Hartaus on julkaistu Länsi-Suomen Herännäislehdessä 4/2017.
“Sentähden älä häpeä meidän Herran Jesuksen Kristuksen todistusta eikä minua, joka hänen vankinsa olen; vaan ole osallinen evankeliumin vaivassa, Jumalan voiman jälkeen” 2 Tim. 1:8 (Biblia)
“Älä häpeä…minua”.
Kehoitus on koskettava, sillä sen kirjoittaa Timoteuksen hengellinen isä. Nuoruudesta saakka Timoteus oli kulkenut Paavalin matkassa ja saanut apostolista itselleen väsymättömän rohkaisijan, tukijan ja opettajan.
Paavalin ja Timoteuksen läheistä suhdetta kuvaa se, että apostoli tahtoo kirjoittaa hengelliselle pojalleen vielä ennen elämänsä päättymistä. Apostolin toinen kirje Timoteukselle on kirjoitettu Rooman vankeudesta, kun Paavali jo tunsi kuolemansa lähestyvän (2 Tim. 4:6).
“Älä häpeä…minua”.
Nykyisen Turkin alueen seurakuntalaisista moni oli hävennyt ja hylännyt Paavalin (2 Tim. 1:15, 4:10). Osaksi häpeä on voinut johtua apostolin saamasta vangin leimasta. Keneen ei vaikuttaisi se, että pastori joutuu vankilaan?
Paavalin kehoitus ilmaisee apostolin pelon siitä, että kiusaus hävetä voi tulla vieraaksi myös hänen rakkaimpiensa elämään.
Paavalin kehoitukseen kuulu myös sanat “älä häpeä meidän Herran Jeesuksen Kristuksen todistusta” . Apostoli ja evankelinen usko kulkevat yksissä tuumin sekä kunniassa, että häpeässä. Uskontunnustuksen häpeäminen johtaa myös apostolien hylkäämiseen.
Totta on myös se, että Paavalin kehoitus olla häpeämättä soveltuu jokaisen kristityn elämään, sillä häpeän aiheuttaja on aina sama.
Kristityn ei tarvitse hävetä Herraa tai hänen apostoleja, jotka tekevät voimatöitä ja puhuvat viisaita. Päinvastoin voittajan ja suurmiesten seurassa on kunnia olla. Ihmiskunnan edessä häpeän kristitylle tuottavat Herran pyhä risti ja sitä julistavat sanansaattajat.
Paavalin kehoitus olla häpeämättä liittyy erityisellä tavalla Jeesuksen ristinkuolemaan. Jeesuksen risti on häpeän aihe, sillä Kaikkivaltias on voimaton ja kansa syyttömän tuomitsija.
Ristin äärellä toivottomuus on läsnä. Ihmiskunnan apu, Jumalan poika on heikko, kuollut ja Isänsä hylkäämä. Toivotonta on myös kansa, joka tuomitsee syyttömät ja punoo juonia vääryyden valtaan saattamiseksi. Risti on toivottomuuden ja häpeän aihe ennen pääsiäisaamua, toivon heräämistä.
“Varma on tämä sana”
Vankeudessa ja kuoleman läheisyydessä elävän Paavalin kohdalla epätoivo olisi ymmärrettävä mielentila. Seurakuntalaiset ovat hyljänneet ja Herra näyttää olevan voimaton, sillä hän on vankina Rooman vallan alaisuudessa.
Vankila ja seurakunnan hylkäys lienevät tuntemattomia monelle lukijoista. Tämän vuoksi eläytyminen Paavalin hätään lienee myös vaikeaa.
Hädänalaisuuden ja toivottomuuden tunnemme omasta elämästä. Kun terveys pettää tai läheisen ihmisen ajallinen elämä päättyy, niin katovaisuuden pelko on läsnä.
Moni notkistaa myös polvensa aamulla, kun vastuut perheessä ja työpaikalla kumartavat rukoukseen. Epätoivo pyrkii meissäkin saamaan Paavalin tavoin sijaa.
Vankeudessa eläneen apostolin kirje kuitenkin rohkaisee meitä hädässä, koska “varma on tämä sana” (2 Tim. 2:11). Hän ei ajaudu epätoivoon vaan kärsimyksen keskellä kokee yllättävää läheisyyttä voimattomalta näyttävän Jumalan pojan kanssa.
