Vuosittain helmikuun 21. päivänä juhlitaan UNESCO:n vuonna 1999 aloittamaa kansainvälistä äidinkielen päivää. Teemapäivän tarkoituksena on tuoda esiin kielellistä monimuotoisuutta ja monikielistä opetusta sekä muistuttaa äidinkielen tärkeästä roolista opetuksessa.
Suomessa puhutaan suomen kielen lisäksi monia muitakin kieliä äidinkielenä. Vuonna 1990 asui Suomessa vieraskielisiä 25 000. Vuoden 2021 lopussa jotain muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuvien määrä oli jo 458 000 joka oli jo peräti 8,3 prosenttia koko väestöstä. Tätä taustaa vasten äidinkielen päivän teemat kielen monimuotoisuuteen, monikieliseen opetukseen ja äidinkielen merkitykseen liittyen ovat Suomessa nyt varsin ajankohtaisia.
Suomi on totuttu näkemään läntisten teollisuusmaiden järjestön OECD:n kansainvälisessä PISA vertailussa lukutaitotestien kärkimaana. Viime aikoina on alettu kiinnittämään huomioita tosin myös siihen, että maahanmuuttajien ja kantaväestön PISA-tulosten ero on Suomessa yksi OECD-maiden korkeimmista.
Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen (KARVI) tuoreet tutkimustulokset ovat herättäneet paljon keskustelua mm. siitä, miksi S2-oppilaat eli muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvat oppilaat jäävät muista jälkeen alakoulussa. Tutkimuksen mukaan joissakin kouluissa S2-oppilaat eivät kolmannen luokan alussa yltäneet sille tasolle, jolla osa heidän luokkatovereistaan aloitti koulunkäynnin. Monet asiantuntijat ovat esittäneet erilaisia näkemyksiä siitä, mistä ongelmat mahdollisesti johtuvat. Näitä ovat mm. opetusmateriaalien ja suomenkielisten selkomateriaalien puute, valmistavan opetuksen riittämättömyys, S2-oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioimisen puutteellisuus, kodin tuen puutteet sekä koti- ja kouluympäristö, jossa ei kuulla puhuttavan tarpeeksi hyvää suomen kieltä.
Se, että koulukieli on jokin muu kuin oppilaan vahvin kieli, on maailman mittakaavassa huomattavasti suurempi haaste kuin mihin Suomessa olemme havahtuneet. On merkillepantavaa, että Afrikassa matalan- ja keskitulon maissa yli 80 % lapsista ei käy koulua kielellä jota he parhaiten puhuvat ja ymmärtävät. Näissä Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa ilman lukemisen perustaitoja jää miltei 90% lapsista ja nuorista.
Lukemaan oppinen ja lukemisen ymmärtäminen on helpointa ja tehokkainta sillä kielellä, jota ihminen parhaiten osaa. Minulla on itselläni hyvin konkreettisia kokemuksia haasteista, jotka johtuvat siitä, että lukemaan oppimisen kieli on jokin muu kuin oppijan oma äidinkieli. Toimin koulutusneuvonantajana eräässä Kaakkois-Aasian maassa, jossa sikäläinen kielipolitiikka ei mahdollistanut aikuislukutaito-ohjelmia muilla kuin kansallisella kielellä, jota puhuu äidinkielenään vain hieman yli 50% maan väestöstä. Oppilaiden lukutaitoa testattaessa huomattiin, että vaikka kuulostikin siltä, että oppilas osaa lukea, hän ei kuitenkaan ymmärtänyt lukemaansa.
Suomen Pipliaseura osallistuu tai tukee tällä hetkellä 35:ttä raamatunkäännöshanketta, jotta Raamattu on saatavilla sellaisella kielellä, jota eri ihmisryhmien on mahdollista ymmärtää hyvin. Suomen Pipliaseuran Lukutaitoa naisille Afrikassa hankkeet mahdollistavat lukemaan oppimisen oppilaan omalla äidinkielellä dhimbaksi, turkanaksi, kaguluksi, lomweksi, jaoksi ja xamtangaksi. Hyvä ja ymmärtävä äidinkielen luku- ja kirjoitustaito edistää myös lukutaitoa muilla kielillä sekä luo tärkeän perustan muulle oppimiselle.
Teksti ja kuva: Ari Vitikainen, lukutaitotyön johtava asiantuntija, Suomen Pipliaseura
Yhtenä esimerkkinä siitä, miten eri kielten käytön ongelmat tulevat esille Afrikassa, otan esille Kamerunin.
Silloin kun menin sinne, maassa puhuttiin 286 eri kieltä. Virallisia kieliä olivat ranska ja englanti. Raamattu tai sen osia oli käännetty vähän yli 50 kielelle. Käännöstyötä tehtiin usealla taholla. Kirkkomme kanssa läheisessä yhteistyössä oli myös monen kielen käännöskeskusten väki. Kirkkomme järjesti koulutusta kääntäjille, minäkin vedin yhden kurssin. Evankeliointimatkoillamme näiden keskusten väki oli toisinaan mukana, niin paljon meillä oli yhteistyötä näiden henkilöiden kanssa.
Heimokielistä kirkkomme jäsenistä eniten puhuttiin g bayan kieltä. Gbaya -kielen kielikeskuksen johtajan Daniel Abou Toukan kanssa pidimme yhteyttä koko Kamerunissa elämiseni aikana.
Tässä eräitä näkökohtia muutaman Kamerin kieliseen tekstiin Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn käännöksissä:
https://www.roto.nu/doku.php/text006
Olen edelleenkin, vaikka harvemmin, toiminut thaikielen tulkkina erilaisissa tilanteissa, tässä kuussa viimeksi lastensuojelussa ja sairaalassa. Taustana on parinkymmenen vuoden työskentely Thaimaassa ja kielikoulun jälkeen aikoinaan suoritettu valtion suullinen ja kirjallinen kielitutkinto kielessä, jossa kirjaimet eivätkä lauserakenteet ollenkaan noudata suomen kieltä. Thaimaassa on paljon lapsia, joiden äidinkieli ei ole thai tai ainakaan se thai, joka on virallinen maan kieli. Heille jo thaikieli koulukielenä tuottaa haasteita. Kirjaimetkin poikkeavat englannista, jota sielläkin aika moni tarvitsee. Monien vanhempien kielitaito ei oikein riitä tällaisiin palavereihin, vaikka koulumyönteisys on suurta ja lapselle halitaan hyvä tulevaisuus Suomessa
Olen toiminut vuosia Suomesssa asuvien thaikielisten henkilöiden tulkkina, myös heidän yhteyksissään koulun kanssa.
Äidinkielen taito on perusta kaikelle oppimiselle. Kieli on enemmän kuin sanat tai kielioppi. Ilman lukutaitoa ihminen jää ulkopuoliseksi monessa asiassa.
Helsingin Sanomien teemanumero 6/2022 käsitteli lukemista monesta näkövinkkelistä. Sampsa Peltonen, joka kääntää mm. arabiasta, kertoi hyviä esimerkkejä siitä, miten pelkkien sanojen kääntäminen ei riitä. Esimerkiksi suomen sana kesä tuo mieleen ”lempeän lämpimän loma-ajan” kun taas irakilaisen kirjailijan kesä on ”korventavaa hellettä, kuivuutta ja kuolemanvaaraa”.