Kirkko ja kirkon työ on ollut kovasti ”tapetilla” – ainakin kirkon piirissä ja vähän muutenkin. Kirkkoon liittyvää keskustelua ovat viime aikoina synnyttäneet ainakin lähetysjuhlien tapahtumat. Keskustelua seuratessa olen pohtinut jälleen kerran sitä, mistä kirkon työssä onkaan kysymys.
Ymmärrän kirkkoon liittyvää keskustelua ja samalla suren sitä hämmentyneenä. Suren sitä, mitä joskus itse koen kirkossa ja miten kohtelemme toisiamme. Suren sitä, miten kadotamme näkymme tärkeimmästä.
Onko kirkon työssä kysymys viimeisestä uutisesta eli siitä, miten kirkostakin rahat alkavat loppua ja miten kiinteistöjä myydään ja miten henkilöstöä vähennetään? Tai onko kirkossa kysymys siitä, miten ihmiset kirkon sisällä ovat eri mieltä eri asioista. Yksi ajattelee homoseksuaalisuuden olevan sitä ja toinen tätä. Kolmas ei osaa ajatella asiasta mitään ja ahdistuu taas siitä! Yksi toivoo kirkon olevan hyppäys 2000 vuoden taakse Jeesuksen aikaan ja alkuseurakunnan elämään tai haavekuviin tuosta elämästä.
Kirkkoon kohdistetaan odotuksia siitä, että se olisi lähes taivasta maan päällä ja samalla kirkko näyttäytyy usein kovin maallisena ja myös raadollisena. Onko kirkossa kysymys siitä, kenellä on valta ja kuka sanoo viimeisen sanan? Onko kirkossa kysymys rakenteista eli siitä, kuka osaa päättää parhaan organisaatiomallin kirkolle? Onko kirkossa kysymys siitä, kuka uskoo oikein ja kenellä on Henki ja kenellä sitä taas ei ole. Onko kirkossa kysymys vuohista ja lampaista vai pikemmin raatelevista susista?
Useimmat meistä, kirkossa toimivista, tiedämme mistä kirkossa on kysymys. Tai meillä on ainakin toive ja näky siitä. Kirkko ei ole kuitenkaan joukko erilaisia ja toisistaan irrallisia kuvia ja toiveita kirkosta vaan kirkko on yhteisö, jossa sen jäsenet jakavat yhdessä kirkon asian. Kaiken kirkon sisällä ja sen ulkopuolella olevan myllerryksen ja hämmennyksen keskellä pitää palata perusteisiin. Voi kysyä siis: Anteeksi, mutta mistä kirkossa onkaan kysymys?
Kirkossa on kyse evankeliumista ja rakkaudesta, Jumalasta ja ihmisestä. Viime pyhän evankeliumi kadonneita etsivästä on kuva kirkosta tai kirkon asiasta. Kirkossa olemme kadonneita ja hyvän elämän kadottaneita ja kirkko tuo meille sanoman Jumalasta, joka ei jätä meitä kadoksiin. Kirkko tuo sanoman Kristuksesta, ihmiseksi tulleesta Jumalasta ja anteeksiannosta. Kirkko tuo sanoman siitä, että Jumalan rakkaus meitä kohtaan saa meidät rakastamaan toisiamme. Se saa meidät näkemään toisessa ihmisessä Kristuksen, jota palvelemme.
Kirkko on armon yhteisö, ei armottomuuden. Kirkko on toivon yhteisö, ei toivottomuuden. Kirkko on uskon, toivon ja rakkauden yhteisö. Nämä ovat tuttuja fraaseja, joiden sisältö pitää löytää todella aina uudelleen. Kuopion piispa Jari Jolkkonen saarnasi kirkkopäivien messussa kirkosta Jumalan perheväkenä. Perhe on koti, jonne voi tulla, olipa tapahtunut mitä tahansa ja olipa elämä miten tahansa. Perheessä tulee olla puhevälit ja ateriayhteys. Perheessä eivät jotkut sittenkään ole mustia lampaita – tai sitten kaikki perheenjäsenet ovat niitä.
Kirkko on minulle työpaikka ja intohimo, joka on vienyt mukanaan. Kirkko on yhteisö, jossa liityn pitkään ketjuun ja jossa olen koko maailman hyvin erilaisten sisarten ja veljien kanssa. Välillä väsyn kirkkoon, mutta kirkko ei väsy minuun. Vaikka toivoisinkin kirkkomme olevan kovin toisenlainen kuin se usein on, en osaa hylätä äitiä, joka antaa sittenkin sitä, mitä muualta ei saa.
Toivo Loikkanen
>>>Yksi toivoo kirkon olevan hyppäys 2000 vuoden taakse Jeesuksen aikaan ja alkuseurakunnan elämään tai haavekuviin tuosta elämästä.>>>
Kunpa kohtaisi enemän heitä, joille apostolien opetus on enemmän kuin 2000 vuoden takainen haavekuva, jota tässä ajassa ei enää kirkossa tarvita.
Jorma: Ilmauksella tarkoitan sitä, että joillekin hengellisyys ja kirkko on mielikuva apostolien ajasta ja epärealistinen toive siitä, että pääsisimme suoraan sinne ja että nykyaika voisi olla tuon mielikuvan mukaista. Ilmaus ei tarkoita sitä, että emme ottaisi todesta Raamatun sanomaa ja apostolien opetusta ja liittyisi niihin.
