Heli Karjalainen toteaa eräässä runossaan: ”Herra, anna minulle rohkeutta elää , heittäytyä elämän virtaan, ottaa vastaan hyökyaallot avoimesti, Herra anna minulle rohkeutta käydä läpi jokainen tuska, ilo, riemu, murhe, jokainen ahdistus, jolle en löydä syytä”. Tämä runo kolahti. Tätä ei pystynyt ensimmäisellä kerralla lukemaan itkemättä. Nyt on marraskuun ensimmäinen viikko. Tänä vuonna ajankäsite on elämässäni muuttunut. On aika ennen ja aika jälkeen. Tammikuussa sairaalaan ja leikkauspöydälle. Huhtikuussa proteesi, kyynärsauvakävelijäksi ja kotiutus. On ollut iloisia, hyviä päiviä, mutta toisaalta myös itkun ja epätoivon täyttämiä päiviä. Välillä liikkuminen on vaivalloista, tuntuu että olen vain toisten tiellä. Onnistumisen päivät luovat hyvää mieltä.
Syksy käynnistyi vauhdikkaasti. Kesän aikana saapui paljon ” sinulle on varattu aika” – kirjeitä. Monta kertaa istuin odotustilassa odottaen levottomana mitähän seuraavaksi. Välillä ihmettelin mitäs minä taas täällä. Mitään ikävää onneksi ei ole havaittu. Heli Karjalainen kuvaa runossaan tuttua ajatuksenkulkua: ”Opeta Herra minua luottamaan että sinä tiedät, sinä näet eilisen huomisen, menneen ja tulevan, sinä tiedät millä paikalla elämän kokonaisuudessa tämä hetkeni on, sinä näet minkä kokonaisuuden osana tämäkin tapahtuma on oikealla paikallaan”.
Uusi vaihe kuntoutuksessa on käynnistymässä. Olen saanut uuden proteesin, sen myötä piakkoin käynnistyy vaativa kuntoutus. Uudessa proteesissa on liikuteltava nilkka, vaarana on tapaturma- alttius. Tavoitteena on liikkua ilman kyynärsauvoja myös ulkona. Opettelemista riittää paljon: ”Herra, anna minulle lisää ja lisää luottamusta sinuun niin että en turhaan sure asioita vaan, Herra että voisin heittäytyä sinun käsivarsillesi sinun kanssasi puhuen, sinua kuunnellen”.
Kirurgin tammikuiset sanat ” jalka tai henki” ovat koko ajan mielessä. Nyt minä elän, pystyn liikkumaan ja olemaan. Olen kiitollinen jokaisesta uudesta armon päivästä. Eräs ystävä kehoittikin mua kirjoittamaan kirjan kokemuksistani. En ole varma tahdonko muistella menneitä. Ne ovat vielä kipeitä asioita. Haluan katsoa tulevaan: ”luottaa siihen että mitä tahansa olen elän koen sinun kanssasi kulkien, kaikki asettuu ehjäksi osaksi sitä kokonaisuutta, sitä suurta lahjaa jonka olet minulle antanut: elämää”.
Juha Vähäkangas
Pastori, Karjasillan seurakunta
