Kirkko Suomessa -Facebooksivu julkaisi vähän aikaa sitten alla olevan kuvan Raamattusitaatilla. Hämmennyin omaa reaktiotani. Minua alkoi ärsyttää.
Tekstihän on mitä viisain: Älkää huolehtiko huomispäivästä, kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Silti joku minussa inttää vastaan: Mitä sitten, jos kukaan ei ennakoisi tulevaa, ei huolehtisi huomisesta, ei murehtisi mistään? Maailma olisi pelkkää kaaosta! Huolettomat ovat huolettomia huolehtivaisten kustannuksella, repivät tähän hetkeen keskittymisensä huolehtijoiden selkänahasta. Helppohan se on elää hetkessä, kun joku muu huolehtii, ennakoi ja murehtii, saa asiat pyörimään, rullaamaan ja toimimaan.
Toisaalta: tämä reaktio voi olla myös stressaantuneen ihmisen puhdaspiirteinen defenssi. Entä jos syvällä sisimmässäni tajuan, että elämää voi elää kestävästi vain tuota ohjetta noudattaen, mutta kiistän tosiasian, koska en itse osaa? Lisäksi yliarvioin räikeästi ihmisen mahdollisuuden vaikuttaa tulevaan.
Olen ylpeä suomalaisista maailmanluokan rauhanvälittäjistä: Haavisto, Ahtisaari, Rehn! Pitäisikö listaan lisätä myös Holkeri, Pentikäinen? Tuossa työssä tarvitaan luullakseni paljon tarkkanäköistä ennakointia. Korostunut huoli ja murhe sen sijaan tuskin vievät rauhaa eteen päin.
Olisiko tähän Raamatun kohtaan löydettävissä siis kahden edellä kuvatun ääripään väliin sopiva, soviteltu kompromissi? Ennakoidaan ja varaudutaan, mutta ilman suurta huolta ja murhetta? Rakennetaanko niin sekä kansojen välistä- että mielenrauhaa?
Ihminen kai usein kasvaa (sattumien oikusta?) johonkin rooliin, eikä sitten enää meinaa kyetä murtautumaan siitä ulos. Jos kasvaa huolehtijaksi ja murehtijaksi, ei armo koskaan kunnolla ja omakohtaisesti kirkastu. Ihmisestä tulee jonkinasteinen körtti.
No, ei sekään osa lopulta ole kauhean huono, eihän?
Kiitetään hyvää Jumalaa, joka rakastaa ihmistä!
Kun isätön ja asiasta koulussa kiusattu poika katselee talvista kuutamoa taivaalla, hän kysyy:
”Miksi minulla ei ole isää…..”.
Äitinsä vastaa: ”Onhan sinulla, hyvä Isä taivaassa, kaikkein paras”.
Ei tällaista totuutta opeteta tiedekunnassa. Se on siellä tuntematonta.
Se tieto on ahdistettujen ja köyhien suusta poimittava.
He tietävät, mitä Jumalaan luottaminen merkitsee..
http://www.youtube.com/watch?v=T0uiwsMHYLo
Sunnuntain aihetta esitellään ja tekstit näytetään täällä
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-17-7-2022/
Söndagens tema presenteras och texterna presenteras här
https://www.kyrkoarskalendern.fi/kalendar-dag/sondag-17-7-2022/
”Apostolien Pietarin ja Paavalin marttyyrikuolemia muisteltiin aikoinaan kesäkuun 29. päivänä. ”
Perisuvaitsevaisen määritelmän mukaan jokainen tulee uskollaan autuaaksi, mutta rohkenen kuitenkin sanoa, että en näe pelastumisena näiden henkilöiden ’marttyyrikuolemaa’, eli Jeesus ei tullut pelastamaan ja vapahtamaan.
Todennäköisesti he tekivät jotakin joka ei ollut esivallan mieleen ja siksi heidät vangittiin. Eivät olleet nöyriä ja hiljaisia. Kerrotun mukaan kristittyjä vietiin myös areenoille petojen raadeltaviksi.
