Antikristillinen anarkismi

Mitä kristityn tulisi ajatella anarkismista?

Nykyään kuulee usein väitettävän, että Jeesus Kristus oli suuri anarkisti, koska hän vastusti aikansa uskonnollisten johtajien vallankäyttöä ja heidän keksimiään perinnäissääntöjä. Tällä perusteella sitten perustellaan monelaisia radikaaleja aatteita, jotka sotivat usein myös kristillistä ihmiskuvaa vastaan.

Mitä tästä tulisi ajatella?

Koko edellä kuvattu logiikka on harhassa!

Anarkismi luo epäjärjestystä, mutta Jumala on järjestyksen Jumala (Kts. esim. 1.Kor.14:40). Siksi ei myöskään Jeesus Kristus voi olla anarkisti, onhan hän samaa olemusta kuin hänen Taivaallinen Isänsä (Kts. esim. Joh.10:30; 17:20-21).

Jeesus Kristus toimi toki monessa suhteessa yllättävällä ja tuoreella tavalla. – Hän kohtasi yhteiskunnan ulkopuolelle joutuneita ja elämässään epäonnistuneita. Jeesus esimerkiksi sanoo:

”En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.” (Luuk.5:32)

Jeesus myös jättäytyi yhteiskunnallisen vallantavoittelun ulkopuolelle (Joh.18:36), ja lisäksi hän järjesti profeetallisen demonstraation Jerusalemin temppelissä (Mark.11:15-19). – Mikään hänen yllättävimmästäkään toiminnasta ei ollut kuitenkaan koskaan Jumalan lain, tai Jumalan asettaman järjestyksen vastaista. Jeesus myös tunnustaa tekevänsä vain niitä tekoja, ja puhuvansa vain niitä sanoja, jotka Isä hänelle antaa (Joh.14:10).

Koska siis Jumala on järjestyksen Jumala, ja Jeesus hänen kuuliainen Poikansa (Fil.2:8), kaikki epäjärjestys ja anarkismi on lopulta Jumalan vastustamista. Epäjärjestystä ja Jumalan vastustamista on toki monenlaista, mutta erityisen pahaa tällainen toiminta on silloin, kun se naamioidaan uskonnolliseen ja jopa kristilliseltä näyttävään pukuun, mutta todellisuudessa vastustetaan Jumalan pyhää sanaa. – Tällaista Raamattu kutsuu antikristillisyydeksi. Antikristillisyys tarkoittaa yhtäältä Kristuksen vastaista toimintaa, toisaalta Kristuksen paikalle asettumista. – Nykyaikaisessa antikristillisessä anarkismissa ovat nähtävissä nämä molemmat ulottuvuudet.

Tämän artikkelin kautta annan tästä ilmiöstä esimerkin, joka keskittyy erityisesti kristilliseen avioliittokäsitykseen kohdistuvaan anarkismiin.

Kristillisen avioliittokäsityksen vastaista anarkismia esiintyy nykyään hyvin paljon, mutta se on usein puettu niin kauniiden kuorien sisälle, ettei sitä useinkaan anarkismiksi tunnisteta. Raamatun avioliittokäsityksen ja nykyisten arvoliberaalien parisuhdemallien tarkempi tutkiskelu tuo kuitenkin tämän asian selkeällä ja huolestuttavalla tavalla ilmi.

Raamattu kuvaa aivan alkulehdillään Jumalan omaa luomisjärjestystä. Sen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen, ja tätä Raamattu alleviivaa hyvin syvällisillä tavoilla.

(1Moos.2:18-24)

Tämä luomisen alkuvaiheiden kuvaus avioliitosta on monella Jumalallisen järjestyksen tasolla luovuttamaton.

1. Ihmisen yksinäisyydestä ja sopivasta avusta puhuminen kertoo sukupuolten välisestä tarvitsevuudesta, joka saa täyttymyksensä miehen ja naisen välisessä avioliitossa. – Tämä on hyvin tärkeä näkökulma kaikkina aikoina. Yksinäisyys, sopivan kumppanin löytäminen ja tarvitsevuus ovat universaaleja ja ajattomia ilmiöitä.
2. Vaimon luominen miehen kylkiluusta kuvaa aviopuolisoiden läheisyyttä. – Tämä on hyvin tärkeä asia, kun mietitään nykyaikaa, jolloin kiireinen elämä vie helposti ajan ja puolisot ns. kasvavat erilleen.
3. Isästä ja äidistä luopuminen ja yhdeksi lihaksi tuleminen laittaa anopit ja appiukot oikeille paikoilleen, ja viestittää terveestä arvojärjestyksestä miehen ja vaimon välisen avioliiton hyväksi. – Tämä on hyvin merkittävää erityisesti silloin, kun mietitään kulttuureja, joissa suvun matriarkat tai patriarkat määräävät lähes kaiken uskonnosta alkaen.

Ihmiskunnan historiassa tätä järjestystä vastaan on rikottu monella tavalla ja useita kertoja kertoja. Orjuus, moniavioisuus, aviollinen uskottomuus ja homoseksuaaliset suhteet vahingoittavat kaikki tätä järjestystä. Pyhä Raamattu sisältää monta kuvausta siitä, miten paljon surua, kärsimystä, väkivaltaa ja tuhoa tällaisesta seuraa. Esimerkiksi jokainen moniavioisuutta kuvaava kertomus Raamatussa ilmaisee tämän perhemallin olevan tavalla tai toisella lopputuloksiltaan traaginen. Samoja ilmöitä voidaan havaita myös yleistä ihmiskunnan historiaa tutkittaessa. Kaikkien korkeakulttuurien rappioon ja tuhoon liittyy aina myös tavalla tai toisella miehen ja naisen välisen avioliittojärjestyksen loukkaaminen.

