Jos ette ymmärtäneet, niin meillä on kyllä aikakone, mutta se on vielä varsin kallis ja hieman epäluotettava varsinkin talviaikaan. InterCity Helsingistä Ouluun kestää seitsemän tuntia. Normaali menolippu maksaa noin 92 euroa.
Stephen Hawking sanoi kerran, että aikakonetta taaksepäin ei voi valmistaa, koska se rikkoisi fundamentaalia kausaliteetin lakia. Kirkkoherrat Oulussa todistavat Hawkingin virheelliseksi. Näin lauantaisin meillä on Helsingistä neljä lähtöä.
Tässä kävi hauskasti, kun yhdessä keskustelussa ystäväni aamulla kertoi kaukaisessa nuoruudessaan kirjoittamastaan kirjasta. Sen nimeksi ei saanut laittaa Etsin itse tieni, koska uskovainen kustantaja sanoi, ettei kristitty etsi itse. Tämä tapahtui hamassa 1980-luvun alussa.
Mennäänpä siis hetkeksi ajassa noin kolme vuosikymmentä taaksepäin! Bästa passagerare, nästa Uleåborg!
Tässä on saumaa moneen. Vapaa-ajattelijoilla olisi nyt hyvä paikka imagokampanjaan. Voisitte järjestää oman agnostikkoillan. Mitä jos Jumala onkin totta? Millä tavalla Jumala voisi olla totta, ja miten sellainen todellisuus ilmenisi? Pankaa otsikoksi Onko elämällä arvoa?
Ottakaa Kari Enqvist, Jaska Heinimäki ja Terho Pursiainen keskustelemaan, millä eri tavoin jokin voi olla totta tai valhetta.
Ja millä tavalla taide on totta? Milloin taide valehtelee? Milloin usko on itsepetosta? Pitäkää kynnys matalana kaikille niille, jotka arkailevat ovat uskonnottomuutensa kanssa, ja pelkäävät, että heidä ajatteluaan kahlitaan niin, etteivät voikaan ajatella vapaasti, mitä jos jokin sittenkin on totta.
Miettikääpä vielä sitä uskoakin siltä kannalta, että koko elämä on talousjärjestelmäämme myöten sen varassa, että ihminen luottaa. Pikku vauva ei valitse, voiko hän luottaa vai ei. Se on hänen ainoa mahdollisuutensa. Ja se, joka vauvana luottaa, luottaa ja pärjää aikuisenakin. Moni uskonnoton on pappejakin parempi teologi siinä, kun tajuaa, että näillä kalvinististyyppisillä evidentialisteilla on hyvin vähän mitään rakentavaa sanottavaa. Jumalatodistusintoilijat ja semmoiset uskovaiset epistemologit niin kovin vähän ovat ymmärtäneet, mistä uskossa ja epäuskossa on kyse. Pieni vauva ymmärtää siitä kaiken.
Helsingissä tämmöinen onnistuisi varmasti seurakunnissakin. Meillä on sen verran porukkaa, että siinä väistämättä on jo muutama sellainenkin, joka tämmöisten päälle ymmärtää.
Teemu Kakkuri kommentoi uutista, ettei mikään ole mustavalkoista, sillä saarnaa tehdessään pappi usein purkaa koko juttunsa osiin ennen kuin kokoaa taas asiansa kasaan. Minä luulen, että seurakuntalaisille pitää suoda sama oikeus purkaa juttunsa osiin.
Jos se on vain saarnavirkaan vihittyjen teologien yksinoikeus, tulevat minulle mieleeni ne ajat, kun hämärässä tykkihallissa purin RK62:n osiin ja kokosin sen taas kasaan.
Fundamentalismi on sellainen uskonlaji, jossa epäillään niin voimakkaasti, että tämän epäilyn pelossa nostetaan ajassa ja paikassa syntyneitä ajatuksia ikuisuuteen kaiken kritiikin yläpuolelle. Missä uskoa on vähiten, siellä fundamentalismi on voimakkainta. Siellä hyökkäykset erilaisia ajattelumuotoja kohtaan ovat aggressiivisimpia. Jos yhteisössä joku kysyy kiinnostavan kysymyksen, hänet vaiennetaan, koska muiden korvat eivät kestä tätä kysymystä siksi, että se on omiaan herättämään jokaisen omassa sydämessä lymyävän epäilyn. Siksi lauletaan, ”älä korva pieni kuule mitä vain…”
Kirkkoherrat siellä aikamatkan pysäkillä Oulussa eivät ymmärrä, että jotkut seurakuntalaiset ovat syvällisempiä kuin he itse. Jotkut seurakuntalaiset ovat miettineet asioita pidemmälle kuin papit. Pelkäävätkö kirkkoherrat asemansa puolesta? Árpád, Päivi, Stiven ja Mikko eivät pelkää.