Paavali oli Rooman kansalainen ja vetosi aina siihen, että Rooman kansalaisena hän on koskematon, mutta ei sitten auttanut sekään. Ei auttanut Jeesus, eikä suosiollisuus Rooman laille.
Paavali ikäänkuin ihmettelee oman tuomiotaan, kun myöntää valehtelevansa sanoessaan. ” Jos totuus tulee minun valheeni kautta paremmin esille jumalan kunniaksi, miksi sitten minutkin syntisenä tuomitaan ”.
Tarja
Kiitos mielenkiinnosta tekstiäni kohtaan.
Muutama näkökohta
1) Lauselma ”jokainen tulee uskollaan autuaaksi” on peräisin Preussin kuninkaan Fredrik Suuren, 24.1.1712 – 17.8,1786, suusta. Tämän ajatuksen hän lausui, kun eräät tahot vastustivat luterilaisen maan kuninkaan katolisten Jesuiitta -järjestön edustajille antamaa lupaa saapua maahan. Kyseessä ei tuolloin ollut kahden eri uskonnon välisestä erosta, ovathan molemmat sekä luterilaisuus että katolisuus Kristukseen uskovia, vaan kahden erilaisen uskontulkinnan välisestä erosta, joka tuohon aikaan vielä oli myös poliittisten linjausten ero.
Tarja
Jatkoa
2) Marttyyrikuolema ei sellaisenaan ole meidän pelastuksemme perusta. Mehän pelastumme Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tuoman sovintotyön ansiosta.
Marttyyrien esimerkki on kuitenkin kaikkina aikoina ollut todistuksena uskon kestävyydestä. Ei edes kovinkaan vaino ole pystynyt horjuttamaan näiden uskon luottamusta meidän Herraamme. Jo alkukirkosta asti tämä on koettu uskoa vahvistavaksi todistukseksi: Nämä keskellämme eläneet, meidän tuntemamme henkilöt, olivat niin lujasti uskossaan kestäneet, että mieluummin kuolivat kuin pettivät Vapahtajamme uskon. Niinpä mekin saamme omalta osaltamme pysyä yhtä lujina kuin nämä keskeltämme edesmenneet veljemme ja sisaremme.
Sana marttyyri on peräisin todistus -sanasta, kuolemaan asti uskollisuus Herrallemme on ollut voimakas todistus uskosta.
Marttyyrien muistopäivät julistavat samalla että tänä päivänä tämä tai tämä veljemme tai sisaremme sai syntyä uudesti eli siis astui uuteen elämän taivaan ilossa. Näin siis vainajien muistopäivä on samalla todistus ylösnousemuksen todellisuudesta. Meitäkin odottaa ikuinen elämä taivaassa.
Tästä ylösnousemususkon todellisuudesta ja sen reaalisesta todellisuudesta meidänkin kalenterissamme on ikivanhan pyhimyskalenterin mukaisesti tallella esimerkiksi Pekan nimipäivä 29.6. Rooman ensimmäisen piispan eli paavin marttyyrikuoleman muistopäivänä ja Markun nimipäivä 25.4. Egyptin ensimmäisen piispan eli paavin Markuksen marttyyrikuoleman 25.4.68 muistoksi ja Matin nimipäivä 24.2. Etiopian ensimmäisen piispan Matteuksen martyyrikuoleman 24.2. muistoksi. (Olen unohtanut vuosiluvun. Vanhuus ei tule yksinään.)
Tai esimerkkinä myöhemmistä kuolinpäivien muistelemisista, Heikin päivää vietämme 19.1. pyhän Henrikin kuolinpäivän muistoksi. Tälle päivälle kirkkomme käsikirjassa on omat tekstinsä Suomen kansallispyhimyksen muistoksi.