Apostolin kirjeen mukaan Jeesus on hyljättyä ja vangittua Paavalia niin lähellä, että hän kokee kärsivänsä yhdessä Herran kanssa (2 Tim. 2:12). Katoavaisuuden tunteva apostoli kokee Herran läheisyyden niin, että hän on jo kuollut Herran kanssa, jotta saisi elää (2 Tim. 2:11). Vangin heikkouskoisuuden ja epävarmuuden hetkinä Paavali tuntee läsnäolevan Jeesuksen, joka “pysyy kuitenkin uskollisena, joka ei itsiänsä kieltää taida.”
“Varma on tämä sana”.
Tätä Paavali Timoteukselle painottaa. Jumalan on lähellä kärsivää. Hän ei ole vain sanoja paperilla, ajatuksia sielunhoitajan suusta vaan kärsii ja kuolee yhdessä Paavalin kanssa.
Samankaltaista yllättävää läheisyyttä Jumalan kanssa koki eräs Auschwitzin keskitysleirillä ollut juutalaisvanki. Eliel Wiesel niminen mies oli joutunut seuraamaan ystäviensä teloitusta leirillä ja kuullut eräällä kerralla vieressä seisoneen vangin kysyvän: ”Missä Jumala on? Missä hän on?”
Epätoivon äärellä Wieselin mieleen oli noussut yllättävä ajatus: ”Hän on tuolla hirsipuussa, missä muuallakaan?”
Kärsimyksen ja hädän kokenut voi puhua ja kertoa kärsimyksestä henkilöhistorian tasolla. Teloitukset nähnyt ei yleistä tai puhu yleisesti toisen maailmansodan kauheuksista, vaan hän puhuu henkilöhistoriastaan ja kokemuksistaan käsin.
Jumalasi puhuu hädänalaiselle ja kärsivälle henkilöhistoriasta ja kokemusta käsin. Hän on ollut kiusattu ja voi kiusattuja auttaa. Hän on ollut ristillä ja tuonelassa ja puhuu katovaisuuden äärellä omastaan.
Pastori, lääkäri tai perheterapeutti ei ehkä osaa kohdata lämmöllä tai taidolla hädänalaista ihmistä. Jumalan poika kohtaa meidät pimeyden ytimessä.
Jumalan poika seisoi kärsivänä palvelijana, kun Herran kansa leikki tuomioistuinta Kaikkivaltiaan kasvojen edessä pääsiäisviikolla. Jumalan poika oli vaiti kuin syntiuhriksi vietävä karitsa kieroon kasvaneen kansan naulatessa hänet ristinpuulle. Jumalan poika oli ristillä teloitettavien rinnalla, heidän osassaan etsien iankaikkista yhteyttä niin ryöväreihin, kuin rakkaaseen äitiinsä.
Sinun kärsimystesi, epätoivosi ja hädänalaisuuden äärellä Herra on kaikkein lähimpänä. “Sentähden älä häpeä meidän Herran Jesuksen Kristuksen todistusta eikä minua,”
Evankelilais-luterilaisen kirkon papin tulee pysyä julistus- ja kasvatustehtävissään kirkon avioliittoa ja seksuaalisuutta koskevassa opetuksessa. Mikäli kirkko joskus muuttaa kantaansa, on papin pitäydyttävä sitten siinä tai tehtävä omat johtopäätökset. Tässä ei ole mitään erityisen poikkeavaa tai eriskummallista. Työntekijän tulee olla lojaali työnantajalleen (joskus tosin tulee olla lojaali todelliselle työnantajalle).
Monet liberaalit papit ovat ymmärtäneet virkansa täysin pieleen. Pappi on aina ensisijaisesti, ja vieläpä toissijaisesti, kirkonsa pappi; sen kirkon ja seurakunnan pappi, joka on hänet tehtävään kutsunut, ja sitä 24h/vrk. Pappi ei ole sooloilija eikä ikioman (vaikka kuinkakin kivan ja korrektin) sanomansa julistaja.
