Maailmassa on aina ollut väkivaltaa ja sotia. Ihmisen pahuus on ilmennyt liiankin monin tavoin. Tunnettu kirjailija arvioi kriittisesti, että ihmiset ovat unohtamassa 1900-luvun tragediat eli maailmansodat ja kansanmurhat (mm. holokausti, Stalinin vainot).
Viime aikoina uutiskuvat ovat täyttyneet ainakin meillä läntisessä maailmassa ja Euroopassa sotauutisista. Ensin tuli Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota Ukrainassa kaikkine julmuuksineen ja nyt olemme seuranneet Hamasin terrori-iskun nostattamaa sotaa Israelissa ja Gazan kaistaleella.
Olen huomannut Ukrainasta ja Israelin ja Hamasin sodasta yhden yhteisen piirteen. Väkivaltaa ja julmuuksia kohdanneet ihmiset ovat sanoneet: ”Emme unohda, emme anna ikinä anteeksi”.
Lähi-idän vihan kierre on tuosta asiasta tuttu vuosikymmenten ajalta, jopa pitemmältäkin! Ukrainassa on ymmärrettävää, että tuollainen ajatus nousee esille. Se on myös yhteydessä puolustustahtoon ja sitkeyteen, jota siinä tarvitaan. Se nousee erityisesti niistä tilanteista, joissa ei ole ollut vain ”perinteistä sotaa” vaan myös sotarikoksiksi luettavia julmuuksia kuten on ollut monilla Ukrainan alueilla Venäjän joukkojen tekeminä.
Myös Israelissa nousi Hamasin hyökkäyksen jälkeen lausuntoja, joissa ilmaistiin, ettei asiaa unohdeta eikä anneta anteeksi. Palestiinalaisten puolella on puolestaan ideologiaa, joka julistaa juutalaisten ja Israelin valtion hävittämistä.
Vihan, katkeruuden ja koston kierre noissa maailman kriisipesäkkeissä on meille osin käsittämätöntä. Osin se on kuitenkin inhimillistä. Joskus tavallisen elämänkin piirissä joku ihminen loukkaantuu, katkeroituu ja kasvattaa kaunaa toista ihmistä kohtaan. Sellainen tilanne auttaa ehkä jotenkin käsittämään, mistä tuollaisessa vielä vahvemmassa katkeruudessa, vihassa ja kostonhalussa on kysymys.
Itsekin mietin, voiko kristilliseen uskoon ja inhimilliseen elämään muutenkin olennaisesti kuuluva anteeksiantaminen olla mahdollista tuollaisissa tilanteissa. Näyttää siltä, että sille ei ole paljoa sijaa. Silti Lähi-idässäkin vaikkapa juutalaiset ja Palestiinan muslimit yrittävät opetella rauhanomaista yhteiseloa. Valitettavasti heitä on vain hyvin pieni joukko. Ja lisäksi tulee erityinen kysymys palestiinalaisten omasta valtiosta ja kaikkeen siihen liittyvästä problematiikasta.
Vaikka anteeksianto tuntuu mahdottomalta vihaa toisiaan kohtaan pitävien välillä, on sen mahdollisuuksista kuitenkin myös todisteita. Etelä-Afrikassa ja muuallakin on ollut ns. sovintokomissioita, joiden kautta on löydetty sovinnon ja rauhan tietä eteenpäin.
Mikään hurskasteleva ja heppoinen ”antakaa toisillenne anteeksi” opastus ei päde, kun kysymyksessä ovat edellä mainitun kaltaiset järkyttävät tilanteet. Anteeksianto voi tulla vain oikeudenmukaisen sovinnon ja rauhan kautta. Jos anteeksianto ei ole meidän hengellisesti ajattelemalla tavalla mahdollinen, tulisi vihaa pitävien osapuolten kyetä lopettamaan vihollisuudet ja jättämään koettu julmuus ja vääryys taakse. Se on tietysti paljon toivottu ja se edellyttää tosiaan oikeudenmukaisen rauhan saamista. Joskus on myös valitettavan todellista, että viha halutaan siirtää aina uudelle sukupolville lapsista alkaen.
Viime aikojen uutisia seuratessa tulee usein kyyninen ja toivoton olo: Voiko rauha ja sovinto olla tuollaisten jälkeen mahdollinen? Silti rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta pitää toimia ja uskoa, että ne ovat sittenkin mahdollisia. Presidentti Ahtisaarta muistaen: Rauha on tahdon asia.