Anarkismi tarkoittaa sitä, ettei ihminen halua sitoutua yleiseen järjestykseen, vaan etsiä ja päättää oman tiensä yksilökeskeisesti. Anarkisti ymmärtää omantunnon ikiomana ja itse määriteltävänä asiana. Todellisuudessa omatunto (moraalitajumme) tarkoittaa yhteistä tietoisuutta ja yhteistä tuntoa kaikkia yhteismitallisesti velvoittavasta moraalista (conscience, samvete, συνείδηση, совесть). – Kristitty ymmärtää tämän kaikkia velvoittavan yhteisen tiedon/moraalin nojaavan Jumalan ilmoitukseen Raamatussa. – Anarkismi ei tunnusta tätä, vaan haluaa päättää kaiken itse. Sana anarkismi tuleekin kreikan johtajattomuutta tai esivallan puutetta tarkoittavasta sanasta. – Tästä syystä anarkisti nousee usein myös avioliittokäsityksissään Raamatun ilmaisemaa luomisjärjestystä vastaan.

Juuri nyt läntinen media rummuttaa varsin paljon yksilön itse valitsemaa (anarkistista) vapaan rakkauden asiaa. Tämä ei ole kuitenkaan aivan niin uusi asia kuin saattaisimme nopeasti luulla. Kristillisen avioliiton järjestystä vastaan nousevaa anarkismia on esiintynyt myös aiemmissa aatteissa.

Kokemuksia miehen ja naisen väliseen avioliittoon kohdistuneesta anarkismista

Ranskan suuri vallankumous peräänkuulutti vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa. Avioliiton katsottiin rajoittavan yksilön vapautta. Tällöin vaikutti muun muassa kuuluisa valistusfilosfi Jean-Jacques Rousseau. Rousseau uskoi ihmisen hyvyyteen ja hänen vapauskäsityksensä oli varsin anarkistinen. Hän kirjoitti myös anarkistiselle vapauskäsitykselleen pohjautuvia kasvatusoppaita, joissa noustiin kristillistä avioliittoa vastaan. – Rousseaun omalla kohdalla tällainen usko ihmisen anarkistiseen hyvyyteen tarkoitti kuitenkin viittä hyljättyä lasta ja osallistumista yhden alaikäisen tytön raiskaukseen.

Myös Neuvostoliiton alkuvaiheiden kommunismi suosi anarkistista avioliittokäsitystä. Avioliitto ymmärrettiin kommunismin alkuvaiheissa naista orjuuttavaksi ja yksityisomaisuutta (kapitalismia) suojelevaksi instituutioksi. Siksi kristillinen avioliitto nähtiin aluksi bolshevikkien keskuudessa porvarillisena instituutiona, jota tuli vastustaa. – Niinpä sosiaalisen hyvinvoinnin kansankomissaari suositteli tilalle avioliiton kahleista vapautettua rakkautta ja valtion rahoittamaa lastenhoitoa. – Hyvin pian yhä harvempi otti enää vastuuta perheen ja lasten hyvinvoinnista. Työttömien yksinhuoltajaäitien määrä räjähti käsiin. Prostituutio lisääntyi merkittävästi ja kaduilla alkoi parveilla vanhempiensa menettäneitä rähjäisiä lapsilaumoja. Tämä kaikki näkyi myös rikollisuuden kasvuna ja vankiloiden täyttymisenä. – Kohta huomattiin, että tämä komminismin alkuvaiheen anarkistinen yhteiskuntakokeilu kävi liian kalliiksi ja siitä oli pakko luopua.

Kristillisen avioliiton ja ihmiskuvan kyseenalaistavaa anarkismia markkinoidaan usein rakkauden nimissä. Puhutaan usein ihmisen hyvyydestä, jonka uuden anarkistisen vapauskäsityksen väitetään nostavan kukoistukseensa. Todellisuudessa tämän ideologian hedelmät ovat kaukana rakkaudesta. Jeesus Kristus ei kannata tällaista laittomuutta. Siksi hänen sanansa osuu aivan ytimeen:

”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” (Matt.24:12)

Juuri vastuuttomasta rakkaudettomuudesta anarkismissa on pohjimmiltaan kyse!

Juuri tällaista vapaata rakkautta suosivaa retoriikkaa naisten- ja miestenlehdet, televisioviihde ja populaarimusiikki on kuitenkin nykyään täynnä! Tietyssä mielessä voimme siis todeta, ettei ole mitään erityisen uutta auringon alla. – Mutta jotakin on kuitenkin eri tavalla, vielä vaarallisemmalla tavalla uudella tasolla…

Aiemmin anarkistiset aatteet ovat olleet pääsääntöisesti kristillisen uskon ulkopuolisia ilmiöitä. Tällöin kirkossa käyvä kristitty on tunnistanut ne varsin helposti kristinuskon vastaisiksi laittomuuden ilmenemismuodoiksi. – Tuolloin kirkko toimi terveenä vastavoimana epäterveille anarkistisille ilmiöille… Nyt tämä tilanne on ainakin monien läntisten kirkkojen suhteen radikaalisti erilainen. Anarkistinen laittomuus on pääsemässä valtaan erityisesti kirkkojen sisällä. Nyt ei ole enää kyse vain sekulaarista anarkismista, vaan yhä useammin kirkoissa esiintyvästä antikristillisestä anarkismista.

