”Olen aina halunnut blogata. Olen vajaat kaksi viikkoa vanha, ja koko elämäni olen halunnut kirjoittaa blogin Kotimaa24-alustalle. Syntymästäni asti olen halunnut netin erilaisille hommafoorumeille, varsinkin näille uskovaispalstoille. Tämä se on elämää!
Minulla on tunteiden koko potentiaalisuus. Minulla on oma keho ja ihan ikioma DNA sekä täysin ainutkertainen sosiaaliturvatunnus. Samanlaista ei ole kenellekään toisella ihmisellä tässä maassa. Minä olen siis olemassa yksilönä, vaikka oikeasti olen yksilö vasta potentiaalisesti. En osaa ajatella, en tunne aikaa, eikä minulla ole vuorokausirytmiä. Kommunikoin silti joka solullani, otan vastaan kaiken, mitä minulle syötetään. Tai sitten en ota. Voin tehdä valintoja. Jos tutti ei huvita, käännän pääni pois.
Valinta ja valinta. En ole vielä kerinnyt muodostamaan kantaani tähän vaikeaan kysymykseen. Piereskelen paljon. Sekin vaikuttaa minuun, mitä äiti ja isä ajattelevat maan presidentistä ja kiakkokansasta ja eutanasiasta. Sekin vaikuttaa, jos he eivät ajattele mitään. Kaikki heijastuu koko ajan minuun, ja minä olen suojaton.
Olen suojaton suojalle, jonka äiti ja isä antavat. Miettikääpä sitä, aikuiset!
Monet pelkäävät tehdä lastensa puolesta päätöksiä. Lapsi saa sitten itse päättää, he sanovat. Kukaan ei kysynyt minulta, haluanko tulla olemassa olevaksi. Sitä kysymystä ei voitu kysyä, koska ei ollut ketään, joka olisi voinut tulla olemassa olevaksi. Kukaan ei kysy minulta, haluanko vaaleanpunaiset vai vaaleansiniset housut. Kukaan ei kysy, pidänkö musiikista, jota isä kaiket päivät luukuttaa olohuoneessa.
Nykyään ei uskalleta liittää lasta uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi, koska ajatellaan, että jäsenkortti on samantapainen kuin S-etukortti, sen sijaan että otettaisiin joko S-etukortti tai K-plussakortti, voidaan jättää kaikki kortit jakamatta. Oikeasti uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys ei viittaa mihinkään ruokaketjuun tai bonuskorttiin. Se viittaa syömiseen.
Mutta uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys voi merkitä myös huonoja ruokatottumuksia. Olen kai ihan onnellinen, kun minulle soitetaan jatkuvasti rytmimusaa, jonka tempo on sama kuin minun sydämenlyöntini jo sikiöaikana, 120–160 bpm. Meillä ei hoeta jeesuksia joka raossa. Telkkari pauhaa, musiikki soi, eikä minua riepotella missään telttakokouksissa. Ei tule ähky, ei pakkosyötetä. Mutta minusta pidetään huolta, ja joka solullani minä kommunikoin ja otan vastaan.
Kun nukun, aikuiset menevät Facebookiin ja panevat sinne statuspäivityksen minusta. He jakavat minusta kuvia. He ovat niin onnellisia, että haluavat kertoa siitä kaikille puolitutuille. Kuvani leviää netissä. Minulta ei tietenkään kysytä, saako minua valokuvata. ”Lapsi saa sitten itse päättää” – paskanmarjat! Iskä kyllä hermostuu, jos joku tägää hänet kuvaan, jossa hän on kännissä. Mutta minusta saa muka tehdä esineen, jota voidaan esitellä. Sen kandeis varmaan perustaa oma salainen ryhmä, jossa voi jakaa turvallisesti kuvia lähisukulaisille ja kummeille ja ystäville.
Se, että pappi lukee jotkut loitsut ja ripottelee vettä päälleni, ei vahingoita minua ollenkaan. Mutta se on silkkaa eksploitaatiota, että minusta luodaan julkinen tarina sosiaaliseen mediaan. Televisiossa ehkä perversseintä on se joku Supermarjo. Se ei ole enää hän vaan se. Se on epäpersoona. Se on tehnyt itsestään ja lapsistaan esineitä. Jos päässä olisi vähänkään älliä, hävettäisi olla sellaisen häiriintyneesti käyttäytyvän sen lapsi, se.
