Otsikolla viittaan 1. Kor. 10:32:Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkääkä kreikkalaisille älkääkä Jumalan seurakunnalle.
Tämä seuraava kehoitus todellistuitui heti ensimmäisessä paikallisseurakunnassa, vt. Apt. 2:47: Kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa.
Ensimmäisen paikallisseurakunnan suosio oli ohimenevää ja alkoi vainot, koska kristityt, Jeesuksen seuraajat olivat uhka muotojumalisuudelle, isien perinnäissäännöille eli traditioille. Uhka oli Jeesuksen perustama ja tuli esiin Jeesuksen huomautuksessa kirkollisuuden edustajille, jotka edustivat korkeinta tasoa Kirjoituksista tiedossa, koska ”ne juuri todistaat minusta”, Joh. 5:39.
Kaikki Raamattu on ajankohtainen tulkitsematta.
Kun ihmisiä tuli uskoon Pietarin puheen kuultuaan syntyi ek-klesia, seurakunta, joka eli tässä maailmassa, mutta eivät olleet tästä maailmasta. Tämä on salaisuus, ellei ole tullut uskoon. Se oli joukko, joka ”täytti” taivaaseenpääsyn edellytykset, koska he olivat vastaanottaneet kelpuutuksen lahjana.
Suosio muotojumalisten ja maailmallisten taholta, perustui uskoontulon vaikuttamaan kohonneeseen kunnollisuuteen, eli varas ei varastanut, valehtelija alkoi puhua totta, luonnottomuuksien harjoittaja käsitti, ettei toisten aviopuolisoihin ja samaan sukupuoleen saa yhtyä.
Uskoontullut langetessaan entisiin paheisiinsa tuotti häpeää Seurakunnalle. Ei voitu olla todistuksena Jumalan muuttavasta työstä, Voimasta. Tätä häpeää on sitten Alkuseurakunnan yritetty muuttaa, etenkin Augustinuksen käsittämättömällä määritelmällä ”sekalainen seurakunta” (copus mixtum).
Efesolaiskirjeen 5 luku kattaa Jumalan Seurakuntaan kuulumisen. Sen sanoma todetaan 7. jakeessa, ”7 Älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan.”
Uskovat eivät pidä huolta ulkopuolisista, josta asiasta on ilmoitus, että heistä Jumala pitää huolen.
Vain Seurakunta on todistus Jeesuksesta, vt. Apt. 1:8 ja julistaa parannusta / metanoia’a, saarnaa uskoontulosta.
Niin,
Ns. Hengen hedelmä varmaankin on (tai olisi) hyödyksi sille, että ihmiset ottaisivat evankeliumin julistuksen vakavasti (= uskoisivat tosissaan). Toisaalta tiedän, että vähintään yhtä oleellista on rehellisyys sille, että meissä kristityissä synti(taipumus) pysyy kuin kontaktiliima: ei lähde oikein saippuallakaan. Jos me itse emme synnin vaikutuksia itsessämme huomaa, sen tekevät uskosta osattomat entistäkin terävämmin; toisin usein käyttäen aivan muuta kuin synistä kertovaa terminologiaa.
Joten ei tuo ”sekalainen seurakunta” olemuksellisesti vain ja ainoastaan myöhempien aikojen pyhien tai Augustinuksen innovaatio ole – terminologiana tuo ”sekailainen seurakunta” voi toki olla Augustinuksen ”immateriaaliomaisuutta”, jos ei kuitenkaan rekisteröity tavaramerkki.
Tiedän useampiakin tapauksia, joissa ihmiset ovat alkaneet uskoa (ainakin jossain määrin) evankeliumiin (ja uskovaiseen sekä ns. uskoontulon vaikutukseen) sen jälkeen, kun ”hihhuli” on (vihdoinkin) ääneen myöntänyt olleensa jossain asiassa väärässä, ja jopa tehneensä ns. uskoontulon jälkeen jotain väärää tai moraalisesti ei-niin-kaunista.
