Kuinka käy sen keväällä kylvetyn uskonsiemenen, joka syksyksi siirretään kasvamaan teologisen tiedekunnan kasvihuoneeseen?
Otsikon mukainen sanonta saattaa kalskahtaa eilispäivään kuuluvilta uhkakuvilta, mutta sen sisältämä keskustelu on monella tapaa ajankohtainen tänäänkin. Siis sikäli kuin Raamattu on kristityille, teologeille tai kelle tahansa edelleen ajankohtaista lukemistoa. Käsittääkseni ne uhat, joita teologian opiskelun on elävälle uskolle nähty asettavan, on näet usein liitetty juuri kriittiseen raamatuntutkimukseen, joka on saatettu nähdä suoranaisena hyökkäyksenä Jumalaa kohtaan.
Mikä siis on se Henki, joka saattaa alkaa näivettyä ja jopa tehdä kuolemaa sillä hetkellä kun tieteellisen jumaluusopin alkeet käynnistetään? Ehdotan seuraavia ominaisuuksia:
a) Henki on ikuinen (se oli ennen meitä ja on oleva meidän jälkeemme)
b) Henki on muuttumaton (se on mikä se on, eivätkä maalliset tuulensuunnat saati ihmiset kykene siihen vaikuttamaan)
c) Henki on totuutta (se on kuin tieteellistä tietoa, mutta toisin kuin meidän niin sanottuun tietoomme, siihen ei sisälly itsensä korjaavuutta)
d) Henki on Toinen (se ei ole meistä ihmisistä lähtöisin eikä sitä voi meihin palauttaa)
Mutta nyt, tämä Henki on kirkastettu ihmiselle Raamatussa, ja Raamattua taas tutkitaan ja siihen suhtaudutaan avoimen kriittisesti teologisessa tiedekunnassa. Sitä tulkitaan ihmisjärjen avulla, pilkotaan palasiksi ja osoitetaan siinä piileviä sisäisiä ristiriitoja. Konflikti Hengen kanssa on väistämätön. Se opiskelua edeltänyt Henki, jossa usko ja tieto lävistivät toinen toisensa sopuisasti ja joka oli ristiriidoista vapaa, on nyt asetettu suurennuslasin alle ja kyseenalaiseksi, pahimmassa tapauksessa naurunalaiseksi. On asetettu selvät pelisäännöt sille, mikä saa olla totta ja mikä ei.
Lienee ilmeistä, että tuo Henki, jonka melko mekaanisesti tuossa määrittelin, joutuu ongelmiin koulunpenkillä. Se ei ole muuttuvainen ja nyt sitä yritetään muuttaa. Teologiehdokkaalla on muutamia vaihtoehtoja ristitulessa. Ehdotan seuraavia:
a) Uskosta luopuminen uuden tiedon valossa; Henki oli väärässä (lopettaa Helsingissä)
b) Suojakennon rakentaminen uskonsiemenen ympärille väärien viestien torjumiseksi ja oikeiden hyödyntämiseksi; tähän saatiin ohjeet jo kotona (lopettaa samassa Hengessä jossa aloittikin)
c) Henki mukautuu uuteen tilanteeseen ja arvioi uudelleen osan menneisyydestään, korjautuu, näyttää itsestään uusia puolia tai uudistuu, mikäli mahdollista; näistä voi valita oman maun mukaan (lopettaa sekä Hengessä että Helsingissä)
Mikä näistä on oikea vaihtoehto, sitä en voi tietää. Lisäksi lienee vielä kymmenen muuta lopputulosta ja jotakin niiden väliltä. Oma tieni, joka enimmäkseen on kulkenut epäilyksien ja hengenaavistuksien välimaastossa ja joka kokemukseni tai ainakin toiveideni valossa kulkee enenevässä määrin Henkeä – Miten se Henki määriteltiinkään? – kohti, on vielä kesken. Tiedekunnan rooli ei tällä tiellä ole mitenkään yksiselitteinen. Epäilemättä kuitenkin merkityksellinen.
Kiitos, kun luit tämän ensimmäisen blogini.
Joonas kirjoittaa hyvin. Kyse on urbaani legendasta. (H)henki on höllässä, jos toivorikas pappiskanditaatti sen kadottaa parilla pakollisella eksegetiikan kurssilla. Uuden Testamentin peruskurssilla Ismo Dunderberg edellytti kaikkien opiskelijoiden lukevan UT:n läpi. Ei paha. VT:n peruskurssin piti maltillinen hist.kriit.raam.tutk ed. Martti Nissinen, keskitien kulkija. Ei edellyttänyt luettavaksi edes VT:n sukuluetteloita läpi. Tietysti aina muutama alkaa hyberventiloimaan, kun kuulee väitettävän, että Mooses EI kirjoittanut Mooseksen kirjoja, mutta tässä pulmana minusta on enemmän se, että teologiseen pääsee, jos selviää Porthanian pyöröovista pääsykokeisiin.
Ja jos joku peruskursseja enemmän haluaa perehtyä nyky raamatuntutkimukseen eikä sen historiaan, kannattaa ehdottomasti käydä STI:n luennoilla, joissa on mahdollisuus perehtyä siihen eksegetiikkaan, joka tällä hetkellä on kansainvälisesti ajan hermolla.
