Anna-Maija Raittilan vaatimaton olemus, säteilevä persoona ja hyväksyvä elämänasenne ovat suuresti vaikuttaneet siihen, että meikäläisestä tuli aikanaan pappi. Kun olin ensimmäisellä luokalla Tapiolan yhteiskoulussa lukuvuonna 1966-67, sain etuoikeuden tutustua tähän valloittavaan persoonaan, jonka lähellä oli lämmin ja hyvä olla, eikä vähiten sen takia, että hän antoi minulle uskonnosta kympin todistukseen!
En tiedä, onko Anna-Maijaa koskaan kutsuttu karismaattiseksi persoonaksi, mutta näin jälkeenpäin ajatellen tuo määrite voisi hänelle sopia hyvin. Meistä oppilaista moni olisi varmasti tahtonut samanlaisen luottamuksen Jumalaan kuin opettajallamme oli. Myöhemminkään en ole tavannut ketään, joka olisi yhtä aidosti ja peittelemättömästi elänyt uskoaan todeksi.
Tänä päivänä Anna-Maijan ei varmasti annettaisi opettaa uskontoa koulussa. Uskonto on toki itsessään aiheena vaarallinen, mutta tuo pieni ja hento nainen se vasta vaarallinen olisikin, todellinen Jumalan Salainen Ase. Hän ei tyrkyttänyt, vaan tartutti. Hän rohkaisi meitä oppilaita näkemään nämä kolme asiaa:
- Jumala on hyvä, kaiken aikaa.
- Maailma voi muuttua.
- Muutos alkaa minusta itsestäni.
Kaipaus, hiljaisuus, Raamatun sanaan keskittyvät rukouslaulut, kontemplaatio ja avautuminen lähimmäiselle ovat Anna-Maijan rukouskäsityksen keskeiset asiat. Ne kiteytyvät hänen rukouksessaan:
Kiitos Herrani,
ettei sinun lähelläsi tule
hätäinen mieli:
minun pitäisi ehtiä ja onnistua…
vaan onnellinen olo:
on tilaa ja aikaa
tapahtua enemmän
kuin uskallan pyytää.
Anna-Maijan hengellisen elämän (lue: spiritualiteetin teologian) peruspilareita oli kolme: heikkoudessaan voimakas Jumala, yhteyttä janoava ihminen ja yhteisöelämä, joka rakentuu yksinkertaisuuden ja rukouksen varaan. Näiden teemojen parissa hän viipyi mielellään.
Myöhemmin toki tapasin Anna-Maijaa erilaisissa yhteyksissä niin opiskeluaikoinani kuin myös nuorena pappina Helsingin Vanhankirkon seurakunnassa. Lähtemättömästi on jäänyt mieleeni Anna-Maijan hellimä ajatus, että me ihmiset kuulumme yhteen, toinen toisillemme. Me tarvitsemme toisiamme joka päivä.
Anna-Maijan mukaan erilaiset ihmiset erottelematta ovat yhdessä Jumalan kuva. Jumala kaipaa kaikkia. Niin kuin Isä ja Poika ja Pyhä Henki tarvitsevat toisiaan, niin kuuluvat ihmisetkin yhteen. Vain yhdessä ihmiset voivat elää Jumalan kuvina tässä maailmassa. Vain jakamalla keskenään elämänsä kivun ja ilon he toimivat kuin Jumala. Vain yhteyttä etsimällä ihmiset oppivat rakastamaan. Vain yhdessä olemme Jumalan kuva.
Kilpailu tuhoaa ihmisten välisen yhteyden. Keskinäinen kilpailu on vihollinen, ei ystävä. Kristittyjen tulee keskittyä valon tuomiseen eikä keskinäiseen kamppailuun. Kilpailu syntyy Anna-Maijan mukaan ihmisen perussynnin, itseriittoisuuden, seurauksena. Rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä ovat asenteita, jotka kypsyvät hiljalleen, kun eletään yhdessä.
Omastaan jakaminen oli Anna-Maijalle luonnollinen osa kristillisyyttä. Hänen mielestään jokaisella ihmisellä on jotain jaettavaa, vähintäänkin oma avuttomuutensa ja keskeneräisyytensä. Jokainen on luotu tekemään omasta unelmastaan totta vertailematta omia toiveitaan ja taipumuksiaan toisten kanssa. Jokainen saa luottaa omaan sydämeensä ja omaan unelmaansa niin paljon, ettei eristäydy arjen todellisuudesta, vaan antaa unelmiensa muuttua teoiksi. Sillä vain unelmat toteutuvat, eivät suunnitelmat. Sillä vain unelmien takana ovat ihmisten todelliset motiivit.