Helsingissä tällaisen keskustelusarjan järjestäminen on helppoa, koska täällä eletään monikulttuurisessa ja -arvoisessa tilanteessa. Täällä on pakko tulla toimeen. Täällä vapaa-ajattelijoitten pitää sietää Kampin kappelia. Kyseinen kappeli on ollut usean ideologisen iskun kohteena. Mutta vapareittenkin kanssa voidaan puhua myös ihan tolkusti.
Nyt siellä Oulun suunnalla jotenkin luullaan, että tässä on meneillään jokin ideologinen henkien taistelu. Jeesushan puhui, että valtakunta repeää. Ei se Jeesus ehkä silti ollut mikään keskusjohtoinen sosialisti. Täällä Helsingin päässä taas on semmoinen todellisuus, että kun jatkuvasti ollaan tekemisissä jos minkälaisten ajattelumuotojen kanssa, ne ajattelumuodot vaikuttavat toisiinsa. Ymmärretään, että prosessit eivät aina ole ryhmäkuntien välisiä skaboja vaan kunkin omaa, itse käymäänsä kamppailua. Esimerkkinä meillä on niinkin kokeellinen jätkä kuin Tomas von Martens. Hän on hyvin konservatiivisen Kyrkans Tidningin toimittaja ja joutuu tulemaan juttuun sellaisen henkilön kuin Stig Kankkonen kanssa. Von Martens piti jo varmaan viisi vuotta sitten iltamia, joissa oli mukana muslimeja, bahai-uskon edustajia, buddhalaisia ja niin edelleen. Hän myös tuntee hyvin uusateismin ajatuskulkua.
Jos teillä Oulun kirkkoherroilla olisi vähääkään uskoa, te ette pelkäisi niin järjettömästi. Nyt te olette niin kuin ne pelkurimaiset opetuslapset, joita Jeesuksen piti koko ajan patistella.
Árpád, Päivi, Stiven ja Mikko voivat aivan hyvin mennä kapakkaan. Joku paikallinen baarinpitäjä varmasti lähtee projektiin mukaan. Siitä lähtee sana kiertämään, ja netissä mainostaminen on ilmaista. Kapakka saa asiakkaita ja maineen henkisesti ja kulttuurisesti valveutuneena ajattelevien ihmisten paikkana, jossa myös runoiltoja voidaan järjestää.
Kapakoissa on yleensä äänentoistojärjestelmä sellaisenaan. Sinne sitten mahdollisesti vaikka DJ vielä mukaan varmistamaan myöhemmän illankulun musiikkitarjonta. Avointa pelotonta keskustelua, joku yhteinen laulu, alkupuheenvuoro joltain seurakuntalaiselta. Ihmisten ilta. Kenellekään ei jää epäselväksi, että papit, ovat paikalla, että se on siis kirkon ilta, jossa mukana ovat nämä ”agnostikkopapit”.
Pois siis marttyyrimieli, pois kiukku ja kauna kirkkoherroja kohtaan! Heidän puutteelliset ajatuksensa eivät ole sen arvoisia. Siksipä vain, ilo irti! Ja saa tulla kirkkoherrakin, joka ei uskalla kohdata omassa sisimmässään lymyävää epäilyn siementä. Tulisi ihan vain villapaita päällä olemaan ihminen, pois sieltä jalustalta.
Aikakoneella jos matkustaa tulee mieleen takavuosien ”Jumalan teatterin” esitys Oulussa. Paskanheitosta ei tullut taidetta, se oli suurin piirtein intellektuaalisesti yhtä syvällistä kuin neljä uhmakasta pappia pitämässä tilaisuutta aiheesta ”Jumalaa ei ole.” Jumalan teatteri jäi tyhjänpäiväiseksi provokaatioksi ja mediatempuksi. Analogia agnostikkoiltoihin on aika ilmeinen.
Loistava kirjoitus Juhanilta!
Kari-Matti,
aika kaukaa haettua verrata Jussi Parviaisen (mukana muistaakseni myös Jouko Turkka) yhdessä teatterikorkeakouluopiskelijoiden kanssa järjestämää ”Jumalan teatteri”-esitystä agnostikkoiltoihin. (ei kai suinkaan ihan kaikkea missä esiintyy sana ”Jumala” voi suoralta kädeltä samastaa agnostikkoiltoihin…)
Kiitokset täältä Oulusta Huttusen Juhanille raikkaasta ja ajatuksia herättävästä blogikirjoituksesta! Pari helmeä:
Ei kai kukaan enää aikuisen oikeasti ajattele, että agnostikkoilloissa ja vastaavissa olisi oikeasti jotain rajua, saatika pioneerihenkistä? Monien lähestymistapa tällaisiin lienee lähinnä haukotus.
