Aiheeseen virittävää marinaa sakastissa: {"video":"http://www.youtube.com/watch?v=ABNN8cE-Mas","width":"400","height":"225"}
Uutterasti laitoin googleen erilaisia hakusanakombinaatioita löytääkseni vastauksen erääseen kysymykseen. Koska en jaksa ryhtyä muihin toimiin kuin naputella hakuohjelmiin sanoja, toivoisin jonkun itseäni viisaamman kertovan, että miksi ihmeessä juuri tämä kohta, Matt. 28:18-20, on poimittu ylitse muiden? Kuka on ensimmäisenä keksinyt, että näitä kolmea jaetta aletaan kutsumaan erityisellä nimellä ”kaste- ja lähetyskäsky” ja tällä nimeämisellä nostetaan ne jakeet ylitse kaiken muun tekstin, kristillisen eetoksen lähtökohdaksi? Ne kuitenkin on vain kolme jaetta Raamatun kahden testamentin uudemman osan kahdenkymmenenseitsemän kirjan sisältämien neljän evankeliumin yhden evankeliumin yhdestä luvusta.
En yhtään ihmettelisi, jos nämä kolme jaetta olisi äkännyt joku sellainen hahmo, jonka mielessä väikkyi maailman valloitus. Raamatulla kun on kautta historian yritetty puolustella mitä räikeämpiä valloitusretkiä, toisten kansojen ja kulttuurien alistamista. Vaikka itse evankelista olisikin tarkoittanut kaste- ja lähetyskäskyn rohkaisuksi sille, että hyvää sanomaa Jeesuksesta voidaan julistaa myös juutalaisen yhteisön ulkopuolella, eipä se vaadi vannoutuneelta konkistadorilta suurtakaan ponnistelua taivuttaa kyseinen kohta käskyksi pakata laivat täyteen aseita, seilata sinne, missä tulee maata vastaan ja pakkokäännyttää kuka tahansa vastaantulija kristityksi. Samalla voi sitten laivata heidän omaisuutensa, tappaa heidän biisoninsa ja ostaa lasihelmillä heidän maansa sekä kahlita hänet itsensä orjaksi kristityille seikkailijoille.
Jos nyt tuosta onnistuukin kiemurtelemaan omatunto puhtaana ulos…
koska enhän minä ole ikinä ollut konkistador tai amerikkalainen uudisraivaaja eikä minulla ole koskaan ollut ainakaan henkilökohtaista orjaa eikä niitä orjia lasketa, jotka puhaltavat hiekalla farkkujani, poimivat kahvipapuni, kasaavat elektroniikkatuotteeni ja kasvavat tehotuotantolaitoksissa leivänpäällisikseni
…toinen pulma liittyy omaan aikaamme ja omaan kontekstiimme. Kaste- ja lähetyskäsky korostaa yksipuolisesti julistamisen merkitystä. Muunkinlaisia kehotuksia löytyy esimerkiksi Matt. 10:8, missä Jeesus lähettää kaksitoista opetuslasta parantamaan sairaita, ajamaan ulos riivaajia jne. tai Luuk. 10:9 ”Parantakaa sairaat ja sanokaa heille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’”. Kylläjees, kaste- ja lähetyskäskyssä kyseessä oli ylösnousseen Kristuksen komentosanat. Näissä mainitsemissani maan päällä parantamisjuttuja tehneen Jeesus Nasaretilaisen sanat. Mutta ainakin apostolien tekojen mukaan työtä tehtiin varhaiskristittyjen parissa myös parantamisen saralla siinä missä kastamisen ja opettamisenkin. Miksi niin ei tehtäisi nykyisin? Siksikö, että Kaste- ja lähetyskäskyssä parantamista ei mainita sanallakaan?
Parantamisella en tarkoita sentyyppisiä poppakonsteja, että nyt jokainen Suomen kirkon pappi ryhtyy syljeskelemään saveen ja tekemään siitä rohtoja tai maallikot ryhtyvät eksorsisteiksi…
mutta ei tietenkään ilman ammattilaisen järjestämää kurssitusta, todistusten jakoa sekä vapaaehtoisten eksorsistien siunaamistilaisuutta, jossa kirkkoherra sanoo että tärkeää on tämä ja hienoa, ja tilaisuuden jälkeen on hyvät kahvit, jonka yhteydessä diakonissa ottaa nimet listaan
…Parantamisella tarkoitan parantavia sanoja ja katseita. Parantavaa kuuntelemista ja näkemistä. Julistamisenkin (tai opettamisen, kuten Matteus asian ilmaisee) tarkoituksena on parantaa. Aika usein julistaminen tuntuu olevan kuin panssarivaunu, jonka kurssi on määritetty iankaikkiseen ikuisuuteen eikä ole väliä jos sen telaketjujen alle muutama surkea sielu myllääntyy.
