Hartaus on julkaistu Länsi-Suomen Herännäislehdessä 4/2017.
“Sentähden älä häpeä meidän Herran Jesuksen Kristuksen todistusta eikä minua, joka hänen vankinsa olen; vaan ole osallinen evankeliumin vaivassa, Jumalan voiman jälkeen” 2 Tim. 1:8 (Biblia)
“Älä häpeä…minua”.
Kehoitus on koskettava, sillä sen kirjoittaa Timoteuksen hengellinen isä. Nuoruudesta saakka Timoteus oli kulkenut Paavalin matkassa ja saanut apostolista itselleen väsymättömän rohkaisijan, tukijan ja opettajan.
Paavalin ja Timoteuksen läheistä suhdetta kuvaa se, että apostoli tahtoo kirjoittaa hengelliselle pojalleen vielä ennen elämänsä päättymistä. Apostolin toinen kirje Timoteukselle on kirjoitettu Rooman vankeudesta, kun Paavali jo tunsi kuolemansa lähestyvän (2 Tim. 4:6).
“Älä häpeä…minua”.
Nykyisen Turkin alueen seurakuntalaisista moni oli hävennyt ja hylännyt Paavalin (2 Tim. 1:15, 4:10). Osaksi häpeä on voinut johtua apostolin saamasta vangin leimasta. Keneen ei vaikuttaisi se, että pastori joutuu vankilaan?
Paavalin kehoitus ilmaisee apostolin pelon siitä, että kiusaus hävetä voi tulla vieraaksi myös hänen rakkaimpiensa elämään.
Paavalin kehoitukseen kuulu myös sanat “älä häpeä meidän Herran Jeesuksen Kristuksen todistusta” . Apostoli ja evankelinen usko kulkevat yksissä tuumin sekä kunniassa, että häpeässä. Uskontunnustuksen häpeäminen johtaa myös apostolien hylkäämiseen.
Totta on myös se, että Paavalin kehoitus olla häpeämättä soveltuu jokaisen kristityn elämään, sillä häpeän aiheuttaja on aina sama.
Kristityn ei tarvitse hävetä Herraa tai hänen apostoleja, jotka tekevät voimatöitä ja puhuvat viisaita. Päinvastoin voittajan ja suurmiesten seurassa on kunnia olla. Ihmiskunnan edessä häpeän kristitylle tuottavat Herran pyhä risti ja sitä julistavat sanansaattajat.
Paavalin kehoitus olla häpeämättä liittyy erityisellä tavalla Jeesuksen ristinkuolemaan. Jeesuksen risti on häpeän aihe, sillä Kaikkivaltias on voimaton ja kansa syyttömän tuomitsija.
Ristin äärellä toivottomuus on läsnä. Ihmiskunnan apu, Jumalan poika on heikko, kuollut ja Isänsä hylkäämä. Toivotonta on myös kansa, joka tuomitsee syyttömät ja punoo juonia vääryyden valtaan saattamiseksi. Risti on toivottomuuden ja häpeän aihe ennen pääsiäisaamua, toivon heräämistä.
“Varma on tämä sana”
Vankeudessa ja kuoleman läheisyydessä elävän Paavalin kohdalla epätoivo olisi ymmärrettävä mielentila. Seurakuntalaiset ovat hyljänneet ja Herra näyttää olevan voimaton, sillä hän on vankina Rooman vallan alaisuudessa.
Vankila ja seurakunnan hylkäys lienevät tuntemattomia monelle lukijoista. Tämän vuoksi eläytyminen Paavalin hätään lienee myös vaikeaa.
Hädänalaisuuden ja toivottomuuden tunnemme omasta elämästä. Kun terveys pettää tai läheisen ihmisen ajallinen elämä päättyy, niin katovaisuuden pelko on läsnä.
Moni notkistaa myös polvensa aamulla, kun vastuut perheessä ja työpaikalla kumartavat rukoukseen. Epätoivo pyrkii meissäkin saamaan Paavalin tavoin sijaa.
Vankeudessa eläneen apostolin kirje kuitenkin rohkaisee meitä hädässä, koska “varma on tämä sana” (2 Tim. 2:11). Hän ei ajaudu epätoivoon vaan kärsimyksen keskellä kokee yllättävää läheisyyttä voimattomalta näyttävän Jumalan pojan kanssa.