Anna-Maijan runoudesta hiljattain väitelleen Leena Mäkitalon mukaan Anna-Maijan runoissa puhuu kulkija, joka ottaa vaikutteita eri puolilta ja eri aikakausista, hän on kuuntelija ja eläytyjä, joka korostaa keskeneräisyyttä ja jatkuvaa liikkeellä oloa, ei takerru dogmeihin vaan luottaa elämykseen.
Raittilan lyriikkaa tutkija kutsuu vastoinkäymisten runoudeksi, jossa ollaan hädän, ahdingon ja yksinäisyyden mielenmaisemissa. Reaktio ihmiselämän kärsimyksiin ja vaikeuksiin ei kuitenkaan ole kilvoittelu niiden voittamiseksi ja tahdonvoimien terästäminen. Päinvastoin: On antauduttava avuttomuuteen ja luovuttava älyn kontrolloimasta elämänhallinnasta.
* * * * * * *
Ruttopuiston rovasti on lähiaikoina siirtymässä pois työelämästä. Siksi oli miellyttävää valmistella tämän viikon keskiviikoksi (29.6.16) esitelmää Anna-Maijasta. Sattuneesta syystä materiaalia olisi ollut vaikka kymmeneen esitelmään, mutta tärkeätä mielestäni oli saada tässä elämäntilanteessa viipyä kokonainen valmistelupäivä materiaalia karsien ja menneitä muistellen. Sain kokea ympyrän sulkeutuvan.
Kun esittelin seurakuntalaisille Anna-Maijan teologista ajattelua, niin minusta tuntui, että hei, olenkos minä nyt tässä kertomassa omasta uskomiseni tavasta? Niin syvästi Opettajani on minuun vaikuttanut, että olen omaksunut häneltä lähestulkoon kaiken muun paitsi ne pikkutarkat luontokuvaukset, joita en ole koskaan ymmärtänyt. Tai joihin en ole välittänyt paneutua.
En muuten koskaan lakannut kutsumasta Anna-Maijaa Opettajaksi. Opettaja kyllä yritti jossakin vaiheessa toppuutella, että älä nyt enää kutsu häntä opettajaksi, kutsu vain Anna-Maijaksi. En totellut. Se olisi ollut liian vaikeaa, Opettaja. Puheessa kun ei mitenkään voi tuoda esiin, että et ollut minulle vain entinen ussanmaikka vaan arvostamani hengellinen Opettaja, jonka arvonimi kirjoitetaan isolla O:lla. Sinun ansiostasi minäkin osaan nyt vaalia sekä Salaisuutta että Unelmaa.
Arkkipiispa Antje Jackelen on itse koulutukseltaan systemaatikko, mikä virittää kiinnostavan lähtökohdan keskustelulle kristillisestä koulutuksesta yleensä. Nykypäivän kadun mies ja nainen ovat koulutetumpia kuin koskaan. Sivistystasomme on korkea. Joten kristinuskon opillista ydintä on tässä mielessä myös helpompi tehdä tunnetuksi kuin koskaan. Tähän mahdollisuuteen kannattaisi mielestäni opetusta suunniteltaessa tarttua.
Kelpaakohan Raamattu Jackelenille osaksi ”parempaa opetusta”?
”” Like kings, all bishops have their own motto and Jackelén chose ”God is greater”. If that sounds familiar, it may be due to the fact that an Arabic translation renders it as ”Allahu akbar”. There are those who believe that her choice is far from random – but very deliberate.
Many have been taken aback by the theological opinions Jackelén revealed during a questioning in Uppsala on October 1. The candidates for the highest position in the Swedish church were asked if they thought Jesus presented a truer picture of God than Muhammed. With her evasive answer Jackelén suddenly emerged as the bishop who couldn’t choose between Jesus and Muhammed. This provoked strong reactions on some editorial pages.
Kyrkans Tidning thought that the bishop’s answer might indicate that Christ is being relegated to the margins of the Church of Sweden and Dagens Nyheter encouraged the candidates to show some theological backbone. The editorial writer at the newspaper Dagen wrote that it is time to accept the idea of a split within the church – between Christians and those who think all religions are equally good.””
http://www.d-intl.com/2013/10/15/swedish-archbishop-prefers-allah/?lang=en
RR :”…arvostamani hengellinen Opettaja, jonka arvonimi kirjoitetaan isolla O:lla.”
