”Sinä olet luonut meidät itseäsi varten ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa.” Tämä Augustinuksen tunnetuin sitaatti löytyy hänen omaelämäkerrastaan Tunnustukset. Se ilmaisee sielun kaipuuta Jumalan luokse.
Augustinuksen mukaan rakastaminen kuuluu ihmisyyteen. Luotuna olentona ihminen ei ole itseriittävä, vaan aina riippuvainen Luojastaan. Ihminen kaipaa saavuttaa turvallisuuden tilan, jossa hän on onnellinen ja vailla huolta tulevasta.
Synnin tähden ihminen ei kuitenkaan tiedä, mitä hänen sisäisen kaipauksensa todellinen kohde on. Tämän seurauksena hän rakastaa vääriä asioita, yrittäen löytää onnen kiinnittymällä niihin. Hän etsii onnellisuutta kokemuksista, tunnetiloista, ihmisistä, ravinnosta, harrastuksista… Tällaista väärin järjestetty rakkautta Augustinus kutsuu himoksi. Himo ei ole siis vain seksuaalisuuteen liittyvä asia, vaan kaikki se rakkaus, joka on vastoin rakkauden kaksoiskäskyä, on himoa. On himoa rakastaa lemmikkiään enemmän kuin naapuriaan. On himoa pistää oma mukavuus lähimmäisen turvallisuuden edelle. On himoa rakastaa tärkeää ihmistä yli kaiken sen sijaan, että rakastaisi Jumalaa kaikkein eniten.
Ihmisen synnynnäistä taipumusta himoon rakkauden sijaan Augustinus kutsuu konkupiskenssiksi. Hän ajattelee, että jokaista ihmistä houkuttelee pahaan hänen oma konkupiskenssinsa. Se kuiskailee, eikö kuitenkin olisi mukavampi ja helpompi jättää hyvä teko tekemättä tai vaikka tehdä jotain pahaa, josta on itselle hyötyä. Augustinuksen mukaan Paavali puhuu tästä, kun hän kirjoittaa: ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.” (Room. 7:19-21).
Yksi, ehkä vaarallisin, himon muoto on ylpeys. Augustinuksen mukaan ylpeyttä on se, kun asettaa itsensä oman elämänsä johtotähdeksi. Ylpeä haluaa olla oman itsensä herra. Augustinus opettaa, että syntiinlankeemus oli nimenomaan ylpeyden seurausta. Ihmiset kieltäytyivät tottelemasta Jumalan lakia ja halusivat elää oman mittapuunsa mukaan.
Ylpeys on erityisesti kristittyjen helmasynti, joka vaanii jokaisessa hyvässä teossa. Augustinus muistuttaa, että jos joku hyvää tehtyään taputtelee itseään selkään oltuaan niin hyveellinen, hän jo syyllistyy ylpeyteen, koska hän antaa kunnian itselleen Jumalan armon asemesta. Erityisesti pelagiolaiset syyllistyivät Augustinuksen mielestä tähän, kun he korostivat ihmisen vapaan tahdon voimaa enemmän kuin Jumalan armollista apua.
Augustinus opettaa, että kasteessa konkupiskenssin syyllisyyden saa anteeksi, mutta itse taipumus pahaan ei katoa mihinkään. Se jatkaa tuhmuuksien ja tyhmyyksiä ehdottelua ja kristityn tehtävä on potkia sitä päähän koko elämänsä ajan. Armon avulla hänen pitää kieltäytyä himoamasta ja pyrkiä rakastamaan sen sijaan. Helppoa se ei ole ja monesti, suorastaan päivittäin, siinä epäonnistuu. Juuri noiden epäonnistumisten tähden on olemassa rukous. Augustinus katsoo Jeesuksen opettaneen Isä meidän -rukouksen sanat: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi [–] Äläkä saata meitä kiusaukseen” juuri konkupiskenssin tähden.
—
(Tämä ei ole mielipidekirjoitus. Teen väitöskirjaa Augustinuksesta ja tarkoitukseni on näiden blogitekstien avulla avata hänen ajatteluaan nykyihmiselle ymmärrettävällä tavalla.)
Hyvin juurevaa ja Raamatullista opetusta.
Blogissa:”” Hänen pitää kieltäytyä himoamasta ja pyrkiä rakastamaan sen sijaan.””
Kuinkahan tämä eroaa laista? Eikö tuossa olla selkeästi lain alla?
Pitääpä lisätä sanat ”armon avulla”.
Eipä taida armo pelkästään auttaa vaan tarvitaan rakkautta.
Siis miksi Jeesus sanoi fariseuksille:
Joh. 5:42
mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.
Ja Jeesus sanoi myös:
Matt. 13:15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’
Niinpä mikä nyt on ratkaisu, PYHÄ HENKI.
Room. 5:5
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Mitäpä tämä Jumalan rakkaus sydämessä tekee, tulee sydämen HALU elää Jumalan tahdossa Jumalan voiman avulla, JIPPII sanoo lapsenmielinen.
Enää ei siis tarvitse omassa voimassa yrittää suorittaa ja taistella himoja ja haluja vastaan.
Kohta pääsiäinen ja paasto. Se kirvoittaa monen kristityn kirjoittamaan jälleen omasta paastostaan, mikä todistaa, että egopaasto ja paasto korreloivat keskenään korkeintaan negatiivisesti.
Minä olen aina ymmärtänyt konkupiskensin tai himon, jos niin halutaan sanoa, niin että parhaankin kristityn minä on niin käpertynyt oman itsen ympärille, että niin sanottu hyvän tekeminen tapahtuu korkeintaan vahingossa, jos silloinkaan.
Johanna T:n augustinus-blogeja kiva lukea!
Kirkko kaipaa, enemmän kuin mitään, juurevaa teologiaa vanhoilta opettajilta, joilla on Kristinuskon ydin tallella. Liian monet eivät näitä tunne. Lisää pyydän!