Se, että syntiä katsotaan ”sormien läpi” on tietenkin seurakunnalle vakava virhe. Ja se lienee aiheellinen huoli, eikä aivan harvinaistakaan. Kuitenkin monissa ”piireissä” on tiettyjä syntejä, joista puhutaan; ja sitten sellaisia, joista mieluummin vaietaan – joskus senkin vuoksi, että halutaan säilyttää ”piiri” ns. mainehaittojen ulkopuolella. Sitä voisi kenties nimittää (vaikka useinkaan niin ei tehdä) myös ylpeyden synniksi? Toki ylpeyden voi pukea myös ”surkean syntisen voivottelun” kaapuun. Ihminen on kekseliäs, tiedostamattaankin.
On hyvä muistaa, että kristillinen usko ei ole pohjimmiltaan eettinen rakennelma – joka siitä voi helposti tulla, oltiinpa sitten ns. liberaalissa tai ns. konservatiivisessa käsityksessä. Kristillisyys täytyy elää, kokonaisuutena. Vain elävä kristillisyys on luotettava todistus (johon ei kuitenkaan ns. m.o.t. -lähestymistapa liene otollisin).
Jukka,
Mainitset rehellisyyden lihan taipumuksiamme kohtaan. On totta, että ihmisellä on taipumus peittää tai parhaimmissa tapauksissa jalostaa lihallista luontoamme, johon Lutherkin viittaa ”Ihmistäkin pitää hoitaa”, eikä pelkästään Luther vaan Augustinus-Luther linjauksessa toimiva kirkko. Ei ole rehellisyyttä tulkita, selittää valehtelua hyväksyttäväksi, kuten em. edeskäyvät tekevät sumentaessaan totuuden ja valheen rajaa luokittelemalla valheet valkoisiksi tai hyvää asiaa edistävät valheet, kuten kirkon traditiot.
Synti on ero Jumalasta ja on aina tahallinen tila, jossa ”ihmistä hoidetaan”. Ihmisen liha on luotua, mikä sitten vedenpaisumuksen on ollut tulelle talletettua.
Kuten sanoin, niin henkinen ja käsinkosketeltava on tila, josta uudestisyntynyt henkemme voi poistua lahjavanhurskautuksen voimasta. Liha ei vanhurskaudu ja ja roikkuu uskovan matkassa alistettuna, kuoletettuna, niin ettei se muodostu kontaktipinnaksi sielunviholliselle. Tämän tulelle talletetun ihmisen vaikutus on sitä mistä Jaak. 5:16 mainitsee, ”Tunnustakaa siis toisillenne vikanne/virheenne/erehdyksenne
Mitä sekalainen seurakunta-oppiin tulee, niin sen perusteluksi on Augustinus ja Luther laittanut arvovaltansa ja oppineisuutensa. Tämä perustelu on vertauksen vehnä-valhevehnä pellossa, mikä on tämä maailma, ei Seurakunta.
Tuo ”hihhuli”-vetosi on outo, kuten ”tehneensä uskoontulon jalkeen jotain väärää .. ”. Lue ajatuksella tuo Jaakopin kirjeen viides luku ja kiinnitä huomio ”hamartia ja paraptomia” -sanoihin. Niistä lisää jos on tarvetta.
Kristillinen usko ja Jumalan Pojan usko on lähes kaksituhatta vuotta osoittautunut eri asioiksi. Toinen on moraalia ja etiikka ja toinen tuottaa hyvän moraalinkin.
Reijo hyvä,
Tuosta ”hihhuli” -sanasta senverran, että se oli sitaateissa ihan sen vuoksi, että usein sitä sanaa käytetään – riippumatta siitä onko sana hyvä vai huono; perusteltu tai ei. Se ei ollut kannanotto, vain viite erääseen toisinaan (ja kohtuullisen yleisestikin joissain piireissä) käytettyyn tapaan ilmaista eräs asiantila.