Tarja
Kahvikupposen juomisen jälkeen jatkoa
3) Tuon aikaisessa maailmassa sellainen ideologinen käsitys että ihmisillä voisi olla joku muu uskonto kuin valtion määräämä virallinen uskonto oli täysin tuntematon. Toki kaikilla isommilla valtioilla, joihin kuului monia kansallisuuksia tuo oli useimmiten tulkittu niin, että kunhan vain osallistui valtion viralliseen uskontoon, niin sitten muutoin sai palvoa omia jumaliaan niin paljon kuin lystäsi. Käytännössä nämä valtakunnan virallisen uskonnon menot eli uskollisuuden valat esivallalle toteutuivat vain eri ryhmien edustajien eli muutamien johtavien persoonallisuuksien välityksellä. Näin siis suurvallan ylivallan tunnustaminen oli samalla tämän vallan antaneen jumalan tunnustamista ylimmäksi jumalaksi, jota muiden jumalien piti kumartaa ja kunnioittaa.
Kristinusko puolestaan oli suora jatkumo juutalaisuudesta. Sellaisena uskon olemukseen kuului se, että on vain yksi Jumala, joka on todellinen Jumala eikä mikään muu jumaluudeksi kutsuttava ihan oikesti ollut Jumala.
Tämä ensimmäisen käskyn totena pitäminen johti ristiriitaan Rooman vallan kanssa, kun kristityt eivät suostuneet uhraaman Rooman jumaluudelle. Tämä koettiin niin suurena uhkana Rooman valtakunnan valtarakenteita kohtaan että kristittyjen johtaviksi henkilöiksi tunnetut Rooman piispa Pietari ja maineikkaimmaksi lähetyssaarnaajaksi tunnettu Paavali tuomittiin kuolemaan.
Tarja
4) Erillisenä kohtana tahdon ottaa esille keisari Neron osuuden tapahtumien kulkuun, koska hänen hallintonsa aikana tapahtui selkeä suunnan muutos hänen suhteessaan kristittyihin.
Nero Claudius Caesar Augustus Germanicus, syntyään Lucius Domitius Ahenobarbus, 15.12.37 – 9.6.68, Rooman keisari vuosina 54–68, oli äitinsä Julia Agrippinan kautta keisari Caligulan siskon poika sekä keisari Augustuksen lapsenlapsenlapsen lapsi.
Aluksi valtaan päästyään Nero perui keisari Claudiuksen aikaisemman vuonna 49 antaman säädöksen, etteivät juutalaiset saaneet asua Roomassa. Tuon tapauksen jälkeisiin oloihin liittyy Paavalin kirje Roomalaisille ja Syyrian Antiokiassa tuohon aikaan piispana toimineen Pietarin siirtyminen Rooman piispaksi.
Pääosin kansa piti keisarista. Hän menestyi monissa kohdin hallinnossaan. Hän myös pienensi aikaisempaa sensuuria. Toki tästä seurasi, että muutamat alkoivat puhua hänestä mitä kummenpia juttuja. Ota sitten selvää, mikä on totta ja mikä ilkeilyä, mikä tosissaan ja mikä vain mehevää tarinan iskentää. Rooman palo vuonna 64 oli suuri onnettomuus, joka järkytti monien mieltä. Eräät historioitsijat syyttävät Neroa palon sytyttämisestä, toiset taas kertovat hänen olleen tapahtuman aikaan aivan toisaalla syntymäkaupungissaan, Antiumissa, nykyinen Anzio, noin 50 km Roomasta.
Karistaakseen niskoiltaan joidenkin herättämät syytökset, että hän itse sytytti palon, hän alkoi syyttää kristittyjä tuosta teosta. Seurauksena oli ensimmäinen laajempi kristittyjen vaino. Pietarin ja Paavalin kuolemat liittyvät tuohon aikaan.
Edellä 3. kohdassa kerroin Pietarin ja Paavalin kuoleman liittymisen tuon ajan voimassa olevaan uskonnon ja politiikan yhteen kuulumisen kannalta. Tässä kohdassa tuon esille yksittäisen hallitsijan osuuden tapahtumien kulkuun.
