Ajattelin kirjoittaa tänne taipaleestani teologian maisteriksi.
Pääsin opiskelemaan Helsingin teologiseen tiedekuntaan vuonna 2014. Pääsykoekirjana oli Heikki Räisäsen Mitä varhaiset kristityt uskoivat? Näin pääsin heti tutustumaan tähän ristiriitaiseen hahmoon, josta paljon olin huhuja kuullut. Blogin otsikko liittyy myös siinä mielessä häneen, että hän aloitti innokkaana nuorena uskovana teologian opinnot, mutta päätyi lopulta kulttuurikristityksi, joka kielsi monia keskeisiä opinkohtia.
Aluksi hieman summausta opintovuosista:
1.vuosi (2014-2015)
- Orientoiva viikko oli hieno pelinavaus. Meillä oli asiansa osaava tuutori, joka hoiti hommansa mallikkaasti. Filosofia heti alkuun oli monille kova luu etenkin, jos sitä ei ollut tullut lukio luettua. Uskontotieteen perusteet olivat myös mielenkiintoinen kurssi, joka toi selvästi esille suomalaisten pakanajuuret. Kalevala on tämän muinaisuskonnon keskeinen eepos.
- Ensimmäinen vuosi oli sellaista alkuhuumaa ja intoa, jota en ollut hetkeen kokenut.
- Meillä alkoi teologien raamis, joka jatkui aktiivisena koko ekat kolme vuotta. Siinä sai päästellä höyryjä ja jakaa opiskelukokemuksia.
2.vuosi (2015-2016)
- Intoa riitti vielä hyvin. Tosin tällä kertaa syksy oli erilainen, kun osallistuin vaimoni kanssa kansainväliselle aktiolle Unkariin ja Budapestiin, joka vei 6 viikkoa. Näin ollen en saanut osaa opintoja tehtyä silloin. Aktio oli mielenkiintoinen ja siinä sain tutustua messiaanisiin juutalaisiin ja Unkarin hengelliseen tilanteeseen.
- Tein joulukuussa tentin jossa suoritin kolme kurssia samassa. Ainoastaan yhdestä tuli hylsy, mutta olen muuten tähän tenttikertaan tyytyväinen.
- Vanhan testamentin eksegetiikassa esitettiin lentävä lause: ”Mooses on yhtä historiallinen kuin Väinämöinen” Tässä kiteytyi iso ero koulukuntien välillä ja siinä miten juuri eksegetiikasta varoiteltiin että se vie pois uskosta ja Jumalasta. Omalta kohdalta heitto oli niin käsittämätön, että ei tämä eikä muutkaan tutkimuksen murentaneet pohjaa siitä, että Raamattu on Jumalan ilmoitusta. Teologia saa tutkia sitä omista lähtökohdistaan. Teemu Tairan Uskonnollinen kokemus. Mikko Joensuun Amen I trilogia.
3.vuosi (2016-2017)
- Kandivuosi alkoi pikkuhiljaa tuoda jo realiteetteja kehiin. Intoa ei ollut enää samaan malliin.
- Intian reissut alkaa(2016-2018)
- Aineopinnoissa oli onneksi mielenkiintoisia kursseja, kuten Häpeä&syyllisyys pastoraaliteologiassa.
= Kandivaiheen suoritin vanhalla tutkintorakenteella, johon kuului 60 op viiden eri oppialan opintoja(eksegetiikka/uskontotiede/systemaattinen teologia/käytännöllinen teologia/kirkkohistoria), joista kutakin 12op. Uudessa tutkintorakenteessa niitä on enää 25op yhteensä. Olen iloinen, että sain kustakin oppialasta riittävän kattavan perussetin.
Maisterivuodet 4.vuosi (2017-2018) 5-vuosi (2018-2019) 6.vuosi (2019-2020)
- Käytännössä lähiopiskeluni loppui, kun valmistuin teologian kandiksi. Opin hieman happea ja pidin isyysvapaata koko syksyn 2017. Sitten vuoden 2018 suoritin opintoja muualta käsin(muutin siis Helsingistä pois jo 2017). Se vaikeutti orientoimista ja ei ollut enää ihan samaa motivaatiotakaan. Pikku hiljaa se laski ja loppua kohden opinnot olivat kuin maratonin loppuvaiheen juoksua. Kunhan maaliin päästään, niin lopussa kiitos seisoo mentaliteetilla.
- Annoin itselleni luvan suorittaa kursseja vähemmällä työnteolla, joka oli myös käytännön sanelemaa etenkin 9 kuukauden koti-isyys jakson aikana.
- Valmistun viimein teologian maisteriksi huhtikuussa 2020. Tavoitteeni oli joulukuussa 2019, mutta ei tämä maailmanloppu ole etenkin nyt korona-aikana kun eletään muutenkin poikkeusoloissa. Olen luottavainen, että löydän sopivan työpaikan lähiaikoina. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan
Teologia havaintoja:
A. liberaalit vs konservatiivit jaottelu
- Tämä on varmasti yksi asioista, mikä kiinnostaa monia lukijoita. Joten ajattelin ottaa pienen katsauksen tähän jaotteluun. Kuuden lukukauden aikana ei suurempia vastakkainasetteluja ja väittelyitä käyty. Ei edes silloin kun sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiin. Toki siihen suhtautuminen paljasti eroja, koska toisille se oli riemun ja toisille surun päivä. Eräs kollega totesi, että emme elä tätä aikaa varten vaan tulevaa. Toki opiskelijat hakeutuivat helpommin vertaistensa joukkoon. Silti moni ei huudellut avoimesti olevansa liberaali tai konservatiivi, vaan haettiin sellaista yhteistyömoodia. Näppituntumalta hengasin enemmän maltillisten konservatiivien joukossa tai osa varmaan näki itsensä mielummin keskikirkollisena. Hifistelyraamattupiirissä oli tosin sekä liberaaleja että konservatiiveja, joka oli varsin hyvä asia. Itseäni tämä jaottelu ärsyttää ja en näitä termejä tahtoisi käyttää yhtään enempää kuin on tarve. Halusin lähtökohtaisesti kohdata jokaisen opiskelelijatoverini ihmisenä.Paavo Kettusen Häpeä ja syyllisyys paljasti jonkun verran jakolinjoja, mutta sielläkin pyrittiin maltilliseen ja rakentavaan dialogiin. Tunnelma tuntui hieman sähköistyvän kun alettiin puhua seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Joten jaottelu ei näkynyt suuressa mittakaavassa, mutta oli todellisuutta pinnan alla ja avioliittoteeman tullessa esille.