Ainakin ensi kesän rippikoululaiset kiittävät minua tästä mielipiteestäni: Kaste- ja lähetyskäskyn voisi edellämainituista syistä poistaa ulkolukulistasta.
Yrjö Sahama, eikö sinun mielestäsi ole olemassa laupeudentyötä ilman taka-ajatusta? Kyllä minusta laupeudentyö on laupeudentyö, vaikka se tehtäisiin toisuskoiselle ilman, että hän ikinä ottaisi vastaan kastetta kristillisen kirkon jäseneksi. Näin ymmärtääkseni myös lähetyskentillä pääsääntöisesti toimitaan.
Joskus tuntuu, että näistä jutuista tehdään niin teoreettisia kotimaasta katsoen. Olen kokenut, että ei elämää voi jakaa. Lähetystyö on samaa elämää, jota jokainen kristitty (maallikko tai ei-maallikko) elää joka päivä niin Suomessa kuin muuallakin. Minun on vaikea ymmärtää, ettei jokainen kristitty toivoisi jokaisen maailman ihmisen voivan tulla Jeesuksen opetuslapseksi. Aivan samalla tavalla hän toivoo voivansa auttaa ja parantaa maailmaa kaikilla mahdollisilla tavoilla – uskoen senkin olevan Jumalan tahdon.
Tajusin tämän taas hyvin selvästi eilen erään hyvän ystävämme puhuessa. Hän on tehnyt vuosikymmeniä työtä niin kirkon lähetystyön kuin erään YK:n järjestönkin kautta maailmalla, korkeissakin viroissa. Hän sanoi, että koko ajan hänellä on ollut sama ”työnantaja”, vain palkanmaksaja on vaihtunut…
Maija Mäkelä, juuri mainitsemastasi syystä minusta ei ole vain lääkäreiden, psykiatrien ja muiden ammatti-ihmisten hommaa huolehtia parantamisesta: Koska elämää ei voi jakaa. Vaikka minulla ei olekaan resursseja vaikka parantaa syöpää, voin tarjota jonkinlaisen parantavan elementin sellaiseen todellisuuteen, missä syöpää sairastetaan. Minusta se on se juttu, missä Jumalan valtakunta murtautuu esiin. Se, että ihmisellä on toisen ihmisen läsnäollessa tilaa olla mikä on. Rehellisesti. Ilman, että toisella on koko ajan ketunhäntä kainalossa, että jos nyt tätä tyyppiä riittävästi kuuntelee, niin kyllä se sieltä vielä kasteelle tulee.
Toki tämä on hyvin teoreettista pohdintaa enkä edes usko, että sillä on lähetyskentällä juurikaan relevanssia. Siellähän nimenomaan tehdään tekoja. Ja julistetaankin siellä missä pitääkin.
Sitä paitsi kaste- ja lähetyskäskynkin sanamuoto on: ”Opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa”. Siis rakastamaan lähimmäistä, olemaan täydellisiä. Pointti ei loppupeleissä ole opettamisessa vaan siinä, että sanoma, joka muuttaa ihmisen entisiä toimintatapoja, menee eteenpäin muuttaen sitä kautta koko maailmaa.
Helena. Olen tässä melkein samaa mieltä kanssasi, mutta yhtä asiaa edelleen mietin. En ymmärrä tuota ”ketunhäntä”- pelkoa, joka aina silloin tällöin esiintyy. Kuten jo sanoin, minun on vaikea ymmärtää, ettei jokainen kristitty toivo jokaisen maailman ihmisen uskovan Jeesukseen. Kyllä sen voi ääneen sanoa ilman piilohäntiäkin. Eri asia on ymmärtää se, minkä olen viime aikoina sanoittanut usein näin:
Ei näissä asioissa ole kyse meistä kenestäkään. On ihan pakko lainata Paavalin tekstiä:
Kyllä tuo toiveen kanssa voi ihan rauhassa elää ahdistamatta sillä itseään tai kanssaihmisiään Ja samalla parantaa maailmaa sen kuin ehtii, viitsii ja jaksaa.
Minä olen kristitty enkä ”toivo jokaisen maailman ihmisen uskovan Jeesukseen.”
Miksi ihmeessä niin tekisin? Tämän vuoksi suhtaudun hyvin suurella varauksella lähetystyöhön. Naurettavaa ja täydellistä tomppelimaisuutta minun olisi mennä buddhalaisveljelle tai hindusiskolle lyömään Raamatulla, vaikka kuinkakin hienovaraisesti, päähän.
