Anna-Maija Raittilan vaatimaton olemus, säteilevä persoona ja hyväksyvä elämänasenne ovat suuresti vaikuttaneet siihen, että meikäläisestä tuli aikanaan pappi. Kun olin ensimmäisellä luokalla Tapiolan yhteiskoulussa lukuvuonna 1966-67, sain etuoikeuden tutustua tähän valloittavaan persoonaan, jonka lähellä oli lämmin ja hyvä olla, eikä vähiten sen takia, että hän antoi minulle uskonnosta kympin todistukseen!
En tiedä, onko Anna-Maijaa koskaan kutsuttu karismaattiseksi persoonaksi, mutta näin jälkeenpäin ajatellen tuo määrite voisi hänelle sopia hyvin. Meistä oppilaista moni olisi varmasti tahtonut samanlaisen luottamuksen Jumalaan kuin opettajallamme oli. Myöhemminkään en ole tavannut ketään, joka olisi yhtä aidosti ja peittelemättömästi elänyt uskoaan todeksi.
Tänä päivänä Anna-Maijan ei varmasti annettaisi opettaa uskontoa koulussa. Uskonto on toki itsessään aiheena vaarallinen, mutta tuo pieni ja hento nainen se vasta vaarallinen olisikin, todellinen Jumalan Salainen Ase. Hän ei tyrkyttänyt, vaan tartutti. Hän rohkaisi meitä oppilaita näkemään nämä kolme asiaa:
- Jumala on hyvä, kaiken aikaa.
- Maailma voi muuttua.
- Muutos alkaa minusta itsestäni.
Kaipaus, hiljaisuus, Raamatun sanaan keskittyvät rukouslaulut, kontemplaatio ja avautuminen lähimmäiselle ovat Anna-Maijan rukouskäsityksen keskeiset asiat. Ne kiteytyvät hänen rukouksessaan:
Kiitos Herrani,
ettei sinun lähelläsi tule
hätäinen mieli:
minun pitäisi ehtiä ja onnistua…
vaan onnellinen olo:
on tilaa ja aikaa
tapahtua enemmän
kuin uskallan pyytää.
Anna-Maijan hengellisen elämän (lue: spiritualiteetin teologian) peruspilareita oli kolme: heikkoudessaan voimakas Jumala, yhteyttä janoava ihminen ja yhteisöelämä, joka rakentuu yksinkertaisuuden ja rukouksen varaan. Näiden teemojen parissa hän viipyi mielellään.
Myöhemmin toki tapasin Anna-Maijaa erilaisissa yhteyksissä niin opiskeluaikoinani kuin myös nuorena pappina Helsingin Vanhankirkon seurakunnassa. Lähtemättömästi on jäänyt mieleeni Anna-Maijan hellimä ajatus, että me ihmiset kuulumme yhteen, toinen toisillemme. Me tarvitsemme toisiamme joka päivä.
Anna-Maijan mukaan erilaiset ihmiset erottelematta ovat yhdessä Jumalan kuva. Jumala kaipaa kaikkia. Niin kuin Isä ja Poika ja Pyhä Henki tarvitsevat toisiaan, niin kuuluvat ihmisetkin yhteen. Vain yhdessä ihmiset voivat elää Jumalan kuvina tässä maailmassa. Vain jakamalla keskenään elämänsä kivun ja ilon he toimivat kuin Jumala. Vain yhteyttä etsimällä ihmiset oppivat rakastamaan. Vain yhdessä olemme Jumalan kuva.
Kilpailu tuhoaa ihmisten välisen yhteyden. Keskinäinen kilpailu on vihollinen, ei ystävä. Kristittyjen tulee keskittyä valon tuomiseen eikä keskinäiseen kamppailuun. Kilpailu syntyy Anna-Maijan mukaan ihmisen perussynnin, itseriittoisuuden, seurauksena. Rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä ovat asenteita, jotka kypsyvät hiljalleen, kun eletään yhdessä.