Seuraavaksi tarkastelen, miten sekulaari anarkismi muuttuu antikristilliseksi anarkismiksi.

Antikristillinen anarkismi

Antikristillinen tarkoittaa a) Kristuksen vastaisuutta ja b) Kristuksen sijaan asettumista. Nämä molemmat ulottuvuudet ovat varsin selvästi nähtävissä, kun nykyajan läntisissä kirkoissa noustaan kristillisen avioliiton järjestystä vastaan.

Kristuksen vastaisuus

Jeesus Kristus on Raamatun suurin miehen ja naisen välisen avioliiton puolustaja. Matteuksen evankeliumin 19.luvussa (jakeet 3-9) käy ilmi, miten selkeällä tavalla Jeesus vahvistaa Raamatun alkulehdillä kuvatun miehen ja naisen väliseen avioliittoon liittyvän luomisjärjestyksen. – Jeesus siteeraa lähes suoraan Vanhan testamentin luomiskertomuksen tekstiä. – Tuskin mikään muu Raamatun teksti kuin tämä Jeesuksen opetus luomiskertomuksen äärellä voi alleviivata ehdottomammin miehen ja naisen välisen avioliiton, ja siihen sitoutumisen merkitystä. – Näin ollen kaikki, mikä nousee tätä järjestystä vastaan, on samalla Jeesusta Kristusta vastaan nousemista eli antikristillisyyttä (vastustamisen aspekti).

Kristillisissä kirkoissa tämä Jeesuksen sana on kuitenkin kyseenalaistettu hyvin monella tavalla:

Ensinnäkin se on turhennettu vihkimällä ihmisiä kuin virkamiesmäisenä asiakaspalveluna yhä uusiin avioliitttoihin ikäänkuin Jumalan jo luomisen yhteydessä elinikäiseksi tarkoittama järjestys olisi purettavissa lähes millä syyllä tahansa. – Samaan aikaan kun avioerot ovat yleistyneet, pastoraalinen harkinta uudelleenavioitumisten oikeutuksesta näyttää lähes kokonaan lakanneen…

Toiseksi pastorit ovat itse antaneet myös itselleen luvan avioitua yhä uusiin avioliittohin, vaikka Jumalan sana selkeästi ilmoittaa, että seurakunnan kaitsijan tulee olla yhden vaimon mies (1.Tim.3:2). Näin toimien ei rikota vain perhekohtaista järjestystä, vaan murretaan myös avioliittoon liittyvä raamatullinen symboliikka, jossa aviopuolisoiden tulee olla uhrautuvalla tavalla uskollisia toisilleen, samoin kuin Jeesus Kristuskin rakastaa seurakuntaansa uhrautuvalla rakkaudella (Ef.5:31-33).

Kolmanneksi miehen ja naisen väliset sukupuoliroolit on käännetty seurakunnissa päälaelleen. – Raamattu sanoo apostoli Paavalin suulla selkeästi: ”mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä…(1Tim.2:12), mutta nyt pastorin virkoihin asetetaan yhä useammin myös naisia johtamaan Jumalan seurakuntaa, ja näin olemaan seurakunnissaan myös omien miestensä hengellisiä johtajia. – Tämän kaiken seurauksena Jumalan sanan auktoriteetti murenee myös yleisemmin sukupuoli- ja perheroolien suhteen, ja tästä avautuu ovi neljänteen Jumalan järjestystä rikkovaan asiaan…

Neljäntenä raamatullisen avioliiton järjestystä rikkovaan sarjaan astuu moraalinen pohjanoteeraus eli saman sukupuolen välinen seksielämä. – Juuri moraalisena pohjakosketuksena Raamattu tämän asian nimittäin itse ilmaisee. – Raamattu ei näet käsittele homoseksuaalisia suhteita vain yhtenä syntinä toisten syntien joukossa, vaan näkee sen Jumalasta luopumisen huipentumana, joka kantaa jo itsessään Jumalan rangaistusta. Näin Paavalin kirje roomalaisille sen sanoo:

(Room.1:22-28)

Kun apostoli Paavali kuvaa homoseksuaalisuutta, hän ei puhu yksiselitteisestä elämänvalinnasta, vaan koko syntiinlangenneen ihmiskunnan rappiokehityksestä. – Moni kiukuttelee perinteisille kristityille siitä, miksi homoseksuaaliseen elämäntapaan kiinnitetään aivan erityistä huomiota. Homoliikettä sympatisoivat ja empatisoivat pitävät epäreiluna, että yksi synti asetetaan muita vakavammaksi. – Raamatun valossa homoseksuaalisen syntielämän erityiseen huomioimiseen on kuitenkin perusteltu syy, koska juuri se ilmentää ja indikoi Jumalan tuomion aikaa. – Kun ihminen kääntyy suuressa kuvassa Jumalan eli Luojan palvelemisesta luodun todellisuuden palvomiseen, tämän rappiokehityksen viimeinen etappi on homoseksuaalisten elämäntapojen astuminen kuvaan. – Juuri tästä on usein kyse myös (anarkistisessa) miehen ja naisen välisen avioliiton murentamisessa. – Väitetään, ettei edes sukupuoli saa määrittää rakkauskäsitystämme. – Näin itseohjautuvia (anarkisteja) me haluamme olla, mutta juuri näin myös me joudumme Raamatun mukaan aivan moraalisen rappion pohjalle. – Tämä on apostoli Paavalin opetus hänen kirjeessään roomalaisille ja tätä kuvastaa myös VT:n varoittava kuvaus Sodomasta ja Gomorrasta (1.Moos.19)

