Harvoin sitä ilahtuu niin paljon, kun seurakuntien jakaman joulukalenterin synnyttämästä kohusta. Kiitos sosiaalisen median, asiasta on kiistelty niin, että höyhenet pöllyävät.
Yksi ensimmäisistä pöyristyjistä oli Seurakuntalainen.fi:n blogissaan tuntojaan avannut Anu Ylhäisi. Hän koki kalenterin enkelihahmon uushenkiseksi ilmestykseksi. Ymmärrän Ylhäisin näkökulmaa, mikäli ottaa lähtökohdaksi kuvittaja Ilja Karsikkaan selitystä kalenterissa: ”Tanssiva enkeli on voimakas, itsenäinen olento, uuden elämän airut, joka ilmoittaa ainutlaatuisesta rakkaudesta ja tuo maailmaan iloa ja energiaa.”
Kristillisen käsityksen mukaan enkeli ei ole itsenäinen olento, vaan lähinnä vertauskuvallinen. Enkeli on pohjimmiltaan Jumalan läsnäolon ja varjeluksen vertauskuva. Enkeli on sanansaattaja ja sellaisenaan persoonaton, ikään kuin heijastuma ihmisen mielestä: näemme kulttuurimme mukaisia enkeleitä.
Enkeleillä ei ole omaa tahtoa, ne eivät voi (enää) tehdä moraalisia valintoja. Tämän vuoksi ne eivät ole persoonia. Ne (!) on olemisessaan ja toiminnassaan sidottu Jumalaan. Tämän vuoksi se ovat vertauskuvallisia välittäjähenkiä, ilmeettömiä käskyjen toimeenpanijoita, vääjäämättömiä tapahtumia jotka perinteen mukaan tulkitaan Jumalan interventioiksi.
Ja kuvilla on tietty ulkoinen muoto ja tunnukset. Aika ja kulttuurit antavat enkeleille kulloisenkin hahmon.
Kohutun joulukalenterin enkelihahmo on ”hullu tanssija”, yksilöllistä voimaantumista ilmentävä kulttuurinen kuva, joka kasvaa yhteisöllisiin mittoihin asettumalla osaksi kollektiivista ja kalendaarista ihannetta eli joulun odotusta.
*
Kalenterikohu koskee viestintää eli sitä miten ja millaisin kuvin ja kuvakielin seurakunta lähestyy jäseniään. Olisiko perinteinen (?) enkeli ja herttaiset tekstit saaneet paremman vastaanoton. Olisivat, mutta olisivat saaneet osakseen myös välinpitämätöntä hymähtelyä.
Viestinnässä on aina kyse kohderyhmän huomioimisesta. Samalla viestijän on syytä selvittä itselleen, mitä ajattelee, vai toisintaako hän kritiikittä kaikkein keskiarvoisimman sisällön.
Nyt ei toisintanut.
*
En nyt kommentoi Antti Nylénin kirjoittaminen luukkutekstien herättämää keskustelua, sillä en ole vielä avannut kaikkia luukkuja.
Ne, jotka ovat pahentuneet tästä kalenterista, ovat avanneet kaikki luukut. Itse en (onneksi) kuulu kalenterin saaneisiin. Se palaute, minkä olen saanut kolmelta kalenterin postissa saaneelta maallikkosaarnaajalta, on kuitenkin selvä: useimmat kalenterin mietelauseet ovat rienausta ja kristillisen uskon kannalta yhteensopimattomia.
Ylhäisi on perustellut oman kantansa hyvin selkeästi jo kahdessa Seurakuntalaisen tekstissä. Itse totean vain yleisellä tasolla, että tällaisten kalenterien teksti- ja kuvitusvaihtoehdot eivät tosiaankaan rajoitu herttaisiin teksteihin ja radikaaleihin ajatelmiin. Esimerkiksi Raamatusta löytyisi iso liuta jouluun liittyviä profetioita, kristillisestä perinteestä ja kristillisistä joululauluista vielä lisää ajatelmia. Edes adventtisunnuntaiden kohdalle, jos pelätään että kirkon (!) joulukalenterin sanoma on äkkiseltään liian uskonnollinen maallistuneiden ihmisten vastaanotettavaksi.
Tarvitseeko kristityn ihmisen uskoa enkeleihin, jos hänelle on samantekevää, onko niitä olemassa vai ei? Ja siksi ei väitä vastaankaan.
Tarkennan vielä kysymystäni. Jos ihmisen maailmankatsomuksessa ei vain ole enkeleille käyttöä? Jos ihmiselle eläviä olentoja ovat kasvit, eläimet, ihmiset ja Jumala?
Rauno S. Kuten Nikean-Konstantinopolin tunnustus sanoo: Me uskomme Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaikkien näkyvien ja näkymättömien Luojaan.
Näkymättömillä tarkoitetaan tässä juuri enkeleitä, Jumalan luomia henkiä. Onko Jumala luonut jotakin sellaista, mille meidän maailmankatsomuksessamme ei ole tai ei pitäisi olla käyttöä?
