Vierailin pari viikkoa sitten Saksassa ja pistäydyin lyhyesti myös reformaation 500-vuotisjuhlaan aivan Berliinin lähellä valmistautuvassa Luther-kaupunki Wittenbergissä. Vuosi 2017, jolloin tulee kuluneeksi puolivuosituhatta siitä, kun augustinolaismunkki Martin Lutherin kerrotaan naulanneen 95-teesiään Wittenbergin linnakirkon oveen, on Saksassa nimetty Lutherjahre 2017:sta. Teemavuoden tunnuslause on ”Am Anfang war das Wort” – Aluksi oli Sana.
Wittenbergin linnankirkko, kuten Lutherin kotitalona toiminut entinen augustinolaisluostari ja hänen kotikirkkonaan ollut kaupunginkirkko ovat jättimäisten rakennustelineiden ympäröiminä. Wittenbergin päänähtävyyksiä restauroidaan kuntoon juhlavuotta varten. Vaikka osa tutkijoista nykyisin pohtii, naulasiko Luther todella teesinsä kirjaimellisesti kirkon oveen niiden katolisen kirkon aseman 1500-luvun Euroopassa haastanut sanoma on dokumentoitavissa oleva fakta. Tuona vuonna alkoi tapahtumaketju, jonka vaikutukset näkyvät eripuolilla maailmaa yhä tänä päivänä niin kulttuurissa, uskonnossa ja hyvin monin tavoin muutenkin.
Wittenbergin kaduilla, kirkoissa, Lutherin ja hänen läheisen työtoverin Philip Melanchtonin kotimuseoissa pari päivää kulkiessa päällimmäisenä kysymyksenä minulla oli oikeastaan pohtia laajan historiallisen kiinnostukseni ohella sitä, että mikä on näiden 500-vuoden takaisten tapahtumien merkitys tämän päivän Saksalle, Suomelle, moninaisten vaikeuksien keskellä nyt kampailevalle ”vanhalle mantereelle” – Euroopalle.
Wittenbergin yliopiston seinässä olevasta laatasta ilmenee, että on täällä suomalaisia ollut paikalla aiemminkin keskellä noita maailmanhistoriaa muuttaneita tapahtumia: ”Michael Agricola (1510–1557) Theologe, Reformator in Finnland studierte hier von 1536–1539”. Wittenbergissä parhaillaan käynnissä olevat korjaustyöt ja juhlavuoteen valmistuminen kertoo, että siitä huolimatta, että uskonnon merkitys arjessa erityisesti itäisessä Saksassa on monin paikoin vähäinen, maassa on halua pohdiskella reformaation laajempaa historiallista merkitystä ja roolia tämän päivän yhteiskunnassa. Vastaava aktivoitumista pohdiskelemaan aihetta kansantajuisesti voisi toivoa heräävän lähivuosina myös täällä Suomessa, kun luterilainen kirkkomme hakee rooliaan ja paikkaansa nykyajassa.
Lutherin ajatus oli palata sinne mistä lähdettiin perustamalla usko ja opetus Raamattuun ja siten uudistaa kirkkoa. Juurilleen palaamista tänäpäivänä olisi Raamattuun perustumattomien ihmisten vuosisatojen aikana keksimien uusien oppien hylkääminen, kuten opit Marian synnittömästä sikiämisestä (eli osattomuudesta perisyntiin) ja taivaaseenastumisesta.
Kovasti tuli vastauksia, mutta itse kysymys väistettiin.
Eli, minkä opillisen kysymyksen pelastuksesta ja vanhurskauttamisesta on katolinen kirkko muuttanut, että protestanteiksi haukutut luterilaiset voivat palata äiti kirkon helmaan?
Mauno Mattila, olen kuullut helluntaiseurakunnassa opetettavan että ”ota yksi askel Jumalaa kohti niin Jumala ottaa sata askelta sinua kohti”.
En nyt asiaa niin kauheasti tunne, mutta olen vähän niinkuin siinä käsityksessä että katolinen kirkko opettaa suunnilleen samalla tavalla.
Lisäksi tuo ajatus ihmisen ”yhdestä askeleesta Jumalaa kohti” sisältyy jo rakenteellisesti sellaiseen opetukseen, jossa kielletään lapsikaste ja vaaditaan aikuiskastetta.