Te vain näyttelette elämää. Se, mitä voidaan tuolla lailla näyttää, ei ole enää elämää. Näyttämällä elämä lakkaa olemasta itse elämää. Seksi on intiimeintä elämää, mitä ihmisellä on. Mutta näyttämällä seksiä siitä tuleekin pornoa.
Tämä aika on tehnyt ihmisistä hulluja ihan uudella tavalla. Tämmöistä ei ollut 1980-luvulla, kun pikkupojat pelasivat Commodore 64:lla Raid over Moscow -tietokonepeliä ja katsoivat aurinkoisena kevätpäivänä pimennetyssä olohuoneessa koulun jälkeen Schwarzeneggerin Commando-elokuvaa. Tai varmaan oli Amerikassa, jossa viisivuotiaat pikkutytöt pannaan ketkuttamaan lapsimissikisoissa peppua niin kuin huorat. Lapsen psyyke ei mitenkään voi kestää Kidsing-tyyppisten ohjelmien painetta ja menestyksen ihannointia. Antti Tuisku on mahtava jäbä, joka osaa itse kirjoittaa lyriikoita biiseihinsä, mutta tässä kohtaa hän sortui virhearvioon, kun lähti mukaan tämmöiseen ohjelmaan. Kun minua syötetään, telkkarista tulee pelkkää tositeeveetä. Kulttuuri on niin rappiolla, ja nytkö muka ”lapsi saa sitten isona päättää”? Jumatsuikki, että on tekopyhä meininki.
Kasteesta tai muusta uskonnolliseen yhdyskuntaan liittämisestä osastaan jeesustella, se on helppoa, kun ollaan muuten niin pihalla siitä, mikä on turvallinen kasvualusta pienelle. Haistakaa sinapinvärinen vauvakakka!
Ehkä minä saan 15-vuotiaana poikakaverin, joka on ympärileikattu juutalainen. Pitkälti juuri hänen perinteestään nousee koko moderni psykoterapia, ja kun katsotte juutalaisten hyvinvointia, niin ei ole epäilystäkään, etteivätkö keskimääräisesti juuri he osaa kohdella lapsiaan hyvin.
15 ikävuoteen mennessä myös koululaitos on tehnyt puolestani paljon päätöksiä sen nimessä, että minä sitten isona itse saan päättää. Siihen mennessä Allerin ja muitten roskakuntantamoiden julkaisut R-kioskin lehtihyllyllä ovat kuitenkin jo tehneet tuhojaan pienelle sielulleni.
Toistan. Minusta on ihmeellistä, että porukkaa ei jänskätä liittää lasta tähän arkipäivän BB-taloon. Vauvalla ei ole yksityisyyttä, ja kuvia jaetaan estoitta. Sen haitta mielestäni on pahempi kuin perinteinen yhteisön jäseneksi ottamisen rituaali. Siellä ne vain ihmiset, siis ne, kertovat somessa minusta asioita, jotka kuuluvat yksityisyyteeni. Mutta kaltaisiltani riistetään yksityisyys.
Minäkin rupean laittamaan statuksia. Olen itse kävelevä status. Hyvinvoinnistani näkee kilometrin päähän, minkälainen meininkileisson meillä on himassa. Jos olen päiväkodissa itsekeskeinen määräilijä, tiedätte heti, että kotona on kaikki päin prinkkalaa. Nyt unelmoin, ja sen kunniaksi heiluttelen unissani käsiäni niin kuin ne olisivat vanhan Datsunin lasinpyyhkijät. Annan vanhemmilleni sitä ”omaa aikaa”, jossa vuorostaan aikuinen ”saa sitten itse päättää”. Mihin hän tai se sitten käyttää 20 minuuttiaan?”
Jo geenisi haluavat kirjoittaa blogeja K24 ssäkin ja onnistuvatkin siinä.
Olet siis yksi noista etuoikeutetuista Suomen ev lut Siionissa, eliittiä joka päästetään laukomaan ajatuksiaan K24 blogissa.
Minä ja ainakin puolisataa muuta on sieltä karkoitettu, kun johto sanoo ,että heillä ei ole voimia kontroloida kirjoittajia. Saadaan vapaasti kommentoida teitä sisäänkutsuttujaja etuoikeutettuja ja luulevat että sillä sensuuri on vältetty.
