Martti Lutherin entinen oppilas Johann Agricola halusi luopua Jumalan laista, koska hyvillä töillä oli hänen mielestä niin pieni osa kristityn elämässä, ettei seurakuntalaisia saisi kehottaa tekemään niitä, eikä uskoville pitäisi lainkaan saarnata lakia. Hänen mielestä tuomitseva laki kuului oikeussaliin, ei kirkkoon.
Miten suhtaudumme tähän harhaoppiin, antinomismiin?
Mikä merkitys Jumalan lailla on meille?
Miten Jumalan lain kieltäminen näkyy (tai ei näy) kirkossamme?
Onko kristillinen kirkko tuomari vai lääkäri; olisiko parempi vaieta ja olla puhumatta siitä mitä Jumalan laki vaatii ja sen sijaan puhua pelkästään siitä mitä Jumala antaa?
Kaikki julkaistut blogini:
”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää. Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin! (Matteus 23: 23-24)
Sonja, hyvä Raamatunkohta, joka on osoitettu meille jokaiselle. Ajattele, jos meidät joskus tuomittaisiin sen perusteella, että olemmeko täyttäneet sen, mikä on laissa tärkeitä; oikeus, laupeus ja uskollisuus? Tänäpänä meillä ihmisillä on tärkeintä vain minä itse. Moniko ajattelee lähimmäisen parasta esim. aviopuolison? Avioerot, monella lailla sairaat perheet ja riidat seurakunnissa osoittavat miten huonosti osaamme rakastaa.
Minusta lain toteuttaminen merkitsee ensisijaisesti lähimmäisenrakkauden tekoja. Siis laistahan ei häviä pieninkään piirto.
Vaarana on se, että lain noudattaminen muodostuu staattiseksi, yksipuoliseksi, kirjaimen kautta elämiseksi. Näin esimerkiksi on mielestäni silloin, kun lain oikeanlaisen noudattamisen katsotaan olevan vaikkapa sitä, että ei ole homo – kuten eräässä edellä olleessa kommentissa viitattiin, tai noudattaa tietynlaisia perinnäissäädöksiä. Lailla on oikeastaan kolme merkitystä: sen noudattaminen muistuttaa yksittäistä ihmistä siitä, kenelle hänen elämänsä ja maailma kuuluu. Toiseksi, sillä tuodaan hyvyyttä lähimmäisen elämään. Kolmanneksi klassikko: se paljastaa epäonnistumiset eli synnin.
Lain pitäisi olla ihmiselämässä dynaaminen eikä staattinen. Minusta tämä on se viesti, jonka Jeesus evankeliumien mukaan toi maailmaan. Lailla on oikeaa merkitystä. Ei vain sellaista merkitystä, että sen kautta on mahdollisuus päästä piikittelemään lähimmäistensä elämäntodellisuutta. Sen pitää olla dynaaminen juuri minulle.
Ei millään pahalla, Juha, mutta nyt puhut vain omasta puolestasi. Et voi tietää, mitä toiset tekevät, ajattelevat, ovat jne. Eikä mielestäni ketään eronnutta, homoseksuaalia tms auta yhtään se, että heidät tuomitaan. Se ei aja ihmisiä Kristuksen luokse tai kirkkoon. Se on rakkaudetonta, mutta vajavaista pitää kaiketi ymmärtää niiden lyötyjenkin.
Tänään erityisesti olen hiljaa kristinuskosta, kun lööpit huutaa, mitä kaikkea Irja Askola on saanut osalleen; halveksuntaa, vihaa ja hengellistä väkivaltaa. Lähetysjohtaja ei niinkään. Miksiköhän? Toivotan Irja Askolalle voimia, rohkeutta ja Jumalan antamaa viisautta edelleen.
Kiitos hyvästä kommentista, Helena. Laki on juuri meitä jokaista varten ja meidän on hyvä pohtia sitä, miten me kohtelemme meidän lähimmäisiämme. Meidän lihamme on itsekäs ja monesti etsii ainoastaan omaa etua myös silloin kun ”rakastamme” jotakin muuta. Harvemmin me luonnostaan otamme huomioon lähimmäistämme, niinkuin hän haluaa. Rakkauden tekommekin ovat meidän haluamiamme tekoja ja harvemmin sellaisia kuin mitä lähimmäisemme haluaisi niiden olla.
