Viron vapauduttua 1990-luvun alussa monet paikalliset ennakoivat Viron ohittavan Suomen lähes alalla kuin alalla. Asenne hymyilytti. Käytyäni äskettäin kolmen vuoden katkon jälkeen Tallinnassa totesin suomen kielen taidon liki hävinneen, yleisen siisteyden olevan Helsinkiä paremman, kevyet liikenneväylät ensiluokkaisiksi, katujen yleisen kunnon hyväksi verrattuna Helsingin DDR:n 1960/70-lukujen tasoisten katujen rappioon, tarjonnan elintarvikeliikkeissä runsaaksi ja tavaroitten esillepanon eri liikkeissä silmiinpistävän laadukkaaksi. Lyhyesti sanottuna tunsin käyneeni Euroopassa. Paluu Suomeen tuntui ulkoisesti yhtä apealta kuin aikoinaan käynti Virossa.
Olennaista ei kuitenkaan ole se miltä asiat näyttävät vaan mitä ne ovat. Päivittäin paljastuvien uusien kriisien syitä ja niihin liittyviä korjaustoimia on yhä vaikeampi hahmottaa. Järjestelmän mahdollisesti tarkoituksellinen monimutkaisuus muodostaa esteen. Kuitenkin se, mikä on totta talousjärjestelmässä ja opetustoimessa, on yhtä totta kodeissa, kouluissa, politiikassa, terveydenhuollossa, teollisuudessa jne. mutta erityisesti kokonaisuudessa.
Pohtiessaan aikakautensa avainongelmia jo vuonna 1949 julkaisemassa kirjassaan prof. H. A. Overstreet nimesi kaksi keskeistä kysymystä; ”miten on suhtauduttava atomipommiin ja miten Venäjään?” Aiheet kuulostavat tutuilta. Voimme arvioida mitä hänen 73 vuoden takainen ja itsenäisen Suomen runsaan 100 vuoden pituinen aikajänne kertoo meille vastaavista ongelmista ja niiden ratkaisuyrityksistä.
Yhteiskunta painii mm. nuorten mielenterveyteen ja lisääntyvään pahoinvointiin, vanhusten hoidon heikkenemiseen, hoitajapulaan sekä päihde-, huume- ja peliriippuvuuteen liittyvien ongelmien kanssa. Kuvan vuosikymmeniä vaivanneesta peliriippuvaisten hoitamattomuudesta antaa Fintoto Oy:n, RAY:n ja Veikkaus Oy:n yhdistäminen yhdeksi valtion omistamaksi rahapeliyhtiöksi Veikkaus Oy:ksi. Siinä n. 100 000:n (kerrannaisvaikutukseltaan 3-4 kertainen) peliriippuvaisen tunnistaminen ja diagnosointi on jäänyt yleisen terveydenhuollon sijasta pelitoiminta-avustuksia saavien järjestöjen varaan. Ongelma on hävinnyt kulisseihin. Raportoinnin myönteisyys taannee tosin järjestöjen tulevan rahoituksen. Kaikki siis kunnossa kuin RAY-käytännön aikana konsaan.
Vastaava joskin vaikutukseltaan suurempi ilmiö on tuttu maineikkaan historian omaavan ay-liikkeen toiminnassa. Palkkatasapainoa saati naisten alempaa palkkatasoa ei ole yhtä vähän kyetty kuin näemmä haluttukaan korjata toistasataa vuotisen toiminnan aikana. Vasemmistoenemmistöinen hallitus – porvarilliset edut jo itselleen saavuttaneine vastuuhenkilöineen – pyrkii tukemisen sijasta pikemminkin estämään hoitajajärjestöjen palkkataistelun lakonuhkineen lainsäädännöllisin toimin. Olosuhteiden muuttuessa järjestelmä työntekijöiden tukemiseksi kääntyy itseään, luomaansa lakko-oikeutta vastaan. Tehyssä pelätään jopa, että ”poliisit voivat viedä lakkoilijat töihin” (HS 6.9.2022). Irvokkaan muodon se sai mielenosoitusmarssin yhteydessä, jossa 22 000 ja 2 800 euron kuukausipalkkaiset OAJ:n puheenjohtaja ja hoitaja yhdessä vaativat lisää liksaa.
Entä Overstreetin 73 vuotta sitten ongelmista suurimmaksi mainittu, tänäänkin ydinaseilla uhannut Venäjä? Myös sen vaikutus yltyy Suomeen. Yleisen mielipiteen pakottaessa 30 vuotta vastuuta pakoilleet päättäjät ensin kääntämään takkinsa ja sittemmin muuntumaan mitä urmakkaimmiksi Nato-haukoiksi. Naton itäisten rajavaltioiden vaatiessa ehdotonta viisumikuria Suomikin on retoriikallaan yhtynyt kuoroon myöntäen kuitenkin päivittäin 500 viisumia, sallien venäläisten kiihtyvästi ostaa kiinteistöjä maassamme, mahdollistaen perusteettoman kaksoiskansalaisuuden ja ylläpitäen n. 100 000 venäläisen kontroloimattoman maassaolon. Väitetään Viron ex-presidentin mukaan Suomen jopa kaksoiskansalaisuudella suojelevan oligarkkeja pakotteilta. Samaa ryhdittömyyttä Suomi edusti jo vuoden 2020 EU:n elvytysrahoituksen yhteydessä. Ylpeillen alun mukanaolostaan ns. nuivassa, budjettikuria vaativassa Ruotsin, Tanskan, Hollannin ja Itävallan muodostamassa ”viisikossa” ryhmä kutistui lopulta nelikoksi. Onko niin, että Suomi tulevana jäsenenä paljastuu Natolle yllätyksenä sen vähiten luotettavaksi rajavartijaksi?
Saksalaisen runoilijan, jonka maamiehet likinäköisyydessään ja ahneudessaan ovat suurelta osin ajaneet maanosamme aikamme suurimpaan kriisiin, ajatelma; ”Gott hat den Weisen Sorgen gegeben, dafuer den Toren sanftes Leben”, kuvaa lempeästi asenteita Euroopassa yleensä ja Suomessa erityisesti. Jos mukaillen suomennetun ajatelman; ”Jumala on antanut viisaille suruja, sen sijaan pöhköille lempeän elämän”, sanft-sana (lempeä) korvataan sanalla onnellinen, antaa se uuden näkökulman viidettä kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi valitun maan jollei nyt ihan kansalaisista niin ainakin sen päättäjistä.
Voiko hokemaksi muuntunutta käytäntöä; ”miksi yksinkertaisesti kun saman voit tehdä nonimutkaisestikin” (warum einfach weil es auch kompliziert gemacht werden kann), muuttaa ehkä päinvastaiseksikin? Voi. Hänen kerrotaan sanoneen, ”minä olen tie, totuus ja elämä”. Se kuvaa ensinnäkin realismia, joka toisekseen edellyttää rehellisyyttä ainakin puheen tasolla sanomalla yksinkertaisesti ”on, on tahi: ei, ei”. Sen oletetaan kolmanneksi puolestaan johtavan askel askeleelta tilaan, jota nykytodellisuuden sijasta kutsutaan todelliseksi elämäksi.