Apostolin kirjeen mukaan Jeesus on hyljättyä ja vangittua Paavalia niin lähellä, että hän kokee kärsivänsä yhdessä Herran kanssa (2 Tim. 2:12). Katoavaisuuden tunteva apostoli kokee Herran läheisyyden niin, että hän on jo kuollut Herran kanssa, jotta saisi elää (2 Tim. 2:11). Vangin heikkouskoisuuden ja epävarmuuden hetkinä Paavali tuntee läsnäolevan Jeesuksen, joka “pysyy kuitenkin uskollisena, joka ei itsiänsä kieltää taida.”
“Varma on tämä sana”.
Tätä Paavali Timoteukselle painottaa. Jumalan on lähellä kärsivää. Hän ei ole vain sanoja paperilla, ajatuksia sielunhoitajan suusta vaan kärsii ja kuolee yhdessä Paavalin kanssa.
Samankaltaista yllättävää läheisyyttä Jumalan kanssa koki eräs Auschwitzin keskitysleirillä ollut juutalaisvanki. Eliel Wiesel niminen mies oli joutunut seuraamaan ystäviensä teloitusta leirillä ja kuullut eräällä kerralla vieressä seisoneen vangin kysyvän: ”Missä Jumala on? Missä hän on?”
Epätoivon äärellä Wieselin mieleen oli noussut yllättävä ajatus: ”Hän on tuolla hirsipuussa, missä muuallakaan?”
Kärsimyksen ja hädän kokenut voi puhua ja kertoa kärsimyksestä henkilöhistorian tasolla. Teloitukset nähnyt ei yleistä tai puhu yleisesti toisen maailmansodan kauheuksista, vaan hän puhuu henkilöhistoriastaan ja kokemuksistaan käsin.
Jumalasi puhuu hädänalaiselle ja kärsivälle henkilöhistoriasta ja kokemusta käsin. Hän on ollut kiusattu ja voi kiusattuja auttaa. Hän on ollut ristillä ja tuonelassa ja puhuu katovaisuuden äärellä omastaan.
Pastori, lääkäri tai perheterapeutti ei ehkä osaa kohdata lämmöllä tai taidolla hädänalaista ihmistä. Jumalan poika kohtaa meidät pimeyden ytimessä.
Jumalan poika seisoi kärsivänä palvelijana, kun Herran kansa leikki tuomioistuinta Kaikkivaltiaan kasvojen edessä pääsiäisviikolla. Jumalan poika oli vaiti kuin syntiuhriksi vietävä karitsa kieroon kasvaneen kansan naulatessa hänet ristinpuulle. Jumalan poika oli ristillä teloitettavien rinnalla, heidän osassaan etsien iankaikkista yhteyttä niin ryöväreihin, kuin rakkaaseen äitiinsä.
Sinun kärsimystesi, epätoivosi ja hädänalaisuuden äärellä Herra on kaikkein lähimpänä. “Sentähden älä häpeä meidän Herran Jesuksen Kristuksen todistusta eikä minua,”
Kiertelyä.
Surkeaa, että piispan käsitys onko homoseksuaalisuus synti vai ei, riippuu tulevasta eduskunnan äänestyksestä.
Ehkä he punnitsevat pääsekö raamatun opilla tai marxilaisella opilla taivaaseen. Itse valitisin sen turvallisemman, eli raamatun.
Ihan kuin poliitikon vastaus. Onneksi Päivi Räsänen on sentään uskaltanut sanoa mitä mieltä Raamattu on. Piispat eivät uskalla vaan pyörittävät ja pyörittävät. Missä on johtajuus ja seurakuntakuri??? Papit saavat näköjään tehdä mitä vaan Raamatunvastaista tässä aiheessa joutumatta eroamaan.
Olisi suotavaa, että kukin pappislupauksen antanut pappi osaisi itse päätellä, mihin hän on sitoutunut papiksi ryhtyessään, ilman, että piispan taritsee häntä ohjata asiassa.
Pappislupauksen sisältö on hyvin kansantajuinen. Tietysti on huolestuttava asia, jos joku yksittäinen pappi haluaa käyttää sananvapauttaan provokatiivisesti vaikuttaakseen johonkin ajan trendin mukaiseen asiaan, vaikka se on selvästi vastoin kirkon vallitsevaa opetusta.
Miten Salme me saimme naispappeja, jos eivät yksittäiset papit olisivat käyttäneet sananvapautta provokatiivisesti jonkun ajan trendin mukaan, vaikka se oli selvästi vastoin kirkon vallitsevaa opetusta? Tehtiinkö siinä väärin?
Minä kommentoin uutisen aiheena olevaa asiaa. En nyt jaksa vastailla kompakysymyksiin.