Tarja
5) Paavali oli erittäin taitava tyylin mestari. Hän hallitsi aikansa retoriikan menetelmät mitä parhaiten.
Viittauksesi hänen valheestaan totuuden julki tuomiseksi on irti reväisty yhteydestään.
Omassa yhteydessään se on tyylitelty vakuutus siitä, että hän on julistuksessaan niin lujasti totuuteen ja järkeviin perusteluihin pitäytyvä omassa julistuksessaan, että sekin mikä muka olisi hänen julistuksessaan kaikkein vähiten perusteltua ja siinä mielessä kaikkein valheellisinta, kuitenkin olisi äärettömästi paremmin perusteltua ja siksi vankempaa ja vahvempaa totuutta kuin häntä väärin perustein tuomitsevien itse totuudeksi kuvittelemiensa syytösten totuusaste.
Paavalin tukevaa pitäytymistä totuuteen kuvaa hänen lauseensa:
Galatalaiskirje:
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
Matias: ” ovathan molemmat sekä luterilaisuus että katolisuus Kristukseen uskovia, ”
Aiheuttiko latinan Deus ollenkaan ongelmia Kristukselle ?
Missä vaiheessa Kristus tuli mukaan? Tapana on tietysti sanoa, että hän oli jo aikojen alussa. Mutta kristillinen aikakäsitys ei tunne muuta aikaa kuin kaksituhatta vuotta, silloin tapahtui ns. Kristus päivitys. Oletuksena, että myös kaikki VT:n profeetat olivat olemassa vain kristus ajassa, joka toisaalta ei ole ajallinen ja kuitenkin on.
Tarja
Kiitos keskustelun jatkosta
6) Latinan sana Deus on suomeksi vain Jumala tai jumala. Sana on ikivanhaa indoeurooppalaista juurta ja on siis yleisnimi. Vain yksijumalaisissa uskonnoissa sitä käytetään erisnimenä.
Sana Kristus puolestaan on kreikan sanasta johdettu Voideltu -nimitys, Jumala eli Pyhän Hengen voitelemasta. Vastaava hepreasta johdettu nimitys on Messias, Voideltu. Vanhassa testamentissa kuningas asetettiin virkaansa eli siis sai Jumalan lahjoittaman armolahjan hallitsijan tehtävään pyhällä öljyllä voitelemisella eli siis Pyhän Hengen voitelulla.
Ajanlaskumme käännekohta on laskettu Jeesuksen syntymästä alkaen. Jumalan ilmoitus ei kuitenkaan alkanut vasta hänen maallisen elämänsä ajasta, vaan koko Vanhan testamentin kausi kuuluu samaan ilmoituksen kokonaisuuteen. Niinpä voidaan todeta että Pyhä Kolminaisuus toimi jo luomisen hetkestä alkaen, Jumalan suunnitelmissa jopa jo ennen maailman luomista.
Kolossalaiskirje:
1:15 ja hän (Jeesus) on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
Toisin sanoen, Jeesuksen esikuvana viitatun Viisauden olemuksesta puhuen hänen Viisautensa on ollut totta jo ennen ennen aikojen alkua:
Sananlaskut:
8:22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
Tarkoitus oli siis kysyä, että missä vaiheessa Jeesus sai arvonimen Kristus ja mitä se hänen yhteydessään tarkoittaa ? Hän itse ei ole voinut sitä itselleen antaa, koska arvonimiä ei yleensä itse anneta, eikä niitä ottamalla voi pitää uskottavina.
Rooman kesareita julistettiin jumaliksi ja jotkut julistivat myös itse itsensä jumalksi, mutta mehän pidämme sitä naurettavana. Riippuen tietysti siitä, mitä sana jumala kenellekkin tarkoittaa. Joillekin se tarkoittaa myös ihmistä.
