Ahdistus?

Kotiin tuli sukulaispariskunta vierailulle. Ehkä oli vähän harvinaisempaa, koska vieraille sanottiin tervetulotoivotusten lisäksi: Olkaa kuin kotonanne! Miesvieras otti alistuneen asennon ja kysyy: Eikö täälläkään saa olla vapaasti? Tämä oli tietysti vitsinomainen, mutta ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli. Me sodanajan lapset olemme ongelma. Ensin meitä oli niin paljon, että joka niemeen, notkoon ja saarelmaan piti rakentaa koulu. Tulimme kalliiksi jo silloin. Äitimme tosin ei rasittanut perhevapailla valtion eikä työnantajan kukkaroa, koska emännän ja perheenäidin elämäntehtävä katsottiin olevan elatuksen ansaitsevaa työtä, josta ei maksettu palkkaa.

Kun suurehko perhe elää isän tienalla, niin äidin piti olla tarkka. Isännät puhuivat takkalattian pitävyydestä. Tarkka talous tuotti myös tarkempaa tapakulttuuria kotona, josta äiti siis piti huolen. Väsynyt isä työn jälkeen oli isäntä niin talossa kuin torpassa. Äidin valvonta jatkui siihen asti, kun oma perhe tuli perustettavaksi ja siinä samalla, kun äiti lakkasi kontrollistaan parhaassa tapauksessa, voiton avaimet siirtyivät miniän taskuun.  Mitä me voimme oppia tästä? Emme paljonkaan muuta kuin sen, että elettiin paljolti miesten maailmassa. Eikä miesten maailmasta puuttunut lieveilmiöitä.

Jossain vaiheessa ajatuskanta muuttui. Pientila oli antanut työtä koko perheelle ja myös toimeentulon. Niin oli ollut siitä asti, kun kylmä tila oli muuttunut lämpimäksi. Sitten tuli ulkomailta ilmeisesti lännestä emansipatsioon. Pientila muuttui yhden ihmisen työpaikaksi. Pohojammaallakin tapahtui ihme. Naiset eli emännät alkoivat edelleen nousta viideltä, ei enää lypsämään vaan rakentamaan rikoosta riskeille vaattehia. Niska limassa kellokalle vierellä ja koneiden uuvuttava ulvonta korvissaan. He suostuivat siihen, koska se avasi tien ulos luontais- ja keräilytaloudesta kuluttajan ah niin ihanaan maailmaan.

Toisaalla tapahtui myös kehitystä. Pientalon isännälle ei ruoan tuoksu enää tervehtinyt työn lomassa kotona. Jääkaapin ovessa oli ehkä lappu: Jääkaapissa on ruokaa, lämmitä mikrossa! Uusi aika oli astunut pirttiin. Illat pilasi kummankin väsymys työn jälkeen, no eihän siinä paljon muuta tarvinnut tehdäkkään, kun töllönsilmä tuli taloon ja alkoi suoltaa tänään kotona-viihdettä. Toinen juttu oli siinä, että vain postiljoonit saivat kokea terrierihousunlahkeessa- efektin.  Nyt näyttää siltä, että siinäkin on ollut suuri muutos. Monet meistä muistavat sen, kun maan isä UKK kutsui viidenpuolueen johtajat koolle ja käskytti: Me olemme kokoontuneet muodostaaksemme tähän maahan viiden puolueen hätätilahallituksen, jonka tehtävänä on työttömyyden torjunta. Sanamuoto ei ehkä ihan täsmää mutta asia kyllä. Pöydässä istuttiin niin kauan, että käsky toteutettiin. Ei siinä paljon silloin tunnusteltu eikä juurikaan Tamminiemessä terrierit lahkeessa riippuneet.

Silmiini nousee episodi jostain ulkomailta Johonkin pihaan kurvaa vaalea isohko pakettiauto, jossa oli muutama ikkuna. Eihän siinä ollut mitään erikoista, mutta ympäröivien miesten toiminta oli. Muistamme miten ensimmäisten autojen ilmestyttyä raitille poikalaumat juoksivat perässä , kun näkivät ihmeen. Tuossa pakettiautossa oli tämä kuuluisa Assance, nimi voi olla väärin, muitta haitanneeko. Siinä pyöri aikuisia miehiä kamerat käsissään ihan kuin viisastenkiven jahdissa. Eikö olisi sivistyneempää odottaa kun ovi avautuu ja sitten jokainen ottaisi kuvansa, koska samaa saalista jokainen jahtasi.

Mitä opimme tästä kaikesta? Emme ehkä paljonkaan muut kuin sen, että miesten on entistä vaikempaa pärjätä. Ensin käskyttää äiti ja sitten vaimo ja sitten eriasteiset pomot. Mutta sitten tulee esille porukka, joka ei pääse äidistään irti eikä saa vaimoa itselleen ja vaikka saisikin, niin ei tahdo tietää miten pitäisi elää, että joku roti säilyisi. Siihenkin on saatava koulutus! Kun ihminen pääsi pääjohtajaksi, kenraaliksi, presidentiksi, piispaksi, kansanedustajaksi tai läänintaiteilijaksi, oli melkein turvassa ja lahkeet saivat olla rauhassa, mutta mikään ei ole niinkuin ennen. Onko nyt kaikki paremmin?