Ymmärtääksen on tapana erottaa myös ”tosi Kristuksen kirkko” (tai seurakunta?) ja sitten (näkyvä) kirkko ja/tai seurakunta. Ainakin jäkimmäiset ovat käsittääkseni ”sekalaisia sellaisia”; emmekä me ihmiset aina osaa (vaikka joskus niin luulemme tai peräti väitämme) erottaa ketkä kuuluvat mihinkin ryhmään ”sekalaisessa” porukassa – Jumala toki osaa. Ja on kai niin, että lopulta ratkaisee se, mikä on tilanne itse kunkin ”ajan lopulla”, sillä lopultakin vain armo on lopullinen kriteeri pääsylle kirkkauden valtakuntaan. Me olemme toistaiseksi vain matkalla, kovin usein kompuroivasti, ja sikäli vaikutamme ”sekalaisen seurakunnan” jäseniltä.
Toki on niin, että se, että ihmisten elämä muuttuu (Pyhän hengen vaikutuksesta) ja moni synti jää taakse niin, että se joskus (ainakin toivottavasti) myös huomataan; joskus tosin voi olla niinkin, että voi olla parempi, että itse emme sitä muuttumista aina huomaa; joskus taas sen muutoksen itse huomaaminen voi olla sielunhoidollisesti hyväksin: se voi antaa hiukan uskonvahvistusta, jos tuskailee omien vaikeuksiensa kanssa.
Usko ja teot liittyvät toisiinsa, usko ilman tekoja on kuollutta – mutta toisaalta teot ilman uskoa (armoon) ovat nekin kuolleita tekoja. Teot ovat uskon ilmentymiä. Tulkitaanko niitä aina oikein on oma kysymyksensä.
Jos minua tarkasteltaisiin seurakunnan ”prototyyppiedustajana”, olisi johtopäätös kaiketikin, että seurakunta on ”sekalainen” (riippumatta Augustinuksen fundeerauksista): senverran epämääräistä meikäläisekin tekojen joukko kovin usein on. Silti uskon olevani matkalla Perille; mutta vielä matkaa lienee – aika(ni) taas on Jumalan kädessä.
Reijo hyvä,
tuo ”hihhuli” ja väärässä olemisen tunnustuksellinen myöntö (jossain tietyssä asiassa), ja sen vaikutus ei perustu teoriaan vaan ainoastaan joidenkin uskoon tulleiden omakohtaiseen todistukseen (siis kertomiseen) siitä, että alussa olivat olleet niin (yli)varmoja monista asioista, mutta vasta sitten kun he myönsivätkin myöhemmin olleensa jossain asiassa väärässä, heitä ja heidän uskoontuloonsa (tai ”hihhulointinsa”, jos niin halutaan ilmaista) suhtauduttiin vakavasti – eli siten, että kyseessä ei ole vain ja ainoastaan ”hurahtaminen hihhuloivaan innostuneisuuteen”. Ts. he uskoontulonsa jälkeen oikeastaan myönsivät olleensa uskonelämänsä alussa ylpeyden synnin vaikutuksen alaisina.
Tämähän ei millään muotoa ole ristiriidassa sen empiirisen tosiasian kanssa, että esim. varastamisen, juopottelun, seksihurjastelun tai väkivaltaisen käytöksen postuminen on toki omiaan tuomaan seurakunnan ihmisten suosioon. Ja on tietysti toivottavaa muutosta. Syntiä ei pidä suvaita, vaikka siitä ei irti täysin pääsekään.
Toisaalta suosio ei vastavuoroisesti tietenkään ole tae siitä, että (näkyvä) seurakunta/kirkko olisi oikealla Kristuksen tiellä. Jeesuksen suosio oli taattu siihen asti kun Hän tarjosi leipää ja parantumisia. Mentäessä evankeliumin ja lain julistamisessa pidemmälle, alkoivatkin syyttämiset. On hyvä muistaa, että pahiksia eivät olleet vain ”korkeakirkolliset” toimijat vaan myös suuri rahvas oli mukana huutamassa ”ristiinnaulitse!”. Siin myös me itsekin olimme huutamassa.
