Analysoijia ja komentelijoita riittää

Entisessä uskonyhteisössäni opin aikoinani niin, että itse ei voi koskaan omaa sieluntilaansa varmuudella tietää, vaan uskonystävät tietävät sen paremmin. Piti vain olla noyrästi ja ”suu auki” uskomassa, niin veljet ja sisaret tulisivat korjaamaan, jos jotain olisi vialla. Usein kuulu puhujienkin puhuvan, että he saarnaavat niin kauan kuin heidän annetaan saarnata ja niin kauan kuin sitä tapahtuu, he voivat olla vakuuttuneita omasta oikeasta sieluntilastaan. Kuulijoita myös opetettiin lähestymään herkästi vikaan joutuneita ja peloteltiin, että jos he eivät näin tee, he ovat itse osallisia syntiin ja näin heidänkin pelastuksensa oli vaakalaudalla.

Jos nämä ”vika-asiat” olisivatkin olleet selkeästi – tyyliin varastaminen – syntiä tai vääryyttä, homma ei olisi ollut niin skitso kuin se oli, koska kanssamatkaajan usko tuli epäilyksen alaiseksi pelkkä pienten nyanssien ja haipuvien tuulahdusten perusteella. Sanomattomat sanat, ilmeet, eleet ja kehonkieli saattoi antaa epäilyksen siitä, että kanssamatkaaja ei olekaan kaikesta ihan samaa mieltä ja se saattoi johtaa tiukempaan kontrollointiin häntä kohtaan: syntyi huoli uskonsisaren tai -veljen sieluntilasta. Tätä huolta oli sitten lupa levitellä suuntaan jos toiseenkin ja juttu saattoi olla melkoisen pahasti paisahtanut siinä vaiheessa kun se kantautui asianosaisen korviin.

Oli myös asioita, joidenka katsottiin johtuvan väärästä sieluntilasta ja yksi sellainen oli katkeruus. Jos uskonystävä vaikutti tyytymättömältä elämäänsä, kokemuksiinsa ja kohtaloonsa, häntä saatettiin hetimiten varoittaa katkeruuden kamalasta peikosta. Myös kaikenlainen arvosteleminen katsottiin johtuvan katkeruudesta. Uskoisin tällaisen varoittelun taustalla olevan enempikin kuulijan kyvyttömyyden kuunnella kipeitä kokemuksia ja mahdollisia vallitsevia epäkohtia, koska sehän saattaa liikauttaa hänen sydäntään pelottavasti: onko tässä hommassa jotain mätää, kun ystäväni elämä on tuollaista ja jotkut asiat johtavat jos mihin tilanteisiin ja elämänkohtaloihin…?

Katkeruuskortin vilauttaminen on hyvä konsti saada tukittua vastakeskustelijan suu: vika on sinussa ja asenteessasi, ei kokemuksissasi eikä muissakaan asioissa. Vaikka jotain vääryyttä olisikin tapahtunut, tärkeintä on, että toivut kipeistä kokemuksistasi.

Vaikka uskonyhteisössäni olikin opetus ja neuvonsanat sama kaikille, kaikki eivät ottaneet sitä niin tosissaan vastaan. Helvettiä pelkäävät tietty oman nahkansa takia noudattivat ”veljen vartiointia” mahdollisimman tarkasti ja uskoisin että myös sellaiset ihmiset, jotka ovat uteliaita kaivelemaan ihmisten sydämen syvyyksiä ja mahdollisia syntejä sekä muodostavat mielellään ihmisistä omia analyysejään ja osaavat komentelemisen jalon taidon. He myös ovat mielestänsä taitavia näkemään ihmisten sisuksiin, entisen uskonyhteisöni sanoin he ovat hyviä ”hengen haistelijoita”.

Vaikka hengen haistelua on vl-liikkeessä pidetty kautta aikojen kovasti ihmeellisenä ja jopa yliluonnollisena ilmiönä, se perustuu oikeastaan ihan vain ihmisen alitajuntaiseen ja kokemusperäiseen viestintään, jossa kehonkieli, äänensävyt, ilmeet ja eleet ja lausumattomat sanat puhuvat puolestansa. Hommahan ei ole vaikeaa ensinkään eikä useimmiten, tosin toiset ihmiset ovat taitavampia kätkemään salaisuuksiaan kuin toiset, niin halutessaan.