B. opiskelijoiden vakaumukselliset taustat ja niiden muutokset
- Toinen mielenkiintoinen havainto oli se, että teologian opinnoilla oli vaikutusta opiskelijoiden vakaumukseen ja tunnustuskuntaorientoitumiseen. Meitä oli lähtökohtaisesti hyvin kirjava joukko lähtien pakanoista ja ateisteista ortodokseihin, katolisiin ja lähetyshiippakuntalaisiin. Toki enemmistö oli ev.lut.kirkkoon kuuluvia koko sen kirjossa. Katolisuudella oli selvä kutsu voima konservatiivisesti suuntautuneihin miehiin. Tiedän ainakin kahden vaihtaneen siihen luterilaisuudesta myös monet muut kokivat siihen vetovoimaa hengaten sen piirissä(jopa monet naiskollegat). Mielenkiintoisimpia muutoksia oli yhden helluntaiveljen siirtyminen ensi suhelaiseksi ja siitä sley:n piiriin. Tämä on jonkun mielestä jopa radikaali muutos, mutta hänen kohdalla se oli luonteva siirtymä. Vapaakirkollisia pastoreita siirtyi ev.lut,kirkon yhteisöjen pariin. Tässä oli varmasti teologisia syitä, mutta monesti myös työtilanteen määrittämiä tekijöitä. Porukassa tuli myös kristinuskon totuuksiin heräämisiä. Näin ollen opiskelijoita tuli uskoon. Eräs hämmestyksen aihe oli lähetyshiippakuntalaisten huomattava määrä etenkin yhdellä dogmatiikan kurssilla, jossa heitä saattoi olla jopa viidesosa kurssilaisista. Ortodokseja oli jonkun verran ja yksi opettaja toi sen ilmi avoimesti. Tulkaa kaikki liikkeen edustajia löytyi myös ja osa oli sitä hyvin avoimesti. Taize-liikkeen vaikutus oli ilmeinen pappisseminaarissa ja jumalanpalveluharjoituksissa.
- Omalta kohdaltani kävin läpi prosessia karismaattisesta viidesläisestä kohti globaalimpaa kristinuskon näkökulmaa, jossa Israelilla on oma merkityksensä. Tällä hetkellä varmaan voisi sanoa olevani maltillinen luterilainen(en enää minkään herätysliikkeen kannattaja korostetusti) karismaatikko. Olen yhä myös ekumeenikko, mutta tietyin varauksin. Aivan kaikkien kristikunnan edustajien kanssa ei kannata lähteä läheiseen yhteistyöhön.
C. opintojen hengellinen anti
- Opinnot eivät suoranaisesti suuremmin vahvistaneet uskoani Jumalaan, vaan pikemminkin antoivat teologisia työkaluja käsitellä asioita. Raamattupiirit, messut ja henkilökohtainen uskonhoito kulkivat siinä opintojen rinnalla. Toki joillakin tunneilla oli hengellisesti ravitsevia hetkiäkin ja ihmiset saattoivat avoimesti puhua vakaumuksistaan. Hyvä, että tälläisellekin oli tilaa. Nostan silti esille seurakuntaharjoittelun, KiTos-seminaarin ja yhden dogmatiikan peruskurssin, jotka olivat hengellisesti hyvin antoisia. Myös gradun(nyk.tutkielma) tekemisessä oli hengellisesti antoisia hetkiä, kun sai perehtyä messiaaniseen juutalaisuuteen ja kristinuskon juutalaisiin juuriin.
D. akateeminen pappeus vs.pappiseminaarit
- Tätä teemaa sivuttiin jonkun verran. Eräs opettajakin liputti pappisseminaarien puolesta kyseenalaistamalla akateemisen pappeuden. Meillä oli jonkinnäköinen opiskelijoiden itsensä toteuttama pappisseminaari, jossa pohdittiin kutsumukseen littyviä kysymyksiä ja voitiin puhua avoimesti sekä rehellisesti uskon asioista. Ne olivat hienoja kokoontumisia. Se jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi jutuksi, mutta se oli tervetullut vaihe osana opintoja.
- STI on pohtinut oman teologisen koulutuksen aloittamista. Se saattaa konkretisoitua tulevaisuudessa. Miltä se näyttää ja onko se suunnattu pääosin tunnustuksellisille opiskelijoille jää nähtäväksi…
- Opinnoissa oli yksi neljän viikon(nyk. 6 viikkoa) seurakuntaharjoittelu ja kaksi jumalanpalvelusharjoittelua, jossa sai pitää saarnan, liturgian, hartaushetken yms. Kuitenkaan emme harjoitelleet hautaan siunausta ja avioliittoon vihkimistä, jotka tulevat olemaan yleisiä työtehtäviä monille luterilaisille pastoreille.
Loppusanat:
Olen yhä uskossa ja koen, että sain laajempaa ja syvempää näkökulmaa moniin asiohin teologian kautta. Tarkoitus on pitää se mikä on hyvää ja jättää se taakse, mikä ei rakenna. Ripareilla olen käyttänyt paljon korttipakkaan havainnollistamaan Raamatun asioita. Voit katsoa Tapio Rautavaaran Korttipakka biisin niin tiedät mistä puhun. Sanottakoon näin, että Jeesus Kristus on ristikuningas ja hänet pidän aina mukana jatkossakin.
Uskon elämän hoitaminen ja hengellinen palvelutyö opintojen aikana (blogin täydennys 29.5.2020)
- Koin tarpeelliseksi lyhyesti kertoa, millä tavoin pidin yllä uskonelämääni teologian opintojen aikana ja mitä palvelutyötä silloin tein.
- Meillä oli koossa sekä teologien kesken hifistelyraamis, jossa luimme pääosin Uutta testamenttia. Siinä myös rukoilimme toistemme asioiden puolesta ja se toimi myös purkukanavana opinto/muille elämän asioille. Tämän lisäksi oli Bible-raamis, jossa katsottiin pääosin uskonveljien kanssa Raamattuaiheista tv-sarjaa ja kommentoitiin sitä.
- Olin mukana Opkon(viidesläinen herätysliike) toiminnassa vapaaehtoisena. Tämä oli tärkeää ja merkittävää ajanjaksolla 2014-2017. Sain olla nuorille/lapsille hengellinen isoveli. Pidin jonkun verran opetuksia/kanavia/suunnittelin toimintaa ja olin mukana rukoushetkissä. Toiminta oli elävää ja Pyhä Henki oli siinä mukana.
- Osallistuin jollakin säännöllisyydelle messuihin niin eri kirkoissa.
- Olin 4 kesänä kesäteologina. Tämä oli tärkeää oppia sanoittamaan uskon asioita nuorten kielellä.
- Osallistuin kolmelle lähetysmatkalle Intiaan. Se oli avustus/saarna/evankeliointityötä.
- Luin hengellisiä kirjoja ja Raamattua itsekseni
- Kuuntelin kristillistä musiikkia
- Osallistuin vaimoni kanssa missionuorten aktioille Suomi/Unkari/Israel. Tämä reissu oli antoisa, mutta haastava. Siinä sai pienen näkökulman, mitä on palvella yhdessä Jumalaa yhteiskristillisellä tiimillä, jota johtaa messiaaninen juutalainen.
- Opintojen loppuvaiheissa luonnossa kävely ja siellä Jumalan puoleen huokailu tuli entistä tärkeämmäksi
Kiitos Juha mielenkiintoisesta blogista. Hyvää jatkoa valitsemallasi tiellä.
Kiitos Leo. Tässä ollaan nyt uuden edessä. Kesällä edessä pari rippikoulua ohjaajana.
Todella mielenkiintoista ja rehellisen tuntuista. Tässä on kyse prosessista, jolla minun pienen järkeni mukaan voi olla kaksi erilaista tulosta. Jos ihminen on tullut radikaalisti uskoon ja omaksunut viitekehyksensä ajatusmaailman, niin saattaa olla heikot lähtökohdat toisenlaisuuden kohtaamiseen. Varsinkin, jos on vältelty toisia näkökantoja. Nyt siis varmasti tuo masiina läpikäytynä hiertää terävimmät särmät pois. Ratkaisevaa on onko oma uskovan identiteetti vahvistunut, jolloin mahdollisuus olla hyödyllinen koko kentässä on hyvä, mutta se voi myös vaikuttaa valkaisua lopulta värittömäksi.
Hyvää pohdintaa! Teologinen tiedekunta opetti minulle erilaisuuden ja toisista viitekehyksistä tulleiden ihmisten kohtaamista. Mieleeni jäi erään itseään pakanaksi kutsuvan kommentti minulle, kun olin pitänyt ekumeniasta puheen. ”Sinun saarnojasi voisin tulla kuuntelemaan. Ne ovat hypnoottisia.” Tutustuin myös opintojen aikana erääseen taiteilijaan, joka kysyi ovatko enemmistö teologian opiskelijoista ateisteja. Vastasin hänelle, että eivät vaan etsijöitä.
Näinä aikoina on hyvä oppia keskustelemaan monien ihmisten kanssa. Tämä Kotimaa24 blogien kirjoittelu on ollut myös tärkeä opettelua siinä.
Olen pystynyt vertailemaan teologista opiskelua ja sen tuloksia Suomen lisäksi Italia-Sveitsissä ja USAssa.
USA:ssa on seminaareja ja yliopistoja, joissa teologian maisteriksi voidaan opiskella. Kummassakin helluntaiseurakunnassa, First Assembly of God, Memphis ja Lakeside Assembly of God, OKC oli pastoreina teologian tohtoreita. Heistä osa ei edes käyttänyt tohtori titteliä. Kuitenkin tärkeintä oli, ettei opiskelu ollut johtanut heitä silittelemään sakramentteja. Silittely-sanaa käytän vain siksi, että tulisi selväksi se minkä asianomaiset olivat Raamatusta ymmärtäneet uskoontulosta ja Jeesuksen uhrityön muistelemisesta. Heidän puheissaan ei ollut mitään vähättelyä sakramentaalisen pelastus-autuutus opin vaalijoita kohtaan.
Viimeaikaisesta nk. helluntalaisen TM:n kirjoittelusta paistaa erinomaisen suuri arvostus Helsingin Yliopiston teologisen tiedekunnan lukuaineita kohtaan, mikä arvostus tulee esille mm. kirkkoisien esittelystä, heihin viittauksista. Eli opiskelun vaikutus on laajentanut Raamatun ilmoitusta, mitä tulee suhtautumisesta ulkopuolisiin. Ulkopuolisilla tarkoita Kristuksen Ruumiin ulkopuolista ja Kristuksen Ruumiilla tarkotan kaikkia Pyhästä Hengestä syntyneitä, jotka ovat ryhmittyneet evlut kirkon suojiin ja esimerkiksi nk. helluntaiseurakuntiin.
Se, että blogisti on saanut erinomaista avaruutta lähinnä ei-uskoviin, tuleviin jumaluusoppineisiin, on sinänsä, jopa, kiihottavaa.
Taivaallisesta vinkkelistä katsoen kysyisin, että mikä on se ”pihvi”, eli oliko se vaivan arvoista?
Koulutusta en väheksy, mutta mikä on TM/TT arvoilla ja tiedoilla, kun julistuksen ja opetuksen ”pihvi” on ”tehkää parannus”?
Olen työssäni suorastaan nauttinut ja hyödyntänyt dipl.ins,. arkkitehti, tietotekniikan ja metallurgian tohtoreitten erikoisosaamisista. TT ja TM otsikot ovat poikkeuksetta sotkeneet selvän Asian. En tiedä työtä, missä niistä olisi hyötyä, jos ei kirkollista ja muotojumalista toimintaa oteta lukuun. Kirkot, kuten Evlut ja RKK eivät selviäisi ilman tohtoriksi koulutettujaan, jotka usein uskomattomina ovat ainoita kykeneviä selvittämään kirkon opin ja käytännön suurimmalle osalle jäsenistöään.
Blogisti on parhaasta päästä ’Helsingin läpikäynnyt’ ja uskon säilyttänyt. Eli hän edustaa suhteellisen harvoja poikkeuksia.
Todella hyvä puheenvuoro! Oliko siis vaivanarvoista käyttää lähes 6 vuotta elämästäni teologian opiskeluun? Sanotaan vaikka näin, että oli se, mutta ei pelkästään itse opiskelun takia. Opintojen aikana sain kollegoista uusia kavereita, joista toivottavasti tulee osaan pidettyä yhteyttä jatkossakin. Helsingissä asuessa opin ymmärtämään sen kirkollista ja hengellistä ympäristöä uudella tavalla. Koko opintojen aikana olin mukana Opko:ssa vapaaehtoisena mukana pääosin lasten ja nuorten toiminnassa. Näin ollen sain tehdä hengellistä palvelutyötä tätä kautta.
Titteli TM ei tee hurskaaksi ketään sen myönnän. Näen sen eräänlaisena avaimena tai käyntikorttina tulevaisuutta ajatellen.
Kyllä siellä aika paljon uskonsa säilyttäneitä on joukossa. Mutta toki osa on saattanut joutua kaanaan kieltä käyttääkseni ”kylmälle paikalle”.
Juha Y-J,
Kuuden vuoden rupeamasi arviointiin ja punnintaan voisi riittää toteamus, ettethän ollut pahempaakaan tekemässä. Leikkisyys sikseen, vaikka tunnut sitäkin ymmärtävän ja sietävän.
Elämäni ainoa tarkoitus tekemisissä on Päämäärä, Taivas. Silti ei minua ole voitu sanoa hengelliseksi luonteeksi. Ainakaan ei ennen 90-luvun alkua, jolloin vaimoni kanssa saimme kokonaan uudistua uskossamme.
Aloimme lukea Raamattua päivittäin ja se todella toi Taivaan elämäämme, mikä ukonaisesti oli n. kolmen vuoden ajan sijaitsi ”risukasassa”. Se oli rankkaa, koulutetulle ja rikkaalle.
Kaikki suositteli meille erilaista kirjallisuutta ja selitysteoksia. Emme niitä vastustaneet, mutta niiden lukeminen ei luistanut, niinkuin saimme kokea Raamatun kanssa. Sain kokea uudelleen Pyhän Hengen kasteen ja sen vaikutus oli todistaminen Jeesuksesta. Koskaan en etsinyt kohteita, vaan aina he ovat tulleet luokseni. Näin on vielä tänäänkin.
Palailimme silloin tällöin Suomeen ja entisissä seurakunnissa kävimme. Vuonna 2000, kun poikkesin pariksi päiväksi Helsinkiin ja kokouksiin siellä, niin suorastaan ahdistuin ystäväni saarnasta. Syykin sitten selvisi, käyntikorttiin ja kirjeisiin tuli lyhenne TM. Samanlaisia tapauksia seuraavina vuosina kohtasin kaksi muuta, jotka olivat olleet Pyhän Hengen kanavana, kun he puhuivat.
Tunnen oppineita ympäri maailmaa. On ollut suorastaan nautinto keskustella jonkin alan tohtorin kanssa, joskus pelkästä mielenkiinnosta joskus työhäni liittyvistä asioista.
Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana, ennen Suomeen paluutamme, olen saanut koko ajan innostua Kirjoituksista, niillä testata opetuksia ja siirtää syrjään tarpeettoman, kun se on ollut ilmeistä.
Vaikka tiedän asioista ja hallitsen (hallitsin) työni hyvin, niin johtamismalleista ja järjestelyistä, mikä oli olennainen osa työssäni 90-luvulta kaksikymmentä vuotta eteenpäin. En tuntenut, että osaamisessani olisi ollut mitään Seurakuntaan kelpaavaa, kuten metodia/mallia.
Jeesus, Henkensä kautta johti seurakuntaa, johon kuuluimme, oli pastori TT tai vain kansakoulun käynyt Filippo. Tällaisessa tilassa elämisessä ei ole huolta erehtymisistä. Kun niitä kohdattiin, ne korjattiin, vaikka sydäntä joskus raasti ja minä pyrki hallitsemaan.
Pidän parhaana olla osaaja- koulutettu ja tehdä maallista työtä. Koulutuksen hyöty on ala, jossa tarvitaan tietää esim.fysiikan lait ja tehdä asioita, joita tarvitaan.
Näin on ollut Italian helluntaiseurakunnissa. Pastorit ovat lähes poikkeuksetta maallisessa työssä ja harva saa mitään korvausta, tai ei halua sitä. – ADI’n paikallisseurakuntia on n. 1200.
En väitä, että esimerkiksi tässä helluntalaisyhteydessä ei sinun kuudella vuodella olisi käyttöä, tai haittaa, koska Herra sinut varustaisi tehtävään, mihin Hän sinut kutsuu.
Reijo M,
Kirjoitit ”Kaikki Raamatussa on koko Raamatun kanssa sopusoinnussa ja kaikkien ymmärrettävissä heidän tarpeisiinsa ja tilanteeseen.”
Raamattu on osa Kirkon Traditiota, mutta ei se kata sitä kokonaan. Raamattu voi tulkita oikein vain Kirkossa.
Erilaiset ”jokamiehen” tulkinnat Rooman paavista ja Lutherista lähtien ovat johtaneet kirjaimellisesti kymmeniin tuhansiin ”kirkkoihin”, joita omapäiset pastorit ja muut saarnaajat ovat perustaneet omien mielipiteidensä varaan.
Kiitoksia mielenkiintoisesta blogista. Omista maisteriopinnoista on jo kulunut aikaa. Minulle tuli rakkaaksi silloinen Concordia-piiri, jossa käytiin Simo Kivirannan ja Sakari Korpisen kotona läpi Tunnustuskirjoja sekä STI, joka juuri oli aloittanut toimintansa. Molemmista sai hyvät ja perustellut välineet teologiseen toisinajatteluun: tunnustuksellisen luterilaisuuden ja konservatiivisen raamattuteologian. Tuolle vankalle pohjalle on ollut hyvä rakentaa myöhemminkin, tietysti vähemmällä polemiikilla.
En todellakaan ymmärrä, Reijo Mänttäri, negatiivista asennettasi kirkkoisien teologiaa, katolista kirkkoa ja helluntailaisten teologian opiskelua kohtaan. Ei kristillisen kirkon historia maan päällä mene niin, että ensin oli helluntai Jerusalemissa, sitten pitkä lankeemuksen yö ja lopuksi paluu oikeaan ja alkuperäiseen kristillisyyteen Asuza-kadulla. Vaikka itse olenkin ns.pystykorvaluterilainen, arvostan monia krkkoisiä, katolisia teologeja ja heidän hengellisiä opetuksiaan. Ei heidän arvostamisensa merkitse Jumalan ilmoituksen laajentamista ohi Raamatun. Tai opillisten ongelmien kieltämistä.
Osaatko ajatella niin, että jotkut ihan oikeasti kasvavat omassa uskonelämässään ulos vaikkapa tietyn tyyppisestä helluntailaisuudesta (tai mistä muusta hengellisyydestä tahansa)?
Sjöblom. ”Minulle tuli rakkaaksi silloinen Concordia-piiri, jossa käytiin Simo Kivirannan ja Sakari Korpisen kotona läpi Tunnustuskirjoja sekä STI, joka juuri oli aloittanut toimintansa.”
Nimiä, joiden edessä nostan lakkia. Mänttäriä komppaan kuitenkin siinä, että suoraan Raamattua lukemalla voidaan myös päästä aika pitkälle, vaikka en ole Helluntailainen. ”Koulutusta en väheksy, mutta mikä arvo on TM/TT arvoilla ja tiedoilla, kun julistuksen ja opetuksen “pihvi” on “tehkää parannus”? ( Mänttärin blogi kommentti.)
Olen kuunnellut Kivirannan ja Korpisen julistusta keskiverto luterilaiseen zoomaten todennnäköisesti paljon. Tätä keskustelua vasten olen iloinen siitä, että ollessani näiden teologien julistuksen ”alla”, en ole kuullut heidän viitanneen siihen tai toiseen kirkkoisään tai muuhun kuuluisaan teologiin, vaan nämä ”veljet” ovat ymmärrettävästi kansankielellä julistaneet Jumalan sanaa.
Tottakai taustalla varmasti myös heillä vaikuttaa teologinen, punnittu ns. esiymmärrys.
Teologinen viisastelu ja väittely ei välity tavalliselle sanan kuulijalle, mutta tietysti kuulijana pohdin , onko kuulemani julistus Jumalan sanan mukaista, vai onko mahdollisesti seurakunnan keskelle tuotu tulta vieraalta alttarilta?
Erilaisten teologisten koulukuntien välillä veljet väittelevät ja nokittelevat omalla osaamisellaan. Seurakunta viis veisaa siitä ja odottaa ja toivoo pastorilta elämän leipää uskon vahvistukseksi.
Marko S.,
Kirkkoisistä, heidän sanomisiaan voidaan tutkia, palotella ja analyyttisesti rihmoittaa niistä tukea hyvinkin kyseenalaisesti.
Erilaiset opit ovat tulkinnan, jälkitotuuden, post-truth, tulos, mikä on sama kuin ”magistero della chiesa”, eli katolisen kirkon itseymmärrys. Kaikki Raamatussa on koko Raamatun kanssa sopusoinnussa ja kaikkien ymmärrettävissä heidän tarpeisiinsa ja tilanteeseen. Jälkitotuuksien tarkoitus on tuoda uutta valoa, ja niitä tuetaan kirkkojen perinnäissäännöillä. Jeesus oli kanssani samaa mieltä, niiden vastustamisesta.
Ehkä liiankin usein mainitsen Brasilian helluntaiherätyksestä. Seuraan tänäänkin heidän kokoustoimintaansa. He kaikki ovat taustaltaan katolisesta kirkosta, elleivät ole uskovien lapsia. Ei kukaan halua olla missään tekemisessä katolisen kirkon toiminnan kanssa. Sama koskee muitakin katolisten maiden helluntaiseurakuntia. – Tämän kirjoitin vastauksena ihmettelyysi, että miksi asenteeni RKK:ta kohtaan on täysin kielteinen. Se ei kuitenkaan ole kielteinen kirkon jäseniä kohtaan. He, niinkuin Suomen luterilaiset ovat olleet yksinomainen kohde Evankeliumin julistukselle ja ovat muodostaneet suuren ystäväpiirin maallisten asioiden hoidoissa.
Suomessa suhtaudutaan evankelisissakin seurakunnissa myötämielisesti katolista kirkkoa kohtaan. Esimerkiksi ”hapatus” sivuston viisi entistä luterilaista pappia ihanasti kertovat kääntymyksestään katolisuuteen ja esittävät luterilaista, helluntalaista ja itseäänkin.?
Heillä on piispallinen erikoislupa puhua niinkuin esim. helluntalainen. Tämän mission alottivat jo jesuiitat sulautumalla pakanallisiin tai helluntalaisiin tapoihin, kuten kielillä puhuminen. Tämä on hyvinkin tuttu toiminta esimerkiksi Italiassa, jossa esim. seurakuntiemme rukouskokouksiin tulee katolisia kielilläpuhujia, sekä valekääntyviä pappeja. Kaikki on Pyhä Henki paljastanut, mutta yritys on päällä.
Kiitos hyvästä blogista. Itse olen myös useamman kerran kirjoittanut hengellisen akatemian asiasta olla hyvä paikka tulla seurakuntiin.
Nyt sitten kysymys: Nuorena teologina pyytäisin Sinua arvioimaan kommenttini toiseen blogiin Emilia Karhulta.
”Kirkkomme mukaan dualismi sen asiassa on olla samalla kertaa syntinen lihassaan elämänsä alusta sen loppumiseen kuolemaan asti.
Kiinteästi tähän liittyy Uskonpuhdistajien ajatus uskosta mitä voimme omistaa elämämme aikana vaikka tällöin todistukset oikean uskon omistamisesta olisivat Jumalan työtä. Tosin Calvin ja Zwingli esittivät hiukka poikkeavaakin ymmärrystä käytännön elämän merkityksestä pelastukseen katsottavissa asioissa.
Koko idean juuri on perisyntikäsityksen vaaliminen mitä kaste, ehtoollinen ja rippi on huomattu palvelemaan samalla kun hoitamaan.
Näin Ihmisen persoonallisuuden kasvun mahdollisuudet laitetaan jumalallisen kausaliteetin alle olla syntinen ja epäkelpo toimissaan elämänsä koko ajan, ja osoitetaan jumalallisen konfession jonkinlaisen kokoaikaisen mukanaolon helpottavan asiaa. Näin ei kuitenkaan käy vaan Ihminen useasti tulee toimettomuuden tilaan jolloin elämme miniumperiaatteissa hyväksyen sen mitä voisimme Itsenämme katsoa. Tämä on kuitenkin toinen asia minne voisimme yletä.
Milloin huomataan Vanhan Testamentin asia Jumalan antaessa silloin Ihmisen anomalian kahdeksannenpäivän epäjatkuvuudelle suurenmoisia lahjojaan niin omassatunnossa, kuin arvottamisen asiassa tehdä valintaa. Raamattu edelleen kertoo asiasta Jumalan kieltäneen mitä kuudennen päivän anomalia Ihmisessa ei olisi ymmärtänyt.
Näin kysymys on tradion merkityksestä Ihmisen historiassa minkä kirkkomme Ihmisarvonvastaisesti koko ajan kieltää.
Onko näin akateemisen teologian asia murentaa, tehdä mitättömäksi Jumalalta saamiamme lahjoja, vai pitääkö ymmärtää kirkon suljetussa dualismissaan vaalivan asiaa konkretiossa valtiovaltaan konsensuksessa ylläpitää kansalaistensa avuttomuutta elämiensä hallinnasa ottaa kantaa ja olla aina tyytyväisiä päätöksiin mitä usein intohimot ideologioissa ohjaajat päättäjiämme”.
Toki kaikki saavat ottaa osaa arviointiin kun blogistille asia käy. Kiitos!
”Näin kysymys on tradion merkityksestä Ihmisen historiassa minkä kirkkomme Ihmisarvonvastaisesti koko ajan kieltää.
Onko näin akateemisen teologian asia murentaa, tehdä mitättömäksi Jumalalta saamiamme lahjoja, vai pitääkö ymmärtää kirkon suljetussa dualismissaan vaalivan asiaa konkretiossa valtiovaltaan konsensuksessa ylläpitää kansalaistensa avuttomuutta elämiensä hallinnasa ottaa kantaa ja olla aina tyytyväisiä päätöksiin mitä usein intohimot ideologioissa ohjaajat päättäjiämme”.
= Toivottavasti Pekka ymmärsin oikein sen mitä koitit minulta kysyä ja toki muutkin saavat vastata.
Eksegetiikka oli mielestäni ainoa oppiala, jossa tuli sellaisia tutkimustuloksia joiden voi nähdä horjuttavan joidenkin uskon näkemyksiä. Muuten esimerkiksi systemaattisen teologian ja käytännöllisen teologian kursseilla oli positiivinen pohjavire Jumalalta saamien lahjojen käyttämisessä. Oli kyse sitten köyhien auttamisesta tai lähetystyöstä ulkomailla. Azuza-katu nähtiin eräänlaisena merkkipaaluna kirkkohistoriassa. Joka oli jopa yllättävä näkökulma Helsingin teologisessa tiedekunnassa, jonka opetus on tunnuksetonta. Ortodoksitaustainen opettaja toi kyllä hyvin tradition merkityksen esiin ja muutenkin sen merkitys kyllä näyttäytyi positiivisessa valossa. Toki tämä on minun näkökulma ja varmasti joku kollega voi olla hyvin eri mieltä.
Usko on samaan aikaan hyvin henkilökohtainen asia, mutta Raamatun ja tradition valossa hyvin kollektiivinen asia. Pidän Jukka Leppilammen Tyhjä Taulu biisin sanoista: Pyhien paljous, en ole yksin. Siinä on jotain olennaista.
Reijo Mänttäri. Puutun kahteen väitteeseesi. Ensinnäkin väität, että opit ovat jälkitotuutta. Minä olen kyllä aina luullut vanhan luterilaisen käsityksen mukaisesti, että oppi pyrkii täsmällisesti välittämään juuri Raamatun totuuden sekä soveltamaan sitä käytäntöön. Kaikki hengellinem kokemus kun on hyvä sanoittaa. Itse teet muuten juuri samalla tavalla, tosin helluntailaisuuden käsitteistöllä. Olen sikäli samoilla linjoilla kanssasi, että roomalaiskatolisessa teologiassa on aika lailla sellaista opinmuodostusta, jolta puuttuu tuo ratkaisevan tärkeä kytkös Raamattuun. Mutta kyllä minusta esimerkiksi monet edellisen paavin sekä monien kirkkoisien sekä keskiajan teologien tekstit ovat lukemisen arvoisia ja käyttökelpoisia: eihän meidän tarvitse eikä pidä omaksua heidän ajatuksiaan karvoineen kaikkineen.
Toiseksi tunnut jaottelevan kovin itsevarmasti erilaiset karismasttiset ilmiöt oikeisiin ja vääriin sekä teologian opiskelun jotenkin automaattisesti ”sammuttavan hengen”! . Koettelu on aina tarpeen, mutta sitä EI voi toteuttaa tuollaisella ”mututuntumalla”. Siitä yksinkertaisesta syystä, että vastaavaa mututuntumaa soveltavat monet muutkin ja arvioivat eri ilmiöitä aivan päinvastaisella tavalla. Kysynkin: etkö huomaa, että muodollisen (teologisen) koulutuksen ja opetuksen kontrollin tarkoituksena on suojella tavallisia kristittyjä väärinkäytöksiltä sekä opettaa ymmärtämään syvempiä yhteyksiä asioiden välillä? Niin luterilaisuudessa kuin roomalaiskatolisuudessa ja helluntailaisuudessa.
Kari Paukkunen. Meidän pitää todellakin keskittyä Raamattuun eikä lainata kirkkoisiä, Lutheria tai jotakuta muuta. Eikä nostaa heitä Raamatun yläpuolelle. Muuan evankelinen saarnamies totesi minulle mielenkiintoisen kommentin jo vuosia sitten: ”Ihmiset ovat innoissaan, kun heille opetetaan Yksimielisyyden Ohjetta (yksi luterilaisen kirkkomme tunnustuskirjoista). Kunhan heille ei sanota, että julistaja lainaa Tunnustuskirjoja vaan viittaa Raamattuun.” Minun silmissäni on kysymys siitä, että kirkkoisät, uskontunnustukset ja Luther ym ohjaavat meitä sisälle Raamattuun eivät siitä pois. Olisiko niin, että moni arvostettu julistaja onkin seurannut menneiden vuosituhansien vakiintuneita selitysperinteitä raamatuntulkinnassaan myös silloin, kun eivät ole asiaa erikseen korostaneet?
Alkuaan otsikon ”Helsinki” tarkoitti Kirkkohallitusta.
Symptomi voi toki huomaamisessa tarkoittaa Kirkkohallitusta mutta blogistin tekstissä hyvin saa huomata instanssia minkä kanssa ei sovi olla huonossa tunnolla maisemassa apriori.
Ensimmäisenä kun opinnoissa törmää Räisäsen tekstiin, niin varmaankin joutuu melkoiseen uskonkriisiin heti alussa. Jollei sitten ole jo valmiina selkeää uskonkäsitystä jo ennen opintoja. Jos sinne lähtee sitä varten, että saisi sieltä oikeat suuntaviivat omaan uskonelämäänsä, niin on pian pulassa. Sain T.T. Per Wallendorffilta hyvän evästyksen: ” näihin liberaaleihin ajatuksiin on hyvä tutustua, jotta tietää miten ihmiset ajattelevat”. Pääsykokeista en kuitenkaan selvinnyt, kun en tiennyt omasta lukihäiriöstäni silloin. Eikä sekään ollut ainoa syy.