Vanha viisaus muistuttaa, että jos sattuu löytämään sellaisen (näkyvän) seurakunnan/kirkon, joka ei tee syntiä, se muuttuu (toivottavasti armohdettujen) syntisten yhteisöksi viimeistään silloin, kun sinne itse liittyy. Joten näkyvä seurakunta/kirkko todella on sekalaisten (syntisten) ihmisten yhteenliittymä. Ei siihen ymmärrykseen välttämättä Augustinusta tarvita. Raamattu riittää. Kiista ”seurakunta” tai ”kirkko” -sanan määrittelymerkityksestä on oma kysymyksensä.
Otan lainauksen Philipp Melanchthonin kirjasta Ydinkohdat kohdasta ”Uskon vaikuttavuus”: ”Koska mieli nyt on todella antautunut Jumalan varaan, kunnianhimoa, kilpailunhalua, pahansuopuutta, kateutta, ahneutta ja nautinnonhimoa vaikutuksineen tuhotaan.” (s. 153, SLEY, 1986)
Mika,
Näitä melanchotteja ja Lutherin viisauksia, oivalluksia sanotaan olevan tuhansia teoksia. Määritelmät saattavat tehdä tepposia, kuten tässä,”Koska mieli nyt on todella antautunut Jumalan varaan, ..”
Mitä suomen kielen mieli-sanaan tulee, niin se ei selity taivaallisella, vaan inhimillisellä, katoavalla eli henkisyydellä, mikä tuhoutuu kuolemassa, kun aika loppuu. Jumalan ihmiseen asettama henki elää aina, joko taivaassa tai helvetissä.
Uskon, että olet sen verran Raamatusta selvillä, että voi tarkistaa asian siitä yhdestä ja ainoasta Lähteestä, mikä sulautuu uskovaan.
Reijo, käsitit mieli sanan väärin. Sehän tarkoittaa tässä ihmisen sydäntä.
Reijo, kyllä sinäkin luet muitakin kirjoja kuin Raamattua ja otat opetusta niistä.
Mika,
Raamattu puhuu paljon mielestä, kuten, joka on lihan mieli kuolemaksi tai hengen mieli elämäksi.
Sydän kuvaa sitä yhtä lailla ja asiayhteys sen kyllä valaisee.
Vt. Room 8:
5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
Yhtälailla voidaan puhua sydämestä, jonka Jumala vaihtaa uskoontulossa Hes. 36:25 ja 26 ja 27 jakeet vahvistaa kuinka Jumala tässä Hesekielin profetiassa vahvistaa sydämen vaihdon Pyhästä Hengestä syntymisessä.
Mika,
Kyllä luen ja olen lukenut.
Päivittäisen elämän seuraaminen edellyttää lukemisen lisäksi kuuntelua ja katselua.
Hengellisissä asioissa olemme aina Raamatun kanssa tekemisissä, siksi Raamatun kokonaan ja koko ajan luku pitää mielen oikeassa kurssissa. Ei käy niinkuin katekismuksen kanssa, etenkin katolisen, että jokainen asia kumotaan toisaalla, kuten käskyjen puolittaminen ja poistaminen, eli toinen poistuu ja kymmenes jaetaan kahtia.
” varas ei varastanut ja………….valehtelija alkoi puhumaan totta.”
Mutta tiedätkö sitä, että evankeliumissa melkein kaikki on varastettua, ja omittua itselle. Esim, niin sanotut ihmeteot, jotka tietysti ovat vain kirjallisia yleensäkin, mutta kuitenkin, ovat muualta otettuja ja Jeesuksen sanonta, ”Olen tehnyt niitä tekoja, joita kukaan muu ei ole tehnyt,” on valhetta.