Sonja, Raamattu kertoo minkälaisia me ihmiset olemme luonnostaan. Toki yleistykset eivät päde kaikkiin kaikilta osin. Jatkan Galatalaiskirjeestä, josta lainasit ensimmäisessä kommentissa.
Juuri näin. Ajattelen, että lain noudattamisen on kummuttava syvemmältä kuin yrityksestä noudattaa sitä ja yrityksestä tehdä oikeita tekoja omalla tahdonvoimalla ja jotenkin hampaat irvessä. Tie sellaiseen lain noudattamiseen on toinen kuin oman tahdonvoiman ja omien tekojen tie. Uskon, että se voi löytyä vain oman rajallisuuden ymmärryksestä ja itsensä tutkimisesta. Siis pyrkimyksestä tuoda oman tietoisuutensa piiriin asioita, jotka estävät minua toimimaan lain mukaan.
Olen samaa mieltä: ihminen on kyllä mestari keksimään syitä, joilla saa oman tahtonsa näyttämään lähimmäisenrakkaudelta. Ja voikohan se loppupeleissä oikein muuten ollakaan? Tärkeintä kai olisi oppia tuntemaan oma tahtonsa. Sitten sitä voi alkaa suhteuttamaan siihen, mikä mahdollisesti saattaisi olla Jumalan tahto. Ettei tulisi sotkettua niitä kahta toisiinsa.
Juha, luettelot ovat mielenkiintoisia. Varsinkin kun lukee eri kommentteja tällä foorumilla, niin tuntuu, että enemmistö niistä asettuisi ensimmäiseen luetteloon. Eniten minua huolestuttaa meidän ev.lut.kirkkoomme kohdistuva mielestäni vihamielisyys. Ikäänkuin se olisi se langennut ja väärä. Olen miettinytkin, että tällä foorumilla pyöriminen ei rakenna kauheasti. Jatkuvaa jankutusta ja homojen haukkumista. Ja liekö nyt uutena innovaationa tullut tämä eronneidenkin panettelu. Hohhoijaa!
Olen itse kasvanut ympäristössä, jossa virallisesti lain kolmatta käyttöä – laki ohjenuorana uskovalle – ei hyväksytä. Käytännössä kuitenkin on paljon elämäntavallisia ratkaisuja, joita odotetaan noudatettavan.
Ehkä juuri tämän vuoksi lain käyttötarkoitukset ovat minulle hyvin epäselviä. Lain olisi ilmeisesti tarkoitus herättää synnintunto ja ajaa kohti Kristusta ja armoa. Kuitenkin nykyaikana Mooseksen kirjojen säädökset ja jopa muutama kymmenestä käskystä (kuten ”älä turhaan lausu”, ”muista pyhittää lepopäivä”) puhuttelevat hyvin harvan ihmisen omaatuntoa. Enemmänkin säädökset tuntuvat keinotekoisilta, ahdasmielisiltä ja jopa vaarallisilta.
Miten tällainen laki voi saada ihmisen heräämään syntisyyteensä?
Lähimmäisenrakkauden puhuttelevuuden kyllä ymmärrän.
Helena, ajattelen saman suuntaisesti. Lähimmäisen rakastamisessa on tärkeintä tuntea lähimmäinen ja tietää mitä hän haluaa. Monesti menee vikaan, jos luulemme lähimmäisen haluavan samanlaisia asioita kuin minä itse. Jos ajattelen että olisi kiva mennä katsomaan lätkää tai futista, ja ostan vaimolleni ja minulle liput, koska olisi kiva tehdä yhdessä asioita ja tehdä rakkauden teon aviopuolisolle, mutta tämä tekoni ei syventäisi meidän rakkaussuhdetta, koska vaimoni ei tätä haluaisi. Teatteri tai elokuvat, jos olisi juuri sellainen teos menossa, josta vaimoni pitää, niin olisi paljon suurempi positiivinen merkitys kuin lätkällä.