Minun pitää pysyä opetussuunnitelmassa mutta ei ole epälojaaliutta jos kannatan julkisesti muutosta tuohon opetussuunnitelmaan. Tulkitset väärin lojaaliutta. Ja jos luit Hirven kommentin niin hän pysyy kirkon opetuksessa työssään mutta ei ole väärin häneltä vaatia yhteiskunnassa tai kirkossa muutosta tuohon opetukseen. On kirkon opetus muuttunut aiemminkin.
Antero, pappi on kirkonsa pappi, myös yksityishenkilönä. Tämä on tietysti vähän sellaisella veteen piirretyllä viivalla kulkemista.
Joskus kirkko on väärässä. Erityisesti silloin, kun se niiaa ajan hengen kosintaan myöntävästi ja hyppää mukaan tanssimaan aikansa johtavien aatteiden pyörteisiin.. Niin kävi Saksan evankeliselle kirkolle 1930-luvulla, niin kävi(käy edelleen) ortodoksiselle kirkolle Venäjällä. Niin kävi katoliselle kirkolle toisen maailmansodan jälkeen latinalaisessa Amerikassa. Silloin tarvitaan niitä pappeja, joilla on rohkeutta vetää camelbootsit jalkaan.
Mitäs rohkeutta valtaa pitävien suosion ja taputusten kosiskelu on?
Onko siis kaikki ajan hengen mukana meneminen ollut väärin? Naisten asemaako ei olisi pitänyt parantaa, koska se oli ajan henkeä. Onko tämä tapaus muuten millään tavalla verrannollinen natsihallinnon myötäilyyn?
Naispappeuden hyväksyminen vuonna 1986 oli kirkolta todennäköisesti suurin virhe, mitä se on luterilaisena kirkkona Suomessa (ja Ruotsi-Suomessa) tehnyt. Sen lasku tulee olemaan kirkolle pahin mahdollinen: uskottavuus (totuusyhteisönä) katoaa.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että en osaa pitää homoseksuaalisuutta syntinä, mutta kristinuskonkäsitykseni on muutoin niin lestadiolais-pietistinen, että pakko joidenkin sinänsäkin sivuasioiden painoarvoa edelleen madaltaa(olla hiljaa). Ja voihan, että olen ollut väärässä(?)…
Kirkon pitäisi ymmärtää myös regimenttien ero. Totta kai pappikin voi puolustaa tasa-arvoista avioliittolakia. Eihän eduskunta äänestä siitä, miten kirkon tai kristittyjen tulisi asiaan suhtautua.
Voi voi. Et tietenkään pappi saa toimia Jumalan Sanan vastaisesti. Kyllähän piispankin pitäisi tämä tietää. Missä tahansa muussa työpaikassa tulisi kenkää heti, jos työntekijä toimisi firman vastaisesti. Tässä tapauksessa pappi, joka hyväksyy k.o. suhteet, toimii tietoisesti Raamatun oppia vastaan. Siinä ”sananvapaus” vie ihmisiä harhaan ja näin toimiva pappi joutuu kerran koville tekosistaan. Sodoma ja Gomarra on täällä. Ja kirkko vaan hyssyttelee. Taivas itkee!
”Tässä tapauksessa pappi, joka hyväksyy ko suhteet, toimii tietoisesti Raamatun oppia vastaan.” Onko pappi tässä (Maarit Hirven) tapauksessa ottanut kantaa ko suhteisiin vai eduskunnalle annettuun lakiesitykseen tasa-arvoisesta avioliitosta? Minusta nämä ovat aika lailla eri asioita. Mikä on Raamatun oppi ko suhteista, missä raamatunkohdassa se on ilmaistu ja millä perusteella se on edelleen kristillistä kirkkoa sitova? Onko pappi ollut tietoinen tästä sitovuudesta? Vallitseeko sitovuudesta kirkossamme yksimielisyys?
”Voiko pappi puoustaa tasa-arvoista avioliittolakia”. Saman kysymyksen voisi tehdä toisinkin: ”Voiko ammattiautoilija puolustaa ylinopeuksia ja rattijuoppoutta”…Kummassakin tapauksessa k.o. henkilön ohjekirja, Raamattu ja Tieliikennelaki yksikelitteisesti ovat kielteisellä kannalla. Ammattikuski saisi jatkuvista ylinopeussakoistaan kenkää mutta papit ne vaan porskutaa ja piispat vaikenevat. Ovat kai samassa veneessä!