Myrsky merellä, kuolleista herättämiset, parantamistapaukset, ruokaihme, naisen tuomitsematta jättäminen, Iisebelin tuomitseminen. Öljyllä voitelu, sanonta: ketuilla on luolat jne. Sioiksi muuttaminen. Daavidin poika, Ihmisen poika. Kaikki nämä ja paljon muuta on muualta otetteuja, eli varastettuja omiin nimiin, joka on sitten valehtelua.
” Kun ihmisiä tuli uskoon Pietarin puheen kuultuaan ”
Mihin uskoon he tulivat? Uskovatko he kuolleista ylös nousemisen, vai kuolleiden herättämiset, vai Jeesuksen puheet ja panettelut. Vai synnin, jota ei vielä ollut keksitty. Pojat, (opetuslapset) eivät oikein tajunneet Jeesuksen puheita, että mikä on jumalan valtakunta ja mihin he ovat menossa. Ja Pietari kielsi kolme kertaa edes tuntevansa Jeesusta.
Ja eikö Simon ole saanut nimen Pietari vasta kirkon toimesta. Kuka ja mikä ja minkälainen oli tämä Simon, joka muutettiin Pietariksi. Häntä sanotaan kiivailijaksi, ja yleensä jos kiivailtiin, kiivailtiin lain puolesta, ei sitä vastaan. Yhtään sellaista lahkoa en tuolta tunne, joka olisi ollut Isien lakia ja perinnäissääntöjä vastaan.
Sellainen olisi ollut halveksittu luopio, kuten Paavali sen saikin tuntea nahoissaan aina välillä, koska opetti väärin.
Tarja,
Olet viime aikoina rohkaistunut tuomaan esille sekavuuksiasi. Sanon sekavuus, koska, et perusta niitä mihinkään, Raamatusta puhumattakaan. On negatiivistakin taitoa!?
Oletko koskaan kohdannut mahdollisuutta tulla uskoon? Vastaa tähän, ennenkuin uutta kehittelet.
Samalla kertaa syntinen ja vanhurskas on mahtava löytö. Saamme omistaa koko Vapahtajan pyhyyden ja puhtauden siitä huolimatta, että olemuksemme on yhä synnin sitoma. Sen huomaan selvästi joka päivä itsessäni. Vaha luontoni sotii jatkuvasti omistamaani puhtautta ja pyhyyttä vastaan. Kaikki heikkous uskon elämässä on synnin vaikutusta minussa.
Siksi rukouselämänikin on hyvin vajavaista. Sanoohan Paavalikin siitä, että emme edes tiedä mitä ja miten meidän tulisi rukoilla. Siksi kun rukous on niin vaikeaa se helposti jätetään tekemättä. Se että syntisinä tarvitsemme jatkuvasti anteeksiantoa näkyy selvästi Isä Meidän rukouksessa. Olemme jatkuvasti armon varassa. Tämä Jumalan armo varjellee meitä lankeamasta, Vanha luontomme kuitenkin kokoajan houkuttaa meitä syntiin.
Ensimmäinen rakkaus säilyy niin kauan kuin tarvitsemme Jeesuksen veren puhdistavaa vaikutusta välttämättä.
Se joka tahallaan antautuu tässä taistelussa ja kadottaa puhtaan omantunnon, joutuu uskossaan haaksirikkoon.
Kaikki muu voi senkin jälkeen mennä oikein näyttävästi, mutta rakkaus Jeesukseen katoaa.
Pekka,
Ei ole ”löytöä”, johon viittaat. Se on kirkolliskokouksien k e k s i n t ö ja sillä tavalla ”mahtava”.
Sinulle oli vähällä selvitä jossain yhteydessä, se, että liha ei vanhurskaudu ja pitäisi roikkua uskovan matkassa vain teurastuspenkillä.