. No tulos on ollut sen mukaista viimeisen vuoden aikana . Blogistien joukko on vakio niinkuin kommentaattoreidenkin. Kommentaatoreilla on ikuinen tendenssi yrittää kidnapata palstat omien agendojensa mukaisiksi kun vapaata foorumia ei ole.
Nauti nyt sitten mahdollisuudestasi sanataiteiluun (joka on sinäänsä nautitavaa).Me kateelliset ja katkerat voimme vain ihailla tulosta ja taputtaa.
Mutta miksi et muuten ole systemikriitikko vai tykkäätkö, että muilta viety vapaus on 0k?
Eikö toimittajan moraaliin kuulu sananvapauden suojaaminen jopa kirkolliskapitalistisessa systeemissä?
No minä en ole ollut vapaan bloggauksen aikaan täällä edes lukijana, että siihen en ota kantaa.
Tykkään Huttusen kirjoituksista, monesti suorastaan nautin niistä. Kuten esimerkiksi kirjoituksesta Uskonnon (ja kirkon) ongelma on kyvyttömyys käsitellä vihaa. Tallensin sen ja ajoittain luen sitä ja kylläpä helpottaa.
Myös tämä blogi on herkullinen. Kiitos!
Markku Hirn: ”Olet siis yksi noista etuoikeutetuista Suomen ev lut Siionissa, eliittiä joka päästetään laukomaan ajatuksiaan K24 blogissa. Minä ja ainakin puolisataa muuta on sieltä karkoitettu, kun johto sanoo ,että heillä ei ole voimia kontroloida kirjoittajia.”
Nettipalstallahan tilan puute ei ole rajoittava tekijä sananvapauden ilmauksille kuten paperilehdissä. Asiattomaan kirjoitteluun syyllistyneeltä blogistilta voidaan aina ne oikeudet ottaa pois, joko yhden kerran, tai varoituksen/varoituksien jälkeen.
Palstalla tuntuu olevan myös blogisteja, joilla monissa blogeistaan ei tunnu oikeastaan olevan mitään erityistä sanottavaa. Periaate vaikuttaa olevan enemmänkin tyyliä: määrä korvaa laadun. Tämän blogin kirjoittajan kirjoitukset taas ovat taas pitkiä kuin ”nälkävuosi.” Ihmettelen kuinkahan moni niitä viitsii/jaksaa loppuun asti lukea. Samat asiat voisi sanoa yksinkertaisemmin ja nasevamminkin. Herättäisi silloin myös enemmän keskustelua ja kommentteja.
Viisas jälkikasvu 🙂
Huttusen blogit ovat hyviä, vaikka hiukka liian pitkiä…minkä hän taannoin myönsi itsekin. Siis että hän kirjoittaa pitkiä blogeja.
Näinhän se on, että ihmisen some-maailma alkaa jo synnytyslaitokselta kun kuvia vastasyntyneestä laitetaan nettiin monille foorumeille. Ei se vauva itse pääse asiaan vaikuttamaan, josko vielä osaisikaan.
Minä muuten tykkään olla kommentoijan osassa enemmän kuin blogistina. Siinä on se hyvä puoli, että toiset kirjoittavat aiheen/blogin valmiiksi ja sitten kommentoija saa kommentoida tai olla kommentoimatta.
Ei tule liikaa suorituspaineita.
Älykkään oloinen otus. Onnea!
Kiitos kirjoituksesta, Juhani. Ainakin me kaksi tiedämme (oletus koskien sinua), että pituus ei pilaa hyvää tekstiä; paremminkin päin vastoin. Ei ole meidän ongelmamme, jos joillekkin on liikaa kaikki mikä ylittää tekstiviestin mitan.
Todellakin, on muitakin asioita kuin paljon parjattu lapsen kastaminen, jotka on (joittenkin mielestä) sopivaa tehdä vasta sitten, kun lapsi itse on kykenevä valitsemaan ja päättämään.
”Olen suojaton suojalle, jonka äiti ja isä antavat. Miettikääpä sitä, aikuiset!”
Tämä on suorastaan sanallinen helmi.
Kaija Karvinen: ”……….paljon parjattu lapsen kastaminen, jotka on (joittenkin mielestä) sopivaa tehdä vasta sitten, kun lapsi itse on kykenevä valitsemaan ja päättämään. ”
Kuten esimerkiksi kristittyjen oppikirjanaan pitämän Raamatun mielestä.