Ammattiautoilija voi puolustaa muutoksia nopeusrajoituksiin tai promillerajoihin. Tässä pappikin teki näin, sillä ei hän vihkinyt homoliittoja vaan puolusti muutoksia lakiin.
Sehän tässä kirkossa juuri mättää, että virka- tai työsuhteessa olevat kuvittelevat voivansa olla julkisesti asioista ihan mitä mieltä tahansa. Erityisen kummallista tämä on niiden kohdalla, jotka virkavalassaan vannovat kuuliaisuutta kirkon johdolle. Lojaliteettiperiaate heittää todella.
Tässä keskustelussa on muutama koominen piirre:
(1) Kirkolliskokous päättää kirkon opista. Tässä keskustelussa joillakuilla on sellainen asenne, että papit eivät saisi ilmaista mielipidettään siitä, miten asioita ja toimintatapoja heidän työpaikallaan pitäisi muuttaa. Välillä saa jopa sen kuvan, että papeilla olisi suoranainen velvollisuus vastustaa kaikkia muutoksia.
(2) Tässä puhutaan maallisen avioliittolain muuttamisesta. Kirkolla on varmasti jonkinlainen opillinen kanta kirkollisiin vihkimisiin, mutta kirkolla ei käsitykseni mukaan ole opillista kantaa siihen, miten maistraatti vihkii evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomia ihmisiä. Jos pappi ottaa kantaa siviilivihkimiseen, hän ei edes lähtökohtaisesti voi toimia kirkon opin vastaisesti.
(3) Täällä tehdään omia tulkintoja Raamatusta ja muista tunnustuskirjoista ja sen jälkeen jankataan siitä ”kuinka Raamattu selvästi sanoo sitä ja tätä”. Raamattu ei puhu asiasta selvästi ja tämä on nähtävissä myös piispainkokouksen lausunnoista, jotka papeille ilmeisesti ohjeeksi on tarkoitettu.
Kun täällä puhutaan velvollisuudesta olla lojaali työnantajaa kohtaan, totean että minä en ainakaan ole koskaan ollut sellaisella työpaikka, jossa työntekijöitä kielletään tuomasta esiin epäkohtia ja kehitysehdotuksia.
Käsitykseni mukaan Maarit Hirvi on suorittanut kaikki avioliittoon vihkimiset ja siunaamiset työantajan edellyttämällä tavalla voimassa olevia toimintamalleja noudattaen.
Pitäisikö Sinun Jusu liittyä kirkkoon (eikä kerskua kuinka paljon säästät, kun et maksa kirkollisveroja), kun niin kovasti kannat murhetta sen asioista?
Minun mielestäni voitaisiin pitää keskustelu itse aiheessa eikä viedä sitä henkilökohtaiseksi. Minun jäsenyyteni kirkossa ei liity tähän aiheeseen mitenkään.
Itsehän sinä tyylillesi uskollisesti kerskuit paitsi tuloillasi, myös sillä miten paljon säästät, kun et kuulu kirkkoon.
Ja sitten, kun ilmaiset ateriat loppuvat (eli K24), onkin aika taas ”säästäväisyyssyistä” vetäytyä muualle, eikö niin:-)? Ihmettelen tällaista moraalia.
Kiitos kysymästä. Minulla on yli 6000 euron peruskuukausipalkka sekä merkittävä määrä pääomatuloja. Lisäksi saan vuositasolla kymmeniätuhansia euroja verottomia päivärahoja.
Katson olevani erittäin hyväosainen ja etuoikeutetussa asemassa vaikka en koekaan, että raha olisi asia, joka tekee minut onnelliseksi. Elämäni suurin sisältö on edelleenkin mieheni, jonka kanssa olen ollut yhdessä yli 15 vuotta.
Sitä en ymmärrä, miten tämä liittyy tähän keskusteluun. En myöskään katso, että minulla olisi jokin velvollisuus maksaa K24-palvelusta ensi vuonna.
Hyvä uutinen:-)
Kirkko vastusti 1960-ja 70-luvuilla homosuhteiden poistamista rikoslaista ja homoseksuaalisuuden poistamista sairausluokituksesta.