Jo pelkästään Lutherin kirjan nimi ”Sidottu ratkaisuvalta” ampuu edsutamaasi teologiaa omaan jalkaan. Ihmisellä on täydellinen ratkaisuvalta omaan autuutukseensa nähden. Olen sen tuonnut monasti esiin ja olisi hyvä, että siihen silloin jatkaisit. Aina uusi moniäänisyyteen perustuva ”totuus”, joita esittelet totuutena, ovat vain kirkon totuutta.
Uskosta osaton ei tähyile Jumalan Valtakuntaa vaikka seon tässä maailmassa, sisällisesti uskovissa. Sen vaikutus näkymättömänäkin, eli Risti, eli Usko, ärsyttää uskomatonta. Sitten se ärsyttää ”juutalaisia”, joilla puuttuu Kristuksen sisäinen tunteminen, niinkuin sanotaan Paavo Ruotsalaiselle sanotun.
Löytyyhän tuo ajatus samanaikaisesta syntis(yyd)estä ja vanhurskaasta (tai vanhurskautetusta) jo Raamatusta ja Paavalin teksteistä. Moni muukin asia on myöhemmin uudestaan ”keksitty” ja ehkä selkeämmin muotoiltu. Ja on hyvä muistaa, että synnistä ei (emme) pääse eroon kuuluisalla ”virkamiehen asenteella”: jos ei tee mitään ei tee väärin… mutta tekee kyllä syntiä ainakin laiminlyönnein. Syntiä voi tehdä myös tekemättä mitään, tai jättämällä jotain tekemättä.
Sekalainen seurakunta kuvaa oikein hyvin Jumalanvaltakuntaa maan päällä. Onhan Jumala itse salannut itsensä, niin ettei kukaan voi Jumalaa nähdä. Samoin hän on salannut valtakuntansa, eli seurakunnan juuri sekalaiseksi seurakunnaksi. Uskosta osaton ei kykene näkemään siinä mitään Jumalanvaltakuntaa, vaan pelkkiä surkeita ja mitättömiä kristittyjä.
Pekka,
Jumala ei nimenomaan ole itseään salannut. Jos Jumala ei ”näy”, niin Raamatun mukaan peite ei ole Jumalassa vaan peite on ihmisessä.
Jumalan Valtakunta täällä ajassa on jokaisessa uskovassa sisällisesti. Nämä Valtakunnan ajalliset asunnot, eli uskova, ovat järjestäytyneet uskovien yhteydeksi, Seurakunnaksi (ek-klesia). Valtakunta sisäisesti ei ole näkyvä, mutta todellinen ja kuin tuulen humina, joka on saanut paljon aikaan.
Mänttäri Reijo ?
Minä kysyin sinulta, että mitä ne ihmiset ryhtyivät uskomaan, joille Simon Pietari puhui, mutta sinua kiinnostaa vain minun uskomiseni ja solvaaminen jolla yrität pahentaa minua. En ole tullut kristinuskoon, eikä ole aikomusta tullakkaan. Älä kysy enää, tämä on nimittäin pysyvä päätös.
Etkö muuten ollut tietoinen siitä, että Pietari oli aikaisemmin Simon, ja häntä sanottiin myös kiivailijaksi. Voi hyvänen aika, ja sinä kuitenkin esiinnyt opettajana. Älkää uskoko Mänttäriä, hänellä on hyvin suppea oppimäärä, joka ei ole edes tästä maailmasta.
Tarja hyvä,
kyllähän ihmiset ovat alkaneet uskomaan ”vaikka mihin”; mutta oleellista kristinuskossa on, uskooko (omien) syntien anteeksiantamiseen – siis siihen, että itse emme voi itseämme pelastaa omilla teoillalle (tai edes valinnallammekaan itsessään), tai edes uskovoimallamme, kuten Munchausen tarinassa sankarin nostaessaan itsensä omista hiuksistaan ylös upottavasta suosta. Valinta toki on tärkeää ja se on syytä tehdä oikein, mutta pohja ei ole omassa valinnassamme vaan siinä, mikä on valintamme kohteen olemus, siis Jeesus Kristus – Sovittaja ja Anteeksiantaja.
