Ortodoksin on vaikea ymmärtää amerikkalaisen protestanttisen oikeiston luomaa Israel-uskovaisuutta. Yhdysvaltojen protestanttisen oikeiston vaikutus ei ole muutenkaan vähäinen Lähi-idän konfliktissa. Eurooppa on vaarassa uhrata Amerikan uskovaisten vanavedessä henkisen alkukotinsa Lähi-idässä.
Ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla Lähi-itään juurtunut kristillisyys on ortodoksin näkökulmasta sekä läntisen kulttuurin kivijalka että islamin vanhin kumppani. Ortodoksit ovat eläneet Lähi-idän kristillisten alkuperäiskansojen sekä juutalaisen ja islamilaisen kulttuurin kanssa rinta rinnan yli tuhat vuotta.
Vaikka Lähi-idän kristittyjen vaikeaan asemaan on pääsyynä radikaalin islamin nousu, on länsivihan ja antisemitismin itämisalustaa valmisteltu väsymättä myös Yhdysvaltojen kristittyjen parissa.
Myytti Israelin valtiosta ja sen juutalaisesta valitusta kansasta syntyi 1950-luvun lopulla. Myytin aineksina on juutalaistalaisvaltion ja arabien poliittinen konflikti, jota Amerikan evankeelinen oikeisto ryhtyi selittämään Raamatun apokalyptisin esikuvin. Syntyi kristillinen sionismi, jota johtaa kansallisjumala.
Yhdysvaltojen oikeisto on protestantismin lapsi. Vaikka Lutherin ja Calvinin perintö jalostui Amerikassa vapauden ja demokratian periaatteiksi, jäi siihen myös vahvat uskovaisuuden korostukset. Pastori Martin Luther King loi hienot tasa-arvon ihanteensa protestantismin perinteistä, mutta samasta lähteestä syntyi myös toinen ääripää, eli oikeistolainen fundamentalismi.
Amerikkalainen oikeistolainen protestantismi tuottaa valtavan määrän Suomenkin televisiossa ja radiossa näkyvää ja kuuluvaa ilosanomaa amerikkalaisesta Jumalasta, joka osaa erotella hurskaat ja jumalattomat kansat ja valtiot. Amerikan Jumalan kädellä kaatui kommunismi, ja samalla metodilla länsi murskaa valittua kansaa Israelia uhkaavan islamilaisen terrorisminkin.
Amerikkalaisen protestantismin luoma Israel-uskovaisuus on puhtaasti poliittinen liike. Millainen uskottavuusongelma syntyisi, jos tiedepiireissä ryhdyttäisiin propagoimaan Italian tai Kreikan valtioiden nykypolitiikkaa antiikin tieteen jatkumona?
Valoa idästä. Kiitos selkeästä ja perustellusta kirjoituksesta!
Olipas raikasta luettavaa. Päätin, etten bloggaa tästä teemasta, mutta keskusteluun voin liittyä. Minua hämää mm. Kotimaa24:n käyttämä termi Pyhä maa. Mikä tekee jonkun alueen pyhäksi? Miksi vierailu tuolla alueella olisi tärkeää erityisesti ottaen huomioon, että meitä edeltävillä sukupolvilla ei ole sellaiseen ollut edes mahdollisuutta? Körttievankelistatkin ovat ruvenneet hehkuttamaan Israel-matkailua, vaikka luulisi köyhän kansan asian olevan lähellä sydäntä.
Pyhä maa on neutraali nimitys. Ei tarvitse sanoa Israel eikä Palestiina.
Todellakin hyvä ja avartava kirjoitus. Uskoakseni 80% ev.lut kirkon jäsenistä on ns. Israel-uskovaisia, joille on ongelmallista ja kiusallista puhua Israelista ja sen reaalipolitikasta. Juha Kajander on aivan oikeassa, kun käyttää ilmaisua Pyhä maa, ei siis tarvitse sanoa Israel ja Palestiina. On autuasta kun voi sulkea silmänsä ja korvansa reaalipolitiikalta ja voi mielessään säilyttää illuusion Israelista/israelilaisista raamatullisena pyhänä alueena ja Jumalan valittuna kansana.
Valoa idästä?
Suosittelen lukemaan mitä ”konstantinolainen Jumala” puhuu Johannes Khrysosthomoksen suulla. Alla linkki ”kultasuun” kahdeksaan opetuspuheeseen ”juutalaisista sioista” (Adversus Judeaus, Patrologia Greaca, Vol 98).
http://www.fordham.edu/halsall/source/chrysostom-jews6.asp
Risto Auvinen lukee Johannes Kultasuuta amerikkalaisittain, epähistoriallisesti. Jos tekstiä katsoo yhteydessä ajan aatehistoriaan, huomaa, että se ei ole polemiikkia ensisijassa juutalaisia vain juutalaistajiksi kutsutta suuntausta vastaan, joka yhdisti juutalaista traditiota Uuden testamentin vastaisesti kristinuskoon. Vuosina n. 347–407 elänyttä kirjoittajaa on parempi arvioida hänen omaa aikaansa kuin ennakkoluuloja vastaan.
Kyllä minä Matti luen sitä ihan suomalaisittain ja varhaiskirkon tutkijana jopa ihan historiallisesti eikä kultasuun puheet siitä näkökulmasta yhtään paremmiksi tule: ”juutalaisten ystävä on Jumalan vihollinen.”
Niin, sitä vielä Matti että luitko sinä nuo tekstit vai olivatko ne sinulle entuudestaan tuttuja?
Johannes Krysostomos on jossain määrin tuttu entuudesta, näitä tekstejä en lukenut tarkemmin kuin vasta tänään. Tuo tulkinta, jonka esitin, perustuu aivan tavalliseen rankelaiseen sisäiseen lähdekritiikkiin, ja siihen ovat päätyneet monet muutkin, kuten täältä (amerikkalaisesta) lähteestä voi vilkaista. http://www.newworldencyclopedia.org/entry/John_Chrysostom?oldid=794415