Sanottiinko siellä Matteuksen evankeliumissa, että ”Olkaa siis ja odottakaa, että kaikki kansat tulevat kirkkoon kuuntelemaan eksegeettisesti siedettäviä, dogmaattisesti oikeaoppisia saarnoja sekä liturgisesti henkistyneitä messuja ja opettakaa heitä noudattamaan sitä, mitä kirkko on käskenyt heidän noudattaa”? Nii-in! Eipä sanottukaan! Ja niinpä meillä onkin aikamoinen joukko jengiä, jotka menevät ja tekevät.
Ajattelen täältä virkavapaaltani käsin Kallion kirkkoa ja Jari Sarasvuota ja Juha Tapiota ja 1500 osallistujaa ja Puolen tunnin messua ja koirakävelyitä ja lemmikkieläinten joulurauhan julistuksia ja Teknomessuja ja hobittimessuja ja agnostikkoiltoja ja Jarkko Martikaista ja isospankkia ja rokulileirejä ja sitä facebookin huumorisivustoa nimeltä Kirkkovene ja sitä vanhoillislestadiolaisten OHO! Siioni -sivustoa ja aamukasteita ja hääöitä ja virsi- ja viiniseuroja ja Qstockia ja Tähtipoika-projektia ja [listaa tähän se, mistä SINÄ olet ylpeä omassa seurakunnassasi tai se, mitä SINÄ olet mennyt ja tehnyt].
Tässä puuduttavassa kirkko-organisaatiossa on älyttömän paljon väkeä, työntekijöitä ja maallikoita, jotka ovat ottaneet todella tosissaan käskyn ”mennä ja tehdä”. He menevät ja tekevät silläkin uhalla, että on kaikenlaisia johtoryhmän kokouksia ja kuorisääntöjä ja kirkolliskokouksia ja ”yhteisiä käytäntöjä”, jotka pohjautuvat ”pyhään seurakuntalaispalautteeseen” (joka on pääsääntöisesti kohderyhmään kuulumattoman anonyymin mielensäpahoittajan yksittäinen nettipalaute). Heidät sitten yritetään palauttaa ruotuun kanteluilla, valituksilla, kielloilla, estoilla jne. Mutta hahaa! Siinä ei onnistuta. He nimittäin ovat ottaneet kaste- ja lähetyskäskyn aivan liian tosissaan.
Kiitos, että järkkäät edes jotain! Kiitos siinäkin tapauksessa, että juuri minä en kuulu kohderyhmään ja minua ärsyttää se, millaista musiikkia järjestämässäsi tapahtumassa soitetaan ja tunnen myötähäpeää! Antakaa hutilyöntienkin tapahtua jos niikseen tulee! Ihanaa, että jossain joku menee ja tekee!
Markku Rustholkarhu: Niin, ja hän sai sen sanoa.
Manu Ryösö, tutkin tätä uutta systeemiä ja luultavasti saisin sen sun ensimmäisen kommentin näkymään tässä ketjussa. Haluatko, että se tulee tähän vai mennäänkö näillä?
Minä ajattelen sunnuntaina käynnistyvää Hailuodon kyläjoulukalenteria. Ei se ole minun ansiotani. Se on Luotolaisten yhdessä.
Seurakunnissa tehdään oikeasti hienoja juttuja. Niistä on syytä olla iloinen. Kaatamatta silti aitaa;)
Miten tässä puuduttavassa kirkko-organisaatiossa on liikaa väkeä – kirkko olemme me, siis kaikki. Jos ihanaa on se, että joku menee ja tekee niin silloinhan täällä on kaikki hyvin – jee. Mutta kun ei se kyllä ihan noin ole – pikkusen on väliä silläkin mitä tekee ja sanoo eli kirkko on kirkko ja sillä on viesti – se olisi hyvä kuulua.
No Manu Ryösön uskalluksista olen kyllä eri mieltä. Aika moni floppeja alusta loppuun mitä nyt rohkeudeksi nimesit. Kaikki evankelistä kiistanalaista kamaa. Olkoon, kun laput on silmillä niin sillon on – minkäs teet.
Helena, Asia selvä. Olen pahoillani, että osoitin sinua. Se ei siis ollut sinusta kiinni, mutta jäi jostain muusta syystä näkymättömiin… Oliko taustalla tekninen syy, vai Kotimaa24:n oma agenda jää minulta hämäräksi.
Mitäköhän työ sanotta Jeremiaan kommentista: ”He tosin juoksevat, mutta en minä ole heitä lähettänyt, sanoo Herra”. Usein kaupataan enemmän itseään ja omia mielipiteitä kirkossakin kuin rehellistä ja parannusta aiheuttavaa Jumalan sanaa! Jos julistuksesta ei synny Jumalan ylistystä ja uutta elämää, se lienee turhaa!