Tuo ei ole luterilaista opetusta. Mutta onko tuo
helluntaiseurakunnassa kuulemani opetus mielestäsi sitä opetusta jossa pelastuminen on kiinni ihmisen omista teoista ja joka ei siis tässä mielessä eroa muista maailman uskonnoista?
Edelleen olen siinä käsityksessä että vaikeudet luterilaisen ja katolisen ehtoollisyhteyden välillä johtuvat tuosta että miten tuo ihmisen ottama askel oikein pitäisi ymmärtää.
En tiedä miksi tähän pitää vetää helluntaiseurakuntaa tai mitään muutakaan, kun puhe on luterilaisten ja katolisten yhteydestä. Helluntaikirkon virallinen oppi löytyy tämän linkin takaa ja tässä siitä lainaus.
”Vanhurskauttamisessa Jeesuksen Kristuksen pelastustyö lahjoitetaan ihmisen hyväksi. Vanhurskauttamisessa ei ole kasvun asteita, vaan se on luonteeltaan kertakaikkinen ja tekee ihmisen Jumalan edessä täydellisesti hyväksytyksi.”
http://www.suomenhelluntaikirkko.fi/tunnustus_ja_opetus_2/uskon_paakohdat/ihminen_synti_ja_vanhurskaus
Eli jos vastaan itse tuohon kysymykseen, johon ei ole vastausta vielä tullut, niin katolinen kirkko ei ole muuttanut oppiansa pelastuksesta millään tavalla ja se on yhä ristiriidassa luterilaisen opin ”yksin uskosta” kanssa, jolloin siellä pelastus ei ole armosta vaan teoista.
Tosin, kun luterilainen kirkko on hyljännyt tunnustuskirjat pitäessään jos minkälaisia messuja ja hyväksyen kaikenlaisen syntielmän, niin silloin ei ole väliä käykö kuuntelemassa niitä joululauluja katolisessa vai luterilaisessa kirkossa – molemmat tiet vievät kadotukseen. On vain yksi tie.
”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” – Johannes 3:3
Kun ihminen syntyy uudesti ylhäältä ottamalla Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena pelastajanaan tunnustaessaan syntinsä, niin hän on pelastettu ja Pyhä Henki tulee asumaan häneen.
Tuosta syntielämän hyväksymisestä olen kyllä Mauno Herran kanssa samaa mieltä
jopa avoliitto hyväksytään
…miksi tähän pitää vetää helluntaiseurakuntaa tai mitään muutakaan, kun puhe on luterilaisten ja katolisten yhteydestä.
Siksi että oletin että sekä helluntailaisten että katolisen opetus uskosta ja teoista voidaan ilmasta (äärimmilleen typistettynä) ”ota yksi askel Jumalaa kohti niin Jumala ottaa sata askelta sinua kohti”, kun taas ymmärtääkseni luterilainen opetus on että Jumala ottaa ne laikki 101 askelta ihmistä kohti eikä ihmisen tarvitse ottaa mitään askelia. Haluan saada selvyyttä että onko näin. Ja että onko tuo ”ihmisen yksi askel” nyt se ratkaiseva ero josta puhut. Ja edelleen jos on, niin miten tuo ”ihmisen yksi askel” pitäisi ymmärtää.
Laittamassasi Suomen Helluntaikirkon linkissä sanotaan
”Kristuksen sovitus astuu yksilön kohdalla voimaan, kun hän uskoo sovituksen sanan ja ottaa vastaan Jumalan armon”.
Pitääkö tuo ymmärtää niin että tuon mukaan aloite pelastukseen on tultava ihmiseltä jonka jälkeen Kristus pelastaa ihmisen? Ihmisen aloite-ajatusta puoltaa se, että helluntaikirkko opettaa aikuiskastetta, joka on siis konkreettinen teko johon ymmärtääkseni aloitteen pitää tulla ihmiseltä. Mutta ymmärrän kaikenkaikkiaan helluntaikirkon opetuksen niin että ihmiselle pitää tapahtua vähän niinkuin kertarytinällä uskoontulo, jonka yhteydessä otetaan kaste ja tapahtuu sun muut jutut, ja sitten sen jälkeen homma menee samalla tavalla kuin luterilainen kirkko opettaa.