Tarja
7) Jumalan ilmoituksessa Kristus nimitys liittyy jo Vanhan testamentin lupaukseen kansalle tulevasta Jumalan lähestymisestä omaa kansaansa vapauttamaan. Tämä sai täyden täyttymyksensä ei vain juutalaisille vaan jo ikivanhan juutalaisuuden avaramielisyyden ajatuksen mukaisesti koko maailmalle tulevaksi siunaukseksi.
Jeesuksen maan päällä elämisen aikana koko hänen julkisen esiintymisensä aikana liikkui keskusteluja siitä, onko hän Messias eli Kristus vaiko ei. Ensimmäiset tapaukset liittyvät jo hänen opetuslastensa kutsun aikoihin. Eräänlainen läpimurto tapahtui sitten Pietarin tunnustuksessa että Jeesus on Messias eli Kristus.
Tässä jakeet Vanhaan testamenttiin liittymisestä ja Pietarin tunnustuksesta
Matteuksen evankeliumi:
2:4 Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä.
16:16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.”
Täydessä voimassaan tämä tunnustus Jeesuksen olemuksesta tulee esille sekä Marian sukulaisen Elisabetin jo ennen Jeesuksen syntymää antamassa todistuksessa että Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, sittemminIntian apostolina tunnetun, vuonna 58 nykyisen Keralan alueelle saapuneen, apostoli Tuomaan sanoissa Jeesuksen ilmestyessä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina opetuslapsilleen näiden viettäessä liturgiaansa:
Luukkaan evankeliumi:
1:43 Ja kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni?
Johanneksen evankeliumi:
20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!”
Tarja
8) Jumala juutalis-kristillisessä opetuksessa on Kaikkivaltia. Hänen hallussaan ja huolenpidossaan on koko maailmankaikkeus kaikkein pienimmistä olemassalon hiukkasista kaikkein suurimpiin maailmankaikkeuden ilmiöhin sekä jokaisen ihmisen ja eläimen sekä kasvin ja kaiken muun täydellinen tunteminen olemuksen syvimpiä kerroksia myöten.
Kreikkalais-roomalaisessa mytologiassa jumalat erottuva ihmisistä lähinnä vain kuolemattomuutensa perusteella ja siksi että niillä on joitakin yliluonnollisia voimia, joilla ne voivat vaikuttaa ihmisten ja luonnon kulkuun.
Keisarien nimitykensä jumalaksi kutsuminen kertoo siitä, että keisari on ihmisten keskuudessa ylivoimaisesti voimakkaan vaikuttaja, korkeasti kunnioitettu persoona, hyvin vaikutusvaltainen henkilö.
Matias
”Marttyyrien esimerkki on kuitenkin kaikkina aikoina ollut todistuksena uskon kestävyydestä. Ei edes kovinkaan vaino ole pystynyt horjuttamaan näiden uskon luottamusta meidän Herraamme.”
Marttyyrien esimerkki jatkuu islamissa, heidät on aivopesty uskoon, että taistelu jumalan tiellä ja marttyyrikuolema siinä on varmin pääsy paratiisiin.
He uskovat myös, että kaikki vainoavat heidän uskoaan, ja siksi heidän pitää puolustautua ja jos kuolevat, he tulevat marttyyreiksi ja pääsevät paratiisiin, pelastuvat Hornasta ja sukulaiset ovat onnellisia heidän puolestaan. Heidän nimelleen perustetaan katuja ja taloja ja kuvia levitetään seinille.
Kai se perustuu siihen, että vain kuollut mies on hyvä mies, ei tee enää syntiä. Mutta uskossa se ymmärretään toisin.
Juutalaisuudessa ei minun mielestäni ole tällaista fanaattisuutta, sitä oli joskus makkabilaisaikana, mutta ne kirjat eivät kuulu enää arvovaltaiseen opetukseen.
Toki niitä voi lukea, ja ihailla vaikka sanoilla. ”Minä ihailen hänen järkkymättömyyttään, hän pani ennemmin päänsä pölkylle, kuin luopui isiensä uskosta ja alistui kreikkalaisille tavoille, jotka vaativat luopumaan sapatista ja syömään sikaa. ”
Tarja
9) Islam on yhdistelmä juutalaista, kristillistä ja arabialaista perinnettä.
