Aiheeseen virittävää marinaa sakastissa: {"video":"http://www.youtube.com/watch?v=ABNN8cE-Mas","width":"400","height":"225"}
Uutterasti laitoin googleen erilaisia hakusanakombinaatioita löytääkseni vastauksen erääseen kysymykseen. Koska en jaksa ryhtyä muihin toimiin kuin naputella hakuohjelmiin sanoja, toivoisin jonkun itseäni viisaamman kertovan, että miksi ihmeessä juuri tämä kohta, Matt. 28:18-20, on poimittu ylitse muiden? Kuka on ensimmäisenä keksinyt, että näitä kolmea jaetta aletaan kutsumaan erityisellä nimellä ”kaste- ja lähetyskäsky” ja tällä nimeämisellä nostetaan ne jakeet ylitse kaiken muun tekstin, kristillisen eetoksen lähtökohdaksi? Ne kuitenkin on vain kolme jaetta Raamatun kahden testamentin uudemman osan kahdenkymmenenseitsemän kirjan sisältämien neljän evankeliumin yhden evankeliumin yhdestä luvusta.
En yhtään ihmettelisi, jos nämä kolme jaetta olisi äkännyt joku sellainen hahmo, jonka mielessä väikkyi maailman valloitus. Raamatulla kun on kautta historian yritetty puolustella mitä räikeämpiä valloitusretkiä, toisten kansojen ja kulttuurien alistamista. Vaikka itse evankelista olisikin tarkoittanut kaste- ja lähetyskäskyn rohkaisuksi sille, että hyvää sanomaa Jeesuksesta voidaan julistaa myös juutalaisen yhteisön ulkopuolella, eipä se vaadi vannoutuneelta konkistadorilta suurtakaan ponnistelua taivuttaa kyseinen kohta käskyksi pakata laivat täyteen aseita, seilata sinne, missä tulee maata vastaan ja pakkokäännyttää kuka tahansa vastaantulija kristityksi. Samalla voi sitten laivata heidän omaisuutensa, tappaa heidän biisoninsa ja ostaa lasihelmillä heidän maansa sekä kahlita hänet itsensä orjaksi kristityille seikkailijoille.
Jos nyt tuosta onnistuukin kiemurtelemaan omatunto puhtaana ulos…
koska enhän minä ole ikinä ollut konkistador tai amerikkalainen uudisraivaaja eikä minulla ole koskaan ollut ainakaan henkilökohtaista orjaa eikä niitä orjia lasketa, jotka puhaltavat hiekalla farkkujani, poimivat kahvipapuni, kasaavat elektroniikkatuotteeni ja kasvavat tehotuotantolaitoksissa leivänpäällisikseni
…toinen pulma liittyy omaan aikaamme ja omaan kontekstiimme. Kaste- ja lähetyskäsky korostaa yksipuolisesti julistamisen merkitystä. Muunkinlaisia kehotuksia löytyy esimerkiksi Matt. 10:8, missä Jeesus lähettää kaksitoista opetuslasta parantamaan sairaita, ajamaan ulos riivaajia jne. tai Luuk. 10:9 ”Parantakaa sairaat ja sanokaa heille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’”. Kylläjees, kaste- ja lähetyskäskyssä kyseessä oli ylösnousseen Kristuksen komentosanat. Näissä mainitsemissani maan päällä parantamisjuttuja tehneen Jeesus Nasaretilaisen sanat. Mutta ainakin apostolien tekojen mukaan työtä tehtiin varhaiskristittyjen parissa myös parantamisen saralla siinä missä kastamisen ja opettamisenkin. Miksi niin ei tehtäisi nykyisin? Siksikö, että Kaste- ja lähetyskäskyssä parantamista ei mainita sanallakaan?