Terve, Kari-Matti ja kiitos kommentista. On totta että kuva herkästä uskovaisesta nuoresta, joka saa shokkihoitoa tiedekunnalla ja menettää itsensä maailmalle, on jonkinmoinen karikatyyri ja poikkeustapaus, josta urbaanit legendat sikiävät. Toisaalta, eikös myös STI saanut osin alkunsa siitä huolesta, joka teologisen tiedekunnan opetukseen aikoinaan kohdistui?
Minusta kysymys teologian tutkimuksen ja opetuksen hengellisestä annista on suht mielenkiintoinen. Toisaalta hommaa helpottaa merkittävästi, että on sovitut pelisäännöt ja kliininen ote. Toisaalta taas ripaus hengellisyyttä siellä täällä on ollut melkoinen piristysruiske. Kaksiteräinen pyssy, etten sanoisi; jos opetus olisi hyvinkin hengellistä, niin mieluiten tietty omaan korvasyyhyyn sopivaa.
STI saa kiittää Heikki Räisästä olemassaolostaan, jos vähän mutkia oikoo. Oma käsitykseni on se, että opiskelijat valikoituvat ja valikoivat pääaineensa ja kurssinsa myös vähän hengellisen viiteryhmänsä/korvasyyhynsä mukaan. Toisaalta: eivät kaikki kristity..siis vanhoillislestadiolaiset valitse pääaineekseen Suomen ja Skandinavian kirkkohistoriaa – kannattaa muistaa, että SRK:n puh.joht. on eksegeetti!
Teologisessa tdk:ssa jyvät niin sanoakseni erottuisivat akanoista, kun luennot edelleen aloitettaisiin rukouksella. Niin teki Tiililä ja näin muistelen eräillä luennoilla Kyllikki Tiensuun ja Annalan Paulinkin muistelleen omia opiskeluaikojaan. Nykyään moinen johtaisi hengellisestä väkivallasta syytettynä käräjille. Toisaalta: aika monille teologeille jää parhaimmaksi muistoksi juuri ne luennot ja/tai soveltavat, joissa hengellisyyttä on edes ripaus ollut.
Onnea uudelle blogistille. Otsikon Helsingillä tarkoitettiin alun perin Kirkkohallitusta. Se tarkoitti sitä, että Hengessä aloittanut seurakuntapappi meni aina pilalle saatuaan viran kirkon keskushallinnossa. Tällä sivuseikalla en halua turhentaa blogistin terveellistä pohdiskelua.
”Aloitti Hengessä, lopetti Kirkkohallituksessa”
Kiitos, Teemu K. Enpä tiennyt tuota sanonnan alkuperästä, aika hupaisa. Kari-Matti, tosiaan, itsekin olen pitänyt monista luennoista, joilla ei turhan tarkkaan ole varottu ajoittaisia hengellisiä lipsahduksia. Mutta varmaankin on näin, että porukka jonkin verran jakaantuu niihin, joiden mielestä teologian tekemisen tulisi joko olla täysin vapaata hengellisistä oletuksista ja niihin, joiden mukaan teologia ei ole teologiaa ollenkaan ilman hengellistä lähtökohtaa. Toisaalta, eiköhän teologisessa tiedekunnassa jokaisella ole vapaus valita, onko teologialla itselle hengellinen merkitys vai ei. Mutta tämä taisi jo olla aavistuksen asian vierestä.
Olen kertonut täällä K24:ssä ennenkin, mutta tulkoon toisille kertauksena: ellen olisi opiskellut eksegetiikkaa ja saanut siitä uusia eväitä ajatteluuni, olisin melko todennäköisesti kirkosta eronnut agnostikko. Vain teologinen tiedekunta onnistui vastaamaan siihen kaipuuseen, joka minulla oli asioiden kriittiseen (ei välttämättä tarkoita virheiden hakemista ja myytiksi osoittamista) ajatteluun. Teologinen ajattelu on aikuinen tapa uskoa.
Hienoa kuulla. epäilemättä teologisen tiedekunnan anti omalle hengellisyydelle on paljolti kiinni siitä ”Hengestä” ja esiymmärryksestä, jossa sinne on tullut lähteneeksi. Itsellekin on tarttunut mielekästä evästä matkaan toistaiseksi.
Niin, onko eksegetiikka hyökkäys Jumalaa kohtaan. Mielestäni ei ole. Se on vain historiallis-kriittistä Raamatun tutkimusta, joka on hyödyllinen tieteenala oikein ymmärrettynä. Helsingin yliopistossa ei opeteta uskoon. Siellä ei opeteta pitämään rippikoulua. Siellä ei myöskään opeteta ivailemaan herätysliikkeitä. Sen tehtävänä on edistää kristinuskon ja muiden uskontojen tutkimusta ja niiden vaikutusta yksilön ja yhteisöjen elämään. Se on nykymuotoisena ihan väärä opinahjo papeille, joilla on halu julistaa Jumalan Sanaa. Raamattu on kristinuskon ohjenuora. Sen tuottaman Sanan valossa pitää seurakuntien paimenten toimia. Yliopistokoulutus ei oikeuta julistamaan Sanaa ohi Raamatun.