Muhammed muutti teologisesti muutamien aikaisempien uskomusten sisältoä. Niinpä Kristuksessa pyhien uskonsa tähden kuolleitten muiston merkitys ja toivo tulevasta elämästä otettiin uuteen sosiologiseen tilanteeseen, Muhammedin alituisiin sotiin eri puolille milloin mitäkin ryhmää vastaan taistellen. Näihin mukaan tulevien sotilaiden kannustamiseksi Muhammed siirsi painopisteen kristillisen hartauden harjoittamisessa esiin tulevan uskon tunnustamsien sijaan toisia vastaan käydyissä sodissa kaatumiseen liittyväksi lupaukseksi.
Tuo kannustus tehosi. Elinaikanaan Muhammes pystyi yhdistämään lähes tulkoon koko Arabian koska hänen käytössään oli asialleen antautuneita miehiä ja henkisesti erittäin pelkäämätön armeija.
Tarja
10) Makkabealaiskirjeet kuuluvat meidän Raamattuumme. Ne ovat olleet jo noin 300 – 200 eKr. käännetyissä Septuagintan teksteissä osana Raamatun kokonaisuutta. Vaikka virallisesti Raamatun kirjojen kokoelmat on hyväksytty vasta paljon myöhemmin.
Juutalaisten TaNaK hyväksyttiin vasta noin 100 – 130 jKr. Jamniassa, mihin juutalaisten keskushallinto siirtyi Jerusalemin hävityksen vuonna 70 jälkeen, ja missä ensimmäisenä juutalaisten paavina eli ylirabbina toimi Hillel I. Tuolla koolla ollut väki rajoittui vain heprealaisiin teksteihin ja näin he hyväksyivät vain 22 teosta Raamattuunsa = nykyisen Raamatun kirjojen jaon perusteella 39 Vanhan testamentin teosta. Tämä päätös levisi vähitellen vain arameaa puhuvien ja hepreaa liturgiassaan käyttävien keskuuteen.
Kreikankielisen väestön keskuudessa käytettiin liturgiassa Septuagintaa ja siksi heillä oli käytössään myös iso määrä muita pyhiä kirjoja, nykyisin Deuterokanonisina eli Apokryfikirjoina tunnettuja teoksia. Vähitellen tämä laajuus siirtyi kristikunnan perinnöksi ja juutalaisen synagogan parissa vakiintui heprealainen liturgia ja TaNaKin käyttö Raamattuna.
Matias
Paavalista jotakin..
Paavali on opiskellut kreikkalaista retoriikkaa jonka tarkoituskaan ei ole puhua totta, vaan saada kuulija uskomaan mitä hän sanoo, se on puheopetuksen tarkoitus myös politiikassa. Hyvin esillä myös tässä ajassa, kun meidät pitää saada uskomaan tiettyjä asioita, jopa maailman mittakaavassa.
Paavali tuntuu tietävän, että hänen syntinsä on suuri ja piikki lihassa pistää kaiken aikaa, ja koska hän ei oikeasti usko Jumalaan, hän voi helposti sanoa puolustukseksi, ” Missä synti on suureksi tullut, siellä armo on käynyt ylenpalttiseksi ” Joka ei siis enää ole mikään opetus maailman parantamiseksi, vaan ainoastaan suurimpien rikollisten nuoleskelua ja joukkoonsa keräilyä.
Hän siis pyrkki luomaan kuvan, että puhumalla valheita, hän nostaa Jumalan arvon ylenpalttiseksi, kun uskoo kuitenkin tulevansa armahdetuksi. Ikäänkuin hän voisi vaikuttaa Jumalan luonteeseen. Tai toisaalta hän yrittää sanoa, että etsikää se totuus sieltä valheiden alta.