Tuomo Hirvi, kyllä nimenomaan kirkko olemme me kaikki ja yllättävänkin monilla on ajatus siitä, miten sen mainitsemasi viestin tulisi näkyä ja kuulua. Se on musta kirkon voimavara. Ajattelenpa vaikka tuota Hailuodon kyläjoulukalenteria, että aivan mahdottoman hieno idea! Eikä tietenkään ne mahtavat ideat ole jonkun yksittäisen työntekijän ansiota, mutta yksittäinen työntekijä (miksei seurakuntalainenkin) voi olla vaikuttamassa siihen annetaanko seurakunnassa luovuuden kukkia vai latistetaanko se. Mua ei kiinnosta nostaa esille nimiä, mua kiinnostaa se, mitä tapahtuu. Mä tarkoitan menemisellä ja tekemisellä ennen kaikkea sitä, että ei tehtäisi ihmisiä toimintakyvyttömiksi kaikenlaisella komiteoiden käsittelyillä ja pitkillä konsensusta tavoittelevilla voiko-näin-tehdä -palavereilla. Siihen uupuu ihan kaikki. Jos siihen mennään (tai kun siihen on menty?), niin pitänee toimia vanhalla periaatteella ”helpompaa on pyytää anteeksi kuin saada lupa”…
Manu Ryösö, mä veikkaan, että kyse ei ole kenenkään tahallisesta sensuroinnista. Tottahan se on, että tuo lista, minkä nostit esille, on ainakin mulle joiltakin osin melko vaikeaa nieltävää. Mä en voi hyväksyä seksuaalivähemmistöjen torjumista enkä evankelisen liikkeen harjoittamaa politiikkaa suhteessa naispappeihin tai naispappeuden hyväksyviin ”lampaisiinsa”. TRO-kampanja on mun mielestä ihan irti tämän päivän nuorten arjesta. Mutta se on sitä uskon todellisuutta missä sä ja sun kanssa samalla tavalla ajattelevat elätte enkä mä ihan hirveästi varmaankaan siihen voi vaikuttaa. Muuten kuin tarjoamalla oman maailmankatsomukseni peiliksi.
valma luukka, mitä on julistus? Onko se kirkollinen monologi vai onko se seurakunnan olemista dialogin kenttänä? (hirveän pöljän kuuloinen muotoilu, mutta en tähän hätään keksinyt parempaakaan)
Takaraivossa soi aina tämän monologi-dialogi -asetelman tiimellyksessä Dostojevskin kirjoittama ajatus: ”Jos minun pitää valita totuuden ja Kristuksen väliltä, valitsen mieluummin Kristuksen”.
Kyllä termiä ”julistaminen, julistus” käytetään edelleen, esim. Joulurauhan / koulurauhan julistus. Sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa pidetään Jumalan sanan julistusta uskovien tehtävänä. Tämä ”dialogi” on selvimmillään Jes. 40: 6-8(jne.) : ”Ääni sanoo: ”Julista!” Toinen vastaa: ”Mitä minun pitää julistaman?” Kaikki liha on kuin ruoho ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen; ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, kun Herran henkäys puhaltaa siihen. Totisesti, ruohoa on kansa. Ruoho kuivuu, kukkanen lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti”. Myös Paavali oli asettanut Timoteuksen julistamaan tätä samaa iankaikkista evankeliumia. Jos vähän selailee Raamattua, sana julistus tulee yhtäpäätä esille nimenomaan ”Herran suun” tulkitsijana.
Kun luin tuon kommenttisi ja vastauksen minulle, Helena Paalanne, niin mieleeni tuli eittämättä kysymys, että mihin me oikeastaan paimenia taikka pappeja tarvitsemme. Onko tämä näin helppo yhtälö ratkaista, että kirkko voisi hyvin ja toimintaa olisi. Minusta jotenkin ratkaisu ontuu – kyllä me järjestäytynyttä kirkkoa jäämme kaipaamaan, jos epäjärjestys ottaa kansankirkossa vallan.
valma luukka, en oikeastaan kysynyt, että onko sellainen termi käytössä ja miten sitä käytetään Raamatussa vaan sitä, mitä se esimerkiksi sinun mielestäsi pitää sisällään? Minä esimerkiksi ajattelen, että on tärkeää julistaa syntejä anteeksi. Evankeliumin julistaminen lienee oleellisesti juuri syntien anteeksiantamisen ja ylösnousemuksen julistamista. Saarnatuolissa voi tapahtua jonkinlaista frontaaliopetusta ja miksi ei julistustakin. Mutta se elämä, mitä me eletään seurakunnassa ei voi olla vain julistusta. Sen pitää olla ihan elämää, jossa kaikenlaiset kyselyt ja keskustelut on sallittuja. Mummielestä.