15.4.2015 ilmestyneessä Päivämiehessä ollut kirjoitus:
”Matti Yrjänä alusti Marian ilmestyspäivänä pidetyssä Yli-iin seurakuntapäivässä keskustelun Matteuksen evankeliumin kohdasta, jossa Vapahtaja neuvoo omiaan sielunhoidolliseen lähestymiseen ja armohoitoon (Matt. 18:15-18).
Alustaja totesi, että meidän on vaivatonta neuvoa tai varoittaa tuttua tai tuntematontakin lähimmäistämme käytännön asioista. Kun tulisi ottaa puheeksi sielun pelastukseen liittyvät neuvot, tunnemme itsemme aroiksi ja osaamattomiksi.
Teemme kuitenkin karhunpalveluksen, jos olemme vaiti silloin, kun näemme, että lähimmäinen on joutunut uskossaan harhateille, emmekä kutsu häntä takaisin. Lähimmäisen kohtaaminen on rinnalla kulkemista vertaisena. Jokainen ihminen on syntinen, vain Jeesus oli virheetön.
Rippi on lahja
Vaikka ajan henki vaatii nykyaikaistamaan ja järkeistämään uskomista, on hyvä muistaa, että Jumalan sana on muuttumaton ja sen ohjeet ovat aina ajankohtaisia. Jumalan valtakunnassa Pyhä Henki neuvoo, miten kristityn tulee kulloinkin elää, jotta säilyisi Jumalan lapsena.
Uskominen on aina henkilökohtaista, ja jokaisen tulisi huolehtia ennen kaikkea omasta uskonkilvoituksestaan. Saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi armosta, Kristuksen ansion tähden, Jumalan valtakunnan evankeliumissa. Kristityille on annettu lahjaksi mahdollisuus myös käyttää rippiä hyvän omantunnon säilyttämiseksi.
Kotisiionin turvassa
Heikki Saarikosken johtamassa keskustelussa tuli esille, että olemme arkoja neuvomaan toisia. Lisäksi nykyaikana pidetään outona sitä armohoitoa, johon Jeesus opastaa omiaan Jumalan valtakunnassa. Sen yhteydessä uskovaisia syytetään usein hengellisestä väkivallasta, jota Vapahtajan armohoito ei suinkaan ole.
Voimme pyytää Jumalalta sopivia sanoja, jotta osaamme toimia saattajana lähimmäiselle.”
En ole nähnyt eläissäni vielä ainoatakaan ”sielunhoidollista”, ”armohoidollista” neuvonpitoa tai hoitokokousta, joka olisi ollut täysin vapaa väkivallasta; painostamisesta, pelottelusta, nöyryyttämisestä, mitätöinnistä ja ihmisarvon menettämisen uhasta.
En ole liioin koskaan ollut hoitokokouksessa, jossa puhuteltava olisi langennut oikeaan raamatunmukaiseen syntiin, en ainakaan muista tällaista tapahtuneen. Hoitokokousten, pienten ja suurten, salaisten tai julkisten, aiheina ovat olleet:
henkioppiin liittyvät, nyttemmin harhaopeiksi julistetut väärät henget
erinäisistä epämääräisistä syistä johtuvat pahentamiset ja hämmennyksen aiheuttamiset
vääränlaisen musiikin kuuntelu
televisiosynnit
pukeutumiseen tai kaunistautumiseen liittyvät asiat
parta ja pitkä tukka
epämääräinen syytös taistelusta ”Jumalan” valtakuntaa tai seurakuntaa vastaan
Kristus-keskeiset saarnat
seurakunnan ylistämättömyys
liian vähäinen seuroissa käynti
kaljakokeilu
epäuskoisten kanssa liiallinen kanssakäyminen
epäuskoisen kanssa seurustelu tai puolison valitseminen
yhteisön tai liikkeen johdon kritisointi
vääränlainen mielipide naispappeudesta
kirkkokuorossa laulaminen
ja niin edelleen.
Eikö vl-liikkeen ihmisille tosissaan riitä liikkeen hoitokokousten traumatisoima lukuisa joukko, joka vieläkin ramppaa terapioissa ja erilaisissa vertaistukiryhmissä järkyttävien kokemustensa johdosta? Lainaan erästä vl-pastoria ja kysyn: EIKÖ MIKÄÄN RIITÄ? Kuinka ison ihmisporukan haluatte lopulta rampauttaa?
Vaikka liikkeessä mainostetaan Jumalan sanaa, sen muuttumattomuutta ja siinä pysymistä, seuraava lainaamassani kirjoituksessa oleva lausahdus kertoo kuitenkin päinvastaista ja jotain hyvin oleellista liikkeen mentaliteetista: ”Jumalan valtakunnassa Pyhä Henki neuvoo, miten kristityn tulee kulloinkin elää, jotta säilyisi Jumalan lapsena.”
Painotus on tuon lauseen sanalla ”kulloinkin”. Aina pitää olla kuuliainen vallalla olevalle opetukselle ja uskonkäsityksille. Opetus ja käsitykset muuttuvat, mutta aina tulee olla niille kuuliainen, muuten aletaan hoitaa ”armohoidolla”, jolla ei ole oikeasti ihan mitään tekemistä raamatunmukaisen armon kanssa.
Toivottavasti kukaan vl-liikkeen ihmisistä ei ota tosissaan tuon kirjoituksen sanomaa, joka ohjaa liikkeen jäseniä järjestämään hoitokokouksia.
”Kotisiionin turvassa, armohoidossa”, – mitä rienausta, sanon minä. Kamalaa.
