Antinomismi

Kiinnostavia kysymyksiä ja ajatuksia (: Eiköhän se jotenkin siltä pohjalta mene, että ”koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää”.

Tuo oli Helena Paalanteelta hyvä ajatus. Niin pitäisi tehdä.
Ongelma taitaa olla kirkossamme kuten täällä blogeissakin peruuttamattomasti se, ettei ole yhteistä auktoriteettia jonka varassa koetella ja löytää hyvä. Se voinee tapahtua enää kovan ulkoisen paineen alaisena, ja sellaista en suin surmin Suomeemme toivo.

Martti Luther kirjoittaa päivän mannassa laista, teoista ja armosta meille kaikille seuraavasti:

Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta. (Gal. 4:7)
Lapsi ja orja eivät voi viihtyä yhdessä, sillä he ovat mieleltään liian erilaisia. Lapsi on halullinen ja vapaa, orja haluttoman väkinäinen. Lapsi elää uskossa, orja teoissa.

Tästäkin huomaamme, ettei kukaan voi pelastua tekojen perusteella. Hänen on ennen tekoja oltava autuas ja sen jälkeen tehdään tekoja vapaasti ja ilmaiseksi, Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen hyödyksi, rangaistusta pelkäämättä ja palkkaa pyytämättä. Usein on sanottu, että usko ennen ja ilman mitään tekoja tekee meistä lapsia. Mutta jos se tekee lapsiksi, se tekee myös perillisiksi, sillä lapsi on perillinen.

Jos minulla siis jo on perintö omanani, kuinka minä sen vielä voisin ansaita teoilla? Eihän lainkaan sovi yksiin, että vaikka perintö olisi annettu sulasta armosta, sitä siitä huolimatta pitäisi vielä etsiä, ja että se saataisiin tekojen ja ansion perusteella, aivan kuin sitä ei vielä olisikaan annettu. Perintö on yksinkertaisesti iankaikkinen autuus.

Olen usein sanonut, että kristityllä on jo kaikki tyynni kasteen ja uskon kautta. Hänelle annetaan kaikki samalla kertaa. Hän ei kuitenkaan vielä näe sitä, vaan hänellä on se uskossa tämän kurjan elämän tähden. Emmehän me täällä voisi kestää sitä, että näin suuri aarre jo kävisi ilmeiseksi. Martti Luther: Mannaa Jumalan lapsille

”Remuaminen ei sovi meille.” Me suomalaiset yhdistämme hiljaisuuden hartauteen ja hengellisyyteen. Se sopii meille. Annetaan kuitenkin remuamisen oikeus niille, joille se sopii. ”Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa! Ylistäkää Herraa harpun sävelin, soittakaa ja laulakaa! Vaskitorvin ja oinaansarvin kohottakaa ylistyksenne Herralle, kuninkaalle!”

Martti Pentti, iloitseminen ja riemuitseminen on OK. Remuaminen taas on raivoisaa ja siinä voi vahingoittua niin ihmisiä kuin omaisuuttakin; tämä ei sovi uskoville.

Remu on Nykysuomen sanakirjan mukaan iloista melua ja meteliä, hälinää ja remakkaa. Tulin juuri Lähetysjuhlien remusta kotiin. Sanan merkitys on sivuseikka ja varsinainen viestini koski sellaisenkin nimittämistä synniksi, mikä tuntuu jostakin kristitystä aivan muista syistä vastenmieliseltä. Kunpa pystyisimme hyväksymään helpommin kuin paheksumaan!

Martti Pentti, olen samaa mieltä siinä, että toisten hyväksyminen on tärkeää. Antinomistit, jotka yrittävät saada kristityt hyväksymään heidän syntisen (julkisynti) elämän, niin sitä en ymmärrä. Iloa ja riemua saa olla, jos se vain pysyy hallinnassa, eikä se vahingoita ketään tai mitään.

”Iloa ja riemua saa olla, jos se vain pysyy hallinnassa, eikä se vahingoita ketään tai mitään.” Tämä on sinun mielipiteesi. Älä kuvittele sen olevan Jumalan tahdon ilmaus.

Vaikka itse olen toki rauhallisen kristillisyyden ystävä, niin joskus silti ihmettelen sitä kanonisoitua asemaa, joka nimenomaan meillä Suomessa on annettu rauhallisuudelle, jopa suoranaiselle saamattomuudella ja flegmaattisuudelle liittyen uskonnollisten tunteiden ilmaisuun.

Urheilutapahtumissa ja konserteissa saa tuntea ja liikuttua. Miksi tunteminen ja liikuttuminen kristillisessä tapahtumassa on väärin?

Minusta tämä remuamisen tutkiminen on aika köyhä aihe, se tosin on vain minun mielipiteeni.
Asia lähti liikkeelle taannoisesta viestistäni, jossa todettiin, ettei humlatuneena esiintyminen ole ok.
Hengen liikutukset ovat vallan eri asia kuin viinahengen tuoma liikutus.
Kaikissa herätysliikkeissä on iloittu äänekkäästi Jumalan lapseudesta ja siitä, että Herra on ottanut pois kuorman ja ajhdistuksen. Se voi olla vierasta sellaiselle, joka ei ole sellaista iloa kokoenut. Suomen kirkossa on monia tästä ilosta sakotettukin ja suljettu ehtoolliselta.