Meillä on nyt tuo paljon parjattu televisio, entisvanhasen vanhoillislestadiolaisittain sontaluukku. Eräs puhuja ihmetteli aikoinaan kirjoituksessaan Päivämiehessä, kuinka viemärit pitäisi suunnata talosta ulospäin eikä sisäänpäin suoraan olohuoneeseen, kuten televisioiden kanssa tehdään. Noh, suoranaiseen viemärikamaan en ole kyllä vielä törmännyt, tosin ohjelmavalikon esittelyteksteistä pääsee äkkiä jyvälle, minkä tyyppisestä ohjelmasta on kyse ja sormi klikkaa automaattisesti ja mieluusti vain oletetusti hyviä ohjelmia 😉 Joo, mut tuleehan sieltä soopaakin hyvien ohjelmien lisäksi.
Eilen katsoin ohjelmaa, jossa esitettiin lähes autenttisia tilanteita poliisien kotihälytyksistä. Eräs tilanne niistä jäi erityisesti mieleeni ja kosketti minua syvästi. Yksinäinen mies järjestää asunnossaan tahallisia pikku-tulipaloja, jotta saisi jonkun ihmisen käymään kotonaan. Hän saa toiminnallaan luokseen huoltomiehen, palomiehiä tai poliisin. Ajatelkaa ihmiset; joku voi olla niin yksinäinen elämässään, että hän on valmis vaikka minkälaisiin tekoihin, jotta hänet huomataan ja joku tulee hänen luokseen. Mies oli saanut useaan kertaan jo vieraita kotiinsa tällä systeemillä. Poliisien kysellessä homman nimeä, hän vastasi halunneensa jonkun luoksensa. Sitten hän olisi halunnut keittää kahvit poliiseille, mutta he kieltäytyivät. Sen sijaan he kutsuivat paikalle sosiaalityöntekijän, joka sitten jäi kahvittelemaan miehen kanssa ja suostuteltua hänet lääkärin pakeille.
Kerran eräs ihminen pettyi raskaasti yhteiskunnan järjestämään apuun itsensä kohdalla kun hänellä oli ahdinkoa. Hän meni tilanteensa takia niin pahaan jamaan, että hän jo suunnitteli räjäyttävänsä itsensä erään toimiston pihalla. Tuon ihmisen mielestä häntä kohdeltiin väärin ja epäreilusti. Häntä ei kuultu, hänestä ei välitetty, hänen annettiin olla ja pysyä ongelmissaan. Onneksi tilanne päätyi lopulta hyvin, ennen kuin hän meni tekemään mitään peruuttamatonta.
Joskus keskellä elämänahdinkoa ihan pikkuisetkin asiat saattavat tuntua kerrostalon kokoisilta ja jopa siltä viimeiseltä niitiltä. Tarpeeksi kun on kärsinyt ja nieleskellyt, joku asia saa koko tulivuoren purkautumaan ja räjähtänyt tilanne saattaa tulla itsellekin yllätyksenä. Se jalosta pinnanvenyttämisestä, kaiken kuittaamisesta anteeksiantamuksella, kärsivällisyyden ihannoimisesta, selityksestä ”puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa”, alistumisesta huonoon kohteluun ja itsensä puolustamatta jättämisestä. Ihmistä pitää pienestä pitäen kannustaa purkamaan tuntojaan, puolustamaan itseään, puhumaan ja sallimaan kaikki tunteensa siinä samassa kuin häntä opetetaan ottamaan muut ihmiset huomioon ja kohtelemaan heitä hyvin ja kunnioittavasti.
Kaikilla on oikeus tulla kuulluksi.
Kun itse olin pahimmassa elämänahdingossani ikinä lapsirumbamme ollessa kiihkeimmillään, saatoin purkaa pahaa oloani Kelan virkailijaan, kaupan kassaneitiin tai johonkin muuhun ihmiseen. En käyttäytynyt tilanteissa mitenkään näkyvän aggressiivisesti, vaan ikään kuin takakireästi ja korkeintaan tuskastuneesti. Muistan tosi elävästi vieläkin sen pahanolon ja ison möykyn kurkussani, jota yritin nieleskellä epätoivoisesti alas. Aina sama kysymys huulilla: Miksi elämän pitää olla näin kamalan raskasta ja vaikeaa? Useimpien muiden elämä näyttäytyi paljon helpompana ja se vielä lisäsi omaa tuskaa.