Kristillinen avioliitto on enemmän kuin oman itsen palvelemista. Se on Jumalan alkuperäisen luomisjärjestyksen palvelemista, ja näin myös Jumalan palvelemista. Kärsivällisesti lapsen kasvukipuja hoitava äiti on kaunis kuva Jumalan rakkaudesta. Perheensä puolesta itsensä antava ja aviopuolisoonsa uskollisuudella sitoutuva isä kuvastaa Kristuksen rakkautta seurakuntaansa kohtaan. Näiden kuvien kautta kristityt ovat perinteisesti tämän asian ymmärtäneet ja siksi avioliitto on arvokas instituutio, vaikka aviopuolisot, tai jompi kumpi heistä ei olisi edes tunnustava kristitty.

Kun vertaamme tätä kuvaa kristillisestä avioliitosta anarkistiseen rakkauskäsitykseen, näemme huikean eron. – Anarkismi on ajanut, ja ajaa yhä edelleen, nautinnonhaluisen aikuisen oikeuksia. Tällöin ei ole huolehdittu, eikä huolehdita edelleenkään siitä, mikä on lapsen etu.

Lapset ovat kristillisen avioliiton hedelmää. Lasten synnyttäminen ja kasvattaminen on osa Jumalan antamaa tehtävää miehelle ja naiselle. Näin ollen avioliitto ei ole vain seksuaaliviettiin liittyvän nautinnonhalun tyydyttämistä varten, vaan myös Jumalan luomistyöhön liittyvä tehtävä (1Moos.1:27-28). – Anarkismi taas pyrkii turvaamaan aikuisen nautinnon ja avaa siksi oven homoseksille, jota itsekkäällä tavalla rakkaudeksi kutsutaan. Luonnostaan homoseksuaaliset suhteet eivät ole hedelmällisiä. Siksi anarkistista homoseksuaalista elämää elävät parit hankkivat itselleen lapsia keinohedelmöityksillä ja kohdunvuokrauksilla, jolloin lapselta riistetään jo lähtökohtaisesti isä tai äiti.

Kristillisessä avioliitossa lapsi nähdään Jumalan lahjana (Ps.127:3), josta huolenpitoa ja vastuuta Raamattu pitää itsestäänselvyytenä (Jes.49:15; Matt.7:11). Kristinuskossa lapsella on siis oikeus isään ja äitiin. – Homoseksuaalisessa parisuhteessa pidetään taas aivan päinvastaisella tavalla itsestäänselvyytenä aikuisen oikeutta lapseen, vaikka tällainen suhde ei tarjoakaan lapselle täysiä oikeuksia molempiin biologisiin vanhempiinsa. – Tämä kertoo siitä, että anarkistiset aikuisen ”oikeudet” ovat jo sisäänrakennetuina tällaisen ihmiskuvan sisälle. Näin lapsen oikeudet, ja lapsen todellisiin tarpeisiin vastaamisen velvollisuudet jäävät pohjimmiltaan (anarkismin huumassa) sivuun.

Moni nykyihminen saattaa toki pitää näitä edellä kuvattuja väittämiä liian rajuina. – Miksi käytän niin usein termia anarkismi? – Eivät kaikki sateenkaariperheet vaikuta pelottavilta anarkisteilta… Ehkä joku tuntee sateenkaariperheitä, joissa vaikuttaa olevan kaikki kunnossa. – Nämä perheet näyttävät kasvattavan lapsiaan monessa suhteessa samojen periaatteiden mukaisesti kuin perinteistä miehen ja naisen välistä vanhemmuutta edustavat perheet. – Näin asia on usein silloin, kun vallitsevan kulttuurin rinnalle tuodaan jotakin kokonaan erilaista.

Uusien avioliittomallien edustajilla on lähtötilanteessa, ja vielä selkeänä vähemmistönä, erityinen tarve todistella vastuullisuuttaan. Tällöin on tyypillistä, että kaikista radikaaleimmmat ajatusrakenteet kätketään vain oman viiteryhmän tietoon. Siksi esim. maailmanlaajaan homoliikkeeseen kietouvien ideologioiden anarkistisuus jää usein pitkäksi aikaa suurelta yleisöltä tuntemattomaksi. Harva esimerkiksi tietää, ettei kristillisen avioliiton kaltainen sitoutumisen ja vastuullisuuden ihanne nauti kovin laajaa suosiota homomiesten keskuudessa. Sen lisäksi on olemassa vielä huolestuttavampia anarkistisia realiteetteja, joista ei vielä kovin yleisesti puhuta.

Koska homoliike näkee seksin ihmisoikeutena, se laskee siten varsin yleisesti rimaa myös nuorempiin ikäluokkiin. Esim. filosofi Jukka Hankamäki kritisoi omaa suomalaista homojärjestöämme Setaa siitä, ettei se ole kertonut tätä avoimesti. Hankamäen mukaan Seta varjelee mainettaan, kun ei kerro, että antiikin mies-poika -suhteet ovat osa aitoa homoseksuaalisuutta (Enkelirakkaus 2008). – Suomen Setassa tämä ei siis vielä mene läpi Hankamäen kannatuksesta huolimatta, mutta esim. Yhdysvalloissa 13-19 -vuotiaiden poikien HIV-infektiot ovat lisääntyneet hälyttävästi ja ovat yli 90% seurausta mies-poika –suhteista (Puolimatka, Lapsen ihmisoikeus, 2014).