Luterilaisessa kirkossa minulle on opetettu, että pelastus on annettu lahjaksi ja tuo mittamattoman, äärettömän, lahjan tajuaminen sitten johtaa siihen että ihmisen sisimmästä alkaa kumpuamaan niitä hyviä tekoja.
Katolisesta opista löytyi tämmöinen suomalainen sivu
http://hyviauutisia.net/pelastuminen/usko-teot-ja-pelastusvarmuus/
Uskoisin, että tuossa on typistetysti se katolinen oppi (olisi liian työlästä alkaa tarkistamaan sitä Katolisen Kirkon Katekismuksesta).
Sivulla opetetaan, että kyllä se pelastus tulee yksin armosta mutta ihmisen pitää kulkea elämänsä nk. kaitaa tietä että ei putoa pois armosta. Ja tuo kaidalla tiellä kulkeminen vaatii ihmiseltä jotain mitä voisi kutsua teoiksi.
Mutta hetkinen! Kyllähän ihan luterilaisessakin kirkossa opetetaan että elämää ei saa elää sikaillen ja örveltäen, sillä 1.Kor.6:9-10
Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Ja samoin opetetaan helluntaikirkossa ja muissa kirkoissa! Ja ymmärtääkseni samaa painottaa Mauno Mattilakin kerta toisensa jälkeen tällä keskustelufoorumilla.
Missä on siis se ratkaiseva ero luterilaisen, katolisen (ja helluntailaisen) opetuksen välillä? Mielestäni ei ole mitään mieltä puhua jostain aste-eroista, koska ohjeet siihen, että mikä on sitä sikailua ja örveltämistä, luetaan samasta Raamatusta.
Mauno lue KKK kokonaan ajatuksella niin huomaat miten Raamattu avautuu katolisten kirkon piirissä. Pelastus ja armo ovat niin hienosti kerrottu ja Jumalan Sana niin kirkkaan punaisena lankana ohjaa oppia. Protestantit saivatkin ottaa mallia.
En ymmärrä, miksi DDR:aa ei saisi käyttää vertailuna, vaikka M. Mattila on sattunutkin siellä asumaan?
En sanonut, että Luther tanssi esivaltansa pillin mukaan, vaan Roomassa soitettiin ja Luther sen mukaan tanssi.
Tämä tarkoittaa ennen muuta kirkolliskokouksen koolle kutsumista ja koko kirkon uudistamista.
Luther ei sitä voinut tehdä, siihen olisi tarvittu myös Rooma mukaan.
Aika tavalla Martti-veli oli kuuliainen esivallalleenkin, jos se niikseen tulee. Kannattaa tutustua hänen elämäänsä.
Kuuliainen oli esivallalleen esimerkillisellä tavalla.
Ihan riittävän hyvän perinnön Luther meille jätti. Hurmahengille se eik tietenkään kelvannut.
Me muut emme varmaankaan ole siellä asuneet, joten emme voi olla varmoja siitä millään tapaa kertooko M. M. objektiivisesti asioita.
Aina olisi hyvä jos olisi useita puolestapuhujia tai autententtisia todistajia, vaan nyt täytyy tyytyä yhteen näkökulmaan.
Esivaltaan hän ei ollut kuuliainen vertaa hänen lausunnot esimiehestään paavista.
Tekipä vielä:
– Laulun paavia vastaan Jumala onpi linnamme. Vaan meni sekin omaan nilkkaan kun sitä olen kuullut laulettavana katolisessa messussa.
– Poisti 5 sakramenttia jotka ovat edelleen olemassa. Kuuliaisena olisi jättänyt ne.
– Teki Raamattuun oman kaanonin, kuuliainen olisi jättänyt senkin tekemättä.
Oi oi oi lisää voisin luetella, vaan riittää nämä varmaan ymmärtämään ettei Luther ollut kuuliainen.
Kiitos, Minä kerron sinulle Albert, mistä on kysymys.
Minusta tuntuu, että olet sekoittanut keskenään omantunnon vapauden ja kuuliaisuuden esivallalle.
Vaikka asia taas tänään on ajankohtainen, ei omatunto ja usko ole sidottu johonkin poliisisääntöön.
Ei katolisella kirkolla ole Jumalan sanan mukaista oikeutta tuomita ihimisiä roviolle ja kuolemaan.
Ei Honeckerillakaan ampua rajan yli loikkaavia.
