Olen aivoterveysosaaja ja käyn pitämässä aivoterveysluentoja asiasta kiinnostuneille yhdistyksille ja muille tahoille kuten seurakunnan seniorikerhoille. Tänä vuonna tammikuusta lähtien luentojani on ollut kuuntelemassa jo lähes 400 ihmistä. Olen luennoinut myös Pohjois-Karjalassa, kun kävin pitämässä kesäkuussa luentoa Kunnasniemen kylässä. Tänä syksynä on vielä kolme luentoa. Kiteellä pidän syyskauden viimeisen.
Me aivoterveysosaajat emme ole terveydenhuollon ammattilaisia, vaan Aivoliiton kouluttamia vapaaehtoisia. Emme puhu aivosairauksista emmekä anna minkäänlaista lääkkeellistä neuvontaa taikka diagnosoi mitään. Mutta puhumme aivojen pyhästä kolminaisuudesta eli hyvästä unesta, hyvästä ravinnosta ja riittävästä liikunnasta. Tietenkin jos osaajalla on jokin erikoistausta, antaa se varmasti lisäsisältöä puhua siitä. Kuten minulla on taustalla yli 30 vuoden työkokemus liikunnan parissa sekä pätevyys sillä alalla.
Luennot kestävät noin 1,5 tuntia kerrallaan. Helposti menisi ylikin mutta yleensä aika vain loppuu kesken ja tila jossa luentoa pidetään on jo varattu seuraavalle toimijalle. Keskusteluun jää harvoin tarpeeksi aikaa. Mutta toki siihen pyritään, että saa tietenkin kysyä. Ja on kivakin saada keskustelua aikaiseksi. Luennon jälkeen ihmisillä on usein isokin tarve saada kertoa omaa tarinaa. On halattu ja kiitetty.
Omana tavoitteena on tavoittaa asialla työikäiset ihmiset. On hälyttävää tietoa se, että juurikin työikäisten Alzheimer on lisääntynyt jopa 40 %:lla. Tai, että työikäisten jatkuva univaje on uusi normaali olotila. Että näin nyt vain on eikä muka asialle voida mitään. Nyt olisi tuhannen taalan paikka työnantajilla ja työvuorolistojen laatijoilla tarttua tähän mikä aiheuttaa suuresti työuupumusta ja ”saikuttamista”. Ei ihmisiä voi miten tahansa heitellä työvuorosta toiseen. Tämä koskee siis vuorotyöläisiä. Olen itsekin tehnyt sekavuoroyötyötä. Irtisanoin itseni koska en yksinkertaisesti kyennyt vuorojen epäloogisiin vaihtoihin. Välillä menin 11 tunnin vuoron jälkeen samoilla silmillä seuraavaan 10 tunnin vuoroon koska yksinkertaisesti vuorojen väliin ei jäänyt kuin 8 tuntia. Niihin tunteihin sisältyivät työmatkat, ruokailu, suihku…ei uni enää tullut kun jo olisi pitänyt herätä seuraavaan vuoroon. Ei onnistunut. Esihenkilöni sanoi että kyllä tähän tottuu ja ettei kukaan ole koskaan tullut ehdottamaan sitä mitä itse ehdotin. Ehdotin, että saisin tehdä aina yhden vuorolistan pelkkää yhtä vuoroa ja seuraavalla listalla olisi muuta vuoroa. ”Ei tällaista ole koskaan tehty”, oli hänen vastauksensa jolloin irtisanoin itseni. Tunsin ettei minusta tule hyvää työntekijää. Alkaisi loputon saikuttamisen kierre. Ja sitä moni teki. Ja se hiljaisesti vain hyväksyttiin.
Tämä on niin tätä päivää.