Parantamisella en tarkoita sentyyppisiä poppakonsteja, että nyt jokainen Suomen kirkon pappi ryhtyy syljeskelemään saveen ja tekemään siitä rohtoja tai maallikot ryhtyvät eksorsisteiksi…
mutta ei tietenkään ilman ammattilaisen järjestämää kurssitusta, todistusten jakoa sekä vapaaehtoisten eksorsistien siunaamistilaisuutta, jossa kirkkoherra sanoo että tärkeää on tämä ja hienoa, ja tilaisuuden jälkeen on hyvät kahvit, jonka yhteydessä diakonissa ottaa nimet listaan
…Parantamisella tarkoitan parantavia sanoja ja katseita. Parantavaa kuuntelemista ja näkemistä. Julistamisenkin (tai opettamisen, kuten Matteus asian ilmaisee) tarkoituksena on parantaa. Aika usein julistaminen tuntuu olevan kuin panssarivaunu, jonka kurssi on määritetty iankaikkiseen ikuisuuteen eikä ole väliä jos sen telaketjujen alle muutama surkea sielu myllääntyy.
Ainakin ensi kesän rippikoululaiset kiittävät minua tästä mielipiteestäni: Kaste- ja lähetyskäskyn voisi edellämainituista syistä poistaa ulkolukulistasta.
Olisiko Pentti nyt lukenut nopeasti tai huonosti. En ole pyytänyt ketään kirjoittamaan tänne erityisesti muromalaisuutta. Ei minunkaan antamaani sitaattia voi pitää tyypillisesti muromalaisena.
Olemme varmaan Pentin kanssa samaa mieltä siitä, ettei ratkaisukristillisyys ei ole kalvinismia, eikä kaikki elävä hengellisyys ole muromalaisuutta.
Ratkaisukristillisyydessä on monta sisältöä.
Yksi yhteinen ajatus lienee se, että jos ihminen ei tiedä, milloin hän on palannut Jeesuksen luo tai tuntenut tulleenas sovitetuksi, sitä ei liene vielä ensinkään tapahtunut.
Muromalaisuus llienee, sanon lienee, korostanut kirkkomme muiden herätysliikkeiden tavoin, että sitä uskon pitää olla elävää, eikä ainoastaan tieto peruukissa, kuten muuan suuri julistaja pruukasi sanansa asettaa.
Jeesus puhuu miehestä, joka löysi arvokkaan helmen, myi kaiken ostaakseen tuon helmen itselleen.
Olen maailmalla kulkeissani havainnut, että kaikki ne, jotka ovat alkaneet kulkea laumassa Jeesuksen, ovat iloissaan tästä suuresta lahjasta eli aarteesta. Silloin he ovat olleet aktiivisia kertomaan siitä myös muille, kysyttäessä tai kysymättä. He ovat myös halunneet itse omalta osaltaan noudattaa kastekäskyä, ei vaatimuksesta tai voiton tähden, vaan ihan rakkaudesta.
Minua tietysti harmitti se, että täällä on väheksyen puhuttu sellaisista, jotka keskittyvät omaan uskoonsa.
Onko siinä ajatuksena, ettei puhuttaisi uskosta, vaikka Jeesus antoi sen tehtävän. Kukin tietysti koettaa jakaa ja antaa siitä, mitä on saanut……
Kun ajattelen täällä yleensäkin hiukan alakanttiin noteerattuja herätyskristittyjä, niin he, jos kuka ovat olleet aktiivisia lähetyskentilä ja rakkauden työssä lähimmäistensä parissa.
Kalajoen käräjillä syytettiin pappeja lähetyskeräyksen järjestämisestä 1826 (?) ja laestadiolainen herätys korosti voimakkaasti sisälähetystyötä ja sen varainhankintaa, samaa oli tehnyt Laestadiuksen arvostama ja metodistien varoilla perustettu Missionsällskapet Ruotsin Jämtlannissa ja Norrlannissa.
