Somessa on viime viikot keskusteltu alunperin Me Naiset -lehdessä olleesta haastattelusta. Amadeus Oilinki -niminen 22-vuotias nuori mies kertoo olleensa homoseksuaali ja että nyttemmin hän on hetero ja naimisissa. Muutos tapahtui ihmeenomaisesti ja Jeesuksen avulla.
Amadeuksen tapausta on ruodittu kiinnostavasti Eheytys-fi-sivustolla:
Miksi eheytystarinat muuttuvat matkalla
Myös Radio Dei haastatteli Amadeus Oilinkia. Haastattelun verkkoversio löytyy täältä:
Ollinki kohuhaastattelun jälkeen
Haastattelusta ja sen herättämästä keskustelusta on kirjoittanut mm. Ilta-Sanomat:
Alkuperäinen (6.9.) Me Naisten ”kohuhaastattelu” on täällä:
Amadeuksen oma blogi on luettavissa täällä:
P.S. Jos aiheesta halutaan käydä tämän blogin alla keskustelua, on syytä muistaa asiallisuus.
Esitänpä Jeesuksen oppien mukaisesti vertauksen:
Minkähän värisiä Aatami ja Eeva mahtoivat olla? Jos valkoisia, niin pitäisikö tummaihoisten tekeytyä valkoisiksi ollakseen Jumalan mielen ja Raamatun mukaisia ja päinvastoin? Jospa olivatkin tummaihoisia, niin me kaikki valkoihoiset lienemme siten Jumalan tahdon vastaisia olentoja. Mitähän meidän pitäisi tälle suurelle synnillemme tehdä?
Jolla on korvat, se kuulkoon…
Olen ymmärtänyt, että tummaihoiset lisääntyvät samalla tavalla kuin valkoihoisetkin…
” Hänestä tarvitaan tilaa olla mitä mieltä vain ja samalla tulla tunnustetuksi täysivaltaisena kristittynä.”
(Ylläpito poistanut tekstiä)
Kysynpä vaan, hyvä piispa. Ettei olisi piispa ihmisten mielipiteiden sokaisema ja kunnoittaisi ihmistä enemmän kuin Jumalaa… Tältä se ainakin pehmeiden puheiden perusteella kuullostaa…
Ihmisten tunnustamisella ei ole koskaan ratkaisevaa merkitystä, Kristuksen antamalla tunnustamisella on ratkaiseva merkitys (Matt 10:32).
Unto Kaipainen: (Ylläpidon poistama siteeraus)
Siten, että hän uskoo Jeesukseen Kristukseen syntiensä sovittajana ja ylösnousseena kuoleman Voittajana. Näin hän saa osakseen lahjavanhurskauden ja iankaikkisen elämän.
Vai ehdottaako Unto Kaipainen ihmisen pelastuksen perustaksi ja vanhurskauttamisen edellytykseksi jotain muuta? Sellainen haiskahtaa jo lähtökohtaisesti tekojen vanhurskaudelta ja ihmisansiolta..
Yritätkö kirkonmiehenä kääntää kiperän tilanteen käsittelyn ja piispasi lausunnon parhain päin?
Onhan se todella merkillistä, jos kristityksi tunnustautuminen ei vaadi mitään . Saa olla mitä mieltä vaan ja mistä vaan. Jeesus opetti, että kristityn täytyy kantaa ristiään ja seurata Häntä – myös mielipiteiden tasolla.
Jouni Turtiaisella on ollut jo pitkään se ongelma, että hän yrittää torjua lain kolmannen käytön (uskovia ohjaavan käytön). Jouni ei kykene (tai suostu) tekemään eroa toimivan tunnustuksellisen yhteisön ja pelastuskysymyksen välillä.
Toimiva seurakunta tarvitsee aina uskovia ohjaavan lain käyttöä, vaikka emme luterilaisina opetakaan sitä, että pelastuisimme lain täyttämisen kautta (tai edes osisttain sen perusteella). Käytännössä on kuitenkin aina ollut kristillisen kirkon historiassa niin, ettei kirkon täysivaltainen jäsen ole voinut olla moraalikysymyksissä mitä mieltä tahansa. Jos hän on opettanut vastoin kristilliseen ihmiskuvaan sopivia normeja, hänen päätösvaltaansa on pian rajoitettu.Tämä on aivan toki loogista myös maallisissa yhteisöissä, mutta se perustuu myös Jeesuksen sanoihin lain pienimmästäkin käskystä (Matt.15:19).