Tällaisesta eri ikäryhmien väliset suhteet erotisoivasta kritiikittömyydestä kielii myös Journal of Homosexuality 20:1&2, (1990) -lehden kaksoisnumero, joka ylistää rakastavaa pedofiilia. – Tällaiset havainnot voisi kuitata yksittäistapauksiksi, elleivät jäljet johtaisi myös hyvin vaikutusvaltaisiin piireihin. Tästä käy esimerkiksi vaikkapa Amerikan historiassa seksuaalisen tutkimuksen intellektuelliksi korotettu Alfred Kinsey. Kinsey suosi tutkimuksissaan muun muassa homoseksuaaleja ja pedofiileja. Kinsey oli mies, joka tarjosi nykyään yleistyvälle panseksuaalisuuden ideologialle (ikä-, sukupuoli- ja lajirajat ylittävälle seksuaalisuusideologialle) alkusysäyksen ja idealisoi vapaan seksin. Hän keräsi tutkimusaineistoonsa ainakin 1400 seksuaalirikollisen omia tekojaan idealisoivaa raporttia, ja esitteli ne todisteina seksuaalisen vallankumouksen oikeutuksesta. – Amerikkalaisten mediatalojen omistajat piilottelevat Kinsleyn hämäräperäisiä aineistonhankintamenetelmiä, koska juuri hänen niin sanottuja ”tutkimustuloksiaan” käytettiin pornografian laillistamiseen.

Tällainen anarkia on huolestuttavan keskeinen osa seksuaalisen vallankumouksen hedelmää. Tämä varsin anarkistinen liike alkaa nyt näyttää tuhoisat ja vastuuttomat kasvonsa, jonka seurauksena muun muassa tuhannet alaikäiset lapset ovat jo joutuneet, ja joutuvat yhä, liian varhaisten seksikokeilujen ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi. – Tämän pitäisi auttaa ymmärtämään, että miehen ja naisen välisen avioliiton järjestys on luovuttamaton hyve. – Lisäksi nykyään on myös olemassa paljonkin tutkimustietoa, jonka äärellä kristillinen miehen ja naisen välisen avioliiton terveen järjestyksen edut kasvatuksessa ja lapsen perusturvallisuuden vaalimisessa korostuvat, kun sitä verrataan tätä järjestystä tavalla tai toisella purkaviin (epä)järjestyksiin.

Nyt tiedämme esim. sen, että miehen ja naisen välinen ero vaikuttaa kasvatuksessa toisiaan tasapainottavasti ja lapsen kehitystä stimuloivasti. Äidin puhetapa mukautuu enemmän lapsen käsityskyvyn rajoihin ja viestii näin lapselle ymmärrystä. Isän puhetapa mukautuu vähemmän lapsen käsitysmaailmaan ja saa lapsen ponnistelemaan omien kielellisten ymmärtämis- ja ilmaisumahdollisuuksiensa laajentamiseksi… Äiti ajattelee enemmän lapsen turvallisuutta. Isän toimintapa taas asettaa lapselle enemmän haasteita ja rohkaisee näin kokeilemaan uusia asioita jossain määrin jopa turvallisuuden kustannuksella, ja laajentaa siten lapsen toiminnan rajoja. – Isän kautta tytär oppii suhtautumaan luontevasti miehen maailmaan ja saa käsityksen naista kunnioittavan miehen tavasta suhtautua naiseen… Tämä varjelee hyväksikäytöltä. – Äidin kautta tytär saa naisellisuuden mallin. Isän läsnäolo perheessä antaa pojalle käsityksen miehisyydestä, joka on ohjattu naisen kunnioittamiseen ja väkivallattoman voiman ja rohkeuden osoittamiseen. Ilman isää kasvavilla pojilla on suurempi todennäköisyys ajautua väkivallan ja rikollisuuden tielle.

Stanton & Maierin mukaan kaksi rakastavaa äitiä ei korvaa tässä suhteessa isää (Marriage on Trial: The Case against Same-Sex Marriage and Parenting. 2004). Perheissä, joissa toinen vanhemmista ei ole biologinen vanhempi on suurempi vaara joutua seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi ja pahoinpidellyiksi, kuin tilanteessa, jossa lapsi elää molempien biologisten vanhempiensa kanssa. Isän ja äidin toisiaan täydentävä tehtävä vahvistuu myös Rossin tutkimuksen mukaan (Parenthood in transition: From lineage to child to self-orientation, 1987). Äidit pystyvät lukemaan paremmin vauvojen kasvojen ilmeitä, koskettamaan hellästi ja rauhoittamaan äänellä. Isät korostavat ulospäin suuntautuvaa leikkiä hoitamisen sijaan. Tällaisen leikin on osoitettu olevan tärkeää myöhemmälle kehitykselle. Shapiron tutkimuksen mukaan (”Letting Dads Be Dad”) miehet ja naiset pitävät lapsia eri tavoin sylissään. Äidin tapa luo turvallisuutta ja isän puolestaan kehittää vapauden tunnetta.