Apostolien teot 2.41: ” 41 Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin…”
Matt. 28:19: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia – – kastakaa heidät.”
Apt. 8:12: ”Kun he uskoivat Filipposta, – – heitä ryhdyttiin kastamaan, sekä miehiä että naisia.”
Kirkkohistorioitsija August Neander kirjoitti: ”Usko ja kaste yhdistettiin aina toisiinsa; ja täten on hyvin todennäköistä, – – että lapsikasteen käyttäminen oli tuntematon tänä aikakautena [ensimmäisellä vuosisadalla]. – – Se, että se ensi kerran käsitettiin apostoliseksi perinteeksi kolmannen vuosisadan kuluessa, on pikemminkin todistus apostolisen alkuperän tunnustamista vastaan kuin sen puolesta.” (History of the Planting and Training of the Christian Church by the Apostles)
Origenes (185–254) kirjoitti: ”Kirkon tapana on kastaa jopa pikkulapsia.” (Selections From the Commentaries and Homilies of Origen, Madras, Intia, 1929, s. 211.) Karthagon kolmas kirkolliskokous (n. 252) vahvisti tämän tavan.”
Markku Hirn,
minulla ei ole esittämääsi asiaan mitään kantaa. Julkaisija saa itse päättää, kenen tekstejä se julkaisee. Kaikki lehdet eivät osta minun juttujani. Tämä julkaisija ei maksa kirjoittajille palkkioita, ja ihmettelen joskus hieman, miksi kirjoitan, kun siitä ei makseta, sillä minä olen velkainen työläinen…
…mutta siitä päästään Vesa Ahlforsin kritiikkiin, eli blogien tasoon. Olen ammattitoimittaja ja kirjoitan ammatikseni tavaraa, jota tässä maassa vain 2-3 muuta sanomalehtitoimittajaa kirjoittaa. Blogissani en anna minkään sellaisen seikan näkyä mitenkään, vaan kun tästä ei maksetakaan, saa tämä olla tällaista tajunnanvirtaa, näin se täyttää myös alkuperäistä verkkopäiväkirjan ideaakin. Pituutta voi tulla, koska ei ole aikaa miettiä enempää. Tässäkin tekstissä olisin vielä halunnut erikseen ruotia ”prinsessa esitteli vauvamasunsa”- ja ”prinsessa esitteli uuden vauvansa”-otsikkotyypit, joita rajattomat sekopäätoimittajat tehtailevat viihdeuutisiin, mutta tekstimäärä olisi kasvanut. Huomasin viimeksi, että sinänsä sujuva teksimömmö kyllä valuu ruudulla alas sopivassa tempossa, mutta puhelimella sellaista ei jaksa lukea. Näissä parametreissä…
…toivotan kaiken kritiikin tervetulleeksi, koska julkaisijakin voi keksiä, että tasoa pitää nostaa. Bloggaajana minulla ei silti taida olla mahdollisuutta toivoa sisältöä koskevia fiksuja kommentteja? Tällä K24-palstalla olen huomannut, että keskustelun herättämiseksi teksti pituus tai taso ei merkitse vaan aihevalinta. Jos aiheena ovat homoliitot ja vanhoillislestadiolaisuus, se kiinnostaa erityisen paljon.
Viimeinen virkkeesi panee kysymään, että miksiköhän niin? Ettei vain kyse olisi erityisen vähäisestä tarpeesta keskustella mistään muusta kuin kirkkopolitiikasta taikka ylipäätään politiikasta kirkossa. Jokaisella on ja saa olla mielipide mutta, että sen pitäisi olla kirkon mielipide onkin jo toinen juttu. Jotenkin tunnen evankeliumin kovin huonosti, kun en erota kumpaakaan erityisen suureksi tehtäväksi julistaa yhtään mitään kummastakaan asiasta – no K24 toki on ottanut molemmat uutistensa ytimeksi. Tarpeellista – tuskin, toivottavaa – vielä vähemmän.
Onpa hyvä, että on näitä huttusia ja kakkureita. Ettei kaikki palstalla oleva olisi vain syytöstä ja paatosta. Ei pieni ihminen jaksa aina synnissäkään rypeä. On joskus aika nauraa, iloita ja rakastaa.
Neljännen adventtisunnuntain aiheeseen voi tutustua ja tekstit lukea osoitteesta
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-19-12-2021/