Raamatun mukaan emme siis voi opettaa piispa Luoman tavoin: ”…tarvitaan tilaa olla mitä mieltä vain ja samalla tulla tunnustetuksi täysivaltaisena kristittynä.
Todellisuudessa sekä Luoma että Turtiainen soveltavat lain uskovia ohjaavaa käyttöä työssään. Turtiaisella tämä näkyi mm. hänen lausunnoissaan Pirkko Jalovaarasta. Kyseessä on siten ymmärtääkseni tiedostettu tai tietodostamaton epärehellisyys, jossa annetaan sellainen kuva, ettei uskovia ohjaavalla lain käytöllä olisi heille merkitystä. Jouni Tutiainen ei silti pysty johtamaan kaikkia yhteisönsä normatiivisia kysymyksiä vetoamalla yhteiskunnan lakiin
…tai sitten hänen täytyy muuttaa oma seurakuntansa täysin maalliseksi organisaatioksi.
Manu Ryösö: ”Todellisuudessa sekä Luoma että Turtiainen soveltavat lain uskovia ohjaavaa käyttöä työssään. Turtiaisella tämä näkyi mm. hänen lausunnoissaan Pirkko Jalovaarasta.”
Kyse ei ollut mistään lain kolmannestä käytöstä, vaan kirkkojärjestyksestä. Se ohjaa seurakuntien toimintaa, mutta ei määrittele yksittäisten kristittyjen ajattelua.
Pelisäännöt pitää siis kirkossa olla, jotta kukaan yksitäinen ihminen tai mikään yksittäinen ryhmittymä ei voisi jyrätä muita alleen. Kirkkojärjestys siis rajoittaa mielivaltaa kirkossa.
Tämä taitaa olla aivan rakkauden kaksoiskäskyn ja kultaisen säännön mukaista. Ei siihen mitään lain kolmatta käyttöä tarvita.
”Hänestä tarvitaan tilaa olla mitä mieltä vain ja samalla tulla tunnustetuksi täysivaltaisena kristittynä”. (Piispan ajatus)
Vaatimus on mahdoton. Tunnustusyhteisössä on ennakkoehtoja asioille, jotka koskevat oppia ja kristillistä elämää. Jos puhuttaisiin liturgisista väreistä tai jumalanpalveluksen alkamisajankohdasta, niistä voitaiin keskustella aivan vapaasti ja mukautua enemmistön tahtoon, oli se sitten mikä oli. Tässä asiassa tarvitaan asiassa oikean tunnustuksen suunnannäyttäjiä. jotka saavat heikot uskossaan vahvemmiksi. Juuri (oikean) puolen ottaminen on piispan vastuu. Jos ei edes usko minkään ”oikean puolen” olemassaoloon, sen voi rehellisesti sanoa, niin ihmiset voivat tarvittaessa karttaa henkilön opetusta. Kirkko ei ole yhteiskunnan uskonnollinen keskustelufoorumi.
Perustuuko Jokisen mukaan siis kristittynä olemisen legitimiteetti siihen, mitä mieltä kristittynä on moraalikysymyksistä, esim. sukupuolivähemmistöjen oikeuksista yhteiskunnassa ja kirkossa?
Ev.lut. kirkolla ei ole ehtoollisyhteyttä monien eri kristillisten kirkkokuntien kanssa. Ehtoollisyhteys on katkennut mielipide-erojen takia. Näin voitaneen todeta. Osaisiko J. Turtiainen vastata, että voiko ev.lut. kirkkoon kuuluvakin ajautua mielipiteidensä takia oman kirkkonsa ehtoollisyhteyden ulkopuolelle jos ei esimerkiksi tunnusta Jeesuksen neitseestäsyntymistä? Eli voiko olla täysivaltainen kirkon jäsen, vaikka uskoisi täysin kirkon tunnustusta vastaan?
”Perustuuko Jokisen mukaan siis kristittynä olemisen legitimiteetti siihen, mitä mieltä kristittynä on moraalikysymyksistä, esim. sukupuolivähemmistöjen oikeuksista yhteiskunnassa ja kirkossa?” (J. Turtiainen)
Jossain on rajat hyväksyttäville mielipiteille, koska kirkko on tunnustusyhteisö, mitä jatkuvasti tietoisesti toitotan. Kaikesta ei voi vain loputtomasti keskustella.
Naispappeusskisma näyttää tietä sen suhteen mitä tässä kiistassa tulee käymään kädenväännön häviävälle osapuolella kirkon sisällä.
