Argentiinan sotilasvallankaappaus maaliskuussa 1976 käynnisti ”kansallisen uudelleenorganisoinnin prosessin”. Tilanne ei ollut vailla ristiriitoja katolisen kirkon kannalta. Perinteistä katolisuutta oli julistettu niin keskiaikaisin äänenpainoin asevoimien sisällä, että yhteentörmäys vasemmistokristillisyyden kanssa oli väistämätön. Huhtikuun viimeisen lauantain autuaaksijulistus kertoo ankarista yhteiskunnan jännitteistä neljä vuosikymmentä sitten.
La Riojan piispaksi 1968 tullut Enrique Angelelli oli Argentiinan sotilashallinnon näkyvin kirkollinen uhri, mutta hänen kuolinsyynsä ei ollut itsestäänselvä. Kyseessä oli näet yksi neljästä piispoja kohdanneesta auto-onnettomuudesta, mutta onnettomuuden jälkeen piispan takaraivo havaittiin hakatuksi. Nämä yksityiskohdat salattiin tuolloin hallinnon käskystä. Peugeot 404:n aiheuttama törmäys piispan pick-upiin ja tieltä syöksyminen ei siis ollut riittänyt. 2010-luvulla lähdettiin hakemaan oikeutta. Sotilaskomentaja Luciano Menéndez joutui 2014 elinkautiseen runsaat kolme vuosikymmentä sotilashallinnon päättymisen jälkeen.
Samana talvena (Euroopan kesänä) kuoli kolme Angelellin sosiaalikatolisia projekteja tukenutta katolilaista, jotka hänen kanssaan julistettiin autuaiksi 27.4. La Riojassa. Kaksi pappia, ranskalainen työläispappi-taustainen ja taiteellisesti lahjakas Gabriel Longueville ja Córdobasta kotoisin ollut argentiinalaisfransiskaani Carlos Murias kuolivat, kun heidät vietiin 18.7.1976 paikasta jossa he olivat istuneet iltaa tuntemiensa nunnien seurassa. Pappeja kidutettiin brutaalisti Chamicalin lentotukikohdassa (Murias menetti silmänsä ja molemmat kätensä) ja heidät heitettiin surmaamisen jälkeen luolaan, josta on tullut muistopaikka. Voi tietysti miettiä niiden 30 tuhannen kohtaloa, joiden ruumiita ei koskaan löydetty, mutta se ei poista tunnelmia joita yhä synnyttävät los mártires riojanos, La Riojan marttyyrit. On myös ääniä, joiden mukaan kirkko olisi voinut ”puffata” La Riojan beatifikaatiota enemmänkin, jotta olisi tullut samalla hoidettua suhdetta ristiriitaiseen menneisyyteen. Kanonista oikeutta ja marttyyrien asiaa tunteva pappi Luis Escalante on ainakin tätä mieltä Cruxin mukaan.
Neljäs marttyyri oli Wenceslao Pedernera, viinitilan kouluttamaton työläinen. Hän oli mukana Angelellin hiippakunnan projektissa, jossa työläiset järjestäytyivät. Hänen kuolemansa tuo esille La Riojan suurimpana pidetyn ongelman eli epätasaisen tulonjaon ja omistussuhteet. Suurtilalliset – kuten entisen presidentin ja La Riojan kuvernöörin Carlos Menemin sukulaiset – ja köyhät maatyöläiset elivät kovin erilaista elämää. Piispan tunnuslauseena oli ”yksi korva evankeliumissa, toinen kansassa”. Menemin klaani nousi jo ennen sotilashallintoa vastustamaan avoimesti Angelellia, ja Menem itse muistetaan sotilashallinnon jälkeen laeista, joilla väkivaltaisuuksien tutkimista pyrittiin rauhoittamaan. Menemin veli poikineen osallistui kivien heittelyyn, kun piispa keskeytti 1973 kirkkohetken häiriköinnin takia – tämä ilmenee ihan Wikipediasta.
Pederneraa vastaan hyökättiin 24.-25.7. välisenä yönä kotona vaimon ja kolmen tyttären nähden. Hänen kerrotaan saaneen kehoonsa parikymmentä laukausta, mutta hän ei silti kuollut heti. Viime hetkinään hänen kerrotaan antaneen ampujilleen anteeksi ja pyytäneen perheeltään, etteivät he jäisi vihan vangeiksi. Argentiinan martyrologiassa on näin hyvin raamatullisia sävyjä. Liekö sattuma, että tapahtuma ajoitettiin pääsiäisviikolle?