Uskalsikohan kukaan pappi olla tuolloin julkisesti eri mieltä kirkon kanssa noista asioista? Olisi kiinnostavaa tietää.
Ja jos joku uskalsi olla eri mieltä niin saikohan hän sanktioita tai piispallista puhuttelua koska oli epälojaali työnantajaansa kohtaan?
Meidän kaikkien onneksi meillä on tämä maallinen yhteiskunta, jossa ihmisten osallistumista julkiseen kriittiseen keskusteluun esim. seksuaalietiikasta, vähemmistöjen ihmisoikeuksista, ihmisten tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta jne. ei voi hiljentää ”työnantajaa koskevaan lojaaliuteen” vedoten. Tämä julkinen keskustelu on ollut edellytys sille, että asenteet ovat muuttuneet yhteiskunnassa ja lakeja säätävät elimet (eduskunta) ovat muuttaneet muun muassa seksuaalivähemmistöjä koskevaa lainsäädäntöä, kuten myös naisia, lapsia jne. meitä kaikkia koskevaa lainsäädäntöä.
Näyttää kuitenkin siltä, että kirkon papeilla on varsin rajatut mahdollisuudet osallistua julkiseen eettiseen keskusteluun. Ainakaan jos heillä on erilaisia mielipiteitä kuin virallisella kirkolla (kulloinkin) on ollut. Tästä syystä virallinen kirkko on usein raahautunut eettisen kehityksen jäljessä ja usein vain ajan kanssa sopeutunut siihen eettiseen muutokseen mikä on tapahtunut
yhteiskunnassa (esim. suhteessa sukupuolten tasa-arvoon tai homoseksuaalien yhdenvertaisuuden hyväksymiseen).
Ja toki kirkoissakin on aina ollut rohkeita ja itsenäisiä pappeja, jotka ovat olleet julkisesti eri mieltä auktoriteettien ja heidän kaitsentansa kanssa. Otetaan vaikkapa esimerkiksi Martti Luther. Työnantajaa koskeva lojaalius ei onneksi estänyt häntä puuttumasta julkisesti niihin epäkohtiin jotka hän havaitsi silloisessa kirkossa.
Sari kun vetää kerkiästi mukaan Lutherin yleensä esimerkkinä epäinhimillisen julmasta antisemitistisesta ajattelusta, niin nyt kun retoris-taktisesti on sopivaa, niin tohtori Martti-parasta tulee uljas uskon sankari:-) Tarkoitus pyhittää keinot.
Näinä päivinä näitä ”rohkeita” pappeja nousee kuin sieniä sateella, kun on sopivaa kumartaa, nuolla ja heiluttaa häntää valtaa pitäville ja ajan hengelle. Luikurimaista. Nyt pitäisi pikemminkin puolustaa kirkon opetusta eli klassista kristinuskoa.
Tarkennus: ”Näillä rohkeille papeille” en tietenkään tarkoittanut Sari R-L:a, joka ei ole pappi vaan esim. Tulkaa Kaikki-liikkeen sekä omia vaalimainoksia tyyliin Heikki Lepän eilinen blogi.
Luther oli sekä provokatiivinen kirkon uudistaja, että antisemitisti. Ei näiden asioiden esiintuominen ole mitenkään ristiriitaista?
”Näinä päivinä näitä “rohkeita” pappeja nousee kuin sieniä sateella, kun on sopivaa kumartaa, nuolla ja heiluttaa häntää valtaa pitäville ja ajan hengelle. Luikurimaista. Nyt pitäisi pikemminkin puolustaa kirkon opetusta eli klassista kristinuskoa.”
Pitäisikö siis ajaa samoja asioita yhteiskunnassa kuin 1700-luvun alkupuolella? Eikö juuri tuolloin puhdasoppisuuden ajan yhtenäinen kirkko alkanut murentua. Oletko sinä näitä artikkelissa mainittuja historiattomia uuspuhdasoppineita kenties?
http://www.kirkkojakaupunki.fi/hartaus/mita-on-klassinen-kristinusko
Määrittelen oman kristinuskonkäsitykseni lähinnä lestadiolais-pietistiseksi.
