Meille ihmisille tuttua on maailma, jonka näemme ja kuulemme, tunnemme, haistamme ja maistamme. Maailma, joka on meidän maailmamme. Tämän pallon pinnalla. Kaikki muu on vierasta. Ei tarvitse mennä kovin monen metrin syvyyteen veden alle tai nousta ilmaan, niin olemme jo täysin meille vieraassa todellisuudessa. Entä sitten, kun kohtaamme todellisuuden, joka on tämän aistittavan maailmankaikkeuden ulkopuolella. Todellisuuden, johon suurinkaan teleskooppi ei voi koskaan yltää. Todellisuuden, jonka etäisyyttä meistä ei voi mitata.
Ensimmäisenä jouluna tuo todellisuus murtautui tähän maailmaan. Jumala syntyi ihmiseksi. Tänään Tuomaan päivänä muistamme apostolia, jonka oli vaikea uskoa, ilman että sai koskettaa. Ensimmäisiä ilosanoman kuulijoita olivat paimenet Betlehemin ulkopuolella. Hämmentävään tilanteeseen enkelin ensimmäinen viesti oli: Älkää pelätkö! Pelko on ihmisen luonnollinen reaktio ihan tämänpuoleisiinkin outoihin asioihin. Evankeliumiin ei kuulu pelko.
Pelkoa voidaan käyttää myös vallankäytön välineenä. Hylätyksi tulemisen pelko, helvetin pelosta puhumattakaan, saa ihmisen tekemään asioita, joita hän ei muuten tekisi. Pelko saa ihmisen etsimään turvaa, sieltä missä luvataan turvallisuutta. Pelon lietsominen ja turvallisuuden lupaaminen ovat yhdistelmä, jolla valtaa käyttävät monet koulukiusaajista valtioiden johtajiin. Pelko ja evankeliumi eivät kuulu yhteen.
Maailma voi pelottaa. Maailman muutos voi pelottaa. Turva ei löydy oikeasta johtajasta, ei oikeasta papista tai piispasta. Ei kenestäkään ihmisestä, vaan rakkaudesta; Jumalan rakkaudesta, joka karkoittaa pelon; rakkaudesta, joka yhdistää jokaisen kastetun joulun lapseen; rakkaudesta, jossa kirkko on yksi. Meitä kutsutaan katsomaan Jumalan rakkautta, pyyteetöntä rakkautta, ja katsomaan lähimmäiseen, joka tarvitseen meidän, usein niin vajavaista, rakkauttamme.
Heikki, kiitos hyvästä kirjoituksesta. On autuaallista, kun on rauha Jumalan kanssa. On hienoa, kun tähän rauhaan voi luottaa. Minulla on ollut 8 vuotta masennusta, tosin viime vuodet ovat olleet aika hyviä. Pelossa, jota ajatuksin tai millään tosiasialla ei pysty muuttamaan on masentavaa olla. Kaikki vain vyöryy ja asiat paisuvat kuin lumipallo, mitä enemmän pyörittelee niin sitä isompi on möykky. Psykoterapia on minulle sopinut hyvin. Psykoterapiassa asioiden käsittely, kun tietää että seisoo tukevasti Kristuskalliolla, on turvallista ja vapauttavaa, tosin tiedän, että viimeistään sitten Taivaissa olen tästä taudista vapaa.
Itselleni ei auttanut, vaikka heitin kaikki huolet Taivaan Isälle, kun oma pääkoppa vain jatkoi asioiden vaivaamista, vaikkei olisi tarvinnut.
Tuosta Juhan kommentista jäin miettimään, kummassa se pahempi pelko oikeastaan onkaan? Sisällämme vai ulkomaailmassamme?
Pelon lietsominen ja (väärän) turvallisuuden lupaaminen eivät ole – Jari Tervoa siteeratakseni – Jumalan tahto, vaan saatanan huono idea.
Kiitos jälleen kerran Heikki. Sinun sanasi jotenkin sopivat minulle hyvin.
Kun on lähes vanhus, ei enää pelkää itse mitään. Käy kuinka käy. Se on korkeemmas käres.
Lasten ja etenkin lastenlasten puolesta pelkoja vielä on. Siihen auttaa vain heidän puolestaan rukoileminen ja heille itsensä antaminen kaikessa mitä he tarvitsevat.
Ihanaa, kun Jeesuslapsi syntyy meille taas.
Enkelit olivat oikeassa . he ovat pelottavia ja hyvästä syystä. Kun tuonpuolisuus murtautuu tähän maailmaan, niin olemme kasvokkain voimien kanssa jotka pelkällä olemukssensa mahtavuudella voivat musertaa suojattoman ihmisen.
Pelko on tervetullut reaktio, kun olemme ajautuneet tilanteeseen jossa meidän on pysähdyttävä arvioimaan tilaamme .
Tähänastinen tiemme on osoittautunut kestämättömäksi . Kaikki mihin on elämässään nojautunut täytyy arvioida uudelleen . On tehtävä vastarintaa paniikille joka voi ajaa lopulliseen tuhoon ja on pysähdyttävä tarkastelemaan ja käymään läpi elämä niin kuin se tähän asti on mennyt.
Kun lopulta jaksaa katsoa silmästä silmään sitä mikä elämässä on tuotanut tuskaa ja kipua, voi välttämättömän ymmärtävän avun kautta löytää sovinnon itsensä ja maailman ja tarvittaessa Jumalansa kanssa.
Olemme toisistamme riipuvaisia niin hyvässä kuin pahassakin. On melkein mahdotonta toipua elämän traumaattisista vammoista ilman toisen ihmisen apua , ihmisen joka on joko ammattilainen tai ymmärtävä lähimmäinen .
On nöyryyttävää joutua myöntämään että emme selviä elämästämme ilman toisen ihmisen apua. Mutta avun pyytäminen on ensinmäinen askel, askel joka tekee mahdolliseksi elää elämäänsä parempien ja vähemmän kivuliaitten kompromissien kanssa.
Jokaisella, joka tähän tilanteeseen on joutunut, on hyvät syynsä siihen. Oma kärsimys ja pelko ovat ne singnaali jota täytyy kuunnella. On voitettava epäonnistumisen häpeä ja pelko ja pyydettävä apua.
Moni uskonnon ihminen on pettynyt Jumalaan, joka ei ole varjelut ja estänyt tähän tilanteeseen joutumista. Tällöin yhdeksi tärkeimmäksi kysymykseksi tulee Jumala suhteen uudelleen löytäminen. Uusi inkarnatio.
Jos löytää tarpeeksi hyvän auttajan, niin yksi uusista oivalluksista tulee olemaan, että tässä maailmassa Jumala toimii välkäsien kautta ja ymmärtävä lähimmäinen, joko ammattilainen tai joku muu, voi olla se välikäsi.
Älä pelkää pelkoa, se on sanansaattaja . Joku on murtanut tavalliset pakoyritykset joilla tähän asti on suojannut itseään kivuilta ja pakottaa meidät näkemään totuuden tilastamme ja pelkäämme.
Pelko vie meidät rajalle, jossa tuskallinen menneisyys kohtaa tulevaisuuden mahdollisuudet. Kuuntele ja valitse.
Avatkaa tiet Herran tulla. Tasoittakaa vuoret ja raivatkaa esteet. Päästäkää vangit vapaaksi. Murtakaa kahleet.
Julistakaa Ilon päivää, ottakaa pelko pois, Kristus on tullut maailmaan!
Hyvää Joulua kaikille.