Tarja
Kiitos mielenkiinnostasi keskusteluumme
11) Valiettavasti luet Paavalin tuotantoon sellaista, joka on sille täysin vierasta. Paavalin Kristus-kokemus oli niin ratkaiseva tapahtuma hänen elämässään, että kaikki mitä hän sanoi oli hänelle mitä totisinta totta. Valtava oppineisuus ja upean retoriikan tuntemus olivat hänelle vain keinoja sanomansa perille saamiseksi.
Tätä milteipä tosikkomaista sanojensa takana seisomista kuvaa sattuvasti hänen vuodatuksensa Korintton seurakunnalle
2.Korinttolaiskirje:
11:18 Koska niin monet kerskaavat lihan mukaan, niin kerskaan minäkin.
11:19 Tehän hyvin suvaitsette mielettömiä, kun itse olette niin mieleviä.
11:20 Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin.
11:21 Häpeäkseni sanon: tähän me kyllä olemme olleet liian heikkoja. Mutta minkä joku toinen uskaltaa – puhun kuin mieletön – sen uskallan minäkin.
11:22 He ovat hebrealaisia; minä myös. He ovat israelilaisia; minä myös. He ovat Aabrahamin siementä; minä myös.
11:23 He ovat Kristuksen palvelijoita – puhun kuin mieltä vailla – minä vielä enemmän. Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa.
11:24 Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille;
11:25 kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut;
11:26 olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä;
11:27 ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta.
11:28 Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista.
11:29 Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?
11:30 Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani.
11:31 Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti, tietää, etten valhettele.
11:32 Damaskossa kuningas Aretaan käskynhaltija vartioi damaskolaisten kaupunkia ottaaksensa minut kiinni,
11:33 ja muurin ikkuna-aukosta minut laskettiin korissa maahan, ja niin minä pääsin hänen käsistänsä.
Matias
Kristus on kreikkalainen sana, Mashiach on heprealainen sana.
Ne ovat kaksi eri asia ja kaksi eri uskontoa. Kaksi eri valtakuntaa.
Messaiaalle asetetut vaatimukset eivät sijoitu tuonpuoleiseen vaan tämän puoleiseen. Nykyisin puhutaan messiaanisesta ajasta, ei yksittäisestä henkilöstä, ja se tarkoitta aikaa, jolloin myös juutalaisten häpäisy loppuu.
Oikeamieliset loistavat kuin kaste aamuruskon helmassa.
Tarja
12) Kristus ja Messias ovat yhden ja saman henkilön ja tapahtuman kuvaus.
Aatehistoriallisesti juutalaisuus ja kristinusko erkanivat eri uskonnoksi Jerusalemin hävityksen aikana kun Jeesukseen uskovat olivat Jeesuksen profetian perusteella lähtenee roomalaisia pakoon Pellaan kun taas valtaosa juutalaisia nousivat Roomalaisia vastaan juutalaissodan 66 – 73 aikana, eräät suorastaan fanaattisella antaumuksella. Tämän sodan aikana Jerusalem hävitettiin 70 jKr. Tämän jalkeen Jeesukseen uskovat olivat jo niin laajalle alueelle levinneitä, että heidän keskuudessa ei enää seurattu tuon sodan jälkeen muodostunutta uutta juutalaista keskushallintoa. Näin kristikunta joka tuolloin jo oli levinnyt Espanjasta Intiaan kulki omia teitään ja Jamnian keskushallinnon alainen juutalaisuus jäi omaksi ryhmäkseen.
Keskustelin aikoinaan luentosarjaa Juutalaisuus ja Kristinusko valmistellessani erään erittäin oppineen juutalaisen kanssa juutalaisuuden ja kristiuskon välisistä suhteista. Keskustelu sujui erittäin lämpimässä ilmapiirissä ja toinen toisensa kunnioittamisessa, missä pyrimme löytämään oleelliset ja keskeiset näkökohdat, joita voisin käyttää luentosarjasani.
