Olipa puhutteleva kirjoitus Helsingin sanomien Nyt-liitteen verkkosivuilla. Mitä tuumaisimme supertekoälystä, jonka kyvyt ovat niin mahtavat että ihmisestä voisi parhaassa tapauksessa tulla kuolematon lähitulevaisuudessa. Supertekoäly näet voi luomallaan tekniikalla uusia rapistuvat sisuskalumme silmänräpäyksessä. Hyvästi usko, toivo ja rakkaus. Jeesus oli ihan näppärä tähän asti, mutta parempaa on tiedossa, varmuudella, eikös?
Ihmisellä taitaa olla valtava kaipuu kuolemattomuuteen, ainakin heillä joita elämä on kohdellut siedettävästi. Vanheneminen ja kuolema vaikuttaisivat keskeyttävän kaiken kivan. Niinpä yleisin metodi on unohtaa kuolema, ja iso osa ihmisistä näyttääkin pyrkivän sekä rakentamaan ruumistaan että moninkertaistamaan raha- ja tavaramääränsä, ikään kuin eivät ymmärtäisi että huipulta on vain yksi suunta. Ihmisparka saattaa leikellä kasvojaan paremmiksi, vaikka kohta ollaan jo vainaita.
Eräs tuntemani, joka ei taida juuri tunnetuista uskonnoista perustaa, vaikuttaa puolestaan hartaasti toivovan että kuoleman kynnyksellä hänen tietoisuutensa onnistuttaisiin siirtämään jollekin muistitikun tyyppiselle alustalle ennen kuin ratkaiseva kynnys on ylitetty. Eräänlaista uskonnollista toivoa tuokin, mielestäni. Mutta hiukan pelottavaa.
Sekö olisi ihmiselämän täyttymys, että saisimme jaaritella samoja asioita loputtomiin jossakin bittiavaruudessa? Sitä paitsi uskon vakaasti että supertekoäly, mikäli sellainen on ilmaantumassa, huomaa hyvin pian minkälaista ongelmajätettä ihminen on, ja pyyhkäisee meidät alta aikayksikön ihan sinne perinteiseen taivaaseen.
Kirkolla ja Kristuksella on ehdottomasti ajankohtainen viesti tähän päivään: kuolemasta voi puhua, sitä ei tarvitse unohtaa, jotta elämä olisi mahdollista, se kuuluu olemassaoloon siinä missä syntymäkin. Tekoälyn palvominen on, anteeksi vain, karmaisevaa heresiaa.
Joissain toisessa uutisessa mainittiin Valamon luostarin valmistamista ja myymistä viskeistä ja viineistä. Onko siis kirkko alkanut nyt ”brändäämään” ja valmistamaan ja myymään brändiä, joka on monien mielestä vain hyvin huonoa konjakkia. Astuu siinä tapauksessa hieman Altian ja Alkon varpaille ja reviirille.
Artikkeli: ”Onko se ok, vai uitetaanko samalla väärää asiakkuusajattelua seurakuntiin?”
Ainakin hieman vaikuttaa toisinaan, että arkkipiispa ja se eräs naispiispa ovat omaksuneet kauppamaailmasta tutun periaatteen: ”Asiakas on aina oikeassa.” 🙂
”Mää brändään” on muuten kammottavalta kuullostava ja näyttäväkin ilmaus.
Eikö asiaa olisi voinut ilmaista suomeksi?
Voitaisiin myös puhua maineenhallinnasta. Kiinnittäisin kahteen asiaan huomiota.
Kirkko näkyy ja kuuluu viestimissä erityisesti piispojensa kautta. Liian usein piispojen puhe on täynnä yhdentekevää hengellistä lätinää, jossa ei sanota mitään. Tai jos sanotaan, sitä ei kukaan ymmärrä.
Piispat eivät maineenhallinnan kannalta kuitenkaan ole kirkon akuutein ongelma, vaan sen viestintäväki. Sen viimeisin neronleimaus oli kerätä colapulloihin piispojen nimiä. Huippukivaa, päiväkodeille!
Poliitikoista sanotaan, että heistä on mahdoton tehdä huumoria, kun he tekevät sen itse. Samaa voi sanoa myös kirkon tiedotusväestä..
Kari-Matti Laaksonen: ”Piispat eivät maineenhallinnan kannalta kuitenkaan ole kirkon akuutein ongelma, vaan sen viestintäväki.”
Kristillisessä seurakunnassa, jos se toimii Jeesuksen ja Raamatun ohjeiden mukaisesti, jokaisen sen jäsenen tulisi osallistua sen ”viestintään.”
Matteus 24:14 ” Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.”
Apostolien tekojen 1. luku: ”8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”
Roomalaiskirjeen 10. luku:
”10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen….. 13 Onhan kirjoitettu: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.”
”14 Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? 15 Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: ”Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!”
Brändi -sanaa on vaikea suomentaa. Merkkituote voisi olla lähellä. Brändi oli alunperin karjaan poltettu omistajan symboli. Risti eli julma teloituspuu on kristittyjen tuotemerkki. Puput, enkelit ja tuleentunut vilja jääkööt sikseen.
Olipa asiakas tai seurakuntalainen, pääasia on tekoina vaikuttava rakkaus ja ihmistä armahtava ja kunnioittava lähestyminen.
Meno on välillä surullista.
Missä kaksi tai kolme on koolla Hänen nimessään, siellä neljäs on heidän hampaissaan.
Seurakuntalainen sanana on ok, kun ollaan tekemisissä omien jäsenten kanssa. Millä sanalla kutsutaan niitä 25 % kansasta, jotka eivät ole kirkon jäseniä mutta joiden kanssa erilaisissa yhteyksissä ollaan tekemisissä ja palvellaan, autetaan tai tuetaan vaikkapa diakoniassa, perheneuvonnassa, rippikoulussa tai milloin missäkin?
Ei epäkurantti tuote miksikään brändäämällä muutu. Siitä tulee vain huono brändi. Ensin pitää ajanmukaistaa ja päivittää tuote.
Tuosta Mää brändään sua -höperyydestä ei puutu kuin jaxuhali.
Eikös kuolemattomuus ollut Jumalan alkuperäinen tavoite. Luomakuntahan tuli kuolevaiseksi vasta sen kuulun käärmeen leuhkistuessa…? Mitenkäs se jatkuva jaarittelu bitiavaruudessa eroaisi akkain ja ukkoin juoruilusta ikuisuudessa?
Kuolemattomuus oli Jumalan alkuperäinen suunnitelma ja Hän loi meille paratiisin, jossa elämä oli tasapainoista ja erittäin tyydyttävää. Siksi ihminen kaipaa molempia: kuolemattomuutta ja paikkaa, jossa olisi ihana elää ja asua ilman mitään vaikeuksia, jossa kaikki on hyvin. Täällä emme saavuta kumpaakaan.
Näinhän se taisi olla. Rehellisesti sanottuna, ajattelen että kertomukset Jumalan alkuperäisistä ja mönkään menneistä suunnitelmista ovat ihmisen yritystä ymmärtää elämänsä ristiriitaisuutta ja kuoleman läsnäoloa. Oletan, että elämä on alusta lähtien syntynyt myös kuollakseen pois, luonnollisesti.
Voihan se olla että juoruilua on myös ikuisuudessa, mutta siinä tapauksessa olen aavistuksen pettynyt.