Hei, äiti. Terveisiä sinne tuonilmaisiin. Kiitos, että sain pitää sinut lähelläni viisi vuosikymmentä. Tämä viimeksi kulunut vuosikymmen, jolloin et enää ole ollut kanssamme, on ollut monella tavalla elämäni raskain ja vaikein. Mutta älä sure, kyllä tässä pärjätään loppuun asti. Iloisen jälleennäkemisen toivossa.
Sinä luit minulle paljon. Kiitos hyvästä sanavarastosta. Sinä olit iloinen ja vilkas karjalaisnainen, huumorintajuinen ja sosiaalinen. Eivät ole nuokaan omenat kauas puusta pudonneet. Ja sitten oli paljon sellaista, mitä en sinulta perinyt, mutta ilmeisesti alitajuisesti odotin, että kyseinen knowhow kuuluu tulevan vaimoni repertuaariin.
Ohessa joitakin miehisiä mietteitä äitiydestä. RR tarkoittaa sitä, että Ruttopuiston rovastin täytyy päästä noitakin mietelauseita kommentoimaan. Aina mun pitää.
- Hyvä äiti vastaa sataa koulumestaria (George Herbert)
RR: Helposti. Äidin opetukset ovat menneet jakeluun jo kauan ennen kuin koulumestari sai tilaisuutensa. Vielä 60-vuotiaanakin annan kaikkien naispuolisten kulkea ovista edelläni, koska äiti sanoi, että miehen kuuluu aina avata ovi naisille. Matkan varrella tähän on tullut kaiken maailman tasa-arvojuttuja ja sukupuolettomuusuhoja, mutta kun äiti.
- Sen minkä äidinmaidossa saa, luovuttaa vasta viimeisellä huokauksella (venäläinen sananlasku)
RR: Äidinmaito on niin tärkeä asia, että elämä menee ensimmäisen kerran ihan hunningolle, kun tuosta perusjuomasta joutuu siirtymään lehmänmaitoon.
- Gramma äitiä vastaa tonnia pappia (kansainvälinen sanonta)
RR: Tonni pappia tarkoittaa käytännössä yhdeksää Ruttopuiston rovastia, vaikka moni on sitä mieltä, että yhdessäkin on jo ihan liikaa. Muta tonni äitiä vastaisi siis… no, olkoon…
Mutta se sanottakoon, että äiti opetti minulle iltarukouksen ja vei pyhäkouluun, jota Tapiolan seurakunta piti siinä meidän pihapiirissä. Mainittakoon vielä sekin, että pari kuukautta sitten muuan harmaahapsinen nainen puhutteli minua nimeltä Tapiolan kirkon käytävällä ja kun hän sanoi nimensä, tajusin oitis, että siinähän oli minun pyhäkoulunopettajani 55 vuoden takaa.
- Äitiinsä voi luottaa, vaikka hän olisi hyeena (arabialainen sananlasku)
RR: Tai apina. Tai sika. Tai haisunäätä. Tai aasi. Tai pöllö. Mutta voiko luottaa, jos on kameleontti?
- Äidinpalvonta on sellainen asia, joka saa tulevat sukupolvet mylvimään naurusta (Gustave Flaubert)
RR: Erehdyitpä raskaasti, Gustave! Miten saatoit unohtaa katolisen kirkon, Neitsyt Marian ja Jeesus-lapsen?
- Me emme koskaan pelleile uskonnon, politiikan, rodun tai äitien kustannuksella. Äiti ei koskaan saa kermakakkua naamaansa. Anopit kyllä. Mutta äidit – ei milloinkaan (Mark Sennett)
RR: Totta vain yksi neljäsosa. Kyllä me voimme pelleillä uskonnon ja politiikan kustannuksella. Jos pelleilemme rodun kustannuksella, niin pilkka käy omaan nilkkaan. Mutta äitienpäivänä pitää äidille olla mansikkakakku. Eikä kenellekään – Sennettiä ehkä lukuun ottamatta – ole tullut mieleenkään kakuttaa äitiä, sillä Tis is not hjuumor!
- Puhummepa me miehet ja professorit mitä tahansa, totuus on se, että arvojen siirto sukupolvelta seuraavalle tapahtuu keittiössä. Äidillinen motkotus lihapullien käryssä on maailman tärkein korkeakoulu. (Uolevi Raade)
RR: Kaikki, mitä minun on koskaan todella tarvinnut tietää, opin jo äitini keittiössä. Ja lihapullat maistuvat vieläkin hyviltä, eivät kuitenkaan ihan niin hyviltä kuin oman äidin tekemät…
- Se, mitä äidit laulavat kehdolle, kaikuu vielä ruumisarkusta (Henry Ward Beecher)
RR: Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin? Oi, muistanhan vielä sen virren, vaan laulaa, laulaa en voi.