Olisi tämä 20 vuotta sitten jotain säväriä voinutkin aiheuttaa. Ei enää. Aika on vaan jotenkin ajanut tällaisista mukaedistyksellisistä ja mukarajojarikkovista kohautustempauksista ohi. Vastaavanlaisia pohdintojahan ihmiset, uskovatkin, ovat tottuneet pyörittelemään pääkopissaan, ja myöskin keskustelemaan niistä, seurakunnissakin, ilman että siinä on mitään ihmeellistä.
Jari Raappana on oikeassa siinä, että ”agnostikkoillat” olisivat olleet radikaaleja joskus suurinpiirtein ennen Terho Pursiaista ja 1960-luvun radikaalipappeja, jotka sitäpaitsi olivat oikeita radikaaleja.
Nyt kysymys on vain siitä, mitä Mikko Salmi tuli jossain blogissaan kertoneeksi: ”piti keksiä jotain repäisevää.”
Näyttelijäopiskelijat ruiskuttivat varastetuilla jauhesammuttimilla yleisöä. Ja ruoskivat yleisöä sekä heittivät ulostetta, kananmunia ja jogurttia yleisön päälle. He myös heittelivät salissa paukkupommeja. Osa yleisöstä joutui sairaalahoitoon. Kaksi minuuttia kestäneen esityksensä jälkeen näyttelijät pakenivat kaupungille, josta poliisi pidätti heidät.
Syyttäjä vaati ryhmän jäsenille rangaistusta varkaudesta, petoksesta ja jatketusta rikoksesta, jossa räjähteitä käyttämällä aiheutettiin vaaraa toisen hengelle ja terveydelle, sekä jatketusta solvauksesta, jatketusta pahoinpitelystä ja vahingonteosta. Näyttelijät myönsivät lähes kaikki syytteet.
Osallistujat erotettiin Teatterikorkeakoulusta vuodeksi, ja he saivat seitsemän kuukauden ehdolliset vankeustuomiot, 17 000 markan sakot ja 40 000 markan vahingonkorvausvaateen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jumalan_teatteri
Mitä yhteistä on agnostikkoiltoihin, muuta kuin Oulu ja ”Jumala”?
Näitä Oulun körttisiä kirkkoherroja tuntien/tietäen täytyy sanoa, että heistä ei saa kalvinistisia evidentialistifundiksia tekemälläkään. Ja tuskinpa pelkokaan on täällä se ovia sulkeva voima.
Siinä olen Huttusen kanssa samaa mieltä, että kyse on luottamuksesta. Kirkossa on lupa aivan avoimesti tunnustaa, tiedostaa ja julkipuhua, että ei voi uskoa Jumalaan ja kirkon oppiin – kunhan ei sitten kirkon virasta käsin tarjoa lääkkeeksi luottamista itseensä ja toisiin ihmisiin silloin, kun ollaan vauvan asemassa. Itseluottamus ja vertaisiinsa luottaminen on monen asian perusta, mutta silloin ei ollakaan vauvan asemassa.
Ja silti Jumalaan saa uskoa, vaikka ei kykene, ja kirkon virassa olevan tulee kehottaa uskomaan Jumalaan. Ja oppia pitää selittää, jotta enemmän tai vähemmän syvällinen kirkko-/agnostikkoiltavieras pystyy reflektoimaan omaa ajatteluaan siihen.
Koska ei tosiaan ole niin radikaalia, olisivat voineet kirkkoherrat miettiä enemmän. Näiden iltojen jatko oululaisisa baareissa näyttää, oliko Oulussa ihmisten kannalta tarpeen järjestää tällaista.
Kari-Matti,
jos agnostikkoilloissa on mielestäsi kysymys nykypäivänä tavanomaisesta, ei-radikaalista asiasta niin miksi kuitenkin vertasit niitä ”Jumalan teatteri”-esityksiin? Käsittääkseni Jussi Parviaisen ja kumppaneiden ”Jumalan teatteri” saattaisi hätkähdyttää myös nykypäivänä; katso Sonja Ottavaisen kuvaus Jumalan teatteri-esityksestä, yllä
Nyt en kyllä saanut selvää mitä kirkkoherrojen olisi pitänyt miettiä enemmän – oletan, että villapaita ei asiaa auta, jos ”pököpäät” eivät päässeet vihervasemmistolaista mantraansa kokoomuslaisten telttaan julistamaan.