Vaikka tajusin hyvin, etteivät muut ihmiset olleen millään tavalla syyllisiä ahdinkooni, niin siltikin tuli aina jollakin tavalla purettua omaa kärsimystä toisiin ihmisiin ja sitten se asia taas tiesi syyllisyyttä kaiken muun kuorman lisäksi. Tuli tunne, että pitää kuitenkin yrittää olla hiljaa omista kärsimyksistä, etteivät muutkin joudu kärsimään niistä kun joutuvat kuuntelemaan ahdinkoani.
Pärjää, kestä, kärsi, niele, veny mutta älä pauku!
Valittajat ovat ikävää seuraa, heitä tulee helpolla kartettua. Tiedän omastakin kokemuksesta, että on paljon mukavampaa olla iloa ja tyytyväisyyttä hersyvän ihmisen kuin valittajan ja vaikeassa elämänkohtalossa kamppailevan seurassa. Tässä kohdassa voi jokainen kristitty miettiä, miten Vapahtajamme toimi, jättikö hän kärsivät ja sairaat oman onnensa nojaan?
Onneksi tuolloin oli sellaisia ihmisiä ympärilläni tai oikeastaan koko perheemme ympärillä, jotka jaksoivat auttaa, kuunnelle kuuntelemasta päästyäänkin, tukea ja lohduttaa. Nyt kun olen itse jo vähän paremmin jaloillani, toivottavasti en koskaan lakkaa havaisemasta ihmisten kärsimystä ja jätä auttamatta heitä.
Nyt kun ovat tulossa vaalit, haluaisin äänestää sellaista ihmistä, jossa on aina näkynyt ja näkyy ihan konkreettisella tasolla se, että hän välittää syrjäytyneistä, väliinputoajista, köyhistä, sairaista, nuorista ja lapsista. Kaikista niistä, jotka ovat jostakin syystä huonosti kykeneväisiä pärjäämään ja pitämään itsestänsä huolta. Tunnen tällaisia ihmisiä joitakin ihan henkilökohtaisesti, mutta he eivät ole valitettavasti ehdokkaina.
Ei ne suuret puheet, vaan ne pienetkin arjentekoset lähimmäisen parhaaksi.
Ketä äänestän? Kriteerit tiedät jo.
Minä äänestäisin mielelläni sellaista puoluetta, joka todella välittää kaikkein köyhimmistä ja sairaimmista; sellaista, joka sanoo kuten asia on: todelliset yhteiskuntamme vapaamatkustajat löytyvät varallisuusasteikon yläpäästä. Olemme menossa kovaa kyytiä takaisin kohti feodaaliyhteiskuntaa.
Kepuakaan äänestämällä tuskin enää pääsee taivaaseen.
Muuten niin fiksu ja hoksaavainen Laaksonen ei sitten ole huomannut, että kaikki eduskuntapuolueet kannattavat
sitä, että yhteiskunta huolehtii sairaista ja varattomista.
Millä tasolla se tapahtuu, riippuu tietysti resursseista. Kaikkein köyhimpiä ressurssienkaan rajallisuus uhkaa.
Feodalsimi – jota Suomessa ei koskaan ole tunnettu – merkitsi
orjuutta ja rajoitettuja kansalaisvapauksia ja ilmaista työtä.
Sellaista synkinkään porvari on Suomeen ajamassa.
Köyhiä olemme pian melkein kaikki, jos emme hoksaa joustaa työehdoissa. Jossain on joustettava, työehdoissa tai työllisten määrässä. Joustamattomuus merkitsee työttömyyttä, kuten tilastot tänäänkin kertovat.
Vuokko Ilola: ”Ajatelkaa ihmiset; joku voi olla niin yksinäinen elämässään, että hän on valmis vaikka minkälaisiin tekoihin, jotta hänet huomataan ja joku tulee hänen luokseen.”
Ennen sentään oli TV:ssä mainos, että ”Kansallispankissa on aina ystävä.” Ja nyt ei ole sitäkään enää edes jäljellä. Mutta kun niitä poliittisia vaaleja taas tulee, niin kyllä kaiken kurjimmillekin niitä ”ystäviä” taas löytyy. Tosin sitten kaikkoavat poiskin äkkiä.