Ei ole. Mutta minusta ihminen saa kysellä kaikenlaista.
”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vieressä käy, vaan ihana enkeli vieressä käy. On pimeä korpi ja kivinen tie, ja usein se käytävä liukaskin lie. Jo lapsikin helposti langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois, jos käsi ei enkelin kädessä ois. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie. Oi laps, ethän milloinkaan ottaa sä vois sun kättäsi enkelin kädestä pois, sun kättäsi enkelin kädestä pois.” – Tämän virren sanojen ja sävelen mukana minun sisimpäni värähtelee aina voimakkaasti.
Enkelin kuva ei minusta ole sellainen, että siitä pitäisi sinällään pöyristyä. Ylhäisi vie pöyristymisensä hyvin pitkälle ja tuomitsee koko joulukalenterin ja varsinkin enkelin siihen liitettyine ideoineen viimeisen päälle, jopa kristinuskon vastaiseksi.
Olet, Olli, ymmärtääkseni jonkinlainen enkeleiden asiantuntija ja kirjoitat siksi fiksun kriittisesti. En saanut loppuun asti selkoa, pidätkö kalenteria ja sen enkelihahmoa huonona ratkaisuna viestinnällisesti. Näin tulkitsin kirjoituksesi.
Toivo L. Ylhäisi jatkaa aiheesta Seurakuntalaisen aihetta käsittelevässä jatkojutussa. Kritiikki kohdistuu siihen, että 1) kalenterin enkelihahmo ohjaa ei-kristilliseen enkeliuskoon ja 2) siihen, että useimmat kalenterin teksteistä hämmentävät eivätkä välitä selkeän kristillistä Jeesus-uskoa. Ylhäisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka uushenkisyyden näkemyksiä omaksuneet tai niistä kristityiksi kääntyneet ihmiset ymmärtävät kalenterin sanoman.
Jos haluttiin synnyttää keskustelua. niin viestinnällisesti on onnistuttu. Mutta jos halutaan kertoa jotain tarkkaa ”jouluenkeleistä” tai enkelistä ylipäätään, niin en ole varma, ovatko kampanjan takana olevat itsekään selvillä mitä haluavat sanoa/uskoa enkeleistä. Tämä viesti jää yleensä aina epäselväksi, niin tässäkin.
Enkeleistä puhuminen ilman että uskaltautuu määrittelemään käsitteen on utuista hommaa.
Serafim Seppälä toteaa enkeleiden olevan aihe, josta kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa. Kaikki käsitykset enkeleistä eivät kuitenkaan ole kristinuskon kanssa yhteensopivia tai kristillisiä. Olisiko tässä taas esimerkki kirkollisesta viestinnästä, jossa kutsutaan ihmisiä kirkkoon ”tuunaamaan” itselleen sopivaa hengellisyyttä?
Ja jos todetaan Jeesuksen tulleen eläimeksi, kyse on silloinkin kovin monitulkintaisesta väitteestä. Klassisen kristillisen käsityksen mukaanhan Jumalan Poika syntyi ihmiseksi nimenomaan pelastaakseen langenneen ihmiskunnan. Totta kai ihmistä voidaan biologian ehdoin tarkastella yhtenä eläinlajina monien muiden joukossa. (Kreationistit älkööt nyt vetäkö ”hernettä nenään”. Ihmisen sukulaisuus eläinkunnan kanssa ilmenee muun muassa siinä, että meitä voidaan hoitaa sekä sian tyroksiinilla että piikittämällä sian tuottamaa insuliinia. Kuulemma jopa kalojen tuottamaa insuliinia käytettiin sota-aikana Japanissa). Klassisen kristillisen käsityksen mukaan ihminen kuuluu kuitenkin sekä maalliseen että taivaalliseen sfääriin: meidät on luotu maan tomusta ja Jumala on puhaltanut meihin elämän hengen, mutta meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi sekä tarkoitettu elämään Hänen yhteydessään.
Enpä tiedä kuinka hyvin seurakuntien viestinnässä on onnistuttu, kun lapsenlapseni totesivat nähdessään tuon kalenterin kuvan; – onpa pelottava ilme! Eivät he kaiketi oikein voimaantuneet tuosta kuvasta, mikäli kuvittajan tarkoitus oli tuoda ”maailmaan iloa ja energiaa.” Taisi käydä päinvastoin. Eräs teksti oli aivan hyvä. ”Joulu on läpinäkyvä. Ikkunasta näkyy Golgatalle asti.”
”Enkeleitä onko heitä päällä tämän maan kunpa meitä eksyneitä mä yhden ees saattamaan saan….”
https://www.youtube.com/watch?v=f9W5phRpZ88
Onhan heitä, vaan ei kaiketi vertauskuvallisesti.
Muistuipa mieleeni eräs merkillinen tapaus vuosi tai pari sitten kaupungilla. Lapsia oli tulossa suojatien yli. Pysäytin autoni. Oli viileä sää ja lapset olivat pukeutuneet lämpimästi. Mutta eräällä, joka tuli yksin muutaman metrin jäljessä oli vain ohuet vaatteet ja hän oli ilman päähinettä, mutta kylmissään hän ei ollut. Sen huomasin. Lapset menivät suojatien yli.
