Agricolan, Lönnrotin ja Bonhoefferin päivä

1990-luvulla oli esillä muistopäiväkalenterin liittäminen osaksi kirkkokäsikirjan aineistoa myös Suomen ev.-lut. kirkossa. Sellainenhan on käytössä myös esimerkiksi anglikaanisessa kirkossa ja joissakin luterilaisissa kirkoissa. Meillä ei sitä kuitenkaan virallisesti hyväksytty osaksi virallista aineistoa lukuun ottamatta pyhän Henrikin muistopäivää 19.1. Sinälläänhän almanakka ja kirkkovuosi sellaisenaankin muodostavat myös jo oman muistopäiväkalenterinsa, koska useiden nimien juuri on raamatullinen tai pyhimyksen muistopäivä. Agricolan päivä ajoittuu 9.4., joka on samalla Suomen reformaattorin kuoleman – kirkkauteen syntymisen – muistopäivä (9.4.1557). Muistopäiväkalenteriaineistossa on tälle päivälle kuitenkin myös mm. virrentekijänä ansioituneen Elias Lönnrotin (1884) ja Lutherin perinnön merkittävimpänä eteenpäin välittäjänä modernina aikana pidetyn Dietrich Bonhoefferin (1945) muistopäivät myös mainittu.

Augsburgin tunnustuksen puolustus muuten toteaa pyhien muistamisesta luterilaisesta näkökulmasta näin: ”Tunnustuksemme hyväksyy pyhien kunnioittamisen. Pyhiä on näet kunnioitettava kolmella hyväksyttävällä tavalla. Ensimmäinen on kiitos. Meidän tulee näet kiittää Jumalaa siitä, että hän on antanut näytteitä armahtavaisuudestaan, osoittanut tahtovansa pelastaa ihmisiä ja antanut kirkolleen opettajia ja muita lahjojaan. Näitä valtavan suuria lahjoja on ylistettävä, samoin myös itse pyhiä, jotka ovat näitä lahjoja uskollisesti käyttäneet, samoin kuin (Matt. 25:21, 23) Kristuskin kiittää uskollisia palvelijoita. Toinen kunnioittamisen muoto tähtää uskomme vahvistumiseen: kun näemme, että Pietarille annetaan anteeksi Kristuksen kieltäminen, mekin rohkaistumme vahvemmin uskomaan, että armo on ylenpalttinen, missä synti on suuri. (Room. 5:20) Kolmas kunnioittamisen muoto on, että me jäljittelemme pyhiä, seuraten ensinnä heidän uskoaan, sitten myös muita hyveitään, joita jokaisen tulee oman kutsumuksena mukaisesti jäljitellä. Tässä kuvattua todellista pyhien kunnioittamista vastustajamme eivät kuitenkaan vaadi. He kiistelevät vain avuksihuutamisesta, asiasta, joka ei ole välttämätön, vaikkakaan se ei olisi vaarallinen. Sitä paitsi me myönnämme heidän olevan oikeassa siinä, että enkelit rukoilevat meidän puolestamme. Siitähän on todisteena Sak. 1, missä enkeli rukoilee: (Sak. 1:12)”

Uskoa ravitsee sellaisten kertomusten kuuleminen, jotka ovat elämän makuisia ja joissa välittyy luottamus Jumalaan myös hädän hetkellä sekä hänen tekonsa, jotka ylittävät yksittäisen ihmisen joskus varsin vajavaiset mahdollisuudet. Arkkipiispa Nathan Söderblom määritteli pyhän henkilöksi, joka tekee toisille helpommaksi uskoa. Itse olen saanut ammentaa hengellistä ravintoa näiden kaikkien kolmen tuotannosta. Bonhoefferin muistopäivää kunnioittaen lainaus hänen saarnansa lopusta, jonka pohjana on viime sunnuntain (Quasimodogeniti, Ylösnousseen todistajat) evankeliumi: ”Onko meille annettu vähemmän kuin opetuslapsille, kuin Tuomaalle? Eikö Jeesus tee tien itsensä luo meille vaikeammaksi? Eivätkö ne ole vain Kristuksen tekojen katkelmia, jotka meille on välitetty, niin että jäämme vaille hänen ihmeidensä täyttä rikkautta, kuten opetuslapset ne kokivat? Johannes sanoo: tosin Jeesus teki lukemattoman paljon enemmän kuin me nykyiset tiedämme, mutta se on riittävästi, mitä meille on kirjoitettu, riittävästi suhteessa yhteen, josta on kyse: että me uskomme, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että meillä on hänen nimessään ikuinen elämä. Auttaakseen meidät tähän uskoon hän asettaa meille sanan ja merkin, saarnan ja sakramentin. Opetuslapsetkaan eivät saa enemmän, ei myöskään Tuomas. Se mitä he näkivät, Jeesus köyhyydessään, kuolemassaan ja kirkastetussa hahmossaan, ei ollut vähemmän altista epäilylle kuin mitä me näemme. Vain kun he itse uskoivat hänen, eivätkä nähneet, nimittäin Kristuksena, Jumalan Poikana, ei jonkinlaisena ylimaallisena ilmestyksenä, saattoivat he perustaa elämänsä ja saada hänen nimessään ikuisen elämän. Meille on samoin lahjoitettu sana ja sakramentti, että tulemme uskoen eikä nähden autuaiksi. Suhde Quasimodogeniti -sunnuntaihin aukeaa pakottomasti näistä kolmesta näkökulmasta, että Jeesuksen ylösnousemus on uusi elämämme, että elämme tästedes Jeesuksen palveluksessa ja että molemmat tulevat vain uskossa meille todelliseksi.”