Hyvä artikkeli. Kaisa Raittila on hyvä toimittajas sekä kirjailija ja Risto Saarinen paitsi etevä teologi, myös tosiaan vaikuttaa maltilliselta liberaalilta. ”Klassinen” liberaaliteologia kielsi von Harnackin hengessä monta keskeistä kristinuskon totuutta, muun muassa Jeesuksen neitseellisen syntymän. Tulkaa Kaikki-liikkeen edustajat, mikäli tässä yhteydessä on ylipäänsä relevanttia puhua mistään teologiasta, edustavat pääsääntöisesti tätä radikaalia liberaaliteologiaa, joka minun näkökulmastani, ei enää edusta kristinuskoa.
Tässä radikaalissa, klassisessa liberaaliteologiassa, joka salavihkaa on ujuttautunut myös kirkkoon, suhtaudutaan suurin varauksin sovitukseen, ylösnousemiseen, Jeesuksen neitseestäsyntymiseen sekä Raamattuun Jumalan pyhänä sanana. Raamattu nähdään eräänä antiikin tekstinä muiden antiikin tekstien joukossa.
Kysymys sukupuolineutraalista avioliitosta on toki edellä mainittuihin, kristinuskon keskeisiin totuuksiin nähden äärimmäisen sivumerkityksinen. Toisaalta kristillisessä opissa on niin, että yksi asia loogisesti johtaa toiseen jne.
Mitä vielä tulee tuohon K&K:n artikkeliin, niin olisi hyvä muistaa, että Kaisa Raittila on Tulkaa Kaikki-liikkeen ehdokas seurakuntavaaleissa. Risto Saarisen käsitys klassisesta kristinuskosta ei pidä paikkaansa ainakaan siinä suhteessa, että Eero Huovinen olisi sen ”lanseerannut” Suomeen 1990-luvun alussa. Ekumeniikan professorin tulisi paneutua paremmin kirkkohistoriaan.
Eli, pappi saa olla provokatiivinen ja rohkea, jos hän ajaa sinun lestadiolais-pietististä käsitystä kristinuskosta, muussa tapauksessa hän on luikuri? Lasten oikeudetkin olivat ajan hengessä ja valtaa pitävien mielessä 1900-luvun puolenvälin jälkeen. Oliko siis väärin lähteä tuohon mukaan? Asetatko nyt erillisiä vaikuttamisen standardeja katsantokannasta riippuen?
Melkein juuri näin Antero hyvä, joskus kirkon ulkopuolelta ja ikäänkuin ateistismaallistunein ja ylimielisin, mutta dogmaattisin silmin asiat todellakin näkee tarkemmin (kuin kirkon jäsenenä)! Pientä hienosäätöä sallittakoon: jos minun epävarmaa ja hapuilevaa, mutta ei kyselevää kristinuskonkäsitystäni haluaa joksikin nimittää on suurinpiirtein oikea nimitys ”lestadiolais-pietistinen.”
Mitä tulee ”pappeuteen”, niin kirkon virka on toki historiallisestikin tärkeä(joskin evl kirkko teki parhaansa inflatorisoidakseen sen merkityksen v. 1986), mutta ei merkityksellisin: tärkein on Pyhän Hengen pappeus, tietysti.
Kirkon suhdetta yhteiskuntaan historiallisesti analysoitaessa olisi varottava anakronismia. Erään Tulkaa Kaikki-liikkeen ahkeran kommentoijan lähes jokainen kommentti on siitä äärimmäisen varoittava esimerkki.
Sinä syytät nyt väärin Saria anakronismista. Kirjoitat yhteisön vaalimasta muuttumattomasta totuudesta ja sen tärkeydestä, että uskottavuus totuusyhteisönä säilyy silloin, kun ei mennä ajan hengen mukana. Jos tällaisen totuusyhteisön suhtautuminen yhteiskunnallisiin asioihin kuitenkin vaihtuu läpi vuosien niin on sinulta aika outoa valikoida ne totuudet, jotka mielestäsi ovat väärin hyljättyjä ja paheksua ajan hengen mukana liikkumista.
Ja mieti tuohon jatkuvaan ylimielisyydestä syyttämiseen tulee niin muista, että minä en väitä olevani minkään yliluonnollisen totuuden haltija vaan joudun nöyrästi aina perustelemaan esimerkein väitteeni.
