongelmista otsikon usuttamana. Ongelmat mitkä nostit esiin ovat varmastikin todellisia ja vaatisivat toimenpiteitä. Minä en tunne niitä kovinkaan tarkasti, joten en osaa ehdottaa mitään hyvää toimintastrategiaa niiden korjaamiseksi.
Jos pappisvirka toimisi ja eläisi kiistattomasti ja poikkeuksetta niinkuin se opettaa, ymmärtäisin päätöksen.
Mikään ei siis kirkossa ole viiteenkymmeneen vuoteen muuttunut. Saarn.1:10.
Eikä taida muuttua vastaisuudessakaan!?
Mikään ei tosiaankaan ole muuttunut. Lueskelpaaka Saarnaaja 7: 26-29.