Toivo Loikkanen
Kiitos blogista! Jos jo muutenkin on taipumusta inhorealismiin ja kyynisyyteen, kuten minulla, niin nykyinen maailmanpoliittinen tilanne ei sitä ainakaan vähennä. Yleensä rauha kuitenkin on aina ennen pitkää solmittu, oikeudenmukaisuudesta en niin varma ole ja vielä vähemmän anteeksiannosta. Mutta mikään ei ole mahdotonta, saihan alun perin terroristina aloittanut Menachem Begin(kin) rauhanpalkinnon aikanaan.
Itsekin olen tullut kyynisemmäksi rauhan saavuttamisen osalta. Ja kuten yritin ilmaista, pidän myös noissa tilanteissa tai niiden jälkeen anteeksiannon mahdollisuutta heikkona.
Ehkä toivoa voisi olla erilaisissa ”pienten alkujen päivissä” – joidenkin ryhnmien välisissä anteeksiannoissa, jos ei suuressa mittakaavassa.
Rauhanpalkintojen merkittävyyden suhteen olen hiukan varovainen. Jasser Arafat sai jaeutun palkinnon mutta mikiä sen vaikutus todella oli, voi synnyttää monenlaisa pohdintoja.
Kolossalaiskirje:
3:13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
Keskinäisessä seurustelussamme antakaamme paljon anteeksi yhteisen rauhan vuoksi.
Ev. Lut. Kirkon Tunnustuskirjat, s. 98, vuoden 1948 painos.
Kumma juttu, mutta hyvä ateria saa aikaan sovinnon.
Samuel Pepys (1633-1703)
Lähi-Idän tapauksessa on tapana syyttää Israelia, koska ei tiedetä tarpeeksi viime vuosikymmenten tapahtumista.
Huudetaan apartheidia, vankilaa , B-luokan kansalaisuutta, huonoa kohtelua, miehitystä, oikeutusta vapaustaistelulle, huudetaan kuin mullilauma, joka yhtyy yhden aloittamaan, tai historian valheista lähtevään mielipiteeseen.
Kun tarpeeksi suuri joukko huutaa, uskotaan, että se on totta. Ryhdytään leikkimään hyvistä pahuuden kautta, naiset ja lapset nousevat nyt arvoon arvaamattomaan, vaikka sivullinen näkee, että heitä käytetään vain hyväksi itselle. Oikeasti ketään ei kiinnosta esim. Gazan, ja varsinkaan Israelin lapset.
Uskovaisten pitäisi olla jopa iloisia, että Gazan lapset pääsevät pois viattomina, ennenkuin heistä tulee paatuneita verenhimoisia aikuisia, terroristeja. Alunperin lapset ovat viattomia, mutta isät ja äidit kasvattavat heidät raivoisaan vihaan, siitä maksetaan. Lapsena poisnukkuneista sanottiin ennen, että heistä tulee enkeleitä,
Valtakuntaan joka ei ole tästä maailmasta.
Kuka tietää miten paljon itsemurhaiskuja oli ennen muuria? Niitä oli paljon, kahviloissa, pysäkeillä, busseissa, koulubusseissa, kodeissa ja yleensä siellä, missa väki oli koolla.
Luin eräästä tapauksesta, naisen omana kertomuksena Israelin vankilasta. Hänen aviomiehensä, jolla oli uusi nainen, uskotteli vanhalle, että jos nainen tekee itsemurhaiskun hän pääsee suoraan taivaaseen ja jopa esimiestehtäviin haaremiin, koska hänen tekonsa ansaitsee sen.
Naisen isku epäonnistui, hän kyllä vahingoitti monia, mutta ei itse kuollutkaan ja joutui vankilaan. Lapset kävivät häntä siellä katsomassa ja kertoivat uudesta äidistä, joka oli muuttanut kotiin. Vanhasta vaimosta pääsi näin eroon, ja sai hänet vielä Israelin elätettäväksi vankilaan, jos ei sattunut taivaan leipiin pääsemään.
Toinen naishenkilö, joka oli epäonnistunut ja joutui Israelilaiseen sairalaan hoidettavaksi ja sen jälkeen vankilaan aikoi poispäästyään tehdä sen uudelleen. Kun häneltä kysyttiin, että hoidettiinko sinua hyvin sairaalassa, hän myönsi, että hoidettiin hyvin. Kun kysyttiin, että miksi sitten haluat tehdä uuden iskun, hän ei osannut vastata.
Nämä tapaukset olivat haastattelusta, joka tehtiin Israelin vankilassa palestiinalaisille naisille.