Tuo yksin kulkenut tuntematon lapsi astui suojatielle ja yllättäen hän pysähtyi autoni eteen, kääntyi hymyillen ja nosti kätensä ylös ikään kuin kiittääkseen antaessani heidän ylittää kadun ja jatkoi sitten matkaansa muita lapsia seuraten.
En tiedä, mutta jostain syystä myöhemmin tuli mieleeni tuo, mitä Rauno Seppänen yllä kirjoitti: ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli hänt` kotihin vie…” Voi meitä, jos me viemme lapsilta yksinkertaisen uskon Jeesukseen ja enkeleihin.
”Tanssiva enkeli on voimakas, itsenäinen olento, uuden elämän airut, joka ilmoittaa ainutlaatuisesta rakkaudesta ja tuo maailmaan iloa ja energiaa.”
Tämähän on meni ihan oikei. Mitä muutakaan tuo enkeli voisi tuoda. Kalenteria en ole nähnyt, mutta hyvät enkelit ovat tietysti luotuja persoonia. Enkeleillä on oma tahto, he ovat omia persoonia, siis vapaa tahtoisia olentoja, ilmeineen ja eleineen. Ortodoksi rukoukset pyytävät anteeksi jopa enkeleiltä, koska ne ovat osa Jumalan kirkkoa. 🙂
Samin viittaukseen persoonallisten enkelien läsnäolosta kirkkonsa keskellä voimme jatkaa miten meidän kirkkommekin opetus sisältää enkelien läsnäolon messua viettäessämme.
Vanhastaan alttarikaiteet rakennettiin puoliympyrän muotoon. Ne kuvasivat maallisen messun ja taivaan joukon ja kaikkien pyhien läsnäoloa YHTEISESSÄ EHTOOLLISPÖYDÄSSÄ. Kun näkyvä ja näkymätön maailma yhdistyvät, niin silloin ehtoollisen koko alttaripöytä on KOKO YMPYRÄ.
Kirkkokäsikirjamme ehtoollisen vieton liturgiaan tuo esille tämän uskomme koko taivaan väen mukana olosta: Enkelien ja kaikkien pyhien läsnäolosta Herran pyhän ehtoollisen vietossa.
Samaten katekismuksemme sanoo oppiimme kuluvan opin taivaan joukon ja kaikkien pyhien osallistumisen yhteiseen messuun:
”— ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa:” Messussa Prefaatiorukouksen viimeinen säe.
”Sitä vietetään yhdessä taivaan joukon ja kaikkien pyhien kanssa.”
Katekismus
Ei tuo nyt oikein pienten lasten joulukalenterilta vaikuta. Ennemmin taitaa olla teinien heiniä. Kasvot on tiukat ja jopa uhkaavan pelottavat. Ei oikein vaikuta enkeliltä joka varjelle, vaan joltakin pahalta ja vaaralliselta.
En ole itse tarkasti ko. kalenteriin ehtinyt perehtyä muuten kuin eräiden tuttujeni tekstien siteeraamisen ja nopean katselemisen – ja mediakommenttien kautta. Tulee mieleeni ensimmäiseksi ns. ”Wiion teesit” ajatuksenomiasesti, ei sanatarkasti: viestintä yleensä epäonnistuu”. Moninaistuneessa yhteiskunnassamme tulkintojen kirjo on hentistäkin monitahoisempi.
Lähinnä vastaanotto on käsittääkseni ollut hämmentävää. Enkelit kuuluvat toki jouluun mutta eivät kuitenkaan pääasia. Monet luukkujen tekstin tuntuvat siltä, että niiden voisi ymmärtää liittyvän klassisen kritillisyyden (ja njoulun) sanomaan ”teologien sisäpiirien huumorilla” tai vähän sinnepäin. Huumorihan on uskonnollisessa ympäristössä vaikeahko laji. Se voi toki synnyttää pohtimista ja uusia näkökulmia asioista. Tekstiesimerkit eivät aukaisseet kalenterin viestille mitään varsinaista sanomaa. Tuleekin mieleeni: onko kristinuskosta tullut lähinnä vain pohtimista (yhdtenä monista) – vai onko kyseessä ns. ”hämmennyksen teologiasta”. Kun kalenterin näin, en sitä heti arvannut kirkon kalenteriksi, tai millään tavalla ”kristilliseksi”. Oma kysymyksensä tietenkin on, pitääkö kirkon kalenterissa olla ”kritillis-uskonnollisen-kirkollisen näköinen ulkokuorrutus”? Itse en ko. kalenteria viitsisi kenellekään antaa, mutta se on vain minun fiilikseni.
Tässä Kristuksen syntymäikoni.
https://1.bp.blogspot.com/-UMLVKEiIIHQ/XYzQamnznsI/AAAAAAAABiQ/p0Vjmhce6VsNHmnMEbIgHfGIO13Uon5nQCLcBGAsYHQ/s1600/image.jpeg