Toivottavasti kaikki löytäisivät oman hengellisen Opettajansa, jonka nimi kirjoitetaan isolla O:lla.
Oma Opettajani löytyi entisestä seurakunnastamme, ja tuon pyhiinvalleusmatkalla Santiago de Compostelaan menehtyneen eläkkeelle jääneen ”sinibaretti-jesuiitan” muistoksi runo kirjasta, jonka muiden mukana sain häneltä jouluna 2001 armorikkaiden uuden vuoden toivotusten kera:
”Virrassa puiden rungot kasvavat alaspäin. En tahdo antaa itseäni kuljettaa, en minkään virran.
Sillä valoon, suureen sädehtivään valoon, haluan.”
(Eeva Takala)
Minunkin hengellinen tieni on Anna-Maijan viitoittama. Heikoissaan on Jumala väkevä, ja siinä mikä ei mitään ole, on Hän kaikki! Kun kerron Anna-Maijasta muille, uskonnosta vieraantuneillekin, he huvittuvat, liikuttuvat ja vähän oudoksuvat sitä, mitä heille kerron! Itse asiassa kerron suuresta Jumalastamme, joka teki työtään Anna-Maijan kautta!
Kimmo: Mihin Anna-Maijan elämänvaiheeseen sinä liityt?
Minulla nuo 80-luvun keskustelut Opettajan kanssa liittyivät
mielenkiintoiseen murrosvaiheeseen: Omenapuukylä oli juuri jäänyt
taakse ja Morbacka eli vasta unelmissa.
Olen kerran kuullut Anna-Maija Raittilan saarnan. Oli palmusunnuntai ja lohdutuin suuresta tästä viisaudesta: ”Aasi on tärkeä, sillä se kantaa Kristusta”.
Kiitos, Hannu, tärkeästä ja henkilökohtaisesta blogista.
Raittilan ydinasiat muistuttavat kovasti Jean Vanierin ajatusta siitä, että ihminen on olosuhteistaan riippumatta, poikkeuksetta, aina kutsuttu läheisyyteen, hedelmän kantamiseen ja ekstaasiin (eli iloon). Ilman uskoa siihen, että ihmisen näköinen Jumala eli Kristus on tämän ajatuksen lähde ja aikaansaaja, en usko, että minua kiinnostaisi olla kristitty.
Juha: Mun esitelmäni nimi oli
Anna-Maija Raittila: Runotyttö, josta tuli suomalaisen hengellisyyden uudistaja.
Kannattaa muistaa, että monet hänen suomentamistaan kirjailijoista ovat hengellisen kirjallisuuden kestosuosikkeja, kuten Henri J. M. Nouwen, Wilfrid Stinissen ja Jörg Zink.
Näiden kolmen herran teoksia on tullut luekuksi aika paljon. En osaa aina eritellä, keneltä noista olen minkäkin ajatuksen saanut, mitä on keneltäkin matkan varrella tarttunut hihaan. Vain Anna-Maijan suhteen olen varma siitä, mitä vaikutteita häneltä olen saanut. Valtaosan tässäkin blogissa mainituista asioista olen kuullut Anna-Maijan omasta suusta livenä.
Jean Vanieriin mä en ole tutustunut. Mikä olisi helpoin tapa tutustua hänen ajatuksiinsa?
Hannu: ”Elämme arkissa”. Jean Vanier kuuluu suosikkeihini.
Kts.http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1603061
Ai, niin, se Arkki-juttu, joopa joo: Torontossa sijaitseva kehitysvammaisten nuorten yhteisö, jossa Nouwenkin oli mukana, eli ja asui, toimi yhteisön pappina. Oikeassa olet, Juha Hyrsky – tie sylttytehtaalle löytyi!
Nouwenin kirjoittama ja Raittilan suomentama ”Pelon talosta rakkauden taloon” käsittelee just noita Vanierin kolmea perusajatusta.
Juha: Nonni. Yksi niistä Anna-Maijan kolmestasadasta kirjasta…
Minäkin maalaistyttö uskaltaudun taas ennen kuin kommentointioikeuteni päättyy.
Olin kuunnellut onjelmaa Omenapuukylästä heti sen perustamisen jälkeen ja muutamia kertoja myöhemminkin. Viimeiseen Omenapuukylän retriittiin sitten lopulta ennätin. Meitä oli siellä ehkä kolmisenkymmentä. Koko tuolle joukolle Anna-Maija oli leiponut ihanaa turetta nokkosleipää koko viikonlopuksi. – Ei mikään pieni työ, mutta vain hyvin pieni siivu kaikesta siitä, mitä hän retriitin hyväksi teki. Varsinaisena ohjaajana oli sillä ketaa nyt jo vuosia sitten edesmennyt Henrik Schwantz (tulikohan oikein?), hyvin vaikuttava persoona hänkin. Anna-Maijalla olivat kokonaisvaltaisesti nämä Martan tehtävät.