Aktiivisuus ei suinkaan jäänyt sinne 1800-luvulle. Esimerkiksi Inkerin kirkon ylösnousemus ja kirkon sosiaalinen työ on toteutunut juuri herätyskristittyjen taloudellisella ja hengellisellä tuella.
Se, joka tätä kaikkea väheksyy, ei ole kovin läheltä seurannut millaista uskoa ja kristillisyyttä nämä kirkkomme herätysliikkeet edustavat.
”Yksi yhteinen ajatus lienee se, että jos ihminen ei tiedä, milloin hän on palannut Jeesuksen luo tai tuntenut tulleensa sovitetuksi, sitä ei liene vielä ensinkään tapahtunut.” Mitähän ’yhteinen ajatus’ tässä tarkoittaa? Onkohan se edes kaikkien herätyskristillisten yhteisesti jakama? Ainakaan raamatullisena en sitä osaa pitää. Sovitus on Jumalan teko, jossa ihmisen kokemukset ja tunteet eivät merkitse mitään: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.”
Et pidä Raamatullisena, Marttii? Etkö jo aikaisemmin kertonut, että sinä et usko Raamattuun? Miksi nyt sitten vetoat niinkin epäluotettavaan auktoriteettiin?
Ihmettelen, miksi nämä asiat ovat niin outoja? Kysyin tuota aikaisemminkin, kun jotenkin jäi hämäräksi mitä tarkoitetaan sillä, että Jeesuksen seuraaja on ”kääntänyt selkänsä maailmalle”. Ihmettelit tuota, kun kristittjen pitäisi mennä kaikkialle maailmaan… No, kysymyshän on kahdenlaisesta suhteesta maailmaan. Uskova on siellä läsnä kuolemaansa saakka Kristuksen kirjeenä ja lähettiläänä, mutta ei osallistu siihen ja sen arvoihin.
Syntinen nainen fariseuksen talossa, etiopialainen hoviherra ja monet parannetut iloisivat siitä, että olivat tulleet terveeksi.
Jjos ei ole koskaan ahdistunut ja itkenyt oman syntisyytensä tähden, ei kenties hvyäksy ajatusta siitä, että vapahduksen jälkeen sydämessä tuntee iloa.
Et pidä tätä ”raamatullisena”. Miten raamatullisena mahdat pitää Lutherin toimintaa ja kokemuksia. Lennart Pinomaa teki aikoinaan ansiokkaan tutkimuksen Lutherin ahdistuksesta ja armon kokemuksista.
Tätä asiaa on myös tutkittu katolisessa mystikassa, mutta myös Gerhardn ja hänen jälkeensä kaikkien pietististen opettajien, Spenerin, Zinzendorfin jne. tuotannossa.
Miten voi kokea armoa, jos sitä ei itse ole lainkaan huomannut kokeneensa. Jossakin on nyt vika.
Tiedän, että Muroman kasteopetus poikkesi luterilaisesta. Ei se silti merkitse sitä, että kaikki Muroman sanoma olisi hylättävää.
”Mikään ei ole vaarallisempaa kuin teologia, joka on irtautunut Jumalan ilmoituksesta ja seurakunnan uskosta”. Näin on nyt valitettavasti monen kohdalla käynyt.
”Miten voi kokea armoa, jos sitä ei itse ole lainkaan huomannut kokeneensa?” En ryhdy korjaamaan kaikkia väärinkäsityksiäsi, Jorma Ojala. Tartun kuitenkin tähän ajatukseen. Mielestäni se kuvaa hyvin herätyskristillisyteen joskus liittyvää ihmiskeskeisyyttä. Onko Jumalan armo totta vain silloin, kun ihminen sen tiedostaa? Ajatus on mielestäni sukua sille, että Jumala itse olisi olemassa vain silloin, kun ihminen uskoo. Silloinhan Jumala olisi ihmisen luomus eikä päinvastoin!
Uskon, että Raamatun ilmoitus Jumalasta on oikea ja tosi. Katson, ettei minun tarvitse uskoa kirjaimellisesti todeksi kaikkea Raamattuun kirjoitettua voidakseni näin sanoa.