Isät ja äidit lähestyvät myös kurinpitoa eri tavoin. Isällä on taipumusta olla luja, tukeutua sääntöihin ja periaatteisiin. Äidit ottavat paremmin huomioon lapsen näkökulman, neuvottelevat enemmän ja suhtautuvat paremmin lapsen mielialoihin tukeutuen enemmän intuitiiviseen ymmärrykseensä.

Pruett summaa Erik Eriksonin tutkimustyön ja toteaa isän ja äidin rakkauden olevan erilaista. Isät valvovat lapsiaan ja kiinnittävät huomion perheen ulkopuolisiin suhteisiin, sosiaalisiin taitoihin ja ystävyyksien kehittämiseen. Äidit hoivaavat lapsiaan. – Jos nuorella on läheinen suhde isäänsä, hänellä on paremmat sosiaaliset taidot, enemmän itseluottamusta ja hän luottaa enemmän kykyihinsä. Jos isä on läsnä kodissa, nuorilla on vähemmän seksuaalisia kokeiluja (The Paternal Presence, 1993).

Näiden muutamien esimerkkien valossa ymmärrämme, että äidin ja isän yhteinen panos on lastemme kasvatustehtävän kannalta äärimmäisen merkittävä.

Kaikista näistä hyvin dokumentoiduista järkiperusteista huolimatta miehen ja naisen välisen avioliiton järjestystä pyritään nykyään purkamaan ja korvaamaan se huolestuttavia anarkistisia aineksia sisältävillä yhteiskuntakokeiluilla. Tämä on Jumalan luomisjärjestyksen vastaisuutta ja kristinuskon vastaisuutta. Siitä huolimatta monet läntiset kirkot ovat tuoneet, tai tuomassa näitä anarkistisen rakkauskäsityksen malleja osaksi seurakuntaelämäänsä. Eräät läntistä kristillisyyttä edustavat piispat ja suuri joukko pastoreita puhuu nyt yhdessä iloitsemisesta tällaista individualistista, eli ihmisen omiin käsiinsä ottamaa, rakkauskäsitystä edustavien parien kanssa. Yhä useammat läntiset seurakunnat puhuvat avioliiton kaltaisen statuksen antamisesta homopareille myös kirkollisten vihkimisten kautta. Raamatun mukaan kaikki tämä on kuitenkin kauhistusta Jumala silmissä (3.Moos.18:22). – Lisäksi on jo olemassa pappeja ja piispoja, jotka toteuttavat tätä Raamatun sanasta erotettua anarkistisen rakkauden elämäntapaa omassa henkilökohtaisessa elämässään. – Näin Kristuksen vastaisuus eli antikristillisyys on tullut osaksi monien seurakuntien elämää.

Kristuksen sijalle asettuminen

Kun anarkistinen ideologia tunkeutuu yhteisöihin, se ei tyydy rauhalliseen rinnakkaiseloon. Tämän ideologian luonteeseen kuuluu myös olla totalitarismin edelläkulkijana. Näin oli aikoinaan Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä ja myös kommunistisessa maailmassa. – On myös huomion arvoista, että natsismikin pyrki murtamaan raamatulliset järjestykset ja kristillisen avioliittokäsityksen. Halu perinteisen avioliittokäsityksen murtamiseen näyttää kulkevat useimpien totalitarististen järjestelmien edellä ja ohella…

Näin siis osoittaa ihmiskunnan historia, mutta mikä on sen tieteellinen selitys?

Miehen ja naisen välisen sitoutuneen ja vastuullisen avioliiton yhteiskunnallisesti myönteisen vaikutuksen, ja vastaavasti tämän perhemallin purkamisen negatiivisen vaikutuksen ovat havainneet useammatkin tutkijat kuten esim. J. D. Unwin, Pitirim Sorokin ja Carle C. Zimmerman. Juuri Zimmerman on selvittänyt totalitarismin ja avioliiton purkamisen välistä yhteyttä. Syyksi hän näkee sen, että vapaus johtaa helposti vastuuttomuuteen ja perheiden hajoamiseen. Tämä taas tekee yksilöstä turvattoman ja yhteiskunnallisista ongelmanratkaisumalleista riippuvaisemman. Niinpä tällainen tilanne saa monet turvattomat yksilöt turvautumaan helpommin vallankumouksellisten uudistajien ratkaisuihin, vaikka sen hintana olisi valtion vallan kasvu ja totalitarismi. – Näin vapautta lupaavan anarkismin hedelmänä onkin jotakin aivan toisenlaista, mitä se uskottelee tarjoavansa!

Myös meillä on näiden edellä kuvattujen havaintojen valossa syytä huoleen, sillä Suomen tilanne on kehittynyt niin, että 1970-luvulta alkaen yksinhuoltajaperheiden määrä on käytännössä tuplaantunut (Lähde: Tilastokeskus). – Näin ollen myös meidän henkinen ja hengellinen maaperämme on haavoittuvampi kuin edellisten sukupolvien aikana.

Juuri nyt on tärkeää muistaa, että anarkistinen rakkauskäsitys on kuin käenpoikanen, joka syrjäyttää kasvaessaan oikean poikasen eli kristillisen rakkauden. Näin tapahtuu jatkuvasti myös kristillisissä seurakunnissa.