En ymmärrä naispappeuden vastustajia, mutta vielä vähemmän ymmärrän sitä, etteivät he kristittyinä ja luterilaisina voi jakaa edes kotisaumakuntani kirkkorakennusta.
Pelkäänpä, että hävinnyt osapuoli lopulta jakaa tässä kiistassa saman kohtalon.
Tässäpä tämä ongelma juuri onkin, hyvin kiteytetty!
On aika merkillistä jos ajanlaskun lopussa olisi tilanne sellainen
jotta uskovaiset suomen kirkon jäsenet ennen vuotta 1984
ovat olleet täysin silloisen arkipiispan suojeluksessa ja kaitsennassa..
Vuoden 1984 jälkeen sama ryhmä on oppositiossa,
samalla tavoin ajattelevana, uskovana ja käyttäytyvänä
tämän nykyisen arkipiispan aikana.
Oikeita pappeja varoitellaan ja eroitellaan miälin määrin.
Tuohon soisi herra mäkisen joskus antaa kommentinsa,
jota miten tämä pitäisi käsittä ja ymmärtää.
Heillehän luvattiin v -84 toimintavapaus kirkossa,
mutta siinä on sanat syöty menen tullen.
Ja samoin nyt on vielä auki vuosiluku joka kaksinkertaistaa tämän ongelman, tämän neutronipommi sukupuolilain perusteella,
Jospa meitä kuitenkin varjeltaisiin tämän herra mäkisen invaasiolta.
Kuten tuntemattoman sotilaan Alikers. Mäkilä: Mennähän rauhas, ei soo ihmises, soon korkeemmas käres, hän rauhoitti jopa omaa hevostaan.
En ymmärrä, mitä piispa Luoma tarkottaa sillä, että kieltäydytään keskustelemasta. Naurettavaa. Eihän ev.lut. kirkossa enää muusta puhuta kuin sukupuolineutraalista avioliitosta. Ja jos on ko. parien kirkollista vihkimistä vastaan Raamattuun vedoten on kamala epäkristillinen ihminen.
Taitavat piispat olla pulassa, koska ei sille mitään voi, että joku kanta on otettava, halusi tai ei. Sinänsä kirkolliskokoushan asiasta ainakin toistaiseksi päättää. Joten keskustellaan vain sukupuolineutraalista avioliitosta lämpimiksemme päätöstä odotellessa. Tärkeämpiä asioita kirkon sisällä ei näytäkään olevan. Vai onko joku huomannut jotain yhtä merkittävää?
Ihmettelen näitä keskusteluvaatimuksia. Onko Suomen ev. lut. kirkon nykyisessä virallisessa avioliittokäsityksessä jotakin väärää? Mistä pitäisi keskustella? Herätkää te jotka toivotte keskustelua kyseessä olevasta asiasta. Tarkoitus on vain muuttaa nykyistä virallista kirkon avioliittokäsitystä uuvuttamalla ja väsyttämällä vastustajat. Katsokaa Ruotsin kirkon tilanne. Herätys!
Raamattu on avioliittosta puolensa valinnut. Tähän asti evl-kirkko on ollut asiasta samaa mieltä ja 2010 mietintö on sen vahvistanut.. Nyt sitten alkaa eduskunnan päätöksen jälkeen lobbaus siitä, millä aikavälillä kirkolliskokous on valmis hyväksymään 2/3 enemmistöllä avioliittokäsityksen muuttamisen pienen vähemmistön vaatimusten edellyttämällä tavalla. Ei siis ole pelkoa siitä, että keskustelu tähän loppuisi.
Arvoisan Piispa Tapio Luoman esilletulo tässä yhteiskunnassa vellovassa tasavertaisessa avioliitto asiassa ja siitä keskustelun herättäjänä on pettymys. Pettymys siksi, että olen olettanut arvoisan piispan pitävän kiinni kirkkomme vallalla olevasta selkeästä avioliittokäsityksestä miehen ja naisen välillä ja ennen kaikkea Raamatun ilmoituksesta kyseisessä asiassa.
Voihan olla, että arvoisalla piispalla on henkilökohtaisesti ihan oikea käsitys mutta se ei riitä piispan virassa olevalta henkilöltä. Piispan pitää pystyä sanoman asiat suoraan meidän kirkkomme tunnustuksen ja Raamatun arvovallan pohjalta. Eli tällaiset avaukset keskustelusta vain hämmentävät osaa kirkkokansaa. Ei siis tarvita mitään erityisiä keskusteluja selvistä asioista kuin vain parannuksen tekemistä ja paluuta kirkon tunnustukseen ja Raamattuun.