No, jos sinun mielestäsi kaikki pietistit ovat olleet harhaoppisia ja väärässä, en voi tätä ajatusta pois kitkeä. Minulla on tiedossa koko joukko kirkon opettajia aina uskonpuhdistuksesta saakka. Kaivan nimet esille, jos sinua kiinnostaa.
Moni tietysti inhoaa herätyskristillisyyttä sen vuoksi, että se käy niin suoraan tutkimaan, mitä on nimikristillisyys.
Virheistäni sinun kannattaisi puhua vasta sitten, kun voit argumentoida muuten kuin väitteilläsi.
Luther puhuu tornikokemuksestaan ja siitä, kuinka hän ahdistuksesta pääsi vapauteen ymmärrettyään mitä lahjavanhurkaus on.
Psalmin kirjoittaja sanoo ahdistuneen lapsen suulla: anna minun tuntea autuutesi iloa ja hyvällä hengelläsi tue minua. Katuva ja ahdistunut haluaa siis kokea saaneensa anteeksi, ja haluaa tuntea iloa lapseudestaan. Vuorisaarnassaan Jeesus sanoo, kuinka murheelliset saavat lohdun.
Sinä puhut vanhuskauttamisesta, minä taas siitä, mtä tapahtuu, kun Jumalan armoon palannut ihminen kokee Jumalan lapseuden ilon.
Tuhlaajapoika sai iloita, mutta toinen veli kummasteli sitä ilonpitoa…
>>>Onko Jumalan armo totta vain silloin, kun ihminen sen tiedostaa? Ajatus on mielestäni sukua sille, että Jumala itse olisi olemassa vain silloin, kun ihminen uskoo. Silloinhan Jumala olisi ihmisen luomus eikä päinvastoin!>>>
Tämä on mielestäni epärelevantti kysymys, koska keskustelun aiheena ei ole armo tai se onko sitä.
Jeesus sanoo syntisestä naisesta: Hän rakasti paljon, koska oli saanut paljon anteeksi.
Olisi typerää ajatella, että rakkaus oli anteeksiannon ehtona, mutta anteeksiantoa seurasi rakkaus ja ilo.
Siellä, missä mitään ei ole saatu anteeksi, ei mielestäni ole tuota rakkauttakaan. Eikä iloa.
Luther kai kelpaa?
Hän kuvaa kokemustaan näin: ”Yötä päivää vaivasin päätäni, kunnes Jumala armahti minua ja havaitsin yhteyden sanojen välillä. Se on näet tällainen: Jumalan vanhurskaus ilmestyy siinä (evankeliumissa), niin kuin kirjoitettu on: vanhurskas elää uskosta. Nyt tunsin kokonaan uudestisyntyneenä astuvani sisään paratiisin avoimista porteista. Koko Raamattu näytti minulle uudet kasvot.” (WA 54, 179–187).
”Tuhlaajapoika sai iloita, mutta toinen veli kummasteli sitä ilonpitoa…” Oliko tuhlaajapojan veli armosta osaton? Ei minun ymmärtääkseni. ”Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.'”
”Keskustelun aiheena ei ole armo tai se onko sitä.” Keskustelun aiheena on kaste- ja lähetyskäsky. Näen, että käsittelemme siihen liittyvän opetusvelvoitteen sisältöä. Tarkoitetaanko sillä kristilliseen etiikkaan ja moraaliin kasvattamista? Onko se parannussaarnaa ja käännyttämistä? Onko se kenties evankeliointia, sen uutisen kertomista, että Jumala on Kristuksessa jo tehnyt sovinnon ihmisten kanssa?
Kumpi on oikeampi tiivistelmä kristillisestä julistuksesta: ”Saat syntisi anteeksi, jos uskot” vai ”Syntisi on annettu anteeksi. Usko se”?