Omastaan jakaminen oli Anna-Maijalle luonnollinen osa kristillisyyttä. Hänen mielestään jokaisella ihmisellä on jotain jaettavaa, vähintäänkin oma avuttomuutensa ja keskeneräisyytensä. Jokainen on luotu tekemään omasta unelmastaan totta vertailematta omia toiveitaan ja taipumuksiaan toisten kanssa. Jokainen saa luottaa omaan sydämeensä ja omaan unelmaansa niin paljon, ettei eristäydy arjen todellisuudesta, vaan antaa unelmiensa muuttua teoiksi. Sillä vain unelmat toteutuvat, eivät suunnitelmat. Sillä vain unelmien takana ovat ihmisten todelliset motiivit.
Anna-Maijan runoudesta hiljattain väitelleen Leena Mäkitalon mukaan Anna-Maijan runoissa puhuu kulkija, joka ottaa vaikutteita eri puolilta ja eri aikakausista, hän on kuuntelija ja eläytyjä, joka korostaa keskeneräisyyttä ja jatkuvaa liikkeellä oloa, ei takerru dogmeihin vaan luottaa elämykseen.
Raittilan lyriikkaa tutkija kutsuu vastoinkäymisten runoudeksi, jossa ollaan hädän, ahdingon ja yksinäisyyden mielenmaisemissa. Reaktio ihmiselämän kärsimyksiin ja vaikeuksiin ei kuitenkaan ole kilvoittelu niiden voittamiseksi ja tahdonvoimien terästäminen. Päinvastoin: On antauduttava avuttomuuteen ja luovuttava älyn kontrolloimasta elämänhallinnasta.
* * * * * * *
Ruttopuiston rovasti on lähiaikoina siirtymässä pois työelämästä. Siksi oli miellyttävää valmistella tämän viikon keskiviikoksi (29.6.16) esitelmää Anna-Maijasta. Sattuneesta syystä materiaalia olisi ollut vaikka kymmeneen esitelmään, mutta tärkeätä mielestäni oli saada tässä elämäntilanteessa viipyä kokonainen valmistelupäivä materiaalia karsien ja menneitä muistellen. Sain kokea ympyrän sulkeutuvan.
Kun esittelin seurakuntalaisille Anna-Maijan teologista ajattelua, niin minusta tuntui, että hei, olenkos minä nyt tässä kertomassa omasta uskomiseni tavasta? Niin syvästi Opettajani on minuun vaikuttanut, että olen omaksunut häneltä lähestulkoon kaiken muun paitsi ne pikkutarkat luontokuvaukset, joita en ole koskaan ymmärtänyt. Tai joihin en ole välittänyt paneutua.
En muuten koskaan lakannut kutsumasta Anna-Maijaa Opettajaksi. Opettaja kyllä yritti jossakin vaiheessa toppuutella, että älä nyt enää kutsu häntä opettajaksi, kutsu vain Anna-Maijaksi. En totellut. Se olisi ollut liian vaikeaa, Opettaja. Puheessa kun ei mitenkään voi tuoda esiin, että et ollut minulle vain entinen ussanmaikka vaan arvostamani hengellinen Opettaja, jonka arvonimi kirjoitetaan isolla O:lla. Sinun ansiostasi minäkin osaan nyt vaalia sekä Salaisuutta että Unelmaa.
”Vain unelmat toteutuvat, eivät suunnitelmat!”
Mielestäni kummatkin voivat jäädä toteutumatta ja kummatkin toteutua.
Jumalan hyvä tahto toteutuu aina Hänen suunnitelmissaan.
”Jumala on hyvä, kaiken aikaa.”
VAIN Jumala on hyvä.
”Maailma voi muuttua.”
MAAILMA on pahan vallassa, eikä muutu paremmaksi Jumalan silmissä.
”Muutos alkaa minusta itsestäni.”
Muutos, todellinen muutos, on vain Pyhän Hengen työ ja tapahtuu vain ihminen kerrallaan ja Pyhä Henki toimii vain ihmisessä, jossa Hän asuu.
Reijo: Ihan varmasti Anna-Maija uskoi ja luotti Jumalan suunnitelmiin, mutta tässä hän tarkoitti nimenomaan ihmisten itsensä tekemiä suunnitelmia. Suunnitelmia ihminen tekee monista eri syistä (pitäisi varmasti tehdä myös varasuunnitelmia), mutta unta hän näkee sellaisista asioista, jotka hän kernaasti näkisi toteutuneina.