Kristillinen rakkaus ei ole koskaan anarkiaa ja laittomuutta, vaan tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että syntinen saa armon. Raamattu on läpeensä rehellinen ja realistinen kirja. Raamattu kuvaa monesti ja monella tavalla, miten jokaisen ihmisen tulee tunnustaa syntinsä Pyhän Jumalan edessä. Vain totuuden edessä nöyrtyminen voi tehdä todellisesti vapaaksi. Jumalan laki paljastaa meidän syntimme sekä olemuksellisella että yksityiskohtaisella tasolla.

Olemuksellisella tasolla tapahtuva synnintunnustus tarkoittaa sitä, että tunnistamme ja tunnustamme olemuksessamme asuvan syntiinlankeemusesta seuranneen taipumuksen itsekkyyteen ja kaikenlaiseen pahuuteen (Kts. esim. Room.7.14-25). Tämä on tärkeää siitä syystä, että vain tämän kautta meille voi syntyä realistinen minäkuva. – Kun myönnämme jo lähtökohtaisesti, että minun tarpeeni voivat olla myös vääristyneitä ja ylikorostuneita, osaamme suhtautua haluihimme terveen kriittisesti. – Jumala on toki luonut minulle esimerkiksi sukupuolivietin, mutta kaikki vietti-impulssit eivät enää ole vain hyviä ja rakentavia, vaan voivat olla myös pahoja ja tuhoisia. – Näin meille syntyy tarve etsiä konkreettisia kriteerejä ja suuntaviivoja myös itsemme ulkopuolelta. Kristittynä tämä tarkoittaa Raamatun ilmoittamaan moraaliopetukseen tutustumista.

Edellä kuvatun lähtökohdan valossa meitä haastetaan itsemme tutkimiseen yksityiskohtaisella ja henkilökohtaisella tasolla. Raamatun sanassa on paljon opettavaista puhetta kristityn vapaudesta & oikeasta ja väärästä (Esim.1.Kor.6:9-20). Siellä on myös aivan konkreettisia luetteloja kartettavista asioista (esim. Gal.5:13-26). – Nykyihminen voi toki vierastaa tällaista, mutta silti tälläisella luetteloinnillakin on aivan luovuttamaton merkityksensä. – Jos nimittäin puhumme syntisyydestä ja itsekkyydestä vain täysin abstraktilla tasolla, silloin jokainen voi määritellä nämä käsitteet hyvin individualistisella ja itsekkäällä tavalla. Ilman konkreettisia esimerkkejä joku voisi esimerkiksi väittää (bolsehevikkien tapaan) yksiavioista miehen ja naisen välistä aviosuhdetta, jossa aviovuode on jakamaton, itsekkyydeksi, vaikka juuri tämä suhde suojaa vastuuttomalta itsekkyydeltä.

On tärkeää huomata, että kristillisiin kirkkoihin tunkeutunut anarkismi on usein sisäsiistin näköistä. Se ei välttämättä riehu ja metelöi ainakaan yhtä roisisti kuin esimerkiksi Suomen itsenäisyyspäivien juhlia häiritsevät vasemmistoanarkistit. Sen sijaan kristillisiin kirkkoihin tunkeutuva anarkismi yksinkertaisesti vain muuttaa vanhojen kristillisten termien sisältöjä. – Armo ei enää tarkoita Kristuksen antamaa veriuhria syntiemme puolesta, jonka kautta Jumala sovittaa ihmiskunnan synnin itsensä kanssa. – Anarkistin armo tarkoittaa pikemminkin humaania suvaitsevaisuutta. – Suvaitsevaisuutta ei kuitenkaan tarjota minkään syntiuhrin takia, vaan siksi, ettei enää tunnusteta koko Jumalan lakia. – Laki halutaan nähdä ihmisen ikiomana teoksena. – ja koska laki on oma tekeleemme, mikään käsky ei ole ehdoton, vaan kaikesta voidaan käydä kauppaa ja kinastella….

Samoin kuin nämä edellä kuvatut kirkkoihin tunkeutuneet anarkistit pyrkivät muuttamaan Jumalan lain sisällön, samoin he pyrkivät muuttamaan myös koko syntikäsityksen. – Synti ei olekaan enää ensisijassa majesteettirikos Luojaamme vastaan, vaan nyt kysymyksen ytimessä nähdään ensisijassa ihmisten välisiä alistavia valtarakenteita. Vapahtaminen on vapahtamista näistä alistavista valtarakenteista ja tästä seuraa myös sovituksen sanoman muuttaminen sovinnon tekemiseksi pelkästään maallisella tasolla. – Anarkistista tämä kaikki on myös siksi, että ihmisen uskotaan olevan ytimeltään hyvä, kunhan vain väärä hierarkia ensin puretaan.

Näiden lähtökohtien jälkeen on ymmärrettävää, että Jeesukselle ryhdytään sovittamaan anarkistisen esikuvan vaatteita… – vaikka tämä on sekä pilkkaava että aivan epähistoriallinen kuvaus Jeesuksesta Kristuksesta!

Niinpä aito kristillinen usko torjuu kaiken sellaisen, jossa Jeesus Kristus yritetään tehdä omien anarkististen aatteiden juoksupojaksi. – Kristinusko lähtee siitä, että ihminen löytää sielulleen rauhan, kun hän tunnustaa perinpohjaisen ja koko olemustaan läpäisevän syntisyytensä, ja turvaa todellisen Jeesuksen Kristuksen armoon. Tätä tietä on myös mahdollista ymmärtää ja etsiä Raamatun opetuksesta suuntaa yksittäisiin/konkreettisiin/henkilökohtaisiin moraalikysymyksiin.