Siihen (kristilliseen uskoon) kuuluu siis se epämiellyttävä totuus (tai todellisuus), että tuppaamme olemaan ei-niin-hyviä, hurskaista toiveistamme tai kuvitelmista huolimatta.
Valintoja on monenlaisia; valintojen seurauksia on myös monenlaisa.
Tarja,
Tähän hätään meillä on mahdollisuus selvittää vain minun ja sinun uskosi. Olen sen usein viimeisten 12 vuoden aikana selvittänyt. Sinäkin olet toistanut, niinkuin nyt, ettei sinulla ole sitä uskoa, mistä syystä Raamattu on olemassa. Myös tämä sivusto on enemmän kuin kallellaan tähän Raamatussa selvitettyyn Jumalan Pojan uskoon.
Asia kyllä minulle ollut koko ajan selvä, mutta jotenkin ikäänkuin häpeät uskomattomuuttasi ja ponnistat näihin hengellisiin kehiin mainitsemasi 5-kiloinen Raamattu ja viitteet kainalossa.
Ei ole mikään häpeä että mahdollisuus tulla uskoon ei sinulle kelvannut. Tarkoitan siis, että siitä koko ajan kirjoitat, joten minun asian huomioimisemi ei pitäisi olla epäkorrektia, koska kaikkien uskovien usko on sinun kohdistuksesi, kuten tässä, Pietarista alkaen.
Ihminen on tätä maailmaa kohtaan ”pahennukseksi”. Maailma loppuu ihmisen pahennukseen, sillä maapallo ei enää kestä tätä kulutusta, jota ennen kaikkea kristityt harjoittavat jumalan armosta (ja kiittävät jumalaa menestyksestään, jos muistavat). Tämän rinnalla valehtelu ja varastaminen on pieni synti, sillä me varastamme tulevaisuuden lapsiltamme. Ja silti kristityt kehtaavat vielä sotimalla tuhota ja tappaa. Tätä on jatkunut niin kauan, kuin mies on ollut maailman ”herra”. Miksi kristityt (uskovat) luulevat perivänsä jumalan ”valtakunnan”, kun eivät osaa pitää tästä maallisesta valtakunnasta huolta ? Kristittyjen jumala on ahneuden herra.
Olisiko selkein korjaus poistaa ihmiset, silloin poistuisi ihmisten pahuuskin? Yhdenvertaisuuden nimissä jok´ikinen ja jok´ikisen. Kenestä aloitettaisiin? Herroista vai narreista? Vai luotettaisiinko luonnonvalintaan?
Vakavammin pohtien: mikä olisi kohtuullinen tai oikea määrä eri asioissa, mikä ei vielä täyttäisi ahneuden kriteeriä? Kuka päättää?
Tai ehkä pitäisi ensin pohtia tarkemmin sitä, mikä oikeastaan on hyvää?
Mänttäri
Jos sinä olisit löytänyt jotakin ihmeellistä ja suurta, et sinä puhuisi tuolla tavalla. Esim, väite, että minä häpeän uskottomuuttani, on oma keksintösi, jonka tarkoitus on vain loukata, kuten moni muukin asia tuossa komentissa. Olet joskus kysynyt minkälainen Raamattu minulla oikein on, ja olen vastannut asiallisesti, että minulla on viiden kilon kuvaRaamattu, jossa on myös viitteet niin, että voin tarkistaa evankeliumin väitteet, että pitävätkö ne paikkaansa.
Mitä halveksittavaa siinä on, jos etsin tosiasioita. Ja uskosta puheen, kyllä minäkin uskon, että kesä tulee koska se on aina tullut, perustuu siis tietoon.