Kuvateksti: Äiti ja mä ja Tapiola. Isä kameran takana. Hyvin menee, mutta menköön!
Tuo kuvassa oleva korituoli on ostettu Sokeain Annansilmä-kaupasta. Se palveli hyvin yli puoli vuosisataa. Viimeisimmässä muuttokuormassa, paluumuutossa Tapiolaan nelisen vuotta sitten, tuoli ei enää ollut matkassani.
Sen sijaan kuvan oikeassa laidassa näkyvä sarjapöytä (kolmas, alin pöytä on näemmä tuolloin ollut jossakin muussa käytössä) on nykyisessä kodissani ja jatkuvassa käytössä. Ennen tehtiin huonekalut kestämään!
Sait liikutuksen ja ilon kyynelet silmiini Hannu.
Tulin juuri 82v. äitini luota ja Alzheimer etenee vakaasti… Iloa ei ole kuitenkaan häneltä vienyt. Kertoi saaneensa yöllä värssyn, jonka muisti hyvin ja ulkoa lateli, meille pojille tänään ja ihmetteli, kuinka oli vain tullut päähän ja jäänyt sinne… Kirjoitin tuon ylös ja jaan sen kaikille terveisinä yhdeltä kristityltä äidiltä.
”Jalkais juureen pääni painan, siinä armo alttarilla, rukoilen sua rakkahin.
Haavojasi lähemmäksi, ristiäsi lähemmäksi, aina kaipaa sydämein, nytkin tällä hetkellä. Anna mulle hengen voimaa, tulta lamppuun sammuvaan.
Yö on musta ylkä viipyy, milloin tulet noutamaan, siispä riennän ristin juureen, haavoitettu syntinen. Taakat, huolet kirpoaa, luona rakkaan Jeesuksen.
Kaipuu kodin rinnassa, yltyy, yltyy vain, milloin saan sun luokses tulla, harppuani soittamaan.”
Jos joku tunnistaa, tuon, niin saattaapi olla, että äiti muistaa, jonkun lapsuutensa virren ulkoa ja nyt on alkanut soimaan päässä, kuin uusi virsi… Alzheimer on outo tauti.
Hieno virsi. Virren numero on 373.
Jorma Elorinne: Jeesus, kuule rukoukset
Jeesus, kuule rukoukset / köyhän, kurjan syntisen, / heikoimmatkin huokaukset / ahdistetun sydämen. / Jalkojesi juureen vaivun / pääni ristiin painaen. / Siinä turvallisin mielin, / Jeesus, sua rukoilen.
Haavojasi lähemmäksi, / lähemmäksi ristiä / kaipaa köyhä sydämeni / nytkin, tällä hetkellä. / Anna Pyhän Hengen voimaa, / tulta lamppuun sammuvaan. / Yö on synkkä, Ylkä viipyy, / milloin tulet noutamaan?
Riennä siis jo ristin turviin, / haavoitettu syntinen! / Taakat, huolet kirpoavat / luona rakkaan Jeesuksen. / Kaipuu kasvaa sydämessä / taivaan kotiin ihanaan. / Jeesus, milloin pääsen sinne / harppuani soittamaan?
Niin, Ismo, vuosi sitten kuollut isäni sairasti samaa tautia. Joskus oli tuollaisia klaareja päiviä, useimmiten ei. Jos kyse on jo lapsena ulkoa opitusta virrestä, niin tunnemuisti on sen säilyttänyt. Myöhemmin opitut asiat katoavat satavarmasti unholaan, mutta lapsuuden asiat muistuvat mieleen. Itse asiassa koko ihminen katoaa jonnekin, vain kuori jää jäljelle. Se on sellaista pitkien jäähyväisten jättämistä.
Hannu, jokin viisauksista on kuin pikku herja: äidinmaito-juttu esim. Tyttäreni ei ole sellaista voinut saada (sairauteni vuoksi imetyskielto, antibioottihoito). Hänen ja minun välini ovat silti aivan erinomaiset, oikeastaan varsin symbioottiset vieläkin.
Toinen juttu: äitejä ei ole ilman ”isiä”, millaisia ovatkin! Äitini oma valinta oli kasvattaa minusta ”isän tyttö”. Hän nimesi minut siten siitä lähtien kuin muistan. Se kyllä aiheutti aikamoista ajoittaista äidinikävää kunnes tajusin hyvän osani. Isä kyllä muisti opettaa äidinrakkautta ainutlaatuisen hienolla ja esimerkillisellä tavalla.
Ps. Kun olin lapsi, kaipasin äitiä. Kun olin aikuinen, kaipasin äitiä. Kun omais- ja saattohoidin häntä, hän kärsi siitä, että oli ”armoillani”. Kaipasin häntä. Kun hän kuoli kymmenisen vuotta sitten, kaipaan häntä.