Toki maailma on pahan vallassa, mutta kristittyinähän me tarkastelemme kaikkea Kristuksen sovituskuoleman ja ylösnousemuksen valossa. Jumalan valtakunta on jo murtautunut tähän viheliäiseen maailmaan.
Nimenomaan Pyhän Hengen työtä minäkin tarkoitan, mutta meidän on tietoisesti suostuttava siihen, että annamme Jumalan käyttää ihmeellisiä mahdollisuuksiaan meidän elämässämme, meidän ja myös muiden parhaaksi. Ja tottahan toki maailma ympärilläni muuttuu, kun minä itse muutun. Muuhun muutokseen me emme samalla tavalla pysty vaikuttamaankaan kuin omaamme.
Vielä yksi asia: Pyydän saada huomauttaa, että noissa lausumissa ei ole kyse mistään dogmaattisista totuuksista, vaan ne ovat periaatteita, joiden mukaan Anna-Maija Raittila eli, kun hän teki uskostaan totta.
Hannu,
Raittila on niin paljon ylivoimaisempi ilmaisuissaan kuin kukaan aikalaisensa. Näin hänen ymmärrykseensä ja kykyynsä ilmaista mitä hän ajatteli ja ymmärsi, kohdistuu ylivoimainen vastuukin niistä.
Se, että Raittila rankkaa ja rankkauttaa itsensä heikkoudessa Paavalin “seuraan” , ei mielestäni todista asianlaidan olleen niin.
Puutuin vain Raittilan itsensä ilmaisuihin, enkä kritisoi sinun “parhain-päin”-selitystäsi. Niinkuin selität, se on mielestäni sinun toiveesi ja pidän niitä raamatullisimpina, kuin Raittilan muotoilut.
Silti sinun sanoituksiisi viitaten katsoisin, että Jumalan Valtakunta on tässä maailmassa jokaisen Pyhästä Hengestä uudestisyntyneen sisimmässä. Muualle se ei ole murtautunut.
Hyvät Ystävät,
kiitos Hannu hyvästä blogi-kirjoituksestasi ja toisille kiinnostavasta keskustelusta. Minäkin kuulun Anna-Maijan oppilaisiin, en koulussa, mutta elämässä. Hänen veljensä Pekka Raittilan jälkeen sain tutustua myös Anna-Maijaan ja Taistoon, jo yli 40 vuotta sitten ja ystävystyä heidän kaikkien kanssa.
Anna-Maija oli karismaattinen ihminen, hän on tuonut paljon sisältöä uskon elämään Suomessa, eikä vain Suomessa. Hän on vaikuttanut hyvin paljon luterilaiseen kirkkoomme ja vaikuttaa yhä, oman kirjallisen tuotantonsa, oman persoonakohtaisen läsnäolonsa kautta, hiljaisuuden liikkeen, retriittiliikkeen, Taize-liikkeen jne kautta. A-M ja Taisto olivat kumpikin tavatoman tuotteliaita kirjailijoina ja kääntäjinä, he olivat herkkiä, lahjakkaita ja tuotteliaita. Joskus ihmettelin, kuinka Anna-Maija, herkkä ja hieno runoilija, sai aikaan niin paljon konkreettista, myös taloudellista hyvää. Joskus Omenapuukylän aikaan se tuntui uskomattomalta ja totta se kuitenkin oli: Ei hän ollut haaveilija siinä mielessä, ettei hän olisi saanut myös paljon konkreettista, käytännöllistä aikaan,
Kokonaan oma lukunsa on Anna-Maijan runous ja virsirunous. Virsiensä kautta hän on vaikuttanut paljon ja tulee yhä pitkään vaikuttamaan. Anna-Maija oli Herran lahja komitealle, hänen kauttaan ”uusi virsikirja” vielä pitkään elää ja vaikuttaa. Anna-Maija on sanojensa kautta saanut olla rakentamassa Pyhän Hengen työtä.