Koen kirkon tehtävän niin Suomessa kuin muuallakin neljän englanniksi oppimani verbin kautta. En yritä kääntää niitä suomeksi, koska en saisi kaikkea haluamaani käännetyksi:
Call, Care, Equip, Send
Kirkon muutosprosessi ilmenee monella tavalla, myös operatiivisessa toiminnassa. Yksi ajankohtainen esimerkki on näkemyserot Espoon seurakuntayhtymän operatiivisen toiminnan johtamisessa. Asiaa jonkin verran seuranneena olen saanut käsityksen, että yksi osatekijä on seurakuntayhtymien hallinnon uudistus, jonka mukaan operatiivista toimintaa johtaisi kirkkoherra/tuomiorovasti. Oma työkokemukseni on henkilöstö- ja taloushallinnon johtotehtävistä. Tästä näkökulmasta mieleen tulee kauppaneuvos Paukun viisaus: ”Mooses on Mooses ja bisnes on bisnes.”
Ihmettelen itsekseni, miksi se hengellisyys voi olla epärealistista, jos pidetään kiinni apostolien opetuksesta?
Onko niin, että osa rakastaa rakenteita ja instituutiota, toisille taas kirkko ei ole yhtään mitään ilman totuutta ja sanaa – vaikka se ylpeilisi rakkaudestakin?
Muuan viisas ja arvostettu emeritus sanoi reilu viikko sitten, että ”kirkon tulee uudistua (ajan hengestä suuntaa ottaen) tai se tuhoutuu”.
Mietin, mihin mahtoi emeritukselta unohtua Mestarin sanat, etteivät ”helvetin portit sitä voita”. Todellinen kirkko, joka on Kristuksen ruumis, se pysyy päivien loppuun asti. Se pysyy sanassa pitäytyen, ei inhimillisen viisauden voimin. Voipi olla niinkin, että Call, Care, Equip and Send toteutuu ilman Jumalan sanaankin, mutta se ei ole enää Kristuksen kirkko.
Jorma. En täysin ymmärtänyt sanomaasi. Et sinäkään näytä aina ymmärtävän muiden sanomaa. Tuntuu välillä, että kanssasi on enemmän kielellisiä kuin teologisia ongelmia.
Minä tarkoitin Kristuksen Kirkon tehtävää ja jokaisen kristityn tehtävää – verbeinä, teonsanoina – olla mukana julistamassa ja palvelemassa ihmisiä (proclamation and service), varustamassa heitä ja lähettämässä heitä kohtaamaan muita julistuksen ja palvelun kautta.
Lähetyskäskyä voidaan kääntää uusille kielille näinkin. Kaikki eivät puhu samaa Kaanaan kielen murretta eikä heidän tarvitsekaan.
Jorma: Epärealistisella hengellisyydellä tarkoitan sellaista hengellisyyttä, jossa kuva Jeesuksen ajan, opetuslasten, apostolien sekä alkuseurakuntien elämästä nähdään kovin ruusuisena ja ongelmattomana. Todellisuudessa elämä oli melko ”rosoista” ja alkuseurakunnissa oli paljon kirjavaa elämää ja myös ongelmia. Toisaalta myös aikamme on eri emmekä voi tehdä aikahyppyä 2000 vuoden taakse vaan joudumme elämään uskoa tässä ajassa.
Toivo. Olemme saaneet olla mukana uusien luterilaisten seurakuntien ja uuden luterilaisen kirkon syntyvaiheissa. Kun niitä katsoo samanlaisella aikavälillä, mikä oli kulunut kristikunnan ensimmäisten seurakuntien syntymisen ja Paavalin kirjeiden välillä, nuorissa seurakunnissa esiintyvät kysymykset, ilot ja ongelmat ovat olleet häkellyttävän samanlaisia kuin Paavalin aikana. Se sama rosoisuuskin…
Vastaavasti monet raamatunkohdat, jotka meillä tuottavat kysymyksiä, ovat esim aasialaiselta taustalta helpompi ymmärtää kuin meidän taustaltamme. Yksi hauskoista esimerkeistä oli se, että siellä ilman muuta ymmärrettiin, että enkelien ilmestyessä ihmisille, ne yleensä ensimmäisenä kiirehtivät sanomaan Älkää pelätkö. Se ei ole mikään vienon pienen lapsienkelin kaunis sanonta, vaan pikaisesti huudettu huomautus, jotta ihmiset eivät pötkisi pakoon…
Sepustukseni voi vapaasti jättää omaan arvoonsa, enhän ole moittinut tai vaatinut ketään ymmärtämään tarkoitustani.
Minä ymmärsin Maijan tekstistä aivan sen, mitä hän tarkoittaakin, oletan.
Maija ei ikäväkseni ymmärtänyt minun kommenttiani. En niinkään asettunut vastahankaan, vaan puhuin yleisellä tasolla.
Juutalaisuuden historiasta toisen temppelin kaudelta tiedämme anekdootin. Uuttera uhripalvelus pyöri, mutta Herran kirkkaus oli jo poistunut temppelistä.
Niin Toivo,
Olen just viime viikolla lukenut täällä viittauksen tuohon rosoisuuteen.
Sen tulisi jollakin tavalla tehdä vastaava kehitys meidän ajassamme
hyväksytyksi.
Olenko väärässä, kun olen saanut sen varmuuden, että apostolit koko ajan taistelivat tätä rosoisuutta ja eriseuraisuutta vastaan – ykseyden puolesta?