Martti Lutherin entinen oppilas Johann Agricola halusi luopua Jumalan laista, koska hyvillä töillä oli hänen mielestä niin pieni osa kristityn elämässä, ettei seurakuntalaisia saisi kehottaa tekemään niitä, eikä uskoville pitäisi lainkaan saarnata lakia. Hänen mielestä tuomitseva laki kuului oikeussaliin, ei kirkkoon.
Miten suhtaudumme tähän harhaoppiin, antinomismiin?
Mikä merkitys Jumalan lailla on meille?
Miten Jumalan lain kieltäminen näkyy (tai ei näy) kirkossamme?
Onko kristillinen kirkko tuomari vai lääkäri; olisiko parempi vaieta ja olla puhumatta siitä mitä Jumalan laki vaatii ja sen sijaan puhua pelkästään siitä mitä Jumala antaa?
Kaikki julkaistut blogini:
Kiitos, Juha Heinilä, Galatalaiskirjeen lainauksesta. Se edustaa kauniilla tavalla kristillistä antinomismia: ”Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.” Hengen hedelmät eivät ole lain hedelmiä.
Martti Pentti, kannattaa lukea koko kohta. Jos takerrut yhteen jakeeseen ja väännät sen mieleiseksi toiseen yhteyteen, niin harhaan mennään. Antinomismia Galatalaiskirjeen kohta ei ole. Et taida ymmärtää mitä lähimmäisen rakastaminen on ja mitä hengen hedelmät ovat, vai ymmärrätkö?
”Antinomismia Galatalaiskirjeen kohta ei ole.” Paavali ei kirjoita lain kumoamisesta, se on totta. Hän käyttää ilmaisua ’laki on täytetty’. Hengen aikaansaama rakkaus vapauttaa kristityn lain alta sen yläpuolelle. Laki ei ole Hengen hedelmiä vastaan.
Martti Pentti, minä ajattelen, että olemme armon alla, enkä puhuisi lain yläpuolella olemisesta.
Mitä tarkoitat lain yläpuolella olemisella?
Pitääkö kristityn rakastaa lähimmäistään (vert. Matt. 22:36-40) ja miten ymmärrät lähimmäisen rakastamisella?
”Pitääkö kristityn rakastaa lähimmäistään?” Voiko rakastaa siksi, että niin pitää tehdä? Tuskinpa. Lähimmäisenrakkaus heijastaa Jumalan rakkautta ihmiseen. Hengen hedelmät eivät ole ihmisen tekoja, joilla hän toteuttaa Jumalan tahdon vaan Hengen ihmisessä synnyttämiä hedelmiä, Hänen tekojaan.
Kyllä meille on annettu käsky ja meidän pitää rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme. Tämä käsky on ehdoton. Olen samaa mieltä siitä, että me heijastamme Jumalan rakkautta. Varmaan on niin, että ne jotka ovat saaneet Jumalalta paljon anteeksi, niin heille rakastaminen on helpompaa kuin niille, jotka ovat saanet vähän tai ei ollenkaan anteeksi.
Lain alla oleminen olisi sitä, että meidän on ehdottomasti pakko totella lakia, jotta pelastuisimme Jumalan vihalta. Vapaus laista on sitä, että olemme pelastuneet Jumalan Pojan ehdottoman rakkauden vuoksi ja siksi tahdomme rakastaa lähimmäistämme.
Martti Pentti, meitä ei tuomita lain rikkojina, koska Jeesus on kuollut puolestamme. Siitä huolimatta (ja sen takia) meidän pitää rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme, vaikka rikkomuksista ei seuraa sanktiota.
Onko Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen jokin vastenmielinen velvollisuus, joka pitää hampaat irvessä suorittaa? Mitä rakkautta se olisi?
Rakkaus on paljon enemmän kuin pelkkä tunne. Jeesuksen rakkaus vei hänet ristille, kärsimään sen rangaistuksen mikä olisi kuulunut meille. Minkälaista on meidän rakkautemme, jos se ei vaadi meiltä uhrauksia tai vaivannäköä?