Tuossa keskustelussa kaikki kulminoitui Messias -käsitykseen: Juutalaiset odottavat Messiasta, joka ei vielä ole tullut, kun taas me kristityt uskomme Messiaaseen, joka jo on tullut. Tämä on meidän oppiemme suurin periaatteellinen ero. Tästä sitten seuraa useampiakin alakohtia oppien soveltamiseen ja niiden käytännön esille tuloon. Mutta sitten on paljon kohtia, joissa erot ovat vain noin parin vuosituhannen eri teitä kulkemisen mukanaan tuomia erilaisia korostuksia, jotka peruslinjan kannalta kuitenkin ovat sivullisempia näkökohtia.
Matias
Paavali:
”11:23 He ovat Kristuksen palvelijoita – puhun kuin mieltä vailla – minä vielä enemmän. Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa. ”
”puhun kuin mieltä vailla ,”
– hyvä kun myönnät, koska niin minunkin mielestäni, sitä juuri olen yrittänyt sanoa.
Tarja
13) Tuonkin Paavalin lauseen käännät nurin niskoin oman alkuperäisen yhteytensä vastaisesti. Alkuperäisessä yhteydessään se vain korostaa hänen kärsimystensä suuruutta. Hän on joutunut kohtaamaan enemmän vainoja ja pahoinpitelyitä kuin kukaan muu aikansa evankeliumin julistaja hänen lähipiirissään.
Hänen ajatuskulkuaan ehkä voisi verrata aikamme ilmaukseen: ”Tämä kyllä voi sinusta kuulostaa ihan tyhmältä, mutta sanonpa sen kuitenkin, koska näin se asia on.”
Matias
”12) Kristus ja Messias ovat yhden ja saman henkilön ja tapahtuman kuvaus.”
Ei ole, koska Kristus ei voi toimia juutalaisten pelastajana, sen pitäisi jo näkyä maailmassa, jos niin olisi ollut, tai olisi.
Messias on heprealainen idea, tai sana, joka tarkoitti voitelua. Profeetat voitelivat yleensä kuninkaaksi valitsemansa henkilön, jollakin erityisellä harvinaisella voiteella. Kuninkaan toivottiin vapauttavan maa vihollisista, joita aina pyöri ympärillä.
Ei voideltu voinut mennä kuolemaan lauman puolesta, ei sellaista kuningasta kukaan odottanut. Mitä hyötyä siitä kansalle oli, jäivät susien syötäväksi. Ei sellaisesta ole ollut edes puhetta.
Tarja
Jatkoa kohtiin 6) ja 12)
Messiaasta elli Kristuksesta
Viittasin jo edellä keskusteluumme erään todella oppineen juutalaisen kanssa. Hänellä oli myös merkittävä asema juutalaisten keskuudessa. Koska hän oli erittäin oppinut, niin keskustelumme kävi kahden herrasmiehen välisenä syvänä pohdiskeluna uskomme perustavista kysymyksistä.
Kun keskustellaan uskomme syvistä kysymyksistä niin silloin ei puututa epäoleellisiin ulkoanaisiin piirteisiin tai mielikuviin, vaan itse asian ytimeen.
Näin ei myöskään muuteta Jumalan pelastustyön aihetta joihinkin poliittisten pyrkimysten tai yhteiskunnallisten toimintamallien aiheista puhumiseksi, vaan keskitytään Jumalan työn keskeisiin kysymyksiin.
Olen lukenut melkoisen paljon juutalaista teologiaa, joten olen myös siellä löytänyt hyvinkin paljon Messiaan kärsimystä käsitteleviä tekstejä. Vuosisatojen ahdingon aikana juuri nuo tekstit ovat merkinneet heille äärettömän paljon.
Jeesushan itsekin toteaa, että ulkonaisesti maan mahtavat käyttävät häikäilemättömästi valtaansa, mutta älköön niin olko hänen seuraajiensa ihanteena.
Matteuksen evankeliumi:
20:25 Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: ”Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan.
20:26 Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne,