Kun nyt ajattelen elämääni taaksepäin, huomaan, että sieltä löytyy erityisiä kokemuksia. Ne ovat hetkiä, jotka säilyvät muistissani läpi elämän, sillä silloin tapahtui jotain ratkaisevaa. Koin oivalluksen, herätyksen, vahvistuksen, armon, erityisyyden tai ravistuksen. Kokemus muutti jotain.
Olen siinä uskossa, että jokaisella ihmisellä on vahvempana tai lievempänä tällaisia kokemuksia. Niitä on yksi tai useampia. Niitä voidaan kutsua eksistentiaalisiksi kokemuksiksi, mystisiksi kokemuksiksi, uskonnollisiksi kokemuksissa tai jopa universumin puhutteluksi riippuen kokijan lähtökohdista ja koetun sisällöstä sekä ennen kaikkea sille annetusta tulkinnasta.
Onko sinulla tällainen kokemus?
*
Oma ensimmäinen havahtumisen kokemukseni tapahtui, kun olin noin 12 vuoden ikäinen. Tapahtumapaikka oli perunapelto.
Olin isovanhempieni luona nostamassa luvan kanssa naapurin pellosta pottuja, kun pidin lepotauon ja heittäydyin pellon laidalle heinikkoon lepäämään. Katselin pilviä ja tajusin olevani erillinen yksilö. Tajusin, että minussa on voimaa ja tulen selviämään vaikeuksista elämässäni. Pilvet purjehtivat taivaalla ja koin syvää vakuuttuneisuutta.
Jälkikäteen olen yrittänyt tulkita ”perunapeltokokemusta” myös uskonnollisesti. Mutta tuo edellä kuvattu on varmaan todenmukaisin kuvaus. En kokenut Jumalan suuruuttaa, vaan oman pienuuteni, joka samalla sai vahvistusta: kelpaat ja pärjäät tuollaisena.
Toki edellä olevaan kuvaukseen ja tulkintaan vaikuttaa se sisäinen prosessi, joka laittaa minut kaivelemaan menneitä ja kirjoittamaan tätä blogia. Ehkä lopputuloksena on jotain sellaista, jota voi kutsua hahmotelmaksi hengellistä elämäkertaa varten.
Kiitos kirjoituksesta ja kysymyksestä.
Elämänkaariharkintaa katsovat useimmat joskin puhuttelu on henkilökohtainen eikä useinkaan asia nouse mieleen.
Usein ekstentiaalinen sekoitetaan normaaliin kykyymme tehdä alitajuisesti prosessointia jolloin yhtäkkiset huomiomme tietoisuudessa voivat olla hyvin kuin kaukaakin saatuja tai nähtyjä.
Näin ikääntymiseen kuuluvat haastavatkin kysymykset, ja yksi haastava on ero puolisosta.
Blogistin kysymykseen liittyy nuoruudessa myös kykymme huomata ja oivaltaa. Kaksikymppinen on erilainen kuin alta kymmenvuotias huomaamaan funktioita ajassa katsomatta vielä itseämme alta kouluikäisenä jolloin ajassa oppinen on nopeinta.
Vähälle huomiolle jää myös olevamme itsemme kanssa seurustelevia Ihmisiä. Muistipaikkoja meillä on Itsessämme useita ja ajassa oleminen katsoo sieltä tietoa mikä tulisi tarpeeseen.
Onneksi näin Joulun aikaan saamme katsoa mukavaa asiaa lapsuudestamme ellei asiaa vaiva estä.
Näin välittämisen ja rakkauden asia siirtyy niin odotuksessa kuin sen täyttymyksessä eteenpäin.
Hyvää Joulun aikaa niin blogistille kuin lukijoille.
Kun näin Joulun merkeissä saisi vielä kirkastaa niin ekstentiaalinen kokemus ymmärtämisessä on useinmiten meissä Itsessämme olevaa uinuvaa tiedon kokoomaa mikä kypsyessään tulee kukaksi ja puhkeaa elämään Itsessämme.
Ajatus oli kommentoiminen jo lopettaa tähän mukavaan blogiin mutta halutti kiusauksessa vielä uinuvista muistipaikoista kirjoittaa jotakin.
Saamamme geenit sukupolvien ketjussa on mainio paikka asiaa huomata.
Näin hyvin voidaan ymmärtää olevan ekstentiaalisista kysymys Ihmisen kokemuksessa kun vastoin kaikkia odotuksia Hänet tuntevilta Ihminen nopeasti jos ei yhtäkkiä muuttaa elämän senhetkisen haasteensa toiseksi.
Näin vanhemmalla iällä syntyy uutta oivaltavaa ja tärkeäksi Ihmisen kokemaa toimintaa mikä luo uuden urapolun.
Toki ei tarvitsisi mutta yhdenlainen urapolku on myös parisuhteen vaihtuminen samansukupuoliseen omien lasten kanssa tai ilman.
Kaikkiaan meidän tulisi huolia sydämestämme. Sen sisältämä tieto on kiistanalaista mutta päämme kanssa se toimii suurimman osan aikaa levätessään hyvin lyöntien välillä. Tunnetilat voivat suuresti estää Sydämemme normaalin toiminnan jolloin se ei ehdi lyöntien välillä hengähtää.
Liikunnan ja syömisen asiasta en kirjoita kun ovat vielä kiistanaleisempia.
Sydämemme kuitenkin muistaa mistä valveilla emme tietoisesti halua kuulla. Näin rehellisyyden harjoittaminen itseä kohtaan on hyvä asia, ja kun toimimisemme tunnemme ja tiedämme, on hyvä oman syyllisyyden kautta harjoittaa katumusta ja pyytää anteeksi kun se on mahdollista. Oikein on myös tulla kokemukseen Itsensä armahtamisesta kun on yrittänyt asiaa hoitaa määrin kuin se on mahdollista.