Kari- Matti. Ääk. Toivotonta. ”lyömään Raamatulla päähän”??? Mitä ihmettä tarkoitat? Kenenkään ei todella ole syytä mennä lyömään ketään Raamatulla mihinkään ruumiinosaan. Ihmettelen näitä mielikuvia. Mistä ihmeestä ne nousevat? Eivät ainakaan todellisuudesta. Olen elänyt viisitoista vuotta buddhalaisessa maassa ja Suomessakin tapaan jatkuvasti buddhalaisia ilman tuollaista mielihalua.
En siis kyllä todellakaan ymmärrä kristittyä, joka haluaa pitää evankeliumin sanoman piilossa muilta ihmisiltä. Miksi ihmeessä haluaisi? Ei tämä mikään salaoppi ole. Usko ja uskonto ovat Ihan Tavallisia keskustelunaiheita maailmalla. Kaikista maailmalla käymistäni uskontokeskusteluista lähes kaikki ovat alkaneet toisen osapuolen kysymyksistä. Miksi suomalaisten on näin vaikea ymmärtää, että nämä ovat ihan tavallisia juttuja?
Yhden asian teen kyllä salaa. Puhun ihmisistä Jumalalle paljon useammin kuin Jumalasta ihmisille. Sitä en edes häpeä.
”Ari Lahtinen, ehkä sun kannattaisi lukea blogi ennen kuin sormi ojossa näytät ovea. Enhän minä ole esiinnostamistasi teemoista maininnut yhtäkään.”
Mikä olikaan blogisi otsikko? Luepa itse se.
Kovasti kuulostaa Naatus v.2 :lta
Enköhän minä kirjoittanut aika selvästi, enkä jättänyt paljon olettamiselle sijaa. Hyväksyn sen, että kristityt lääkärit voivat pitää hengellisiä puheita. Ovat varmasti hyviä, koska ovat yleensä fiksuja ihmisiä. Mutta toisin päin loikkiminen on minusta sangen vastenmielinen ilmiö. Pappi saakoon toimia terapeuttina, parantajana tai ihan millä nimellä sitten halutaankin nimittää, vain jos suorittaa ensin lääketieteen lisensiaatin tutkinnon oikeassa yliopistossa ja laillistetaan lääkärin ammattiin. Psykoterapiaan, jos suorittaa Valviran määrittelemän tutkinnon (niitä on eri asteita). En halua pappia myöskään hammaslääkärikseni tai eläinlääkäriksi. Jumala varjelkoon, etten koskaan kuvittele olevani missään määrin kenenkään parantaja. Laastarin voin laittaa, vettä keittää, sytyttää kynttilän ja rukoilla, mutta apua tarvitseva ihminen pitää aina ja aikuisten oikeasti ohjata terveydenhoitohenkilöstön pakeille.
Enkä tarkoita tällä vain karismaatikkoja, vaan myös pantakaulaisia kirkon pappeja, jotka aivan liian usein sössivät alalla, jota eivät osaa.
Eiköhän terveydenhoitojärjestelmä ole jo aika hyvin toteuttanut Jeesuksen käskyn tämän puolen. Ja tekee sitä edelleen. Jos joku lääkäri tai hoitaja on myös opetuslapsi, siitä tuskin haittaakaan on, kunhan tekee varsinaisen työnsä kunnolla. Enkä ota matkaan lähtiessäni enää miekkaakaan enkä kahta leipälaukkua, vai miten se meni.
Usein puhutaan siitä, että Raamatussa on paljon aikaansa sidottua. Jotkin Jeesuksen puheet olivat jopa tilanteeseen, päivään ja hetkeen sidottuja. Se, että hän käski parantamaan sairaat, oli juuri sitä. Terveydenhoito oli tuolloin hyvin alkeellista. Sairas todennäköisesti kuoli viimeistään lääkärin käsiin, jos niin pitkälle pääsi. Toinen juttu oli sairaiden parantamisen armolahja. Evankeliumien mukaan Jeesus ilmeisesti ihan oikeasti paransi sairaita, ja jonkin aikaa sitä tekivät hänen opetuslapsensakin. Rammat kävelivät, sokeat saivat näkönsä ja kuurot kuulonsa. Parantamisihmeet olivat selviä ja eittämättömiä. Sairaudet oikeita eikä mitään vähän sinne päin. Nähdäkseni tätä oli vielä alkuseurakunnan aikaan, mutta sitten se hiipui pois. Nykyään sairaiden parantamisesta puhutaan lähinnä tunnelman nostamisen ja ihmisten pettämisen tarkoituksessa. Rakennetaan suuri illuusio, jossa kristityt pettävät kollektiivisesti itseään, mutta jossa on todellisia aiheita hyvin vähän jos ollenkaan.