Martti Lutherin entinen oppilas Johann Agricola halusi luopua Jumalan laista, koska hyvillä töillä oli hänen mielestä niin pieni osa kristityn elämässä, ettei seurakuntalaisia saisi kehottaa tekemään niitä, eikä uskoville pitäisi lainkaan saarnata lakia. Hänen mielestä tuomitseva laki kuului oikeussaliin, ei kirkkoon.
Miten suhtaudumme tähän harhaoppiin, antinomismiin?
Mikä merkitys Jumalan lailla on meille?
Miten Jumalan lain kieltäminen näkyy (tai ei näy) kirkossamme?
Onko kristillinen kirkko tuomari vai lääkäri; olisiko parempi vaieta ja olla puhumatta siitä mitä Jumalan laki vaatii ja sen sijaan puhua pelkästään siitä mitä Jumala antaa?
Kaikki julkaistut blogini:
Kiitos Juha Heinilälle tärkeän teologisen aiheen ottamisesta esille. Näyttää siltä, että ainakaan antinomismin vaaraa ei meidän kirkossamme ole, kaikilla laidoilla kiinnitetään paljon huomiota siihen, miten ihmisen pitäisi elää ja toimia. Laki ja etiikka ovat jopa keskiössä, pikemmin taitaa unohtua evankeliumi kuin laki. Erimielisyyden aiheena ei siis ole se, ettei lakia jollain puolella lainkaan julistettaisi, vaan se, miten lakia pitäisi tulkita. Muuttuvatko lain tulkinnat aikojen myötä vai pysyvätkö ne samoina ajasta aikaan?
Vesa, kiitos hyvästä kommentista ja jatkokysymyksestä. Tänäpänä jotkut meistä haluaisivat muuttaa Jumalan lakia uusilla tulkinnoilla, jotka ovat sitä vastaan, miten kristityt ovat aina ymmärtäneet. Näen niin, että nämä uudet tulkinnat ovat osittain lain hylkäämistä tai pelkästään ihmiskäskyjä, koska Jumalan laki muuttuu muuksi, mitä Jumala on sen tarkoittanut.
” Miten Jumalan lain kieltäminen näkyy (tai ei näy) kirkossamme ” ?
Meidän aikana on ja löytyy sellaista ajattelua jonka mukaan ihmiset ovat aivan riittävän ahdistuneita, eikä siihen tarvitse enää lisätä lain ankaraa julistusta ?
Tällaista ajattelua löytyy myöskin kirkkomme työntekijöiden keskuudessa.
Tätä perustellaan ” Jumala on rakkaus” teeman avulla. Mutta silloin ikävä kyllä käykin niin , että vedetään samalla ”viemäriin” Jumalan kymmenen käskyä ja puolustetaan homoliittoja, josta vellovaa keskustelua käydään K 24 bolgimetsässäkin.
Mitä tästä on sanottava tämän käsiteltävän aiheeseen liittyen ? Tällaista on yleismaailmallinen armo, se on todella halpaa jopa niin, että Jumalan armoa kipeästi janoavalle tarjotaan tyhjää vesilasia. Tuonlaista armo ei tarvitse edes etsiä, sillä se on jo kaikkien ulottuvilla.
Juha, ymmärrän näkökohtasi. Nyt onkin tarpeen paneutua siihen, mikä Jumalan lain varsinainen tarkoitus on. Luterilaisen käsityksen mukaan lailla on kaksi tehtävää: edistää lähimmäisen hyvää ja ajaa ihmisiä Kristuksen turviin. Lain tehtävät eivät toteudu, jos laki vesitetään. Ne eivät toteudu myöskään, jos laki kivetetään. Sekä vesitetyt että kivetetyt laintulkinnat tekevät pahaa lähimmäiselle ja ajavat ihmisen pois Kristuksen luota.
Martti, kiitos kommentista. Näin on. Rakkaus ja sen väärin ymmärtäminen liittyy lain kieltämiseen. Rakkaus ei todellakaan ole sitä, että tekisimme kaikkea sitä mitä itse haluamme, vaan sitä, että teemme, mitä Jumala ja lähimmäisemme meiltä odottaa.
Vesa, ilman lakia emme tiedä tarvitsevan Kristusta. Laki on hyvä mittari, joka näyttää meidän olevan sairaita ja evankeliumi on lääke tähän syntisairauteen.
”Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.” (Gal. 5: 4-6)
”Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.” (Gal. 5: 14-15)
Tämä on evankeliumia.
Tulin Juhan ja Pylkkäsen kirjoitukset luettuani toisenlaiseen ajatukseen kuin Vesa Hirvonen. Kun ajattelee millaisen polemiikin esim. sisäministerin ulostulot ovat synnyttäneet, esiintyy antinomismia yhä enemmän, se vain peittyy kauniin moraaliopetuksen taakse.
Sonjan kommentista voi joku tulla sellaiseenkin johtopäätökseen, ettei lakia enää tarvittaisi. Sitä varmaankaan kommentilla ei tarkoiteta?
Toisaalta Sonjan tuoma Gal 5 sitaatti on myös l a k i a, siinähän velvoitetaan rakastamaan, mikä on tunnetusti varsin lainomainen kehotus.
Lakia tarvitaan kertomaan meille, mikä on Jumalan tahto, koska se ei ole muuttunut miksikään senkään jälkeen kun Kristus tuli ja täytti lain.
Room 8: 1 ja 8 ikäänkuin piirtävät rajan kahden eri hengen välille.
Toinen on vapaa lain uhkauksista, toinen on kokonaan sen painon alla.
Galatalaisten tilanne on mieestäni toinen, kun ongelmana oli viehättyä itsevanhurskauteen, mikä sinänsä ei ole vierasta kenellekään
Sonja, kiitos hyvästä kommentista. Evankeliumia on Jumalan rakkaus meitä kohtaa. ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.” (Joh. 3:16-17)
Lakia taas on ”rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Laki vaatii meiltä. Väitän, että rakkauden vaatimus on meille liian iso, koska se sisältää koko Jumalan lain. Osaammeko rakastaa ja tiedämmekö mitä lähimmäisemme ja Jumala meiltä odottaa?
Jorma, kiitos kommentista. Laki saa aikaan vastustusta meissä syntisissä ihmisissä. Halutaan nähdä oma toiminta hyvänä, vaikka Jumalan laki kertoo muuta. Miksi näin? Miten suhtaudumme kirkossa Jumalan lain saarnaan?