Muutamien Morbackan retriittien lisäksi kohtasin Anna-Maijaa Savossa yhteisen ystävän luona. Noissa olosuhteissa hänen kokosydäminen paneutumisensa kärsivän ystävän arkeen osoitti hänen käytännöllisyytensä runouden lisäksi. – Suuri Opettaja hän oli tavallaan siinäkin.
Monenlaisia muistoja on noista yhteisistä tapaamisistamme, mutta yhteistä niille kaikille on, miten hän huomioi toisen ihmisen. Hän loi ympärilleen yhteisön, missä hän liikkuikin.
Eila Kujala :”Muutamien Morbackan retriittien lisäksi…”
…olen kuullut juorun, jonka mukaan hänen puolisonsa olisi surmannut itsensä. Jos tuo kuulemani on totta, niin osaatko sanoa miksi?
Tuula: Utelusi olisi hyvinkin tukkapöllyn arvoinen asia! Pyydän, että pöllytät itse itseäsi.
Tämä Ruttopuiston rovastin palsta ei ole mikään juorupalsta. Päinvastoin: Täällä pyritään katkaisemaan juoruilta siivet! Ja pysymään aiheessa. Nyt puhuttiin Anna-Maijasta, vain ja ainoastaan hänestä. Minä en tuntenut hänen miestään ollenkaan. Siksi hän ei myöskään kuulu blogin aihepiiriin.
Tarkkana jatkossa. Muistutan, että meillä bloggaajilla on myös mahdollisuus karkottaa epäasialliset kommentit omakätisesti Huitsin Nevadaan.
Eila: Omenapuukylä-projekti kaatui parissa vuodessa erimielisyyksiin, mutta Morbackan kävi paremmin: Anna-Maija muutti sinne 1984 ja sieltä pois vasta 2008, kun terveys ei enää antanut myöten jatkaa asumista.
Erityisesti tykkäsin tästä lauseestasi: ” Noissa olosuhteissa hänen kokosydäminen paneutumisensa kärsivän ystävän arkeen osoitti hänen käytännöllisyytensä runouden lisäksi”. Minulla oli suuria vaikeuksia löytää tuohon bloggaukseen oikeanlaisia sanoja kuvaamaan Anna-Maijan toimintaa ja olemusta. Tuo käyttämäni Hyväksyvä elämänasenne ei välttämättä ole kaikkein kuvaavin. KOKOSYDÄMINEN PANEUTUMINEN toisen ihmisen kysymyksiin on paljon parempi ilmaisu Kiitos.
Tässä jutussa Anna-Maija Raittilan henkilöhistoriaa (”Kirkon äiti riisuu päältään pyhimyksen viitan”, Vantaan Lauri / 15.10.2002)
http://www.valomerkki.fi/vantaan-lauri/vantaan-lauri-arkisto/2002-10-15-tee2
Tuula Hölttä: minusta on erittäin epähienoa, että kyselet Anna-Maijan puolison, Taiston kuolinsyitä. Olen sanonut tämän ennenkin: onnistut useimmiten kirjoittamaan aivan asian vierestä! Pyydän ylläpitoa puuttumaan kommenttiisi.
Tekisi mieleni olla ilkeä ja jatkaa, että tällä kertaa mukana ei sentään ollut Karjalaa tai vapaamuurareita…
Älä ole äläkä jatka, Elias. Pysyköön Anna-Maija edelleen scopuksena.
Sen sijaan miettisin sitä, miten näistä K24:n kommenttipuheenvuoroista
yleensä saisi aikaiseksi ihan oikean keskustelun, innostavan ja korkeatasoisen.
Keskustelu etenee siis silleen, että kun joku sanoo jotakin aiheeseen liittyvää,
niin toiset keskustelijat jatkavat hänen juttuaan, koko ajan aiheessa pysyen.
Aika harvoin pääsee sanomaan niille, jotka meikäläisenkin blogeja lukevat,
että hei, lukekaahan myös ne kommentit. Siellä on nyt postauksen jälkeen
tosi rakentava ja inspiroiva keskustelu meneillään…
Tämä, mitä ohessa kirjoitin, ei ole mikään suunnitelma vaan unelma,
joka odottaa toteutumistaan…!