Totta puhuen, niitä yksinäisiä ihmisiä, joista kukaan ei välitä on melkoiset määrät. Syrjäytyneitä, työttömiä, ja työssä käyvienkin joukossa, vanhuksia jne. Lähimmäisen rakkauden osoittamista ja toisten huomiomista ei tunnu olevan yhteiskunnassa mitenkään liikaa.
Kari-Matti Laaksonen: ”Kepuakaan äänestämällä tuskin enää pääsee taivaaseen..”
Ja eipä taida kirkkoon kuulumallakaan. Siihenkään vanhaan iskulauseen, että ”kun kolikko kirstuun kolahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa” ei voi siihenkään enää luottaa, jos on koskaan voinutkaan.
Ammattiyhdistyskään ei pysty nykyisin neuvottelemaan lisää ”liksaa”, puhumattakaan taivaspaikkaa. Eläkeikääkin mahdollisesti joudutaan kohottamaan. ”Nostaa Tarzan puuhun ( tai työpaikalle), kuvaus alkaa.” Toivottavasti sentään tulee laki, joka velvoittaa työnantajan osallistumaan rollaattorin ostokuluihin. Jotain sekin jo olisi.
Kävin just ennakkoäänestämässä. Mielenkiintoista nähdä millainen äänestysprosentti tulee, kun on kaikenlaista kriisiä. Siitä voisi päätellä, että ihmiset reagoisivat äänestämällä nyt, kun EU:n merkitys on alkanut selkeytyä meille kansalaisille.
Kari-Matti, Kepua äänestämällä ei taatusti pääse taivaaseen.
Joskus pääsi. Vasemmistoliitolla on ehdokkaana sellainen nätti nuorehko nainen, jonka etunimi on sopivan lyhyt muistaa, jota taidan äänestää.
En tiedä, onko ulkonäkö eurovaaleissa sopiva valintaperuste sille ketä äänestää, mutta luullakseni aika monet naiset piirtävät vaalilippuun Stubbin numeron ensisijaisesti muilla kuin poliittisilla perusteilla.
Äänestys% jää historiallisen alhaiseksi.
No ei Kari-Matti osu nyt maaliin. Ehkä suuhygienistit saattavat katseensa suunnata Stubbiin. Naisten en usko kauheesti innostuvan tästä maratooni-ihmeestä.
Jos äänestäisin (pelkän) ulkonäön perusteella äänestäisimme kaiketi samaa henkilöä. 😉 Taidan olla kuitenkin poliittisesti Kari-Mattia konservatiivisempi ja suunnata ääneni tällä kertaa toisaalle.
(Tämä siis vastauksena Kari-Matin ylläolevaan viestiin)
Yritin vaalikoneen avulla, ei onnistunut 🙁 Siellä esitetyt asiat, joihin pitäisi antaa mielipide, vaatisivat melkoista perehtymistä moniin asioihin. Ne ovat minulla enimmäkseen ihan outoja. Niiden perusteella en kyllä ehdokasta kykene valitsemaan. Pitäisi olla vaalikone, joka esittäisi asiat konkreettisemmin, tavantaallaajalle sopivimmilla esimerkeillä.
Tampereen seudulta pyrki jo joskus 20 vuotta sitten silloin jonkin verran tunnettu suuren pankin johtajamies eduskuntaan. Tämä kirjoitti vaalimainoksiinsa suunnilleen tyyliin: ”En lupaa mitään. lupaan vain tehdä parhaani.”
Tämä ei ollut lähelläkään läpimenoa vaaleissa. Jotain ja mahdollisimman paljon siis ilmeisesti politiikassa eteen päin pyrkivän täytyy aina luvata. Toteutus sitten jää useimmiten sitten tekemättä. Ainahan voi silloin selittää, että kyllähän minä, mutta kun noi muut ei halunnu.
Eikö se ”ahdingon” aiheuttaja olisi ollut lähempänä kuin kelantäti ?
Naisten väheksyntää luulla, että hampaat ratkaisevat, vaikka monet miehet laistavatkin hampaidensa hoidon.