Anarkistista ihmiskuvaa ja rakkauskäsitystä edustavat ihmiset kulkevat eri tietä kuin Raamatun sanaan turvaavat kristityt. Siksi kristillinen kirkko, joka sulkee sisälleen nämä kaksi elementtiä pyrkimättä aktiivisesti erottamaan niitä toisistaan, elää jatkuvassa sisäisessä & kaaottisessa taistelutilanteessa. Anarkismissa jatkuvan sisällisodan ylläpitäminen on toivottavaa, kristityille se on tuhoisaa…

Suomessa perinteiset kristityt ovat jo pitkään ihmetelleet arvoliberaalien kristittyjen suvaitsemattomuutta konservatiivia kristittyjä kohtaan. Monikaan ei ymmärrä, miten perustavasta erosta tässä on lopulta kysymys, vaan kyselevät, miksi esim. naispappeuden vastustajat on siivottu varsin tehokkaasti (anarkistista rakkauskäsitystä suosivien) kirkkojärjestelmien ulkopuolelle? Miksi konservatiivisten kristittyjen tarve väistää kirkoissaan ongelmalliseksi kokemiaan omantunnonkysymyksiä halutaan Suomessakin yhä useammin torjua, ja luoda erilaisia uskontopoliittisia velvollisuuksia edellyttävää totalitaarisuutta? jne.

Vastauksena tähän kaikkeen on se, että anarkistinen antikristillisyys pyrkii aina ottamaan myös Kristuksen aseman. Se haluaa istua Kristuksen valtaistuimelle. Se haluaa muuttaa ajat ja lait (Kts. Dan.7:25). Pohjimmiltaan anarkistinen antikristillisyys ei edusta vapautta, eikä siten koskaan poista hierarkisuutta, vaan korvaa/syrjäyttää lopulta Jumalan asettaman laillisen esivallan uudella antikristillisellä (epä)järjestyksellä.

Tällaiset ilmiöt ovat nyt nähtävissä ja näihin asioihin liittyen apostoli Paavali kirjoittaa:

(2.Tess.2:7-17).

Tämä apostoli Paavalin sana kertoo eksytyksestä, joka etenee ihmiskunnan historiassa erilaisin askelin. Nyt näemme, että Jumalan luomisjärjestyksen murtamiseen tähtäävä anarkismi on edennyt ei-kristillistä aatteista osaksi läntisten kirkkokuntien seurakuntaelämää.

Juuri tässä kohdassa on syytä tarkkaavaisuuteen. Nyt puhutaan juuri siitä, mikä on tähän asti pidättänyt Antikristuksen ilmestymistä!

Jeesus opettaa: ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.”

Suolan tehtävänä on estää pilaantumista, pahan pääsyä valtaan…

Kuitenkin me kuulemme jatkuvasti puheita, joissa sivuutetaan Vapahtajamme sanat miehen ja naisen välisen avioliiton elinikäisyydestä ja luovuttamattomuudesta. Pahinta näissä puheissa on se, että nyt niitä esittävät nyt juuri ne, joiden tulisi olla suolana. – Vasta 16.03.2017 emerituspiispa Mikko Heikka esitti Kotimaalehden verkkosivuilla näennäisluterilaisesti, että ”Luterilainen kirkko on luopunut selibaatista, erisäätyisten avioliitto on tullut mahdolliseksi ja avioero sekä eronneiden uudelleenvihkiminen ovat tulleet sallituiksi. Nämä muutokset eivät ole romuttaneet avioliittoa, vaan pikemminkin vahvistaneet sitä.” – Selibaatin ja säätyrajojen sinänsä oikea kritiikki ei poista sitä tosiasiaa, että avioliiton ainutkertaisuuden suhteen tällaiset lausunnot osoittavat uskomatonta sokeutta niin tilastollisten realiteettien kuin raamatullisten periaatteidenkin äärellä. – Suola on käynyt mauttomaksi!

Jeesuksen mukaan kristillisellä kirkolla on kuitenkin yhä sama tehtävä kuin suolalla, eli estää ja hidastaa pilaantumista. Suola eli kristillinen kirkko (uskovien vaikutus) on juuri se, joka pidättää antikristillisiä voimia asettamasta Antikristusta valtaan. – Kun suola käy mauttomaksi, silloin kirkon aika on käynyt loppuun. Tämä on kauhistuttava näkymä. Maailman aikaa mittaavan tiimalasin hiekka juoksee loppua kohti. Kristittyinä meidät on kuitenkin kutsuttu valvomaan ja rukoilemaan. Jeesus itse sanoo:

”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” (Matt.24:42).

Kristittynä kuulemme tässä varoituksen, mutta myös lupauksen sanan. – Antikristus toki tulee, mutta niin tulee myös Vapahtajamme Jeesus Kristuskin, joka surmaa ja tuhoaa tuon laittoman suunsa henkäyksellä ja tulemuksensa ilmestyksellä. – Siihen päättyy kaikenlainen anarkismi, sillä…

”…kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat (Fil.2:10)”.

Ps. Löydät tähän artikkeliin liittyvää tutkimustietoon pohjautuvaa faktaa yksityiskohtaisemmin Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatkan kirjoista, Lapsen ihmisoikeus – oikeus isään ja äitiin, 2014 ja Seksuaalivallankumous, Perheen ja kultuurin romahdus, 2017.