Niin minäkin. Asetat nyt vain eri standardit eri oikeuksien puolustamiselle. Naispappeuden kohdalla oli oikein pappien käyttää sananvapauttaan provokatiivisesti mutta ilmeisesti tasa-arvoisen avioliiton kohdalla ei.
Antero Kangasluoma,
toivon vakaasti, ettet kerro omia ajatuksiasi minun ajatuksinani, kuten tapsi usein on.
Minä kerron omat mielipiteeni ja sinä omasi. Sovitaanko näin?
En ole sinun ajatuksiasi koskaan yrittänytkään kertoa. Ongelma on, että sinä et nyt vastaa tähän ristiriitaan. Sanot, että papit eivät saa käyttää sananvapauttaan provokatiivisesti vaikuttaakseen trendin mukaiseen asiaan mutta juuri tämän takiahan esim. naisilla on nyt kirkossa paljon enemmän oikeuksia. Etkö näe tätä ristiriitaa kehotuksissa?
Antero, muistan sinut jo vuosien takaa, kun jankutat jankuttamasta päästyäsikin. Nyt saat jatkaa jankuttamista ihan yksinäsi, jos se onnistuu.
Oletko vuosien saatossa huomannut, että jankutan vain kun toinen osapuoli ei halua vastata hänelle hankalaan kysymykseen. Eikö olisi helpompi vain myöntää, että kirjoituksessasi on ristiriita? Nyt sinä yrität jälleen kerran hyökätä minua vastaan kun huomaat oman virheesi.
Muistan, että näiden vuosien aikana väistely ja syyttelyt ovat olleet keinojasi.
Salme: ”Minä kerron omat mielipiteeni ja sinä omasi. Sovitaanko näin?”
Mikset sitten kerro Anteron selvään ja kysymykseen asiassa, jonka itse otit esille ollessasi sitä mieltä, että on huolestuttavaa jos joku yksittäinen pappi haluaa käyttää sananvapauttaan provokatiivisesti vaikuttaakseen johonkin ajan trendin mukaiseen asiaan.
Juttussa on pieni, mutta hyvin merkityksellinen virhe. Piispainkokouksen selvityksessä vuodelta 2010 todetaan, että ”kirkon työntekijän tulee sitoutua kirkon avioliittoa koskevaan opetukseen”. Ei siis kirkon avioliittolakia koskevaan opetukseen, jota kirkolla ei tietystikään ole.
Voisiko toimitus (Johannes Ijäs) vielä tarkistaa, että kohta on kirjoitettu oikein? Asian kannaltahan juuri tämä kohta on oleellisin: saako pappi ottaa kantaa lainsäädäntöhankkeeseen. Kirkolla on toki kanta siihen avioliittoon, jonka se itse vihkii, eikä esimerkiksi uskonnottomien avioliittoon.
Hyvä kun huomasit, korjaan asian tekstiin. Mukavaa keskiviikkopäivää! Johannes
Tärkeä havointo Jani Salmiselta.
Luther ottaa vähäkatekismuksen litteessään kantaa juuri tähän kysymykseen. Maallisen regimentin asioissa luterilainen kirkko noudattaa voimassaolevia lakeja ja tämä pätee myös avioliittoon. Hengellisissä asioissa, kuten vaikkapa avioliittoon vihkiminen tai avioliitton siunaus, kirkko noudattaa omaa oppiaan, josta on selkeä luterilainen opetus.
Hyvä, että asiaan tulee selvyys. Minä tuumailin, että olisi toki ihan mahdollista, että piispa olisi laventanut piispainkokouksen selvityksen lausumaa niin, että siinä olisi otettu kantaa avioliittolakiin. Halusin kuitenkin varmistaa asian ja parempi olikin. 🙂
Kirkollahan ei ole kantaa lainsäädäntöön tai avioliittolakiin mutta silti ”kirkko” (kirkkohallitus) antaa lausuntoja lakiehdotuksiin. Siinä mennään metsään. Näin tapahtui mm. silloin kun laki rek. parisuhteista säädettiin. Lisäksi kirkon viranhaltijat usein samaistavat kristillisen avioliiton ja avioliittolain. Esimerkiksi tämä jupakka kuvastaa kyseistä ongelmatiikkaa hyvin. Kirkolla on oma opetuksensa avioliitosta, johon pappien tietysti kuuluu sitoutua. Avioliittolaki on kuitenkin puhtaasti maallisen vallan asia ja koskee myös ei-kristittyjä ja ei-luterilaisia. Siten koko pohdinta siitä, että lainsäädäntö olisi kirkon opetusta, johon pappi on valassaan sitoutunut, on absurdia aivan kuten koko asian käsittely tuomiokapitulissa. Mielestäni kirkon ei kannattaisi operoida kahdella tontilla yhtä aikaa. Pyrkimys hämärtää asioita voi olla eduksi yhdessä tilanteessa (ennen uudistusta) ja sitten suureksi vahingoksi uudessa tilanteessa.