Ps. Mihin tuossa Päivämiehen kirjoituksessa mahtuu ajatus uskon lahjaluontoisuudesta?
Pss. Miksi vl-liikkeessä ei järjestetä hoitokokouksia niille, jotka harrastavat hengellistä väkivaltaa; silloin ”armohoidoille” olisi ihan hyvät raamatulliset perusteet? Tällaiset henkilöt päästetään kuin koirat veräjistä luikahtamaan, selittelemällä ”yksittäisillä ylilyönneillä”, ”lihan käsivarrella hoitamisella” ja ”taitamattomuudella” ja heille pitää vain antaa kaikki anteeksi etulahjana. Korvakoru on -joo- pahempi synti kuin lähimmäisen ”armohoitaminen” psykiatrin vastaanotolle.
Niin en tiedä vl-liikkeen toimintamenetelmiä, onko siellä tuollainen yhden ihmisen puhuttelu vain johdantoa vielä traumatisoivampaan hoitokokoukseen. Tarkoitin lähinnä sitä, että onhan yksityisellä ihmisellä oikeus pitää syntinä vaikkapa korvakoruja tai partaa syntinä ja tuoda myös mielipiteensä esille keskustelussa. Yhteisön opeiksi tuollaisia ei pitäisi päästää – eikä varsinkaan sillä umpikierolla, syyllistävällä tavalla, jossa ”me uskovaiset emme tahdo ehkäistä” tai ”meidän on erottauduttava maailmasta sillä, ettemme katsele televisiota”. Eli luodaan vapaaehtoinen pakko, jossa syyllistämällä saadaan aikaan yhteisön normeihin pakottaminen.
Siis AINA saa mielipiteensä sanoa, eikä siitä pitäisi eikä saa mitään seuraamuksia tulla. Tässä ei ole ollenkaan kyse siitä. Vl-liikkeessä mielipiteen ilmaisu on mahdollista ilman ikäviä seuraamuskia vain ja ainoastaan silloin kun mielipde on liikkeen opeyuksen myötäinen. Sillä tavalla mielipiteiden kanssa ollaan aina liikkeessä alisteisessa asemassa niitä kohtaan, jotka paukuttavat henkseleitä liikkeen opetuksen ja kuuliaisuuden puolesta.
En näe mitään ongelmaa keskustelussa, jonka kaksi tasavertaista ihmistä käyvät keskenään ja jossa toisen mielipide on vaikkapa se, että korvakorut ovat syntiä. Ongelma muodostuu vasta siitä, jos tuo toinen puhuu yhteisön auktoriteetilla ja on varustautunut järjestämään hankaluuksia keskustelukumppanille.
Toinen, iso ongelma, on myös siinä, kenen mielestä korvakoruttomuus on oikeasti merkittävä kysymys, ja kuka pitää siitä mielipiteestä kiinni vain pysyäkseen yhteisössä. En toisaalta tiedä, miten pitkälle meillä on lupa mennä kenenkään sisäisiä motiiveja tutkailemaan noin syvältä.
En minäkään näe tuossa ongelmaa, pitäköön kukanenkin syntilistansa, kuhan hommaan ei liity henkistä/hengellistä väkivaltaa.
Näinpä juuri!
On kyllä todella hyvä että Vuokko tuot näitä asioita esille. Uskomatonta ettei vl-liikkeessä ole vieläkään opittu pääsemään eroon tuosta ”me olemme oikeassa” asenteesta. Omat kokemukset ovat kaukaa 70-luvulta ja olin liian nuori silloin puuttumaan siiinä tilanteessa mutta tiedän kyllä tarkalleen mitä yhdessä sen ajan ”hoitokokouksessa” tapahtui. Minusta se oli lähinnä rikollista toimintaa ja olen aina välillä yrittänyt olla positiivinen ja ajatella että niistä hulluuksista olisi eroon päästy, mutta se ei liene tilanne.
Eniten minua risoo haavoittuvien kimppuun käyminen, vanhusten ja ikänsä liikkeessä olleiden. Alzheimerin kynsissä kärsiville mennään saarnaamaan syntejä anteeksi kunhan uskoo taas vl-liikkeen sanomaan. ”Päänahka” on saatu, puistattaa. Minulle jos osuisi kohdalle moinen niin taitaisi tulla melkoisen tiukka vastus ”hoitajalle”. Asian suhteen on syytä olla valppaana itse kunkin omassa piirissään mikäli jotain perintöä tm. liikeestä on taustalla.
Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven on äärettömän viisaasti sanottu, vl-liikkeessä noita synnittömiä taitaa olla enemmän kuin keskivertoväestössä…
En ihan allekirjoita tuota: Aina saa sanoa mielipiteensä. Mistä minä pahainen tiedän onko mielipiteeni edes oikea. Elän Sokrateen vanhan tarinan mukaan: kerron mielipiteeni vain jos se on tarpeellinen (pyöräillessä on hyvä käyttää kypärää) jos se on tosi (on annettava jotain nopeasti imeytyvää diabeetikolle, jonka tajunta sumenee) ja jos sillä saa aikaan jotain hyvää (näytät tänään pirteältä ja iloiselta) Olen kuuntelija. Pukeutukoon kukin miten itse tykkää. ja pankoon renkaita vaikka nenäänsä.
Muinaisina aikoina ainakin esikoisilla oli hirveän pitkä syntilista: ruukkukukat, solmio, lyhyet hiukset, korut, hatut jne, mutta noita Sokrateen sääntöjä sai rikkoa mielin määrin.