Tuo DDR käy erittäin hyvin rinnastukseksi katolisen kirkon kanssa tässä yhteydessä.
Paavin ja Honeckerin, SED:n ja kirkon nomenklaturan ongelma oli samankaltainen: Vallan menetyksen vaara.
DDR:n identiteetti oli kommunismi neuvostoimperiumin osana. Kun se kaatui, kaatui myös DDR.
Demokratia DDR:ssä olisi merkinnyt siis sen loppua, kuten historia sitten osoittaa.
Uskonpuhdistuksen leviäminen Italiaan ja Espanjaan olisi merkinnyt kirkon opin ja rakenteiden ja käytäntöjen loppua.
Kuten tiedämme, kirkolliskokousta ei kutsuttu koolle. Alkoi vastauskonpuhdistus. Borromeon patsas Italiassa
symbolisoi hiukan samaa kuin Prahan kevät 1968 ja Gorbatshovin uudistukset. Ne eivät vain toimineet. Vastauskonpuhdistus sitten toimi, ja se varmisti Trenton kirkolliskokouksen tulokset.
Olen saanut Lutherista hiukan sinun näkemyksistäsi poikkeavan kuvan.
Hän pyrki säilyttämään hyvän alamaisen välit keisariin, ei pyrkinyt ristiriitaan. Samanlainen, kuuliaisuutta ilmentävä suhde hänellä oli omaan hallitsijaansa vaaliruhtinaaseen koko ajan.
Se oli paavi ja keisari, jotka ajoivat asiat konfliktiin, ja vuonna 1546 nämä aloittivat Schhamlkadenin sodan
evankelisia vastaan.
Uskonpuhdistajien ja evankelisten säätyjen ja ruhtinaiden asenne hallitsijaan oli koko ajan esivaltaa kunnioittava siinä määrin kun se omantunnon vapauden nimissä oli mahdollista. Katolisella puolella ei haluttu neuvotella, odotettiinhan kirkolliskokousta vuosikymmenet.
Tutustu ihmeessä kirkkohistoriaan..
Katolisten takia poltettiin roviolla ihmisiä. Entä Luterilainen puhdasoppisuus joka tuomitsee naispapienten?
Boikotit tilaisuudet ja sakraaliset toimitukset jos toimittaja on nainen.
Halveksivat piispat jotka hyväksyvät naispapit.
Sulkevat ehtoolliselta pois jos on erimieltä heidän kanssaan.
Eivät sulata maallikon antamaa absoluutiota.
Eikö em. toiminta ole henkistä roviolla polttamista. Savu puuttuu mutta korvissani kuuluu monella se huuto jossa sanotaan Isä anna anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät.
Hevoset kuuluu talliin ja lehmät navettaan…..
Kiitos.
Lutherin löytö Raamatusta: uskonvanhurskauden löytyminen Jeesuksen sovituskuoleman tähden oli vaivatulle sielulle todella Jumalan sanomaton armo. Siitä seurasi, että vähitellen kansat saivat Raamatun kukin omalla kielellään.
Meidän päivinämmme on kuuma kysymys, onko meille Raamattu Jumalan Sana elämämme ja oppimme perustana. Vai puhuuko Raamattu meistä: ”he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt ja hyljänneet iankaikkisen liiton”? Seuraus siitä on,” Sen tähden kirous kalvaa maata ja sen asukkaat syystänsä kärsivät.” (Jes.24:5,6). Kuuliaisuus Jumalan pyhälle Sanalle on ajallisen ja iankaikkisen siunauksen tie.
Ajatuksia herättäviä kysymyksiä A. Salo!
Lutherin merkitys ja ansio on ihmisten herättäminen ajattelemaan, onko silloisen kirkon oppi julkisine ihmisrovio uhreineen ja muine menetelmineen elämän tarkoituksen mukaista. Ja tässä annan arvostuksen hänen olemassaololleen. Tosiaan 1500-luvulla alkoi uusi ajattelu olemassaolomme tarkoituksesta joka jatkuu edelleen.
Opillisessa mielessä ei ole varsinaisesti mitään eroa katolilaisuuteen. Sama pyhä kirja Raamattu, samat jumalat, rituaalit, käytännössä samat kirkolliskokousten päätökset jne.
Luther olisi ollut valmis tappamaan ’noitia’ vaika omin käsin,siis omien sanojensa mukaan.