Tämä on tietysti Sarin mielipide. Joillakin homoseksuaalisuuden puolustajilla on ilmeisesti se käsitys, että kirko jarruttaa kehitystä.
Kiitos Antero Kangasluoma hyvistä puheenvuoroista kommenttini alla.
(ja muutenkin tässä koko ketjussa)
Martti Lutherin kanssa voi olla sekä samaa että eri mieltä. Olen sitä mieltä että hän oli rohkea ja toimi hyvin kun nousi vastustamaan 1500-luvun katolisen kirkon epäkohtia. Hänen toimintansa oli paitsi kirkollisesti myös yhteiskunnallisesti reformistista ja se johti joihinkin hyviin muutoksiin myös Roomalaiskatolisessa kirkossa. Olen silti ehdottomasti eri mieltä hänen kanssaan monistakin asioista, esimerkiksi orjuudesta, juutalaisista, naisten asemasta jne.
Kari-Matti Laaksonen, en ymmärrä anakronismi (jälkiviisaus)-juttuasi. Mitä tarkoitat?
Tuli vaan mieleen, että josko tohtori Martti vastusti myös demokratiaa ja syrji vähemmistöjä?
Kari-Matti Laaksonen kirjoittaa: ”Tulkaa Kaikki-liikkeen edustajat…edustavat pääsääntöisesti tätä radikaalia liberaaliteologiaa…”. Raju väite, joka on pystyttävä perustelemaan. Milloin ja missä ”Tulkaa kaikki -liikkeen edustajat” ovat kieltäneet ”monta keskeistä kristinuskon totuutta”?
”Milloin ja missä “Tulkaa kaikki -liikkeen edustajat” ovat kieltäneet “monta keskeistä kristinuskon totuutta”?” Vesa Hirvonen
Tulkaa kaikki-liikkeen TÄÄLLÄ kommentoivat edustajat eivät yleensä kirjoita mitään kristinuskon ydintotuuksista ja se on matkan varrella herättänytkin joskus ihmettelyä toisissa kommentoijissa. Tulkaa kaikki-liikkeen TÄÄLLÄ kommentoivilla edustajilla on kommenteissaan, näin voi sanoa, oma yksipuolinen agenda ja se on homoseksuaalisuus, samaa sukupuolta olevien avioliiton hyväksymisen ajaminen ja joidenkin herätysliikkeiden ja niiden lähetysjärjestöjen syyttely.
Ei ole ihmeellistä, että Tulkaa kaikki-liikkeestä syntyy kovin yksipuolinen kuva, kun sen esillä olevien edustajien kommentit ovat suppean yksipuolisia.
Tietysti tuota kuvaa ovat muokanneet myös heidän milloin kirkkohallitukselle tai muulle kirkolliselle taholle lähettämänsä kirjelmät vaatimuksineen.
Miksi muut Tulkaa kaikki-liikkeeseen kuuluvat eivät esim. TÄÄLLÄ tasapainota tuota yksipuolista kuvaa, jos liikkeen tarkoitus ainakin ohjemansa mukaan on ”Eri tavoin ajattelevien kirkollisten ryhmien välille on rakennettava luottamusta ja sovintoa.”? Luottamuksen ja sovinnon luomiseen on kyllä mahdollisuus jos on halua.
Eikös tämä homoseksuaalit avioliitossa (sic!) ole kuitenkin opillisesti aika paljon pienempi asia kuin esimerkiksi Jeesuksen neitseestäsyntymisen kiistäminen? Joko voi höpöttää: uskon Jeesuksen neitseestäsyntymiseen uskonnollisessa mielessä, mutta en historiallisessa.
Eli meillä voi olla pappi, joka johtaa seurakunnan uskontunnustukseen, johon pappi ei itsekään usko vaikka huulet käyvät. Tämän pitäisi olla skandaali mutta kaikki vain nyökyttelevät päätään.
Raamatun kanta eronneiden uudelleen avioitumiseen ent.puolison eläessä ja toisaalta homoseksuaalisuuteen on teologisesti täysin triviaali ja tyrmäävä. Jeesus tuomitsee myös vihan ja ahneuden. Uskomatonta miten selektiivinen omatunto meillä on. Kykenemme skannaamaan vain toisten syntejä, vaikka omantunnon pitäisi olla oma.