Arkkipiispa Jorge Mario Bergoglio laittoi alulle Carlos Muriasin, fransiskaanin, pyhimykseksijulistamisprosessin toukokuussa 2011 ennen tuloaan paavi Franciscukseksi. Mahtoiko Muriasin sääntökunta vaikuttaa tulevan paavin nimen valintaan? Joka tapauksessa hänen kerrotaan toimineen prosessin käynnistämisessä varovaisesti ja tehneen asian ikään kuin tiskin alta (con discreción), ettei synnyttäisi ristiriitoja Argentiinan jakautuneessa piispakunnassa, joka osin vastusti entisten progressiivihahmojen julkista tunnustamista.
Viime viikonloppuun liittyy muutenkin kaksi päällekkäistä asiaa, jotka voivat laittaa pohtimaan: Vatikaanista tuli pyhimysasioiden kardinaali Giovanni Angelo Becciu julistamaan (latinaksi) neljä diktatuurin uhria autuaiksi. Becciu sanoi heidän olleen esimerkillisiä kristittyjä aikana, jolloin ”järjestystä” luonut diktatuuri unohti köyhät ja auttoi vain rikkaita. Samana viikonloppuna vain päivää myöhemmin 28.4. alkoi puolestaan argentiinalaisten piispojen pitkään lykätty ad limina -vierailusuma Roomassa. Piispojen suuren määrän vuoksi (sata piispaa, 70-luvulla ”vain” 80) joukko käy tapaamassa maanmiestään paavia kolmessa erässä vajaan kuukauden aikana. Kärpäsillä katossa olisi ehkä kuunneltavaa. Tai ehkä oleellisimmat asiat ovat sittenkin ne, mitä ei sanota ääneen. Paavi ei La Riojassa käynyt, mutta vierailevat piispat esittävät hänelle julkiseksi tehdyn kutsun tulla maahan. Eikö Angelelli & Co -beatifikaatio korosta jälleen kerran argentiinopaavin Argentiinassa käymättömyyttä?
Espanjankieliseen todellisuuteen kuuluvat yhä myös Infocatolican kaltaiset sivustot, jotka jaksavat julistaa vapautuksen teologian marxilaisuutta ja luokittelevat Montoneros-peronistiryhmän kanssa poseeranneen piispa Angelellin kyseiseen porukkaan. Mutta jos kerran vuosikymmenten jälkeen sekä Argentiinan oikeuslaitos että kirkon johto ovat tehneet johtopäätökset 4 kuukautta diktatuurin alkamisen jälkeen (4.8.1976) jälkeen tapahtuneesta ”onnettomuudesta”, jossa piispan ruumis oli 25 metrin päässä autosta, ristiinnaulitun asennossa ja takaraivo murskana ja sama todettiin vielä maasta kaivetusta luurangosta, eikö olisi aika osoittaa menehtyneelle Angelellille edes vähän respect – vaikkei vasemmistoajattelu itselle maistuisikaan? No, sama espanjalaissivusto Infocatolica joka julistaa ”rakkautta totuudessa” (Caritas in veritate) muistuttaa, että kotimaan ”ateisti” Sánchez hallinnoi pian taas neljä vuotta. Eikö Vox saanut riittävästi mandaattia sunnuntain vaaleissa, kun kirkon konservatiiveja harmittaa?
JUKKA,
kiitos tästä blogistasi. Nimesi tuntuu tutulta, mutta tunnustan, että vasta nyt tajuan, kuinka olet jo pitempään antanut informaatiota Etelä-Amerikasta ja katolisesta kirkosta. Minun tietämykseni rajoittuu yhteen parin viikon matkaan El Salvadorissa ja siitäkin on jo aikaa. Tietenkin olen lukenut kirjoja vapautuksen teologiasta. Eikö muuten John Vikström jo kauan sitten kirjoittanut siitä kirjan?
Informaation kanssa tunnen runsaudenpulaa, yksi elämä ei tunnu riittävän perehtymiseen kaikesta siitä, mistä on kiinnostunut. Nyt kuitenkin otan laiskanläksyksi aiemmat blogisi, ainakin jonkun niistä. Kiitos! Ynnä Jumalan siunausta sinulle.
Kiitos, onhan siellä viimeisen vuoden aikana taas tapahtunutkin. Angelellin, ”Argentiinan Romeron” kuolema oli paljon enemmän ”sala”murha kuin Romeron 4 vuotta myöhemmin. Cruxin jutussa puhuva pappi haluaa olla nimetön kuvaillessaan, että maassa on edelleen hankalampaa käsitellä historiaa kuin Salvadorissa. Suuri maa, suuri haaste? Angelellin asia oli ehkä mahdollista hoitaa julkisuuteen juuri nyt, kun maan oma mies on paavina, olihan paavi asiassa aloitteellinen jo kardinaali-aikanaan. ”In the words of a priest with close knowledge of the beatification cause who requested to speak on background, “I have no doubts that Angelelli was a martyr, just like Archbishop Oscar Romero of El Salvador. But the Vatican waited almost 30 years so that the political situation in El Salvador wouldn’t cause division over his canonization. We’re not there with Argentina’s history yet.””