Mukavaa keskiviikkopäivää myös!
Hyvä huomio Jani Salmiselta!
Tämä virheellinen sanamuoto perustui kuitenkin ilmeisesti siihen mitä piispa Häkkinen sanoi haastattelussa. Oliko piispa Häkkisellä sellainen (virheellinen) käsitys, että piispainkokous olisi selvityksessään v. 2010 todennut, että kirkon työntekijän tulee sitoutua kirkon opetukseen koskien avioliittolakia?
”Ei tästä pidä tehdä liian vaikeaa asiaa. Työelämän yleiset lojaalisuusperiaatteet koskevat myös kirkkoa.”
Ei se ihan näin yksinkertaista ole. Työelämän lojaaliusperiaate ei taida muualla ulottua uskomuksiin parisuhteiden yhteiskunnallisista oikeuksista ja velvollisuuksista.
Ei SETAn työntekijän sovi vapaa-ajalla kannattaa homoseksuaalisuuden kriminalisointia, eikä raittiusyhdistyksen työntekijän notkua baarissa kantokunnossa. Kirkon asia on päättää mitä kirkon työntekijä ei ainakaan saa puhua.
Kyllä SETAn työntekijä voi kirjoittaa julkisesti eriävistä mielipiteistään seksuaalisen tasa-arvon toteutumisesta, niin he käsittääkseni myös tekevät, mutta homoseksuaalisuuden kriminalisoinnin vaatiminen olisi seksuaalisen tasa-arvon täysi vastakohta. Onko tasa-arvoisen avioliittolain puolustaminen maallisissa elimissä täysi vastakohta kirkon sanomalle?
Tuo humalassa notkuminen taas on henkilökohtaisen elämänhallinnan kysymys. Jos hän ajaisi aktiivisesti humalassa notkumisen lisäämistä niin taas kyse olisi täydellisestä vastakohdasta. Kyllä hän silti saa kirjoittaa perusteltuja mielipiteitä siitä, että hänen mielestään esim. kohtuukäyttö voisi sopia joillekin vaikka raittiusliitossa olisikin.
”Onko tasa-arvoisen avioliittolain puolustaminen maallisissa elimissä täysi vastakohta kirkon sanomalle?” — Tämä on kirkon sisäinen asia päättää. Toki ulkopuolisenakin sopii vaatia johdonmukaista linjaa, jotta todellinen perustelu ei pääse olemaan pärstäkerroin.
Kirkkojärjestyksen 5:6 §:n mukainen pappislupaus:
Minä N.N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani
pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan
pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelisluterilaisen kirkon
tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi
sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja
jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa
kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita.
Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten
edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.
”En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi
sitä vastaan sotivia oppeja” nähdäkseni tämä on ydinkohta tässä tapauksessa.
Tässä on se ongelma, että Jumalan sana on erityisen tulkinnanvarainen ja se vaihtelee paljon myös kirkon sisällä. Entä jos joku kokee Jumalan puhuvan hänelle ja kehottavan edistämään tasa-arvoista avioliittoa? Pitäisikö hänen silloin käydä tätä sanaa vastaan?
Tällä hetkellä kirkossa ei ole avioliitosta mitään tulkinnanvaraisia oppeja. Avioliitto on miehen ja naisen keskenään solmima liitto. Muita variaatioita ei ole.
Koko tämä keskustelu on, Jusu Vihervaaraa lainatakseni, lapsellista.
Nimenomaan tällä hetkellä. Oli hetki jolloin naisten alisteisessa asemassa tai uudelleen avioitumisessaei ollut mitään tulkinnanvaraista. Opit muuttuvat – ovat muuttuneet jo kauan.
”Avioliitto on miehen ja naisen keskenään solmima liitto.” Ei aivan. Avioliitto on julkinen, todistajien läsnäollessa solmittu, kahta henkilöä, heidän jälkeläisiään ja sukujaan koskeva liitto.
Nainen vaietkoon seurakunnassa.