Vielä yksi asia. Lyödä tässä keskustelussa ketään ”juoru”-leimalla on minusta turhaa ja tarpeetonta. Taisto oli hyvin lahjakas ihminen hänkin, samalla vaikea ja myös sairas. Ei ole mitään syytä salata sitä, että hän masennuksen syövereissä itse päätti päivänsä. Sairaalapappina se, että moni potilas ja hoitaja päätyi siihen, oli vaikea ja raskas kysymys. Mutta että tämän jotenkin nostaisimme erityisasemaan ja tuomion alle, on onneksi jo kirkkohistoriaa, taakse jäänyt ennakkoluulo. Totuus tekee vapaaksi ja Jumalan armo on kaikkea muuta enemmän.
Heikki: Toki tiedän Taiston kohtalon, mutta kun en häntä tuntenut eikä hän tähän yhteyteen kuulunut, niin jätin kokonaan mainitsematta. Siinä varsinaisessa esitelmässäni Taisto tuli toki Taize- ja Unkarinreissujen yhteydessä mainituksi.
On helppo googlettaa, mitä kaikkea Anna-Maija sai elämänsä aikana tehdyksi. Siksi leikkasin tämänkin osion pois tästä blogista.
Ajattelen niin, että aviopuoliso Taistolla on ollut merkittävä osuus siihen, millaiseksi Anna-Maija Raittilan elämä ja tuotanto, myös hän itse, muodostui ja kasvoi. Sikäli aviopuolison elämän keskusteluun mukaan ottaminen on mielestäni perusteltua . Kuten Heikki ilmaisi ”Totuus tekee vapaaksi ja Jumalan armo on kaikkea muuta enemmän.”
Ps. kaikella rakkaudella, Hannu, minäkin olen tullut vähän araksi kommentoimaan blogejasi kun en aina tiedä mikä on mielestäsi sopiva tapa. Luen kyllä mainiot blogisi. Me kommentoijatkin olemme inhimillisen vajavaisia.
Tuosta kommentoinnista: Suurin toiveeni on aina ollut, että blogin aiheesta syntyisi kunnon keskustelu, jossa osallistujat seuraavat keskustelun kulkua innostaen toinen toisiaan vuoropuheluun.
Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin havaita, että usein jo ensimmäisestä kommentista lähtien joudutaan sivuraiteille. Toivoisin jopa tähän sellaista parannusta, että bloggaaja voisi itse päättää, voiko tekstiä kommentoida tai että kirjoittaja ainakin voisi päättää keskustelun, joka on aivan hakoteillä…
Kun kommentoinnista tehtiin maksullista, niin kommentointimäärä kutistui murto-osaansa. Se on tietysti kirjoittajan kannalta kurjaa, sillä vain näin kommentoimalla sain lukijaan edes jonkinlaisen kontaktin. Näen toki, että Anna-Maija-tekstin on tähän mennessä lukenut tai edes auki klikannut 1300 ihmistä. Mitä minä näistä lukijoistani tiedän? En paljon mitään. Satunnaisesti erilaisten tapaamisten yhteydessä ihmiset ovat saattaneet sanoa, että ”luen muuten niitä sun Kotimaan blogejasi…”
Kun elämäntilanteessani kohta puoliin tapahtuu suuren suuri muutos, en ole ollenkaan varma, mahtaako virkavaljaista vapautunut Ruttopuiston rovasti enää jaksaa kirjoitella täällä. Niin moni asia pitää miettiä uusiksi. Tämä on ollut ihan hyvä kokemus työn ohessa. Mutta kuten tekstistä varmasti hyvin käy selväksi, koen Anna-Maijaa miettiessäni jonkinlainen ympyrän sulkeutuvan.
Uskon, että täällä vierailevat, lukevat, kommentoivat ihmiset toivovat, että jatkat blogien kirjoittamista voimiesi mukaan.
Hehee, Ruttopuiston rovasti on huolella brändätty tuote. Mikä mä sitten olisin? Tapiolan kirkon kellonsoittaja? Ei ole ollenkaan varmaa, että nämä kirkolliset jutut, joista olen täälläkin jo pitkään kirjoitellut, enää eläkkeellä kiinnostavat samalla tavalla kuin viran puolesta…
Voithan sinä edelleenkin olla Ruttopuiston rovasti. Ei kukaan ota sitä ”arvoa” sinulta pois. Sinä osaat kyllä kirjoittaa muustakin kuin kirkollisista asioista.