Ihminen toivoo, unelmoi ja nauraa. Hän myös suree, pelkää ja vihaa.
Ajattelu on myös osa ihmisyyttä. Ihan perustarve. Lajia kuvataankin sanalla viisas – sapiens.
Ajattelu ja kaikki muu on siis osa ihmiseloa.
Andrew Louth kiteyttää ortodoksisen lähtökohdan sanoilla thinking and doing, being and praying.
Ihmisen ei tule kytkeä pois ajatteluaan. Se olisi julmaa ja sitä paitsi mahdotonta.
Kyse ei ole on/off-jutusta.
Ääripää nimeltä fideismi ei kuulu ortodoksiseen uskoon. Suomeksi sitä voisi kutsua laput silmillä -uskoksi.
Viimeksi vuonna 2020 se nähtiin vaivana, samanveroisena fundamentalismin kanssa.
Se kieltäytyy ”tunnustamasta esimerkiksi geologian, paleontologian, evoluutiobiologian, geenitutkimuksen ja ympäristötieteiden saavutuksia”.
Kristittyjen tulisi sen sijaan ”iloita kaikkien tieteiden edistyksestä sekä riemuiten oppia niistä” ja ”olemaan kiitollisia, ja hyväksymään, tieteen löydökset, vaikka ne joskus saattaisivat pakottaa heidät arvioimaan uudelleen käsityksiään historiasta tai kosmisen todellisuuden rakenteista”.
Ajattelu on monelle ihmiselle arkista uteliaisuutta ja ihmettelyä. Itse filosofian kerrotaan saaneen alkunsa viimeksi mainitusta.
Jumalaakin voi ajatella. Ajattelemalla ei kuitenkaan voi saavuttaa Jumalaa.
Häntä ei voi napata kiinni, kirjaimellisesti käsitellä.
Hän ei ole yksi esine, asia tai edes jumala maailmassa. Hän on täysin tuolla puolen ja ylittää sanojen rajat.
Yksi perinteisin vihje Jumalasta on maailmankaikkeuden sopusuhtaisuus, kun maailman sävelet saavat aikaan ”yhtenäisen soinnukkaan laulun”.
Ajattelemalla, tekemällä, olemalla ja rukoilemalla voi kuulla sävelen.
Blogikirjoitus on tiivistelmä YouTube-alustuksesta. Andrew Louthin sanat ovat kirjasta Introducing Eastern Orthodox Theology. Vuoden 2020 kannanotto on Maailman elämän edestä -asiakirjasta.
Kyllä, ja muistaa saa Katolisen kirkon huomion Ihmisen kuudennen päivän anomaliasta, mistä näilläkin sivuilla kerrottiin.
Sielläkään ei ole haluttu vielä katsoa edellisen erijatkuvuutta kahdeksantena päivänä, joten sitä odotellessa.
Pieni vinkki. Kannattaa kirjoittaa hieman selkeämmin.
6. päivän anomalia ei avaudu kaikille, ei ainakaan minulle.
Kuudennen Luomisen päivän Ihmisen anomaliaa Jumala käski kuten käski toisiakin luomiaan, ja näin tämä Ihmisen anomalia sai Vanhassa Testamentissa kuvatun tehtävän. Näin tämä anomalia oli kovasti yhtä muun luomakunnan kanssa.
Kahdeksannen päivän, nyt tämän anomalian, erijatkuvuutta Jumala kielsi, ja tässä on historiamme alku vielä silloin uinuvissa Jumalan lahjoissa mahdollisuuden kyvyissä valita ja katsoa omaatuntoaan.
Kuudennen päivän anomalia ei kieltämistä vielä olisi ymmärtänyt.
En ymmärrä. Yritin ymmärtää. Ei hätä.
Minäkin ahattelen omaa yhtä Korkeinta, Jumalaa.
Kirkon oppiin vihkiytynyt ajattelussaan jumalasta tärkein toive on, että heidän kolmen jumalan yhteistyö pelaa.
Sorry. Maailmankaikkeus on kaikkea muuta kun sopusuhtainen. Tähdet ja planeetat ovat ikuisessa olemassolon taistelussa. Auringot räjähtelevät ja muodostavat mustia aukkoja jotka syövät muita tähtiä ja lopulta nekin räjähtävät lähettäen hengenvaarallisia säteilyjä kaikkialle universumiin. Galksit vetävät toisiaan puoleensa ja törmäävät hirvittävin seurauksin.
Komeetat ja astroidit kietävät varuutta ja törmäilevät mm maapalloon tuhoisin seurauksin.
Oikeastaan maailmankaikkeudenrauhaton tuho ja uudellen muodostuminen on kuin uskovaisen elämä kuolemasta ylösnousemukseen, mutta se antaa merkillisen kuvan jumalasta.
Ei tarvitse pyytää anteeksi. Ei minulta, eikä varmaankaan Atanasios Suurelta, jonka lyyra-ajatusta lainasin.
Itse olen myös aika varovainen kyseisen jumalatodistuksen suhteen.
Ainakin jos se tehdään liian söpösti tai laiskasti. Tai unohdetaan karumpi puoli eloa.
Itse olen kuitenkin tykännyt C.S. Lewisin huomiosta: ”Mieti vaikka vain viisi minuuttia, että kaikkia suuria uskontoja on julistettu ja harjoitettu jo kauan ennen kuin kloroformi maailmassa keksittiin…”
Kärsimys ym. on siis tuttua uskontojen historiassa. Myös Atanasiokselle. Toki nykytieteen tuomat huikeat näkymät oma lukunsa.
Laulu ja musiikki -vertauksilla luomisesta on muita hyviä puolia.
Mm. se korostaa kauniisti riippuvuutta. Soitto jatkuu niin kauan kuin se soi.
”Luominen ei ole menneisyyden tapahtuma vaan nykyhetkellä vallitseva suhde. Jos Jumala ei jatkuvasti ja joka hetki käyttäisi luovaa tahtoaan, maailmankaikkeus romahtaisi välittömästi olemattomuuteen”, toteaa Kallistos Ware
Muistaakseni myös Vladimir Losskilla on hyviä huomioita aiheesta.
Kiitos kommentista. Arvostan.
Järjen käyttämistä luomakunnan asioiden ymmärtämiseen on helppo ymmärtää ja luonnontieteen saavutuksien voidaankin katsoa olleen paljolti mahdollisia kristillisen luomisuskon ansiosta. Jos nimittäin maailma on järkevän, ajattelevan Jumalan tekemä, on uskottavaa ajatella, että ihminen voi Jumalan kuvana saavuttaa todellista tietoa siitä järkeään käyttämällä.
Se mikä minusta on ongelmallista, on se, missä määrin järjen lainalaisuuksia voi käyttää tiedon saamiseksi Jumalasta itsestään (esim. kolminaisuusoppi) ja Jumalan toiminnasta maailmanhistoriassa (esim. Raamatun kertomukset).
Voisi sanoa, että luotu miellettiin pohjimmiltaan mielekkääksi – sekä hyväksi että mielen mukaiseksi.
Kysymys järjen, mielen, ajattelun, päättelyn ja ymmärryksen ulottuvuudesta on yksi suurista kysymyksistä.
Blogikirjoituksen lopussa olevassa video-linkissä pohdin asiaa hieman laajemmin.