Toisessa yhteydessä julkaisin tuo Salmen julkaiseman pappislupauksen. Siihen liittyen seuraava suora lainaus:
”Miten aiot nyt toimia Maarit Hirvi? ” Kyllä minä rippikoulussa opetan niin kuin kirkko, en omiani opeta, toisaalta kerron että eduskunnassa käsitellään tasa-arvoista avioliittolakia.” Yllä oleva sitaattikin osoittaa sen että hän itsekin tietää kirkon oppin olevan toinen kuin hänen levittämänsä oppi tasa-arvoisesta avioliitosta. Aika erikoista kun ei tuomiokapituli nähnyt tässä aihetta toimenpiteisiin?
Pappien pitää puolustaa ihmisten samanarvoisuutta jota Jeesus aktiivisen toimintavuotensa aikana jatkuvasti korosti. Samanarvoisuus lähimmäisen rakkauden hengessä on Korkeimman tahto ensimmäisestä iihmisestä alkaen noin 200 000 vuotta sitten. Jeesus uhrasi tämän julistamisessa henkensä, koska se oli silloisen juutalaisen yhteiskunnan järjestystä vastaan.
Pappislupauksen mukaisesti tällöin pappi voi vastata tästä toiminnastaan Jumalan ja ihmisten edessä.
Raamattu on ihmisten kirjoittama aivan samoin kuin kirkolliskokousten päätökset Nikeasta 325 alkaen. Ihmisten päätökset ovat aina uusien ihmisten uudelleen päätettävissä.
Reino Suni: ”Pappien pitää puolustaa ihmisten samanarvoisuutta jota Jeesus aktiivisen toimintavuotensa aikana jatkuvasti korosti. ”
Jeesus todella julisti ihmisten samanarvoisuutta: kaikki ihmiset joutuvat helvettiin, jos eivät tee parannusta. Lavea on se tie, joka johtaa helvettiin. Kaita on se tie, joka vie iankaikkiseen elämään.
Suomalaisten kristittyjen puhetavassa on kiusallisen yleistä se, että puhujan kanta jätetään kuulijan varaan, vähän tähän tyyliin: ”Vastustan homoseksuaalien syrjintää, mutta täytyy muistaa, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.”
Olla olematta varsinaisesti mitään mieltä säästää vastaväitteiltä, mutta ei siitä ainakaan kunnon dialogia synny.
Täällä K24:ssä oli jo hetken ihan kelvollinen keskustelutyyli. Mutta nyt kommentointi on jälleen mennyt sille tasolle, että ei ole mitään mieltä jankuttaa samasta aiheesta loputtomiin. Mahtaako tilanne muuttua vuoden vaihteessa? Sitä odotellessa.
Keskustelu ei etene jos ei yritetäkään vastata selkeisiin kysymyksiin vaan aletaan väistelemään ja syytelemään kysyjää.
Olet Salme oikeassa. Kovasti, mutta kovin aggressiivisesti tuntuvat kirkkoon kuulumattomat kantavan murhetta kirkon asioista (tosin ylpeilevät samalla kuinka paljon säästävät vuodessa kirkkollisveroissa ).
Tämä asia on myös yhteiskunnallinen ja luottamusasioita hoitavaa se kiinnostaa. Kirkko saa määritellä oppinsa mutta ei kai Salme tai Kari-Matti usko, että se on ollut muuttumaton?
Evankeliumi on muuttumaton.
Ihmisen tulkinta evankeliumista on aikaansa ja yhteiskuntaansa sidottu. Se joka muuta väittää ei tunne kirkkohistoriaa.
Vaikka kirkkomme papit ovat pappeja 24/7 tulee silti nähdä ero sille mitä pappi voi tehdä työtehtäviensä yhteydessä ja mitä puolestaan työtehtäviensä ulkopuolellla. Kirkkohallitus on antanut kirkon virallisen lausunnon lakimuutokseen, eikä viranhaltija voi kirkon kannaksi muuta esittää. Yksityishenkilönä hän toki saa puolustaa lainmuutosta vastoin työnatajansa kantaa edellytäen että pitää tällöinkin asian erillään kirkon avioliitto opetuksesta.
Nähdäkseni yksittäinen pappi voi myös kannattaa kirkon avioliitoo opetukseen liityvän teologisen keskustelun aloittamista. Olennasta tällöinkin on että hän erottaa asian nimenomaan opilliseksi kysymykseksi eikä vain käytännön ratkaisuksi. Omassa opetuksessaan papin on pitäydyttävä kirkon yhteisessä opissa.
Kysyttäessä pappi voi erikseen todeta että esimerkiksi Ruotsin kirkossa on asiassa toisenlainen oppi.
Piispamme vastasi viisaasti.