Martti Lutherin entinen oppilas Johann Agricola halusi luopua Jumalan laista, koska hyvillä töillä oli hänen mielestä niin pieni osa kristityn elämässä, ettei seurakuntalaisia saisi kehottaa tekemään niitä, eikä uskoville pitäisi lainkaan saarnata lakia. Hänen mielestä tuomitseva laki kuului oikeussaliin, ei kirkkoon.
Miten suhtaudumme tähän harhaoppiin, antinomismiin?
Mikä merkitys Jumalan lailla on meille?
Miten Jumalan lain kieltäminen näkyy (tai ei näy) kirkossamme?
Onko kristillinen kirkko tuomari vai lääkäri; olisiko parempi vaieta ja olla puhumatta siitä mitä Jumalan laki vaatii ja sen sijaan puhua pelkästään siitä mitä Jumala antaa?
Kaikki julkaistut blogini:
Onkohan tuo kommentointi haukotuksineen lähtenyt rakkaudesta?
Väsymyksestä on lähtenyt.
”Kustakin kohdasta Raamatusta on yksi iankaikkinen oikea ymmärrys.” Kenen hallussa tuo ymmärrys mahtaa olla? Voiko mikään ’yksi, iankaikkinen ja oikea’ olla kenenkään muun kuin Jumalan? Ihminen, joka katsoo omaavansa ainoan oikean käsityksen Raamatun ilmoituksesta asettuu mielestäni Jumalan asemaan. Eikö se ole jumalanpilkkaa?
Miten Raamattua tulisi tulkita ?
Joidenkin mielestä: Jumalan sana ja totta Raamatussa on se, mikä meistä tuntuu todelta ja mikä puhuttelee meitä. Tällä tavalla moni ajattelee muotoilematta asiaa tarkemmin. Eikö se silloin tarkoittaisi sitä, että me olemme Raamatun yläpuolella ja sanomme, mikä on Jumalan sanaa ja mikä ei ?
Tai voidaan sanoa: Evankeliumi – sanoma pelastuksesta – on Raamatussa Jumalan sana, ei muu. Ehkä hienolta tuntuva ajatus. Mutta emme ajattele näinkään.
Tai jos sanotaan: Raamattu voi tulkita niin monella tavalla, eikä kukaan voi sanoa, mikä on oikea tapa tulkita sitä.
Mutta mikä sitten on on oikea tapa tulkita Raamattua ? Eikö se ole tämä: Anna Raamatun olla Jumalan sana. Anna sen sanoa, miten asiat ovat. Anna sen kertoa sekin, miten sitä tulee tulkita. Niin, lue ja ota todesta, mitä se sanoo.
Martti Lutherille Raamattu oli kokonaan Jumalan sanaa, sen auktoriteettia hän väsymättä puolusti ja toi esille kaikissa hänen jälkeen jääneissä kirjoissaan ” Löytäessäni Raamatusta vähemmän kuin Kristuksen, en vielä kertaakaan ole saannut kyllikseni, ja löytäessäni enemmän kuin Kristuksen olen jäänyt köyhemmäksi kuin koskaan ennen ” ( Luther )
Raamattu on Jumalan sana ja sen ytimestä syntyy usko ja myöskin usko Raamattuun, myöskin voimanlähde noudattamaan elämänohjeena Raamattua.
Sonja, näin on. Ero taitaa olla siinä, että millä perusteella meidät on jaettu näihin ryhmiin. Millä perusteella sinä tai minä kuuluisi pelastettuihin?
Martti Pentti, kiitos hyvistä kysymyksistä. Juuri näin. Kellään ihmisellä ei ole jumalallista viisautta itsessään. Ainoastaan Pyhä Henki antaa oikea ymmärryksen. Tänäpänä on tulkitsijoita, jotka luulevat omistavansa totuuden, nämä jotka vesittävät Raamatun omilla valmiilla tulkinnoilla eri asioihin, joihin he haluavat saada Raamatun vääntymään. Pyhä Henki antaa meille ymmärryksen tietämään onko jokin selitys Jumalasta vai ihmisestä.
Kiitos Martti. Näin on. Jumalan sana on koko totuus. Taitaa olla niin, että Jumalan sanan vinoon tulkitsijat eivät hyväksy Jumalan tahtoa, joka on kirjoitettuna Jumalan sanassa.
Siinä tekstissähän se sanotaan. Jumala päättää, en minä. Mutta jossain raamatun kohdassa sanotaan, että me tulemme hämmästymään.
Sonja, kiitos vastauksesta. Jos meidän tuomittaisiin sen perusteella mitä olemme tehneet, niin jokainen joutuisi kadotukseen, eikä kukaan pelastuisi. Ainoastaan Golgatan ristin kautta pelastumme.
Vastauksista päätellen Raamatun tulkinnat menevät kategorisesti shoppailun puolelle. Joskus on asiaa sanottu täälläkin rusinoiden poimimiseksi pullasta.
Elämä saa mennä maailman malliin, kunhan vain muistaa auttaa silloin tällöin hädänalaisia.
Omasta uskosta ei saisi välittää mitään, se on sitä narsismia, kuinkas muuten, kunhan vain on sosiaalisesti valmis kuin partiopoika…
Uskoa ilman Kristusta ja mielenmuutosta, jota Jumala ihmiseltä kaipaa…
Lutherin mukaan luonnostaan ihmisen suhteessa Jumalaan korostuu etua tavoitteleva pyrkimys. Jumalaa kannattaa ainakin yrittää rakastaa, jotta välttýisi kadotukselta…
Juhalle ja kumppaneille on varmaankin tuttu kokoomateos ”Johdatus Lutherin teologiaan”. Siinä on mielenkiintoinen A. Raunion artikkeli ”Rakkauden teologia”. Lähtökohtana Lutherille oli se, että ”rakkaus ei etsi omaansa”.
Tätä on henkilökohtaisella tasolla kiva verrata omaan eämäänsä. Aivan mahdottomalta tuntuu lain täyttäminen rakkauden näkökulmasta.
Onko muuta mahdollistuutta kuin todeta Jumalan edessä: ”Kerjäläisiä olemme kaikki…”?