Ja jos mietitään miten paljon yhteiskunta on siirtynyt 24/7 aikatauluun muutoinkin monella muullakin alalla niin onhan sillä vääjäämättä vaikutuksia myös esimerkiksi lapsettomuuteen. Meillä syntyvyys laskee koko ajan. Kyllä jatkuva univaje vaikuttaa myös hormonitoimintaan eikä nuoret halua tehdä lapsia koska miten he koskaan selviytyisivät arjestaan jos molemmat vanhemmat tekevät vuorotyötä. Ei kaikissa paikoissa ole ympärivuorokautista päivähoitoa. Ja onko se edes tarkoituksenmukaista, että lapset ovat jatkuvasti vuorohoidossa? Kyllä yötyöläisenkin tarvitsee saada unta se 7-9 tuntia. Että missä vaiheessa saa nukkua jos pyörittää lapsiperheen arkea? Tarvittaisiin myös vahva tukiverkosto. Mutta jos isovanhemmatkin ovat vielä työelämässä tai asuvat muualla?
Aivoterveyden kannalta olennaisen tärkeää olisi pystyä pitämään säännöllinen unirytmi. Vuorotyöläisellekin se on mahdollista. Se vaatii silloin myös perheeltä joustoa ja ymmärrystä, että perheessä on yksi joka nukkuu ”väärään” aikaan eikä osallistu samanlailla perheen arkeen. Mutta heillä on varmasti myös kivoja arkivapaita joita säännöllistä päivätyötä tekevällä ei ole. Mutta säännöllistä päivätyötä tekeväkin onnistuu kyllä omilla valinnoillaan hyvin sotkemaan oman unirytminsä. Ja sitten ihmetellään maanantai aamuna kun väsyttää. Tässä yhteiskunnassa on jo pitkään käyty keskustelua siitä tulisiko siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon tai onko tarpeellista että lasten pitää aloittaa koulu jo kello 8 aamulla? Se on totta, että olemme geneettisesti 50 % joko aamu- tai iltaihmisiä. Mutta ei klo.8.00 ole kenellekään kuolemaksi vaan enemmänkin se, että halutaan valvoa, torkutetaan aamua eikä syödä aamiaista. Kyllä tällä konseptilla lastakin koulussa väsyttää. Ja varsinkin jos hänelle annetaan aamiaiseksi banaani käteen. Banaanissa on luontaista melatoniinia.
Että ei se yhteiskunta muutu sen mukaan miten meitä väsyttää vaan kyllä meidän täytyy itse ymmärtää pitää kiinni unestamme ja siitä, että saamme sitä tarpeeksi. Erään luennon jälkeen yksi äiti huokaili ja sanoi, että olisipa ihana joskus saada nukkua edes 8 tuntia. Kysyin häneltä että monelta hän herää? Johon hän vastasi että he heräävät klo.7.00 koska töissä pitää olla klo.8.00. Työmatkaan menee noin 20 minuuttia ja lapset pitää viedä päiväkotiin. ”Menetkö klo.23.00 nukkumaan?” Mikä sekin jo tuntui omasta mielestäni myöhäiseltä ajankohdalta. Hän sanoi menevänsä puolen yön jälkeen. Menee ilta Netflixin seurassa. Tarkistin vielä aamiaisen. Eivät syö. Eivät ehdi. Sitähän minäkin ajattelin ja sanoin hänelle että eikö kannattaisi mennä aikaisemmin nukkumaan, ja herätä tuntia aikaisemmin niin ehtisit syödä aamiaisen. Kaikki alkaa kuitenkin siitä. Aamusta alkaa jo valmistelu seuraavaan yöhän. Ja kun lasten unissuositus on se 10-12 tuntia ja heillä lapset menevät nukkumaan kertomuksen mukaan klo.20-21 välisenä aikana, niin eikö siihen jää sitten sitä yhteistä aikaa? Kehotin häntä ihan oikeasti suorittamaan vähän matematiikkaa ja tekemään muutoksia sekä ilta- että aamurutiineihin. Näin hän saa sen toivomansa 8 tuntia.
Ei se tämän kummempaa ole.
Mutta…”kun me on aina tehty näin”.
