Tänä jouluna asetin toivelistalleni tietyt aineelliset lahjat, joista valikoin yhden: kolme vaihtoehtoista kirjaa ja yhden lisävaihtoehtoisen CD-levyn. Kirjat olivat ”Arsenin neljä elämää”, ”Édith Piaf – hymni rakkaudelle” ja ”Hertta”. Levy J. Karjalaisen uusin, jonka Stinde Binde-kappale herättää eläviä muistoja pappisisäni seurasta Kalliossa katulähetystyössä. Tapasimme monia kohteliaita ”kaiken hyvän” -toivottelijoita, kun kuljimme Vaasankatu 5:n seurakuntasalille joulujuhliin. Nostalginen toivelahja, joka ei nyt toteudu, koska Arseni on minulle Kristuksen tähden houkkana kaiken ylivetolahja, joka saan tyttäreltäni.
Kirjat ja CD-levyt ovat kiistatta materiaa, mutta ovatko ne sittenkään eniten aineellisia lahjoja? Eivät. Kirjat hengittävät ajatuksia ja tunteita, kertomusten mukaansatempaavuutta. Äänitteet soivat ja sykkivät melodian rytmejä ja sanojen merkitystä. Jos luen henkeni pitimiksi, se on toista kuin syödä ruumiin aineelliseen nälkään. Nälän voi unohtaakin helposti kirjan tai musiikin äärellä. Samoin kaiken taiteen vallassa, joka vaikuttaa.
Materiaalisuuden maailmassa kirja lienee pienimpiä syntejä, ellei niiden keräilystä tule itsetarkoituksellista maniaa. Lukematon kirja hyllyssä on materiaa. Se henkistyy ja hengittää elävästi vasta lukemisensa kautta. Antikvaarien luetut kirjat ovat arvokkaita minulle kuluneina, kun tunnen, että joku on niitä availlut sivu sivulta ja omaksunut viestiä sanojen takaa. Itse asiassa sama koskee Raamattuakin. Sen aineellinen aineettomuus on kuitenkin vielä vankempi.
Vihkiraamattu on kuollut esine, jonka etusivuilla lukee omistus ”nuorelle parille”, jos kirja vain otetaan vastaan papilta ja pannaan kirjahyllyyn muistoesineeksi lukematta riviäkään koskaan. Raamattu voi toki olla yhtä tuliterä esine olematta silti vain materiaa, jos se otetaan vastaan toisin. Otetaan sanaksi puettuna hengen ravintona, sanana Sanasta, joka on sanoinkuvaamatonta. Pyhä Salaisuuksien kirja; ilmituotu. Sana, jota on luettu eri-ikäisinä käännöksinä, mutta samana ilosanomana, evankeliumina, läpi vuosituhannen.
Kirjallisuuden rakastaja tuntee, että sanassa on voima yli painomusteen ja paperin. Raamattuun paneutunut joulun sanoman lukija tuntee, että häntä kutsutaan. Kohti paimenten ällistystä ja iloa ja tajutontakin tajuamista. Voi pelästyttää, voi ahdistaa, voi ensin tehdä sokeaksi ja kuuroksi mutta lopulta viedä toisten kanssa iloon ja kiitokseen. Nyt on tullut merkitys kirjoitusten sanalle. Nyt on tullut vastaan Elävä Sana. Jeesus Kristus. Ja kaiken lisäksi Sana lihassa. Aineeton lahja aineellisessa, joka tekee aineellisuudestakin arvokkaan.