Loikkanen
”Vihan, katkeruuden ja koston kierre noissa maailman kriisipesäkkeissä on meille osin käsittämätöntä. ”
Onhan se, osin, koska me olemme tottuneet oikeuttamaan itsellemme vain sen pahan tekemisen, mutta meille pitää antaa anteeksi, muuten me emme päästä taivaaseen.
Juutalaiset eivät ole pyrkineet kostamaan, vihaamaan, ja katkeroitumaan esim, Holokaustista, vaikka olisivat voineet sen tehdä, ja tuskin kukaan olisi edes moittinut.
Heitä on kyllä yritetty syyttää uhriutumisesta, joka johtunee kaikista dokumenteista, joita Holokaustista ja muista vainon ajoista on tehty, enimmäkseen muiden, kuin juutalaisten tekeminä, mutta koska ne kertovat juutalaisista, sekin on heidän syynsä ja kertoo heidän uhriutumisesta.
He eivät huutele kaduilla ja toreilla vaan toimivat lain ja oikeuden ja totuuden puolesta ja kautta, ja syytös
” Kristuksen murhaajat ”on jo tuomittu antisemitismiksi.
Hyvin monet muutkin evenkeliumin pahat puheet ovat ihan selkeaästi ja laillisesti kunnianloukkausta ja sellaisena myös käsiteltävä. Maailman parantamiseksi ja kristillisen uskon synnin lopettamiseksi.
Jotenkin tämä koko maailman tilanne näyttää luisuvan kohden jotakin joka on ihan syvältä.
Olisiko tosiaan mahdollista, että tästä kaikesta sopasta vielä kehittyy jopa maailmansota?
Todellista ystävyyttä:
https://www.facebook.com/photo/?fbid=10230162794749455&set=a.2957274206517
Tässä ansiokas Timo Stewartin analyysi tilanteesta:https://www.apu.fi/artikkelit/israel-ja-palestiina-tasta-konfliktissa-on-kyse-timo-stewart
Anteeksiantaminen ilman anteeksi pyytämistä ei oikein toimi niiden kanssa, jotka ovat juuri nyt sodassa keskenään. Varsinkin kun sodan jatkamisen tarkoitus on se ettei vastaavaa enää tapahdu. Sodan lopettaminen kun itseasiassa tarkoittaisi vain valmistautumisen mahdollisuutta seuraavaan sotaan.
Sunnuntain saarnatekstissä puhuttiin vain anteeksiantamisesta. Ei mitään anteeksi pyytämisestä.
Ehkäpä tuo anteeksipyytäminen on osa mielenmuutosta (tai ”parannuksen ajatusta”?).
Ajassamme on tapana kiistellä armosta ja synnistä – usein unohtaen tuon mielenmuutoksen tarpeen, joka ei tee tyhjäksi syntiä eikä toki armokanaan – saati armon tarvetta.
Varmasti on tilanteita, joissa sinulle vääryyttä tehnyt ei pyydä sinulta anteeksi. Silloinkin tulee antaa tehty vääryys anteeksi. Uskon, että Jeesus antaa voimaa ja halua siihenkin. Olen silloin siunannut väärintekijää esim. Herran siunauksella.
Siis mielessäni rukoillut ja siunannut väärintekijää.
Kolme kommenttia.
Kahden valtion mallia YK tarjosi jo 1948, jonka Israel osaltaan hyväksyi ja arabit hylkäsivät ja hyökkäsivät Israelin kimppuun. Sitä Israel on tarjonnut ainakin kaksi kertaa sen jälkeen. Jatkoneuvottelujen sijasta arabit ovat vastanneet intifadalla.
Arabit ovat ilmoittaneet että kahden valtion mallissa – jota he eivät ole kannattaneet – on lähtökohta ettei heidän alueellaan asu ainoatakaan. Kuitenkin Israelin alueella asuu 2,2 miljoonaa arabia ilmeisen tyytyväisinä. Eivät ole pois muuttaneet.
YK/UNRWAn pakolaismääritelmän mukaan pakolaisia ovat myös alkuperäisten pakolaisten jälkeläiset. Näin ei ole missään muualla masilmassa joissa pakolaisasioita hoitaa YK/UNCHR. Yleisen YK-linjan mukaan pakolaisia ei enää ole ehkä nuutamia lukuunottamatta. Jos jälkeläiset palautetaan Israelin alueelle päästäön kätevästi eroon maailman ainoasta juutalaisvaltiosta ja 23. arabivaltio.
Kaikella ystävyydellä, Timo Nokelainen, mutta minusta ei edellä ja muissa keskusteluketjuissa esittämilläsi argumenteilla päästäisi lähellekään sovintoa ja rauhaa, niin yksipuolisia ne ovat.