Radikaaliin ajatteluun voi siis hyvillä mielin suhtautua, jonkun ajatuksina, mutta ei opinkappaleina. Tavallisena tallaajana olen kuitenkin voinut tehdä sellaista , mihin seurakuntapappina en olisi kyennyt. Evankeliumin sanomaan ja sisältöön perehtyminen on nykyisin ainoa teologia, johon pyrin yhä syvemmin tutustumaan.
Siihen peilaten saa hyvää kuvaa kaikesta muusta teologisesta ajattelusta, josta mielelläni keskustelen ja jonka tähden tänne blogeja ryhdyin rustaamaan.
Teemu, minä kuulin tuon riimin ensi kertaa 1980-luvun jälkipuoliskolla (1986/7?) mutta muodossa: ”Aloitti Pyhässä Hengessä – lopetti Helsingin hengessä”. Mikä tarkoitti teologian ja erityisesti Uuden testamentin ”räisäsläisen” eksegetiikan opiskelun vaarallisia seurauksia teologian ylioppilaiden elämässä. Muistaakseni Pekka Reinikaisen ja/tai nuorten aikuisten raamattupiiriläisen suusta Tapiolan seurakunnassa. Aika hyvä lohkaisu, koska siinä sovellettiin osuvasti Helsingin ETYK-kokouksen poliittista liennytysterminologiaa hengellisen konfliktin sanoittamisessa konservatiivien silmin: turmeltumaton oikea ja aito lapsenusko Raamatun totuuteen ja Jumalan toimintaan korvautuu ihmislähtöisellä humanistisella puuhastelulla. Ratkaisuksi ehdotettiin muistaakseni ns. sorsateologiaa: päntätä pakolliset eksegetiikan opinnot läpi mahdollisimman nopeasti, unohtaa ne sitten aktiivisesti sekä pätevöityä papiksi. Vähän niin kuin sorsa välillä painaa päänsä pinnan alle ja räpiköi eteenpäin. Näinhän se ei tietysti käytännössä ihan mennyt…
En ole teologi vaan ns. maallista työtä tekevä maallikko, mutta olen aika paljon lukenut teologisia kirjoituksia Räisäsestä Junkkaalaan ja Eskolaan. Ajattelen niin, että teologia/eksegetiikka on tiedettä, joka ei sinällään edes pyri rakentamaan uskonelämäämme vaan tutkii Raamattua ja muita siihen liittyviä asioita tieteen keinoin ja tieteen näkökulmasta katsottuna. Koska tiede ei pysty eikä edes halua arvioida Jumalaa, ei siltä voi kovin ”hengellisiä” tuloksia odottaakaan.
Heikki Räisänen teki hienon elämäntyön Raamattua tieteellisesti tutkien, emmekä oikein voi hänen tutkimuksiaan ohittaakaan. Mitä sitten haluamme uskoa, on oikeastaan ihan eri asia. Voimme uskoa Jeesuksen neitseestä syntymiseen ja ylösnousemukseen, tiede ei niitä pysty todistamaan eikä kumoamaan. Miten sitten muuten suhtaudumme Raamatun teksteihin, on myöskin pitkälti uskon varassa. Luotammeko enemmän perimätietoon vai tämän päivän tutkimustuloksiin (sikäli kuin sellaisia on) vaiko kenties Pyhän Hengen ”mystiseen” vaikutukseen tavalla tai toisella?
Kesti tosin vuosikausia ennen kuin uskalsin edes tarttua mihinkään Räisäsen kirjoittamaan, johtuen ”viidesläisestä” ja helluntailaisvaikutteisesta ympäristöstä, jossa uskonelämäni alkuvuodet ”jouduin” kasvamaan… Sehän oli kauheaa ”harhaoppia”…
Räisänen oli merkitty mies ja punainen vaate joidenkin herätyskristittyjen parissa. Se tuli kyllä selväksi jo ennen opintojen aloittamista, mutta varsinkin niiden aikaan. Sanottakoon, että hän teki huolellista ja täsmällistä työtä teologina. Monista asioista voi olla hänen eksegetiikassa samaa mieltä, mutta ei johtopäätöksista ja siitä, että hän niputti gnostilaiset kirjoitukset samaan nippuun evankeliumien kanssa
Täsmennätkö, mitä tarkoitat tuolla gnostilaisten niputtamisella?
Kari Roosin kysymykseen täsmennys Räisäsen ja gnostilaisuuden suhteesta. Mitä varhaiset kristityt uskoivat kirjassa hän asettaa Raamatun evankeliumit(Matteus, Markus. Luukas ja Johannes) samalle viivalle Nag Hammadin tekstien kanssa(mm.Tuomaan evankeliumi). Tämä toki liittyy siihen kysymykseen onko olemassa ns. apostolista linjaa ja Jumalan ilmoitusta, mitkä tekstit ovat kuuluvat kaanoniin ja mitkä eivät
Huomasin, että voisin täydentää blogia siltä osin, miten uskonelämää hoidin opintojen aikana ja mitä hengellistä palvelutyötä tein.
Sieltä omasta hengellisestä työskentelystä teologian opiskelija voi saada hyvän pohjan opiskeluun ja selviää opiskelussa väkisin vastaa tulevista kriiseistä. Jollei sellaisia ole kokenut opiskelussa, niin työssä niitä kasvumahdollisuuksia tulee eteen kuitenkin.Se mikä ei tapa, niin se vahvistaa. Sopii hyvin teologian opiskeluun.
Juuri näin. Olen samaa mieltä kanssasi. Ilman seurakuntayhteyttä ja hengellistä vapaaehtoistyötä opintojen ohella oltaisiin paljon heikommassa jamassa.