Nykyään jos vl-ihmiselle muistuttaa esimerkiksi minun lapsuuden- ja nuoruudenaikaisista liikkeen opetuksista ja käsityksistä, jotka ovat nykyisellään menneiden aikojen syntejä, saattaa saada vastaukseksi: ”Mitä sinä niitä vanhoja kaivelet, mene eteenpäin elämässäsi eläkä jää märehtimään vanhoja asioita, tulet vain katkeraksi, riittää kun uskot tänä päivänä omat synnit anteeksi…”

Eli kun ei haluta käsitellä liikkeessä tapahtuneita erehdyksiä tai vääryyksiä, jotka saattaisivat johtaa itse kenenkin pelottavalle asioiden tutkimisen tielle, pitää saada tukittua ”katkeran” suu. Tähänhän liikkeen kurinpidollinen mentaliteetti paljolti perustuukin; kun saadaan ihmettelijöiden ja arvostelijoiden suut tukittua epäilemällä heidän psyykettänsä, uskoansa ja mielentilaansa epämääräisillä kyökkianalyyseilla ja komenteluilla, saadaan pidettyä valta niillä, jotka kulloinkin määräävät kaapinpaikan liikkeen sisällä.

Aina riittää niitä ihmisiä, jotka ovat joka asiassa oikeassa. He pystyvät pilkuntarkasti aina sanomaan, mitä saa ajatella, puhua ja tehdä ja millä tavalla asiat pitää tehdä ja toimittaa, jotta ne tehdään oikein. Juuri he osaavat oikeat sanat oikeassa paikassa, hyvän käytöksen ja sopivan hillityt sanat ja suutahtaakin oikeassa paikassa. Ja vaikka he itsekin arvostelisivat, he tekevät sen oikein ja muut heidän mielestänsä aina täysin väärin. Jos he sanovat että omena on punainen ja se on hyvä syödä ruokailun yhteydessä hampaita säästääkseen ja joku muu sanoo saman, sillä erotuksella että omena on vihreä, he ajattelevat ja sanovat väärin.

Miettikääpä. Ensin opetetaan sekä itsensä ja veljien vartiointiin, koko elämän ajan joutuu kuuntelemaan miten tulee elää ja miten ei ja sitten siinä vaiheessa kun ei enää jaksakaan uskoa koko systeemiin, herättää keskustelua aiheesta, puhuu traumoistaan ja kokemuksistaan, käsketään olla hiljaa, unohtamaan koko juttu ja irrottamaan otteensa kokonaan entisestä. Miksi sitten ihmisiä ”aivopestään” niin voimakkaasti uskomaan asioita, kun tarpeen tulleen ne pitää pystyä heittämään olan ylitse tosta noin vain, jotta ei ole kiusaksi entiselle uskonyhteisölle kiusallisilla ajatuksillaan, puheillaan, kysymyksillään? Ensin kuiva puu imeytetään täyteen öljyä ja yhtäkkiä siitä pitäisi päästä eroon; eihän sellainen tapahdu helposti eikä tosta noin vain, kyllä öljyäjä on itse syypää hommaan, eikä puu.

Toivoisin, että ihmiset lakkaisivat leikkimästä henkisiä ja hengellisiä psykologeja, antamasta neuvoja ja komentelemasta ihmisiä, koska he eivät sitä osaa. Ammattiauttajat eivät käske unohtamaan asioita tai vaikenemaan, he tietävät miten ihmisen psyyke toimii ja neuvovat oikein. Puoskareiden jälki on useimmiten ihan hirvittävää. Lisäksi heidän neuvonsa ja komentelunsa johtuvat ihan jostain muusta tarkoitusperästä kuin auttamisen halusta, epäilen näin itse pienenä suurena kyökkipsykologina sen johtuvan omista käsittelemättömistä asioista, pelosta tai vallanhalusta. On helpompaa komentaa ikäviä puhuva ihminen olemaan hiljaa ja olemaan miettimättä asioita, koska ne satuttavat, ahdistavat ja vievät pois omalta mukavuusalueelta, jonka kokee turvalliseksi satamaksi omine toimintamalleineen.

Puoskarianalysoija ja komentelija: uskalla hypätä pois linnoituksestasi virran vietäväksi; lopulta uskallat ja siedät asioita kuin asioita, eikä mielenrauhasi horju toisten puheista ja ongelmista. Syy kyvyttömyyteesi kuunnella ihmisten asioita löytyykin lähempää kuin osaat ehkä aavistaakaan.